Työsopimuksen muuttaminen - irtisanominen

Hei,

Allekirjoitin työsopimuksen perjantaina. Työsopimuksessa oli kohta, jonka takia meinasin jättää sopimuksen allekirjoittamatta (toissijainen tyopaikka kaukana), mutta koska halusin työpaikan, niin pitkän neuvottelun jälkeen suostuin. Viikonlopun aikana asia on kuitenkin alkanut kaduttamaan: tuli mieleen, että jos työnantaja päättää siirtää minut toissijaiseen työpaikkaan, niin arki hankaloituu niin paljon, että minun on pakko irtisanoutua.

Aion soittaa työnantajalle huomenna ja pyytää sopimuksen muuttamista siten, että toissijainen työpaikka poistetaan sopimuksesta. Jos työnantaja ei siihen suostu, niin minulle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin perua työsopimus. Tähän liittyen onko asiassa juridisia esteitä? Olen siis tällä hetkellä vakituisessa työsuhteessa (en ole vielä ilmoittanut nykyiselle työnantajalle mitään) ja myös tuleva työpaikka on vakituinen. Työ on sovittu aloitettavaksi elokuun alussa ja sopimuksessa on 4 kuukauden koeaika. Irtisanomisaika on 2 viikkoa.

Voiko työsuhteen irtisanoa ennen työn aloittamista ilman seuraamuksia? Miten minun kannattaa toimia, jos emme pääse sopimukseen?

Kiitos!
13335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Koska sinulla on työsopimukisessa koeaika niin voit irtisanoa työsopimuksen koeaikana ilman irtisanomisaikaa. Mielestäni et voi irtisanoa työsopimusta ennen kuin työt ovat alkaneet. Mutta sopimuksen mukaan sekunnin töissäolon jälkeen voit irtisanoutua ilman seuraamuksia.

Voihan siinä kädä niinkin, että et muista mennä töihin, mutta muistat ensi töiksesi irtisanoutua, ja tuolloinkaan ei mielestäni tule seuraamuksia.

Molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu saataneen aikaiseksi kun mahdollisimman pian ilmoitat työnantajalle, että irtisanoudut heti kun työsuhde alkaa, koeaikaan vedoten, ellei tuota mainitsemaasi ehtoa sitä ennen poisteta työsopimuksesta.

http://www.valtakunta.fi

Äänestä

Kiitos vastauksesta.
Jos homma etenee, siten, että joudun irtisanoutumaan, niin miten toimin vanhan työpaikkani kanssa? Voinko olla kertomatta mitään (olen jatkuvassa työsuhteessa vaikka olen sekunnin uudessa työpaikassa?).

Äänestä

Ei missään tapauksessa kannata kertoa mitään koko hommasta nykyisessä työpaikassa.

Ellei uusi työnantajasi suostu muuttamaan sopimusta niin jätät vaan menemättä sinne töihin. Sekuntiakaan ei tervitse siellä olla, työsopimus purkautuu automaattisesti viikon kuluttua. Ja se on sitten siinä.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20010055#L8P3

Tuolla sopimuksen kohdalla on työnantaja etsinyt säästöjä koska silloin ei tarvitse maksaa matkakuluja ja päivärahaa jos olet tuolla toissijaisessa työpaikassa. Jos kohta poistetaan niin tuolla toissijaisessa työpaikassa työskentely on työmatka ja työnantaja joutuu maksamaan matkat ja päivärahan sekä mahdolliset majoituskulut. Voihan tuo kohta olla siellä myös varmmuden vuoksi ja työtä ei tuolla toissijaisessa työpaikassa juurikaan tarvitse tehdä.

Äänestä
  • Kyllä aloittajan kannattaa ilmoittaa uuteen työpaikkaan purkavansa sopimuksen koeajalla (eikä yrittää mitään viikon katoamistemppua). Jos hän ei pura sopimusta, niin silloin hän on velvollinen menemään töihin ja työnantajalle voi tulla oikeus vahingonkorvauksiin aiheutuneesta vahingosta. Aloittaja ei häviä siinä mitään, että hoitaa homman asianmukaisesti.

    Äänestä

Sen purkamisen voi toimittaa silloin kun neuvottelee tuon hankalan sopimusehdon poistamisesta. Jos ei sopimusta muuteta niin silloin voi purkaa sen sopimuksen, ei tarvitse mennä sekunniksikaan sinne. Ei sekunnissa voi vahingonkorvausta aihetuvaa vahinkoa tulla. Toivottavasti koeaika on mainittut sopimuksessa, muuten sitä ei ole.

