Eli tänne vaan omia huvipuistomuistoja, hyviä tai pahoja:) itelläni lintsiltä viikinkilaivasta sellanen että vastapäätä istuva oksensi päällexD koko viikinkilaiva suljettiin sen jälkeen loppupäiväksi:D
Vastaukset 3
- Tälläinen outo neiti
Särkänniemessä kerran oon meinannut tippua laitteesta, mutta ei muuta o.o
- Kauhun tasapaino
Rainbow Lintsillä oli aikanaan itselleni ja monelle muullekin laite, josta tuntui, että tipahtaa.
Nyt oltiin Lintsillä pitkästä aikaan ja seesteisesti sujui kaikkineen käynti, kiitoksia siitä viileälle säälle ja juhannukselle. Raketissa ja Kingissä huusin niin, että ei ole varmaan enää aamulla ääntä. Tuli todettua, että suurin osa laitteista on joka tapauksessa niin nopeita, että niistä selviää lähes hengittämättä. Kokonaiskamalin laite on Ukko, mutta onneksi hyvin nopea sellainen.
Lintsiltä palattuamme löysin nettisivun, jossa lukee lähinnä USA:n huvipuisto-onnettomuuksista. Suurempi todennäköisyys on kuolla liikenneonnettomuudessa matkalla huvipuistoon kuin huvipuistossa, ja suurin onnettomuuden aiheuttaja on ihmisen oman toiminnan virhe. Lintsillä on kuollut vuoristoradassa kuski vuonna 1953 ja pikkupoika vuonna 1985.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791702
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109903En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo97666Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207644- 133618
- 48566
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50548- 37546
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä16522