Luin lehdestä asiantuntijan mietteitä katkeruudesta. Artikkelissa sanottiin, että pitää antaa anteeksi vaikka olisi itse täysin oikeassa (siis saanut täysin epäoikeudenmukaista kohtelua osakseen). Näin välttyy katkeruudelta. Katkeruus johtuu usein siitä että on saanut epäoikeudenmukaista kohtelua osakseen ja sitten alkaa vihaamaan sitä tekijää ja tulee katkeraksi.
Ihan hyvä ajatus tuo anteeksianto. Eihän se tarkoita että pitäisi olla tekemisissä sen ihmisen kanssa, mutta pitäisi yrittää unohtaa ikävät asiat. Eikä se tietenkään tarkoita että sen pahantekijän pitäisi pyytää anteeksi.
Ehkä ajan kanssa kykenee tällaiseen tekoon. Tällaisia mietteitä aamulla.
Ihan hyvä ajatus tuo anteeksianto. Eihän se tarkoita että pitäisi olla tekemisissä sen ihmisen kanssa, mutta pitäisi yrittää unohtaa ikävät asiat. Eikä se tietenkään tarkoita että sen pahantekijän pitäisi pyytää anteeksi.
Ehkä ajan kanssa kykenee tällaiseen tekoon. Tällaisia mietteitä aamulla.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Tähän on hyvä sanonta: katkeruus on kuin itse joisi myrkkyä ja toivoo sen tappavan vihamiehesi. Itse siinä kärsii pahiten.
Ajattelen asiaa puhtaan itsekkäästi. Ihminen voi paremmin jos osaa jättää ikävät asiat ja tapahtumat taakseen. Ei tietysti heti, mutta pitäisi yrittää ajatella myönteisiä asioita, keskittyä hyviin ihmisiin, hyviin asioihin. Sellaisiin asioihin jotka tuovat mielihyvää. Tuo ikävien asioiden murehtiminen lisää omaa huonovointisuutta. Tottakai surua ja tuskaa pitää käsitelly mutta jonkin ajan kuluttua pitäisi osata päästää irti, jättää ikävät asia vähemmälle huomiolle.
Hei, haloo?!
Ite kohtuuttomien toimien seurauksena en huomaa varsinaisesti katkeroituneeni, mutta ympäristö tuntuu olevan suurelta osin toista mieltä. Silloin mielestäni katkeruus pitää ymmärtää tuossa oamssa kontekstissaan, ja että siitä voi päästä yli ajan kanssa ja terapioinnin myötä. Kyllä itse ainakin koen antaneeni anteeksi, mutta tunnetyöstäkeskentely ja asiat psykologisesti ovat eri juttu. Asiat täytyy prosessoida. Traumatisoituminen ei ole pikkujuttu.
Ja kyllähän jos ihminen on masentunut, siinä on toisen turha sanoa, että älä murehdi ja "jää kiinni" noihin. Masennus on sairaus, kun se oikein todella saa ihmisestä otteen. Ja tuo sairaus on myös hoidettavissa. Nämä masikset ja katkeruudet täytyy osata ottaa oikein!
Ympäristön tuki on em. tilanteessa välttämätön, jotta kehitystä parempaan suuntaan saadaaan aikaiseksi.
Muuten voi kestää, vuosia -
Kuten todettua, traumatisoitunut näkee olevansa oikeutettu katkeruuteen, koska on saanut mielestään epäoikeudenmukasta kohtelua. Juuri tätä se asiantuntija tarkoitti. Tuolla tavalla pysyy katkerana kun ei osaa antaa anteeksi ja päästää irti vihasta.
Ymmärsitkö; traumatisoitunut tarvitsee terapiaa päästäkseen yli noista ikävistä fiiliksistä!?
Ei mistään oikeutuksesta ole kysymys. Ainoastaan sitä tällä hain, että tulisi ymmärretymmäksi -
Miten joku ei tajua selvää suomen kieltä!? Rautalangastako täytyy vääntää -
Osa traumatisoituneista pääsevät asioitten ja traumatisoitumisiensa ylitse issekseenkin. Että mitä piti vääntää rautalangasta? Elämäkö?
Ei, kyllä oikea traumatisoituminen, varsinkin silloin, kun se on kysymyksessä ihmisellä, joka sairastaa psyykkistä sairautta, on vakava juttu.
Ei niin "helppo" kuin "normi-ihmisellä". En halua paeta sairauteni taakse, enkä puolustella / selitellä ketkeruuttakaan sen enempiä - mutta rautalangasta se on näköjään vedettävä, yllättävän monelle.
Ihmiset, onko teidän elämä OIKEESTI ollut niin helppoa itsellänne, ettei meinaa aueta, ei millään!?
Mun mielestä ihmisen pitäisi saada puhua tunteensa huonosta kohtelusta jollekin toiselle ihmiselle joka jaksaa kuunnella häntä. Itsellä ei ollut mahdollisuutta purkaa tunteitani jollekin vaan sain kuulla, että sellaista sattuu ja sehän on jo mennyttä ei sitä kannata enää miettiä. Kyllä se mieltä vaivaa, että miks just mä jouduin sen kaiken kokemaan ja mitä pahaa mä olin tehnyt sille ihmiselle, että se kohteli mua niin. Miks mulle ei annettu mitään oikeuksia, miks kukaan ei pitänyt mun puolta siinä asiassa. Ei joku toinen voi ymmärtää miltä toisesta tuntuu tuollaista koettuaan. Mun pitäis sitten jaksaa kuunnella sellasen ihmisen vuodatuksia omista ongelmistaan, joka ei jaksanut mua kuunnella vaan sanoi mitä tuosta, tuotahan sattuu joka paikassa. Sentään myönsi kuitenkin sen, että olin joutunut työpaikkakiusaamisen kohteeksi. Se mitä mulle siellä paikassa tapahtui avasi mun silmät näkemään todellisuuden sen paikan toiminnasta, lopetin heidän toiminnan tukemisen kokonaan. Miks tukisin paikkaa, jossa hyväksyttiin työpaikkakiusaaminen ja palkittiin sitä henkilöä joka sellasta toimintaa harrasti. Ei se henkilö pelkästään mua kiusannut vaan muitakin. Oikeasti hävettää, että olin joskus tukenutkaan sen järjestön toimintaa ja uskonut heidän olevan heikompien puolella. Joten ymmärrän sua täysin ja toivon että saat apua trauman purkua varten. Voimia ja jaksamisia sulle.
Kiitos!
Hyvää huomenta :), samaa mieltä. On hienointa jos osaa pyytää anteeksi ja todella hienoa, jos osaa sanos mä kaiken annan anteeksi! Kyllä se on tahtotila, vaikka ei omasta mielestään kykenisikään.
Mäkin oon joskus miettinyt täällä särkyneitä sydämiä. Oli syy vihaan mikä tahansa, niin näen, että vihaaja asettuu lopulta uhrin asemaan, provosoituu ja hajottaa vaan itseään. Helpommin on sen henkilön joka on vihan kohde kääntää selkänsä ja mennä eteenpäin, kun sen joka jää vihan vangiksi.
Aurinko lämmittää tänäänkin, make love not war.
Siis jos on traumatisoitunut, noin helposti se ei mene. Tuo et "jättää huonot fiilikset" ja "menee vaan iloisesti eteenpäin". Ei silloin, traumatisoiduksi tullessaan ole kysymys tahtotilasta, todellakaan!?
Siinä määrin kylläkin, että jos haluaa antaa anteeksi. Yläkerrasta saa siihen voimia, kyllä.
Mutta että ne terapiaa vaativat fiilkset mitenkään itsestään poistuis sen antaakseantamusen voimalla - ei se mene niin.
Tähän on uskovaisten turha tulla puoskaroimaan. Luulisin, et maallikko jo tajuaa kaikkien viimeisten käänteidenkin myötä, missä meikäläisiä on myllytetty, että uskon nimissä näissä asioissa on toimittava taiten. Esim. kaikkea ahdistusta on turha pistää huonosta omastatunnosta ja synnistä johtuvaksi, joka poistuu kun ihminen saa parannuksen armon.
Kuten ei myöskään siten, että kun on Jumalan voimasta saanut annettua anteeksi toisille, terapiaan ei yllättäin olekaan tarvetta, vaan sim sala bim - traumat on tipotiessään.
Olkaakin varovaisia, älkääkä tuhotko toisiamme näissä asioissa taitamattomasti toimien enää yhtään enempää!
Se on itselleni ollut kaikkein vaikeinta. Voi kun uskonystävät tajuis sen. Ja armeliaasti antaisivat aikaa vaateiden sijaan -
Ympäristöstä riippuu kestääkö toipuminen vain "vähän" vaiko vuosia. Toisten tuella on siihen ratkaiseva merkityksensä -
Puhuin palstavihasta. Mutta heidän tapahtumat ovat olleet irl. En tiedä mitä heillä jäi selvittämättä. Mutta joku jäi vihan vangiksi ja syytää vihaansa täällä, siihen viittasin. Ja Se toinen ei jaksa enää ja menee eteenpäin.
olen myös ehdottomasti sitä mieltä että kaksi osapuolta puhuu irl, eikä syydä katkeruuttaan täällä. Olisi hyvä voida sanoa toiselle, että näin mä tunnen, auta mua että jaksan kestää ja hyväksyä ja mennä eteenpäin niinkuin sinäkin.
En puhu nyt omista, vaan yleisesti ajattelen näin.
Itse en nyt puhunut "palstavihasta", vaan elmästä ylipäätään.
Enkä oo täällä ketään vihannut. Joku voinut kaiketi vihata täälläkin mun"nimissä", se ei olis mikää ihme, noita harhaanjohtajia on riittänyt.
Mut fiksu näkee juonien taakse, ja osaa jättää hyeenat omaan arvoonsa -
Jep, olin jo menossa pois. Vastasit mulle joten vastaan sulle. En usko että kukaan on väittänyt, että sä oot täällä ketään vihannut. En minäkään. Eikä varmaan kukaan sua täällä vihaa. Mä ainakin toivon sulle aurinkoista sunnuntaita. Se hyvä mikä sinussa on, anna sen loistaa :)
tiedätkö kuka olen?
Perehdy ensin ihmisyyteen ja anteeksiantoon. Vai keskustellako halusit? Meitä uniikkeja anteeksiantavaisia on vain muutama, ja ei se meille vaikeaa ole. Muille ehkä. Mikä on elämän tarkoitus? Katkeruus ja viha, monen mielestä käytännössä. Ajatuksissa anteeksianto ja rakkaus, mutta kuka siihen oikeasti pystyy? Minä.
Aivan oikein. :) Monesti ihmiset katkeroituvat liian helposti ja toinen ihminen leimataan oman ajatusmaailman kautta liian mustavalkoisesti. Pitäisi aina pystyä ajattelemaan tilannetta molempien ihmisten näkökulmasta eikä vaan omastaan.
Ihmisyys, empatia, keskustelutaito ja anteeksianto ovat ihailtavia piirteitä ihmisessä. Niihin todellakin pitää pyrkiä. Monesti kunnon asiallinenkeskustelu riitapuolen kanssa auttaa siihen ettei kumpikaan katkeroidu ja erotilanteissa kummankin on helpompi käsitellä tapahtunut ja jatkaa elämänsä matkaa paremmin mielin.
Rakkaus, anteeksianto ja ihmisten ajattelminen hyvinä ja kauniina muistoina vaatii ihmiseltä paljon. Kuka tahansa pystyy tuhoamaan ja vihaa kylvämään, mutta harva meistä pystyy rakentamaan ja rakkautta että hyvää aikaan saamaan.
Aurinkoista päivää :)
Eli, Jeesus. Vain hän täytti lain, ja oli täydellinen -
En tiedä mitä tarkoitat perehdy ensin ihmisyyteen?. Vastasin aloittajan viestiin, niin varmaan sinäkin. Mut kyllä ihmisyys mielestäni voidaan käsittää myös inhimillisyytenä ja on monimuotisuutta. Tämän ymmärtäminen lohduttaa, voimme olla armollisia itseämme ja toisiamme kohtaan. Aina ei toimi oikein, mutta eikö se ole inhimillistä, pääasia että,pyrimme toimimaan niin.
Tuo edellinen vastaukssni meni siis. nimimerkille "parempi elämä".
sinä sen sanoit. Mutta ensin mieti ja sisäistä mikä ja mitä Jeesus on.
Fiktiivisen kautta elämään noussut historiallinen hahmo.
väärin meni. Niinkuin yli 6 miljardilla ihmisellä..
Sisäitääkö "parempi" elämä Jeesuksen itse?
Hän on rakkaus, joka tulee Jumalasta. Meille valmistettu uhri, kaikkien syntien sovitukseksi. Heidän, jotka haluavat ottaa sanoman vastaan.
Iloitse siis ihminen!
Jeesus on Jumalan poika. Jumala on rakkaus. Neitsyt Maria on Jumaläiti. Jeesus syntyi Pyhän Hengen vaikutuksesta. Jeeuksessa Pyhä Henki puhuu. Lähdetään siitä liikkeelle..
Mikään usko ei ole parempi toista. Kaikki samanveroisia. Kaikki ihmiset ovat samanveroisia.
Ei sun mulle tarvi tota rautalangsta vääntää.:D
On mennyt kirkon alan ihmisenä opiskellessa tämäkin kk tuota..
Juu, samanarvoisia ollaan totta. Mut onhan noita eri painotuksia esim. katolilaisiin jos vertaa, et mikä tulee ensimmäisenä -
Et tiedä silti. Kirkko on instituutio. Valtaa.
Mä ajattelen niin että ihminen joka on tieten tahtoen löukannut mua ja nauttinut siitä, tulee varmasti elämässä saamaan ansionsa mukaan Ennemmin tai myöhemmin.
sillä tuo kaikki pahan toivotus tulee sinun omaan elämääsi mukaan, ja silloin muistat mitä toiselle toivoit!
En ääneen tätä sanokaan. Mutta en luonnollisestikaan toivo pahalle hyvää
tieten tahtoen loukannut? oletko varma? Ole varovainen siinä mitä sanot -
Siis tuolle "odotan vain".
Eiköhän esim.koulukiusaajat tieten tahtoen loukkaa sitä jota kiusaavat. Ei ne loukkaukset ja ne teot ole tehty vahingossa ohimennen. Kyllä mä itse ajattelen omasta koulukiusaajastani, niin että jospa se joutuis kokemaan saman kuin mä hänen kynsissään. Ehkä elämä opettaisi sitä ihmistä kohtelemaan muita ihmisinä, joilla on tunteet eli miettisi mitä tekee ja sanoo jollekin toiselle, ettei tarkoituksella loukkaisi toista. Kyllä kiusaamiset jättävät syvät arvet ihmiseen ja myös sekin ettei kukaan luokkakavereista halunnut puuttua tilanteeseen vaan käänsivät selkänsä mulle. Ei nuo kokemukset onneks enää aina mielessä pyöri, mutta kyllä ne vaikuttivat mun käyttäytymiseen muita ihmisiä kohtaan. Ei se kiusaaja ole mun anteeksiantoa vailla, hänen kaltainen ei piittaa muista ihmisistä tai heidän tunteistaan ollenkaan, olin vaan hupia hänelle niinä kouluvuosina jolloin kiusasi mua. Hän nautti saadessaan toisen pelkäämään itseään, siinä mielessä hän oli pelkuri, kun ei muita uskaltanut kiusata vaan otti luokan arimman ja hiljaisimman uhrikseen. Muilta olisi tullut samalla mitalla takaisin. Ehkä pitäis toivoa että ne jotka hän jatkossa valitsee uhreikseen olisivat tarpeeksi vahvoja antaakseen samalla tavalla takaisin, eivät suostuisi kiusattaviksi.
Itse en tod. ole kiusannut ketään, vaan aina ollut heikompoien puolella!
Tämän vuoksi olen ollut myös pidetty ihmisenä. Ja sitähän ei kaikki ole voineet sietää!
ja ajatus siitä, että kaikki saa ansionsa mukaan... Mitä sä itse ajattelet tehneesi, että jouduit kärsimään? Jos jokainen sun mielestä saa ansionsa mukaan? Mikä siinä on se syy-seuraus-suhde? Vai ajatteletko, että sä olet joutunut kärsimään syyttömänä, mutta muut saa ansionsa mukaan?
odotan vain -nimimerkille.
Itse ajattelen elämääni onneksi en ole reittä pitkin edennyt uralla, kuten tällaisia tapauksia tiedän. Aika lailla puhtoista elämää olen elänyt ja tästä olen ylpeä
Toki tuossa jossa reittä pitkin joku nousee, on kaksi ihmistä jotka toisiaan nostavat. Myös hän on yhtä lailla huono ihminen joka antaa toisen nousta reiden avulla
Siinä reittäpitkin etenemisessä on kaksi vastuullita ihmistä
mä tiedän sen, heräät huomaamaan, kelpaat kelle vaan.
Mä en kelpaa kellekään vaikka mitä tekisin tai jättäisin tekemättä. Tuo on tullut monet kerrat selväksi elämän aikana. Mun pitää pärjätä yksinäni ja ottaa opikseni kaikesta kokemastani etten toisten luottaisi liikaa muihin ihmisiin. Mä olen halunnut uskoa muista ihmisistä parempaa ja sitten tullut loukatuksi heidän toimestaan. Sen tosiaan olen tullut huomaamaan etten kelpaa kellekään.
Pää pystyyn kultaseni! Paistaa se arska risukasaankin -
Mullekin jo, huomasin -
Katkeruus on todella ikävä aihe.. siksi kai tämäkin ketju roikkuu ikävä-palstalla keräämässä kärpäsiä. Toivottelen mukavampia mietteitä sunnuntai-aamuihin..
Mielestäni on aivan turha olla katkera jos ei ole asioiden eteen mitään vaivaa edes koskaan nähnytkään. Silloin voi olla katkera jos on kamalasti nähnyt vaivaa asioiden eteen eikä siltikään saavuttanut kyseistä asiaa. Sen sijaan on erittäin epärealistista odottaa, että yhteiskunta on ikään kuin velkaa esim. kalliin talon, unelmatyön, unelmakoulutuksen ilman että henkilö näkee yhtään mitään vaivaa asian eteen. Ei ne kalliit talot, kalliit autot, unelmakoulutukset kenellekään ole tulleet ilmaiseksi tekemättä yhtään mitään. Asioiden eteen pitää nähdä vaivaa eikä vaan haukkua muita kun itse vaan dokaa ja länkyttää.
Antaa anteeksi jatkuvasti... Entä jos tilanne näin. Vuosia esittänyt olevansa muuta kuin on. Olet vain esine, jota esitellä ja uskotella ihmisille jotain muuta. Elää salassa toisenlaista elämää. Eron jälkeen koitetaan hyötyä vielä tilanteesta. Ihminen joka ei välitä omista asioistaan ollenkaan, aina voi sysätä ongelmat muille. Jos ei ex auta rahallisesti, mennään kerjäämään ex anopilta rahaa. Ei haittaa vaikka vie toisen pienestä eläkkeestä. Tällainen minulla riesana, pakko auttaa ettei mummulta viedä kaikkea. Omat asiat siinä pisteessä, että velkojat vei hänen autonsakin. Mitä minä tein? Annoin tietenkin oman autoni hänelle, että pääsee kulkemaan töissä. Niin töissä käyvä ihminen ja vielä "muka" uskovainen. Hänen oma perheensä sai tarpeeksi pelastamisesta, hienoa että löytyi tarpeeksi tyhmä vaimo joka kyllä auttaa... Miten ikinä pääsen tuosta irti?? Hänellä ei siis ole mitään halua hoitaa asioitaan, vaikka siihen kykenisi.
Eipä sikäli. En kyllä tunne vihaa tai mitään muutakaan häntä kohtaan. On vaan ikävää tuo käytös... Miun mielestä saisi olla ihan rauhassa ilman sähköjä ja lämpöjä, mutkun ne lapset. Joku päivä voi olla niin, että olen hyvästi palkatussa työssä. Varaa isompaan asuntoon ja lapset siellä. Tai sitten ei...
http://youtu.be/kUWlc1BHmBE
Kyllä ne vihan tunteetkin täytyy kokea, ennen kuin voi antaa anteeksi. Kaikki tunteet, jotka ihmiselle on annettu, on ihan oikeita olemassa olevia ja oikeutettuja tunteita. Jos yrittää tukahduttaa vihan tunteen, se voi kohdistua omaan itseen ja aiheuttaa masennusta, josta toipuminen on sitten tosi vaikeaa. Tunteet kannattaa käsitellä, vaikkapa jossain terapiassa, että pääsee vihantunteesta irti ja voi jatkaa elämässään eteenpäin.
Kysymys on tekojen laajuudesta. Yksittäisiä tekoja on helppo antaa anteeksi. Mutta esim. kokonaisen elämänjakson esim. lapsuuden tuhoaminen ja vieminen esim. vuosikymmenen kestäneen pedofilian tai väkivaltaisen alkoholisti-isän takia on vaikeampi pala. Kellään ei ole oikeutta tuhota ja viedä lapsuutta. Aina pitää pyrkiä antamaan anteeksi jo oman itsensä takia, mutta ymmärrän jos tämänkaltaisissa asioissa ei pysty.
Hurstin poika jossain ohjelmassa sanoi että on antanut isälleen anteeksi mutta unohtamaan ei pysty niitä tekoja.
No joo.. Ajattelin etten ole katkera kenellekään, mutta joskus kun muistelee vanhoja asioita. Olen miettinyt sekavan elämäni johtuneen siitä. Jos äiti ryyppää ja käy miehissä, isä kostaa kaiken lapsille. Kyllä siinä voi mennä elämä vähän eri teitä. Toisaalta olen saanut niin ymmärtävän luonteen. Nöyrä ja kiltti, ettei kuka tahansa nykynainen voi vetää vertoja sille. Outoa olla kiitollinen "koulutuksesta".
Kerro mikä muka tekee sinusta yhtään paremman? Oma luulo itsestä? Kyllä, vaikka minut yritettäisiin tappaa ja pelastuisin, niin miksi olisin vihainen? Jäinhän henkiin. Kiitollinen ja anteeksiantavainen olisin. Ja olenkin.
Olen vain huomannut olevani erilainen, kuin muut naiset. En mieti jatkuvasti onko meikit hyvin, uskallan olla luonnollinen. En murehdi että iiiik! olen lihonut kaksi kiloa. En vaadi ihmiseltä täydellisyyttä, arvostele ulkonäön perusteella yms. Se on aika puuduttavaa kuunneltavaa toisinaan. Ja naiset osaavat olla kauheita, ikävää kuunnella sellaista arvostelua...