Äänestä
  • Sekunnissa ei tule vahinkoa, mutta ensin ehdotit että ei tee mitään ja vaan odottelee viikon verran.
    "Ellei uusi työnantajasi suostu muuttamaan sopimusta niin jätät vaan menemättä sinne töihin. Sekuntiakaan ei tervitse siellä olla, työsopimus purkautuu automaattisesti viikon kuluttua."

    Äänestä

  • Järki Käteen kirjoitti:

    Sekunnissa ei tule vahinkoa, mutta ensin ehdotit että ei tee mitään ja vaan odottelee viikon verran.
    "Ellei uusi työnantajasi suostu muuttamaan sopimusta niin jätät vaan menemättä sinne töihin. Sekuntiakaan ei tervitse siellä olla, työsopimus purkautuu automaattisesti viikon kuluttua."

    @Järki Käteen
    Niin on sellainenkin vaihtoehto että jättää menemättä ellei sopimusta muuteta. Ei tietääkseni ole yhtään oikeustapausta jossa työntekijälle olisi tuomittu vahingonkorvauksia "pakenemisesta", aika epävarmaa on siis lähteä oikeuteen vahingonkorvauksien toivossa, voi tulla kalliiksi. Melkoisia törkytemppuja työnantajatkin nykyisin tekee kun moraali on työmarkkinoilta kadonnut jo aikoja sitten.

    Äänestä

  • 167-176 kirjoitti:

    Toki sellainen vaihtoehto on, mutta mitä järkeä alkuperäisen on lähteä tuota kokeilemaan? Ainakin oma maine menee varmasti, kun jättää vain menemättä eikä hoida asioita asianmukaisesti.
    Onhan sekin yksi vaihtoehto, että käy ensimmäisenä päivänä (tai jo ennen sitä) haukkumassa siellä kaikki ja sotkee paikat, jolloin työnantaja purkaa sopimuksen koeaikaan vedoten.

    "Onhan sekin yksi vaihtoehto, että käy ensimmäisenä päivänä (tai jo ennen sitä) haukkumassa siellä kaikki ja sotkee paikat, jolloin työnantaja purkaa sopimuksen koeaikaan vedoten. "
    Typerä neuvo, tuolla tempulla maine menee varmasti ja on aiheuttanut konkreettista vahinkoa jolloin joutuu sen myös korvaamaan ja saa syytteen sen lisäksi.

    Miksi pitäisi saada työnantajan purkamaan sopimus kun itsekin voi tehdä sen? Tosin työnantajan maine ja varsinkin itsetunto siitä kärsii.

    Tekstinlukutaito taitaa olla hukassa miinustelijalla.

    Äänestä

  • Edvard VII kirjoitti:

    Tekstinlukutaito taitaa olla hukassa miinustelijalla.

    Saiskos tuohon tarkennusta.

    Äänestä

  • 167-176 kirjoitti:

    Saiskos tuohon tarkennusta.

    Et huomannut ironiaa "Järki käteen" viimeisessä kirjoituksessa.

    Äänestä

Käytännössä ei pitäisi olla mitään ongelmaa, ilmoitat vain sinne, että olet tullut toisiin ajatuksiin, mieluummin tietysti heti, jotta voivat ottaa tilallesi toisen hakijan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Työntekijä kirjoitti:

Hei,

Allekirjoitin työsopimuksen perjantaina. Työsopimuksessa oli kohta, jonka takia meinasin jättää sopimuksen allekirjoittamatta (toissijainen tyopaikka kaukana), mutta koska halusin työpaikan, niin pitkän neuvottelun jälkeen suostuin. Viikonlopun aikana asia on kuitenkin alkanut kaduttamaan: tuli mieleen, että jos työnantaja päättää siirtää minut toissijaiseen työpaikkaan, niin arki hankaloituu niin paljon, että minun on pakko irtisanoutua.

Aion soittaa työnantajalle huomenna ja pyytää sopimuksen muuttamista siten, että toissijainen työpaikka poistetaan sopimuksesta. Jos työnantaja ei siihen suostu, niin minulle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin perua työsopimus. Tähän liittyen onko asiassa juridisia esteitä? Olen siis tällä hetkellä vakituisessa työsuhteessa (en ole vielä ilmoittanut nykyiselle työnantajalle mitään) ja myös tuleva työpaikka on vakituinen. Työ on sovittu aloitettavaksi elokuun alussa ja sopimuksessa on 4 kuukauden koeaika. Irtisanomisaika on 2 viikkoa.

Voiko työsuhteen irtisanoa ennen työn aloittamista ilman seuraamuksia? Miten minun kannattaa toimia, jos emme pääse sopimukseen?

Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu