_

Pimeä ruutu. Ei näy mitään. Sitten kuuluu ääntä. Joku liikkuu. Valot syttyvät.
Kamera kuvaa keskikokoista huonetta, jossa on kahlittu sininen poni ja jokin punaisella (tarkka värisävy on ”Lynchinpunainen”) verholla peitetty kuutio. Ponin edessä on saha ja nauhuri.
Poni miettii hetken ja painaa sitten nauhurin play-nappia.
”Hei Rainbowdash120. Haluan pelata peliä.
Olet vittuillut ihmisille eri persoonilla. Tajuatkohan edes, kuinka paljon kärsimystä olet aiheuttanut? Tänään SINÄ saat kärsiä...
Sinut on kahlittu siivistäsi kiinni seinään. Voit kuitenkin pelastaa itsesi sahaamalla siipesi irti ja ottamalla verhon pois häkin päältä.
Elämä vai kuolema? Tee päätöksesi.” (puhe on oikeasti englanniksi, mutta en jaksanut kääntää sitä...)
Poni, jonka nimi on siis Rainbowdash120, ottaa sahan ”käteensä”. Hänen kasvonsa näyttävät tuskaisilta, ja hetken vaikuttaakin siltä, että hän ei pysty siihen. Sitten hän kuitenkin alkaa sahata. Ensin yksi siipi, sitten toinen. Sitten myös kolmas, joka lisättiin leffaan vain, jotta poni joutuisi kärsimään enemmän.
Kivut ovat kauheat, mutta Rainbow:sta ei juurikaan vuoda verta, sillä hän on piirroshahmo. Poni kävelee häkin luokse ja vetää verhon pois.
Häkissä makaa ihminen, jonka sukupuolta ei voi kuin arvailla. Lisäksi siellä on punainen ja vihreä nappi, sekä yksi nauhuri. Häkin ”asukas” käynnistää nauhurin.
(puhe on jälleen englanniksi)
”Hei Icepicked. Haluan pelata peliä.
Olet jo pitkään haaveillut vallankumouksesta, mutta et ole valmis tappamaan sen eteen. Et ymmärrä, että kaikki vallankumoukset vaativat tappamista. Tänään testaamme, onko sinusta tappamaan, edes ääriolosuhteissa.
Edessäsi on kaksi nappia. Jos painat punaista, ruiskutan tappavaa virusta poniin. Jos taas painat vihreää, ruiskutan sitä sinuun.
Elämä vai kuolema? Tee päätöksesi.”
”Mitä hän sanoi? Miun englanninnumero on 5.” Icepicked sanoo.
Rainbow muuttuu toiveikkaaksi.
”Se käski painaa vihreää nappia. Sitten me molemmat pelastutaan.”
Icepicked virnistää pirullisesti.
”Sie et siis muista, että miulla on erittäin hyvä kielipää. Tämä oli testi, jonka tarkoituksena oli selvittää, onko miulla oikeus tappaa siut pelastuakseni. Hihii! Onneksi sie valehtelit. Kuulostaa kai julmalta, mutta enhän miekään kuolla halua.”
Tämän sanottuaan hän kävelee punaiselle napille ja painaa sitä. Häkki, jossa hän on, vajoaa lattian alle.
Rainbowdash120 jää yksin. Hän odottaa hetken, ja juuri, kun vaikuttaa siltä, ettei mitään tapahdu, lentää häntä päin lääkeruisku. Tämän jälkeen hän lyyhistyy maahan, ja kaikki pimenee.

5

110

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tulee iha sawit mieleen :)

    • Hahaa, just noin mie olisik tehnyt. Hyvä tarina!

    • Minä jo mietinkin, että Trotskin englannin numero 5? XD KIva tarina, minullakin tuli sawit mieleen.... Ja yksi scary movie elokuva, muttei siitä sen enempää...

    • Tukeeko tähän jatkoa?

    • HeKeKee'd

      Sitten villi HeKeKee ilmestyy paikalle ja iskee jäähakulla Icepickediä selkään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      143
      975
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      105
      926
    3. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      108
      885
    4. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      63
      797
    5. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      62
      706
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      27
      652
    7. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      155
      541
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      44
      535
    9. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      527
    10. 42
      499
    Aihe