Muistakaa, että me uhrit olemme todellakin uhreja. Meidän elämämme pilattiin ja on höpö puhetta, että meidän elämämme olisi omissa käsissämme. Se on ja oli narsistin käsissä.
Muistakaa, että meidän uhrien kostonhalu on normaalia ja asiallista normaalien ihmisten kstonhalua. Minä kuulin että minun narsistiltani todetiin syöpä ja olin tukehtua nauruu. Olen varma, että hän on narsisti ja siihen ei todisteita tarvita. Minun mielipiteeni riittää. On ihana ajatus, että narsistit palavat ikuisissa helvetin tulissa, kun me hyvät ihmiset olemme taivaassa. Kuolisivatpa kaikki narsistit ja olisi ihana kun he mätänisivät elävältä. Minä itse olen sisäisesti kaunis ja oikeassa ja narsistit ovat hulluja.
Me uhrit
22
279
Vastaukset
- Kysymys ei niink.
Kysymys ei niinkään ole siitä, kuka on oikeassa, vaan ennemminkin siitä, kumpi poikkeaa normaalista niin paljon, että hänen tekojaan ei voi lainkaan ennakoida.
Tai ennakointi onnistuu vasta valtavan "lisäopiskelun" jälkeen. On opittava, että mikään, mitä narsisti sanoo, ei tarkoita mitään. - mielipiteeni
Minusta ensinnäkin aloittajan viesti on ilkeä ja narsistinen. Edelliselle sanon että narsismi ei tarkoita toisessa pelkästään yllätyksellistä käyttäytymistä.
Narsistin manipuloinnit oppii tunnistaa ja niihin ei sitten mene mukaan.
ja lopuksi: kaikissa asuu sitä. Ketjun aloittaja on ainakin nyt narsistisessa, väkivaltaisessa agressiossa.- Vastasin aloitt.
"ennakointi onnistuu vasta valtavan "lisäopiskelun" jälkeen" -Tuo siis kommentistani, jolle vastasit neuvoen häntä: "Narsistin manipuloinnit oppii tunnistaa ja niihin ei sitten mene mukaan"
Vastasin aloittajalle, jonka viestistä todellakin huokui salaiva, koska näitä nyt lukee muutkin.
Että näin. Hohhoijaa. Hyvää sunnuntain jatkoa. - oikeus on
Ja varmasti täysin syystä. Ja hänellä on oikeus olla. Se on osa surutyön tekemistä.
- Narsisti
Ensinnäkään elämänne ei ole meidän narsistien käsissä jos et omaa tyhmyyttäsi ja hyväuskoisuuttasi sitä käsiimme itse anna.
Tottakai tuhoan"uhrin"elämän jos hän itse antaa minun tehdä niin, mutta vain todella harvalla narsistilla on oikeasti valtaa tuhota elämänne. Hitlerillä oli sellaista valtaa ja hän tuhosikin miljoonien elämän, joita voidaan pitää ihan oikeina syyttöminä uhreina koska ei heillä ollut mitään mahdollisuuksia Hitlerin armeijaa vastaan.
Sen sijaan tavisnarsistin voit jättää kävelemällä ovesta ulos. Hän ei voi sinua keskitysleiriin heittää vaikka kovasti haluaisikin.
On täysin omaa syytänne jos ette näe meidän lävitsemme, me narsut nimittäin lähetämme jo ensitapaamisella pieniä vihjeitä"esiintymisoireita"joista fiksu ihminen meidät varmasti tunnistaaa.
Ei narsisti joudu helvettiin koska hän ei ole paha hän on sairas."Ensinnäkään elämänne ei ole meidän narsistien käsissä jos et omaa tyhmyyttäsi ja hyväuskoisuuttasi sitä käsiimme itse anna."
Noh, tämä narsisti puhuu asiaa toisin kuin aloittaja...
"On täysin omaa syytänne jos ette näe meidän lävitsemme, me narsut nimittäin lähetämme jo ensitapaamisella pieniä vihjeitä"esiintymisoireita"joista fiksu ihminen meidät varmasti tunnistaaa."
