Kaikki varmasti muistavat tarinan Aladdinista, josta on myös tehty Disney -piirretty. Kertaus ei ole pahasta joten tiivistetäänpäs kertomus, jotta pääsen asian ytimeen
Olipa kerran, 1400-1500-lukujen vaihteessa, köyhä intialainen poika, jonka nimi oli Aladdin. Aladdinia ei työnteko kiinnostanut, ruokansa hän hankki varastamalla. Hänella ei ollut asuntoa, vaan hän nukkui milloin missäkin. Kun hän eräänä päivänä joutui varkaudesta kiinni jäätyään vankilaan, hän sai vankilassa sellikaveriltaan taikalampun. Hän hieraisi lamppua, jolloin lampun henki ilmestyi ja toteutti hänen toiveensa, millä Aladdin takasi itselleen lokoiset oltavat. Sen pituinen se.
Mutta 500 vuotta myöhemmin, Aladdinin jälkeläiset eivät ole edelleenkään kiinnostuneet työnteosta. Varastamisen taito on kulkeutunut isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle. Myös taikalamppu on edelleen olemassa. Se tunnetaan nimellä "Sossu".

Vastaukset 3
Vanhimmat
Keitä ne Aladdinit sitten ovat? Muuten hyvä vitsi.
Tää on suora kopio jippiin vitsi-foorumilta. Muuten hyvä.
Ja Kallopääkin kävi jippiin foorumeilla tekemässä taiteellisia taidevitsejään.
Älä yritä kun et osaa.
hahha nyt repsxdd