Äiti haluaa isän oikeudet pois kunnolliselta isältä

Hämmästynyt

Ystäväni meni naimisiin vuosi sitten.
Yhteisiä lapsen tämän aviopuolisonsa kanssa hänellä on 2, edellisestä liitosta 1,poika.

Poika tapaa isäänsä säännöllisesti, ja tietääkseni mitään ongelmia tapaamisissa ei ole, päinvastoin isää on kehuttu hyväksi isäksi.

Siksi hämmästyinkin nyt valtavasti,kun ystäväni aikoo kysyä lapsen isältä,että antaisiko tämä hänen aviomiehensä adoptoida pojan.
Minun mielestäni tämä on väärin lapsen identiteetin kannalta; miksi ottaa biologisen isän oikeudet lapselta pois, jos kerta isä on hyvä ja suhde toimii?
Mielestäni tässä ei tehdä oikein lapsen kannalta.
Lapselle jäisi kyllä tapaamisoikeudet biologiseen isäänsä, mutta sukunimi muuttuisi toisen miehen sukunimeksi. Ja mitä muuta adoptio toisikaan
uuden isänsä myötä?

Peruste adoptiolle oli se, että se olisi helpompaa kaikille. Eli siis välimatkat pienenisi, elatusmaksut vähenisivät yms.

Ajatellaanko tässä todellakin lapsen vaiko aikuisten parasta?

6

1208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MrsChaos

      Lapsella on oikeus molempiin, biologisiin vanhempiinsa. Jos lapsen isä ei halua isyydestään luopua, ei kukaan voi sitä häneltä vaatia.
      Hänellä on oikeus lapseensa ja lapsella on oikeus biologiseen isäänsä. Minusta koko kuvio haiskahtaa omituiselta, eikä siinä ainakaan lapsen parhaasta ole kyse.
      Kunnan lastenvalvojan kuuluu biologista isää auttaa pitämään isyytensä. Jos isä menisi mukaan adoptioon, tarkoittaisi se sitä, ettei hänellä olisi enää mitään oikeutta juridusesti lapseensa. Eli lapsen äidillä olisi oikeus viedä lapsi pois häneltä, kieltää tapaamasta, eikä isää tarvitsisi kuunnella kasvatuskysymyksissä enää lainkaan. Lapsi ei myöskään perisi biologista isäänsä tämän kuollessa, vaan perisi adoptioisänsä. Onkohan adoptioisäehdokas oikein ymmärtänyt asian vakavuutta? Adoptoimalla tämän lapsen hän sitoutuu olemaan tasapuolinen isä tälle lapselle, joka ei kuitenkaan ole hänen. Ja lapsella on yhtä suuri oikeus häneen kuin hänen biologisilla lapsillaankin.

      Aika naivin tuntuinen ajatusleikki kaiken kaikkiaan.

    • oma isä on

      oma isä,minkä h****tin tähden lapsen tarvitsisi menettää oma isänsä jonkun äidin uuden löydön takia,voiko nainen tosiaan olla näin TYHMÄ??

      • KiyaNa

        Niin, tämä on vähän kaksipiippuinen asia. Adoption yhteydessä ottoisästä tulee oma isä.

        Itse keskustelun avaukseen en tahdo ottaa kantaa, koska en tunne asian taustoja riittävästi. Asioista, kun on aina olemassa sinun totuutesi, minun totuuteni ja se oikea totuus. Kirjoittaja siis on käsittääkseni perehtynyt enemmän tämän isän totuuteen, eikä siksi pysty vakuuttamaan ainakaan minua kumpaankaan suuntaan (olisiko parempi, että äidin uusi mies adoptoisi lapsen, vai ei).

        Biologinen isä ei kaikissa tapauksissa ole aina paras mahdollinen. Ottolapsena tiedän tämän.

        Mikäli lapsella on kuitenkin hyvät oltavat myös isänsä kanssa, niin miksi riistää lapselta pois tuota biologista isää vain siksi, että lapsen äiti haluaa ympärilleen ns. normaalin perhekuvion?

        Tuo "oikea isä" biologista isää tarkoittavana ilmauksena vain särähti korvaani pahasti. Itse pidän oikeina vanhempinani niitä, jotka ovat minut kasvattaneet, enkä niitä, joiden lapseksi olen alunperin syntynyt.


    • merja

      kyl se on asia niin, et jos se lapsen biologinen isä asiaan suostuu. ei siinä ole mitään pahaa. mut jos asiasta tulee riita,ja lapsi kärsii. sit se on väärin

      • +++

        Vähän on vaikeaa tuollaiseen enempää tietämättä mitään kommentoida. Mitäköhän lapsi itse mahtaa asiasta tuumia? Miksi ja kenen kannalta adoptio olisi hyvä? Miksi se halutaan tehdä? Jos isää "ei vois vähempää kiinnostaa", niin silloin kai se olisi hyvä. Saahan sitä kysyä, mutta jos isä ei halua, niin sehän on siinä silloin.


    • Timo

      Mikä IDIOOTTI nainen! Ja jos se mies edes puolitosissaan luulee, että siihen olisi pakko suostua, niin ei kovin viisalta vaikuta myöskään.

      Mahtaako tuo edes olla laillisesti mahdollista, niin kauan kuin isä on elossa? Entäs sitten kun tämä löysäpöksymamma joka miehen vaihtuessa luulee isänkin vaihtuvan haluaa taas erota?

      Ketäs lapsi sitten käy viikonloppuisin tapaamassa, isäänsäkkö?

      Ai niin, juurihan se edellinen adoptoi, eli varmaankin sitä kasvatti-isäänsä joka ei ole mitään sukua, ja varmaankin kiinnostaa hirveästi maksaa elareita ja hoitaa lasta joka ei ole edes oma?!

      Kaikista paras tilannehan olisi jos mamma palaisikin entisen miehensä, siis sen ekan lapsen isän luokse. Kätevästi maksaisi se toinen ukko 3 lapsesta elareita vaikka vain 2 olisi omaa... Että siitä koyhät perheet pienellä huijauksella tienaamaan, jos se noin helppoa on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7808
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      431
      2096
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      1979
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1570
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1218
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1148
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1008
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      819
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      689
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      668
    Aihe