Osin komppaan myös tätä, miten moni tarina täälläkin pitää sisällään sanat sanat..."hälytyskellot soivat jo alkuvaiheessa"...samoin lause..."liian hyvää ollakseen totta" on usein kuultu...
Valitettavasti vaan jostain syystä niihin/omiin tunteisiin/intuitioon ei luoteta, kun on sokaistunut itsekin siitä valtavasta huomiosta ja imartelusta ja uppoutuu ikäänkuin hetkeksi siihen samaan illuusioon narsistin kanssa...
- Minä taas en kompp.
"Osin komppaan myös tätä, miten moni tarina täälläkin pitää sisällään sanat sanat..."hälytyskellot soivat jo alkuvaiheessa"...samoin lause..."liian hyvää ollakseen totta" on usein kuultu..."
Minä taas en komppaa edes osin tätäkään narsistia.
Nuo lauseet on kuultu vain, koska uhrit niin itse kertovat. Voisin/voisivat jättää kertomattakin, niin sitten sitä ei voitaisi käyttää minua/meitä vastaan, kuten jotkut tietynlaiset persoonat tahtovat käyttää uskoutuvien ihmisten sanoja heitä itseään vastaan.
Komppaajasta: niin niin, se pulla on leivottava narsistin kanssa... tuli mitä tuli.
"sokaistunut itsekin siitä valtavasta huomiosta ja imartelusta ja uppoutuu "
Ethän vain... ethän? Sinähän et saanut itse valtavaa huomiota etkä imartelua? Et ainakaan niin valtavaa että olisit päässyt ihan illuusioon.
Se nyt vain on niin, että suurin osa ihmisistä on rakkauden arvoinenkin! Mitä sitä ihmettelemään."Sinähän et saanut itse valtavaa huomiota etkä imartelua? Et ainakaan niin valtavaa että olisit päässyt ihan illuusioon."
Eiköhän tuota huomiota ja imartelua ny tullut ihan yllin kyllin päivittäin, jopa silloinkin kun hän vietti aikaansa seurustelukumppaninsa kanssa, että kyllä siitä itse sokaistui, luuli , että jee minä(kö) ny olen tuo niiiin ihhana nainen, että joku jopa vaarantaa hyvän seurustelusuhteensa minun takiani...
Silloin vielä luulin, että olin muutakin kuin pelkkä sukupuolielin, että tuota kun mietin jälkeenpäin niin eihän tuolla seurustelusuhteellakaan mitään arvoa ollut, kun senkin vaaransi vaan pelkän p*llun takia...
Ihan tuota imartelua tuli vielä suhteemme päättymisen jälkeenkin ja kuulemma kertomansa mainostanut nyksällekkin, miten ainutlaatuisen naisen oli tavannut "siinä mielessä", ehkä ihan tarkoituksellisesti, että nyksäkin ymmärtäisi skarpata "sen asian" suhteen...
Mitä tuohon tulee...
"Se nyt vain on niin, että suurin osa ihmisistä on rakkauden arvoinenkin!"
Niin en ny ihan tiedä mitä tarkoitat tuolla, mutta itseeni liittyen niin kyllä minulla on ollut ihmisenä tuo "olen rakkauden arvoinen" kokemus tuon suhteen aikanakin,
Tiedän/tunnen/koen että lapseni rakastavat minua niinkuin minäkin heitä, ettei tuo rakastettuna oleminen/rakkauden arvoisen kokemus ihmisenä ole sidottu yhteen ihmiseen sillä tavoin kuin ehkä lapsena, kun minulla ei ollut sitä toista vanhempaa...
Rakkaus on paljon muutakin kuin parisuhderakkautta ja uskon sinun laillasi, että suurimalla osalla ihmisistä on joku/useitakin ihmisiä joka on rakastanut/rakastaa heitä...
Mitä taas narsisteihin tulee...niin asia on ongelmllinen syystä, että he itse vihaavat/halveksivat rakkautta, koska he eivät kykene itse rakastamaan...
"Narsisti ei vihaa mitään niin paljon kuin lausetta "Minä rakastan sinua". Se herättää hänessä lähes alkukantaisia reaktioita. Se provosoi hänen silmittömään raivoon. Miksi näin?
Narsisti vihaa naisia katkerasti ja kiihkeästi. Naistenvihaajana hän yhdistää rakastettuna olemisen omistetuksi tulemiseen, valtaamiseen, kahlehtimiseen, muutetuksi tulemiseen, alentamiseen, riistämiseen, heikoksi tekemiseen, hukuttamiseen, sulautetuksi tulemiseen ja peitetyksi joutumiseen. Hänelle rakkaus on vaarallista takaa-ajoa.
Rakastettuna oleminen merkitsee intiimisti tunnettuna olemista. Narsisti ajattelee mielellään olevansa niin ainutlaatuinen ja syvällinen, että häntä ei voida koskaan käsittää. Narsisti uskoo että hän on inhimillisen ymmärryksen ja empatian yläpuolella, että hän on ainutlaatuinen. Se, että hänelle sanotaan "minä rakastan sinua", romuttaa tämän tunteen, vetää hänet suurimpaan yhteiseen nimittäjään ja uhkaa hänen ainutlaatuisuutensa kokemusta. Kaiken kaikkiaan, jokainen kykenee rakastamaan, ja jokainen halpamaisinkin ihminen rakastuu. Narsistin mielestä rakastaminen on eläimellistä ja patologista käyttäytymistä - aivan samoin kuin seksi.
Narsisti tietää olevansa huijari, petkuttaja, taidokas valhe, näytelmän käsikirjoittaja, tyhjä ja oikeasti ilman olemassaoloa. Se joka väittää rakastavansa häntä, joko valehtelee (mitä narsistissa muka on rakastettavaa?) - tai on itseään petkuttava, takertuva ja epäkypsä läheisriippuva. Narsisti ei voi sietää ajatusta, että hän olisi valinnut puolisokseen valehtelijan tai idiootin. Puolison rakkauden vakuutukset ovat narsistin oman harkintakyvyn tuhoisaa arvostelua.
Narsisti vihaa rakkautta - olipa se ilmaistu miten tahansa ja milloin tahansa."
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq74.html- huuli pyöreenä
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Sinähän et saanut itse valtavaa huomiota etkä imartelua? Et ainakaan niin valtavaa että olisit päässyt ihan illuusioon."

http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq74.html"Minä rakastan sinua". Se herättää hänessä lähes alkukantaisia reaktioita. Se provosoi hänen silmittömään raivoon. Lainaat ilmeisesti tuota alla olevasta lähteestä.
Millaisia reaktioita lause aiheutti hänessä, jonka kanssa leikkiin ryhdyit ns. pelimielessä? Raivostuiko silmittömästi, kai kuitenkin kokeilit lauseen toimivuutta vai saitko vain vastaukseksi, älä koko ajan toistele sitä? huuli pyöreenä kirjoitti:
"Minä rakastan sinua". Se herättää hänessä lähes alkukantaisia reaktioita. Se provosoi hänen silmittömään raivoon. Lainaat ilmeisesti tuota alla olevasta lähteestä.
Millaisia reaktioita lause aiheutti hänessä, jonka kanssa leikkiin ryhdyit ns. pelimielessä? Raivostuiko silmittömästi, kai kuitenkin kokeilit lauseen toimivuutta vai saitko vain vastaukseksi, älä koko ajan toistele sitä?"Raivostuiko silmittömästi, kai kuitenkin kokeilit lauseen toimivuutta vai saitko vain vastaukseksi, älä koko ajan toistele sitä? "
En ny enää muista kaikkea niin tarkasti, mutta muistan kyllä, kertoneeni hänelle, että kun häneltä jäi luokseni paita haistelleeni sitä hymyssä suin jälkeenpäin ja pohtineeni, että olenko rakastunut ja jossain toisessa hetkessäkin tuonkaltaisia tuntemuksia joskus tuli...ehkä hän huomasikin ne, kun muistan hänen joskus sanoneen, tietävänsä olen rakastunut häneen...
Mutta noistakin hetkellisistä huumahduksista huolimatta kuitenkin järkeni tuli avukseni ja visusti latelin itselleni ne totuudet suhteen laadusta ja hänestä, ettei sellaista rakastumista, saati että olisin rakastanut häntä ollut/tullut, kuten tiedetään rakastuminen on vain hetken huuma, rakastaminen sitten taas tahdon asia...
Mutta tuonkaltaista keskustelua ny käytiin ehkä kerran/kaksi, mutta ihan suhteen alussa hän itse varoitteli, että älä vaan rakastu häneen, että pääpiirteissään pysyin kyllä ihan siinä reaali todellisuudessa...etten sillä tavalla rakastunut, että olisin haaveillut enemmästä, kun tiesin ettei hänkään sellaista toivonut/halunnut...
Omasta puolestaan hän kertoi ettei usko rakkauteen, eikä ole koskaan rakastanut ketään aidosti ja naureskeli naisia/ nyksäänsä jotka kuulemma rakastuivat silmittömästi häneen...
Vaikka toisaalta taas oli sitä mieltä, että tuo palavasti rakastunut nyksäkin, rakastui munaa saatuaan...ilmeisesti ei usko, että muuten kukaan häneen rakastuisi (ei pidä itseään rakkauden arvoisena? Halventaa naista? halveksii ihmisiä jotka kykenevät rakastamaan?)
Mitä muuten tulee suhteeni laatuun, niin käsittääkseni se oli kahden aikuisen sovitusti "sellainen" suhde jota ei muuksi tarkoitettukaan kuin että tapaillaan jos tuntuu, että haluaa tavata nimenomaan sitä ihmistä ja olimme myös sopineet, että sen voi päättää kun siltä tuntuu...
Noh, minut voi tuomita ihan vapaasti tuosta syystä niin halutessaan, en ole itsekään ylpeä itsestäni, että hairahduin tuommoiseen suhteeseen kuvitellen mukamas olevani joku hemmetin ihana nainen...
No sitten kun hän ilmeisesti löysi vielä "ihanamman" naisen, joka palavasti rakastui häneen meidän tapailusuhteemme ja seurustelukumppaninsa lisäksi, jonka jälkeen alkoi ne ikävät vihjailut ja minun ja elämäni mitätöiminen, että kaiketi hän halusi itsekin minusta eroon, mutta ilmeisesti ei kyennyt päättämään ihan reilusti suhdetta vaan tunsi tarvetta tuollaiseen mitätöimiseen/ilkeilyyn ja ehkä toivoikin että sitä kautta minä päätän suhteen...mikä sitten tapahtuikin...
No loppupeleissä hän teki kyllä ihan selväksi, mistä syystä hän vain oli imarrellut/tapaillut minua, että oppirahat tuli kyllä maksettua siinä muodossa, että arvoni ihmisenä tuli mitätöityä kyllä pelkäksi välineeksi...
Näin jälkeenpäin voisin ajatella olevani jopa sillä tavalla onnekas, ettei hän sentäs yrittänyt huijata minua millään "haluan suhteelta muutakin" tyyppisiltä jutuilla, että vältyin siltä kokemukselta, että tuli petetyksi ja menetti samalla haaveensa yhteisestä loppuelämästä, kuten ilmeisesti kävi hänen silloiselle seurustelukumppanilleen...
Mutta edelleen tähän rakkauteen liittyen..niin kaikesta päätellen hän ei rakastanut silloista seurustelukumppaniaan, eikä ollut edes rakastunut häneen jota nimitän täällä nyksäksi...
En usko, että rakastunut ihminen pettää tässä tapauksessa jopa kahdenkin kanssa jos ei kyse sitten ole siitä seksiriippuuvuudesta johon pakonomaiseen tarpeeseen se rakkauden kohde/yksi ihminen ei pysty vastaamaan...
Mutta nää on ny vaan näitä mun ajatuksia, vain tuo ihminen itse jota täällä ännäksi kutsun tietää totuuden noista asioista mistä syystä naisia piti olla jopa kolmekin yhtä aikaa kierroksessa...- Nyt tuli sinulta
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Raivostuiko silmittömästi, kai kuitenkin kokeilit lauseen toimivuutta vai saitko vain vastaukseksi, älä koko ajan toistele sitä? "
En ny enää muista kaikkea niin tarkasti, mutta muistan kyllä, kertoneeni hänelle, että kun häneltä jäi luokseni paita haistelleeni sitä hymyssä suin jälkeenpäin ja pohtineeni, että olenko rakastunut ja jossain toisessa hetkessäkin tuonkaltaisia tuntemuksia joskus tuli...ehkä hän huomasikin ne, kun muistan hänen joskus sanoneen, tietävänsä olen rakastunut häneen...
Mutta noistakin hetkellisistä huumahduksista huolimatta kuitenkin järkeni tuli avukseni ja visusti latelin itselleni ne totuudet suhteen laadusta ja hänestä, ettei sellaista rakastumista, saati että olisin rakastanut häntä ollut/tullut, kuten tiedetään rakastuminen on vain hetken huuma, rakastaminen sitten taas tahdon asia...
Mutta tuonkaltaista keskustelua ny käytiin ehkä kerran/kaksi, mutta ihan suhteen alussa hän itse varoitteli, että älä vaan rakastu häneen, että pääpiirteissään pysyin kyllä ihan siinä reaali todellisuudessa...etten sillä tavalla rakastunut, että olisin haaveillut enemmästä, kun tiesin ettei hänkään sellaista toivonut/halunnut...
Omasta puolestaan hän kertoi ettei usko rakkauteen, eikä ole koskaan rakastanut ketään aidosti ja naureskeli naisia/ nyksäänsä jotka kuulemma rakastuivat silmittömästi häneen...
Vaikka toisaalta taas oli sitä mieltä, että tuo palavasti rakastunut nyksäkin, rakastui munaa saatuaan...ilmeisesti ei usko, että muuten kukaan häneen rakastuisi (ei pidä itseään rakkauden arvoisena? Halventaa naista? halveksii ihmisiä jotka kykenevät rakastamaan?)
Mitä muuten tulee suhteeni laatuun, niin käsittääkseni se oli kahden aikuisen sovitusti "sellainen" suhde jota ei muuksi tarkoitettukaan kuin että tapaillaan jos tuntuu, että haluaa tavata nimenomaan sitä ihmistä ja olimme myös sopineet, että sen voi päättää kun siltä tuntuu...
Noh, minut voi tuomita ihan vapaasti tuosta syystä niin halutessaan, en ole itsekään ylpeä itsestäni, että hairahduin tuommoiseen suhteeseen kuvitellen mukamas olevani joku hemmetin ihana nainen...
No sitten kun hän ilmeisesti löysi vielä "ihanamman" naisen, joka palavasti rakastui häneen meidän tapailusuhteemme ja seurustelukumppaninsa lisäksi, jonka jälkeen alkoi ne ikävät vihjailut ja minun ja elämäni mitätöiminen, että kaiketi hän halusi itsekin minusta eroon, mutta ilmeisesti ei kyennyt päättämään ihan reilusti suhdetta vaan tunsi tarvetta tuollaiseen mitätöimiseen/ilkeilyyn ja ehkä toivoikin että sitä kautta minä päätän suhteen...mikä sitten tapahtuikin...
No loppupeleissä hän teki kyllä ihan selväksi, mistä syystä hän vain oli imarrellut/tapaillut minua, että oppirahat tuli kyllä maksettua siinä muodossa, että arvoni ihmisenä tuli mitätöityä kyllä pelkäksi välineeksi...
Näin jälkeenpäin voisin ajatella olevani jopa sillä tavalla onnekas, ettei hän sentäs yrittänyt huijata minua millään "haluan suhteelta muutakin" tyyppisiltä jutuilla, että vältyin siltä kokemukselta, että tuli petetyksi ja menetti samalla haaveensa yhteisestä loppuelämästä, kuten ilmeisesti kävi hänen silloiselle seurustelukumppanilleen...
Mutta edelleen tähän rakkauteen liittyen..niin kaikesta päätellen hän ei rakastanut silloista seurustelukumppaniaan, eikä ollut edes rakastunut häneen jota nimitän täällä nyksäksi...
En usko, että rakastunut ihminen pettää tässä tapauksessa jopa kahdenkin kanssa jos ei kyse sitten ole siitä seksiriippuuvuudesta johon pakonomaiseen tarpeeseen se rakkauden kohde/yksi ihminen ei pysty vastaamaan...
Mutta nää on ny vaan näitä mun ajatuksia, vain tuo ihminen itse jota täällä ännäksi kutsun tietää totuuden noista asioista mistä syystä naisia piti olla jopa kolmekin yhtä aikaa kierroksessa..."Noh, minut voi tuomita ihan vapaasti tuosta syystä niin halutessaan, en ole itsekään ylpeä itsestäni, että hairahduin tuommoiseen suhteeseen kuvitellen mukamas olevani joku hemmetin ihana nainen..."
Nyt tuli sinulta sellaista tekstiä, että olen kuullut aivan samanlaista omalta narsisti-psykopaatiltani. Hänkin sanoi noin!
Entisistä kommelluksistaan sanoi juuri noin. Tuosta voi sitten uhriparka alkaa vetämään sitä totuutta, että ei enää tekisi tuollaista... Minä en tuossa kohtaa hetkeäkään uskonut, että hän olisi ollut hitusenkaan vertaa pahoillaan. Tiesin oitis, että yritti esittää jotenkin muuta kuin oli. Ja vaikka olisi ollut kuinka tosissaan, minä en olisi tuota kommenttia arvostanut, koska minulle merkitsi ja merkitsee vain se, mitä minun kanssani tehdään.
Emmehän sitä paitsi olisi koskaan edes kohdanneet, jos hän olisi paremmin ja kunnollisemmin elänyt.
Hänellä tosin sinusta poiketen niitä suhteita oli ollut lukematon määrä.
Kun sinä ja sinun ännäsi elitte tuota suhdettanne yhteistuumin sinäkin tietoisesti hänen muista naisistaan piittaamatta, niin koitko jotenkin, että olit niitä muita parempi ja jos, niin miksi sitten ajattelit, että mihin hän tarvitsee niitä muita?
Voisin vielä vähän ymmärtää, jos se toinen edes olisi ollut hänen vaimonsa ja eroaminen jostain syystä vaikeaa tai sitä ei haluttaisi tehdä, mutta kun siinä nainen vaihtui sinunkin aikana, eikä ollut mistään pitkäaikaisista jutuista kyse, saatika lapsista. Nyt tuli sinulta kirjoitti:
"Noh, minut voi tuomita ihan vapaasti tuosta syystä niin halutessaan, en ole itsekään ylpeä itsestäni, että hairahduin tuommoiseen suhteeseen kuvitellen mukamas olevani joku hemmetin ihana nainen..."
Nyt tuli sinulta sellaista tekstiä, että olen kuullut aivan samanlaista omalta narsisti-psykopaatiltani. Hänkin sanoi noin!
Entisistä kommelluksistaan sanoi juuri noin. Tuosta voi sitten uhriparka alkaa vetämään sitä totuutta, että ei enää tekisi tuollaista... Minä en tuossa kohtaa hetkeäkään uskonut, että hän olisi ollut hitusenkaan vertaa pahoillaan. Tiesin oitis, että yritti esittää jotenkin muuta kuin oli. Ja vaikka olisi ollut kuinka tosissaan, minä en olisi tuota kommenttia arvostanut, koska minulle merkitsi ja merkitsee vain se, mitä minun kanssani tehdään.
Emmehän sitä paitsi olisi koskaan edes kohdanneet, jos hän olisi paremmin ja kunnollisemmin elänyt.
Hänellä tosin sinusta poiketen niitä suhteita oli ollut lukematon määrä.
Kun sinä ja sinun ännäsi elitte tuota suhdettanne yhteistuumin sinäkin tietoisesti hänen muista naisistaan piittaamatta, niin koitko jotenkin, että olit niitä muita parempi ja jos, niin miksi sitten ajattelit, että mihin hän tarvitsee niitä muita?
Voisin vielä vähän ymmärtää, jos se toinen edes olisi ollut hänen vaimonsa ja eroaminen jostain syystä vaikeaa tai sitä ei haluttaisi tehdä, mutta kun siinä nainen vaihtui sinunkin aikana, eikä ollut mistään pitkäaikaisista jutuista kyse, saatika lapsista."Kun sinä ja sinun ännäsi elitte tuota suhdettanne yhteistuumin sinäkin tietoisesti hänen muista naisistaan piittaamatta, niin koitko jotenkin, että olit niitä muita parempi ja jos, niin miksi sitten ajattelit, että mihin hän tarvitsee niitä muita?"
No ensinnäkin olin tietoinen vain hänen seurustelukumppanistaan, se nuoruuden rakkaus ilmestyi kuvioon vasta suhteemme loppumetreillä samoihin aikoihin kun hän kertoi että suhde seurustelukumppanin kanssa oli päättynyt...
ja kuten monesti olen todennut en edes alkuun uskonut sen nuoruudenrakkauden olemassaoloon ns. elävänä ihmisenä... en uskonut, että naimisissa oleva nainen rakastuu samantien mahtavaa seksiä saatuaan ja on hetikohta valmis muuttamaan miehen luokse, kuten hän kertoi...
Enkä uskonut tuohon eroonkaan, koska hän tapaili/lomaili ja vietti vielä juhannustakin(olin paikalla) seurustelukumppaninsa kanssa vaikka omien sanojensa mukaan ero oli tullut jo puoli vuotta sitten ja oli sinkku ja se nuoruudenihastuskin kuvioissa oli...
On vaikea uskoa sitäkään että kukaan ent. seurustelukumppani/miestä rakastanut nainen viettää viikonloppuja/lomaa/juhannusta miehen kanssa tietoisena siitä, että mies on pettänyt usean vuoden ajan ja uusi nainenkin jo on kuvioissa...
Mitä tulee niihin muihin naisiin joilla oli ollut narsisti tai muuten "huono" mies ja joita kertomansa mukaan autteli tarjoamalla kuuntelevaa korvaa ja jotka halusivat seksiä/rakstuivat ja muuttaa hänen luokseen... en tiedä niiden juttujen todenperäisyyttä...
Mitä tuohon nyksän olemassaoloon tulee niin varmuuden siitäkin sain vasta viime kesänä kun näin heidät yhdessä, vielä edellisis kesänä lähes vuosi suhteemme päättymisen jälkeen, hän sen kummallisen sposti kyhäelmänsä lähettämisen yhteydessä kertoi ettei suhteesta nyksän kanssa tullut mitään, että hän on sinkku ja ehdotteli seksiä kanssani, samassa yhteydessä hän myös kertoi naisen miehen olevan narsisti...
Mitä tulee siihen, mihin luulin hänen tarvitsevan minua niin alkuun luulin, että suhde oli syystä tai toisesta väljähtynyt ja hän haki jotain jännitystä/kokemusta vielä vanhoilla päivillään...hän myös vihjaili seurustelukumppaninsa tietävän hänen nettirakkauksistaan...
Mikä taas ilmeisesti ei pitänytkään paikkansa kun kyseli jopa minulta neuvoa, miten tunnustaa pettäneensä ko. naista...vasta sen jälkeen kun suhde oli hänen kertomansa mukaan päättynyt ja nuoruuden ihastus tullut kuvioon...
Mitä tulee tuohon paremmuuteen niin en ajatellut ihan niin syystä etten tuntenut ko. seurustelukumppania, vaan kuten jo edellä kerroin, kuvittelin jotain tällaista "jee minä(kö) ny olen tuo niiiin ihhana nainen, että joku jopa vaarantaa hyvän seurustelusuhteensa minun takiani." mihin ei liittynyt vertailua siihen naiseen koska en häntä tuntenut...
Jotenkin sitä vaan ajatteli ettei kukaan vaaranna hyvää seurustelusuhdetta ihan tyhjän/ihmisen/asian takia joka ei merkitse mitään...
Mutta oikeastikaan en todellisuutta hänen muista naisistaan/suhteistaan tiedä vaan niistä kertomani on vain sitä mitä ännä itse niistä minulle kertoi...sitä en tiedä millaisen tarinan nuo naiset itse kertoisivat...
Toki itselläni liittyi tuohon suhteeseen/valintaan ihan omaakin problematiikkaa, kun siihen astisen elämäni olin yrittänyt elää ns. kunnolla niin jotensakin menin sitte äärilaidasta toiseen ja itsekin koin tuon salasuhteeni tietoiseksi valitsemakseni pahaksi, jolla ikäänkuin karistin sen osittain raskaaksikin kokemani pyhän roolin harteiltani...
Että tuli sitten ryvetettyä itsensä oikein kunnolla ja ns. takkiin tuli siinä muodossa, että kuvittelin olevani ns. reilun pelin hengessä suhteessa ihmisen kanssa, joka piti minusta ihmisenäkin/viihtyi seurassani/tapaili minua mukavana naisena yms. olkoonkin että suhteen laatu oli mitä oli...
Mutta joo, jotenkin tuokin kokemus opetti jotain muutakin kuin että naristinkaltaisia ihmisiä on olemassa, ihan heti ei ole tarvetta tuomita ihmisiä ihan yhden asian perusteella, elämä/ihmiset/suhteet ja niiden taustalla vaikuttavat syyt ovat moninaisia...
- ??? Missä kukaan
"minun narsistiltani todetiin syöpä ja olin tukehtua nauruu."
??? Missä kukaan uhri on koskaan oikeasti tuollaista kirjoittanut. Uhreja ei yleensä kovin paljoa naurata. Noin niin kuin tiedoksi, että teepä vähän vähemmän kömpelöitä yrityksiä jäljitellä...
"On ihana ajatus, että narsistit palavat ikuisissa helvetin tulissa, kun me hyvät ihmiset olemme taivaassa."
??? Kuvitteleeko joku, että olisi miellyttävää ajateltavaa? En pilaisi taivastani moisilla mielikuvilla. Narsistin hel***ti on unohdus.
"Minä itse olen sisäisesti kaunis ja oikeassa "
Tovottavasti olen sisäisesti kaunis, mutta tuosta oikeassa olemisesta en nyt ihan noin sanoisi.
"narsistit ovat hulluja. "
Tietysti, ikävä kyllä, tavallaan. (Vaikka itse en käytä tuollaista kieltä.)- n:n sukulainen
Usko pois ihan huviksesi, että aloittaja on todellakin kohdannut narsisitin pahimmasta päästä. Ja voin sanoa, että sellaiset pahimman laatuiset narsisitit on todellakin täyshulluja. Niihin ei toimi mikään normikäyttäytyminen tai normisäännöt. Pahempia kuin paholaiset..
- Annu6
Narsistitkin ovat ihmisiä, vaikka joskus sitä on vaikea ymmärtää. Minäkin ymmärsin vasta vuosien päästä, että hänessä oli myös paljon hyvää. Se hyvyys vain jäi kaiken loanheiton varjoon.
- Toinen suupieli
"Minäkin ymmärsin vasta vuosien päästä, että hänessä oli myös paljon hyvää. "
Toinen suupieli väkisinkin vetää hymyyn... nyt lähti toinenkin mukaan. Jopa ääneen nauroin! Ja vielä... ja vielä, ohhoh. - hovineiti vaan
ja omista käsistä lähti tietysti vastaavassa määrin lokaa, mutta eihän se mitään, milloin itse heittelee.
- Haluaisitko neg.
"Noh, minut voi tuomita ihan vapaasti tuosta syystä niin halutessaan,"
Haluaisitko negatiivista huomiota? - aloittaja tässä
Tämä aloitus oli ihan täyssi trollaus ja testi minulta, millaisia ihmisiä uhrit ovat. Eli laitoin aloitteeseen useimpia narsistin ja täyden hulluuden ja natsismin ajatuksia, mutta allekirjoitin ne UHRINA.
Ja katsokaas, kun useimmilta uhreilta löytyi myötätuntoa tuollaista sairasta ajattelua kohtaan, jota aloituksellani julistin.
Peiliinkatsomisen paikka teillä viestin symppaajilla.- syöpä
Ei kirvoittanut nauruja tämä.
- aloittaja tässä
On syytä myös muistaa, että narsistille tyypillinen taktiikka on uhrin syyllistäminen. Narsisti nimenomaan pyrkii siihen että uhri saadaan näyttämään pahalta, koska positiivinen huomio narsistille on primääristä ja negatiivinen vasta sekundääristä.
- paha saa palkkansa
En halua kostoa narsistille, mutta olen varma, että narsistit palavat helvetissä ilman uhrien vaikutusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 58741
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel109732- 43626
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla199518- 40516
- 70496
- 22484
- 48476
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai36440Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k77418