Mutta pakkoa asua kun ei muuallakaan pääse. Eikä tästä kaupungista saa edes duunia, kidu siinä sitten
Inhoan Oulua
kituja1
611398
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Mitä tarkoitat ettei pääse muualle? Kyllä kait tässä maassa voi vapaasti valita asuinpaikkansa. Hankit asunnon muualta ja sitten muutat.
Oon minäkin muuttanu.
Minä Myös.,.Kohta Entinen Oululainen,Eikä koskaan enään sinne,,Hyi vittu mikä paikka
Asutte kuitenkin yli 50% kokemuksestanne päänne sisällä. Ulkoisella puolella ei ole niin paljon merkitystä jos pääkoppa on kunnossa. Voi olla että samat viat tulee muuallakin vastaan. Maailma eikä ihmiset ei ole koskaan täydellisiä. Kaikessa on jokin olennainen virhe. Muutenhan eläisimme paratiisissa.
Päätaiteilija. Olet oivaltanut tosi hyvin mistä on kysymys, tämänkaltaisessa tyytymättömyydessä.
Monet vaihtaa jatkuvasti , asuinpaikkaa ja puolisoa ym.
Luulevat kaiken korjaantuvan näin.
Mutta eivät tajua vuosienkaan myötä, että se korjaantuu tällä tavalla vain hetkeksi.
Juuri siksi, koska se pääkoppa ei ole kunnossa. Muutoksethan pitää tapahtua siellä oman pään sisällä. Vain näin löytää rauhan.
Niin,se paha olo seuraa omassa mielessä.
tämä
Mikään paikka ei ole seitsemäs taivas ja jokaisella paikkakunnalla on aina puolensa, viihtyminen on kiinni aika hemmetin paljon omasta asenteesta ja ylipäätään elämään asennoitumisesta. Olen itse asunut Oulussa vajaan vuoden ja mikäpä täällä ollessa. On tullut asuttua monella muullakin paikkakunnalla, sama juttu muualla, oma asenne ratkaisee.. eikä se asennejuttu tule siitä muuttumaan, vaikka muuttaisi Pariisiin (ainakin nimi lähimpänä paratiisia).
Oulusta pääsee pois varsin helposti, täältä menee teitä jokaiseen ilmansuuntaan, lisäksi pääsee junalla ja vaikka lentäen - mikään siis ei estä poistumasta.
Paitsi rahapula, aloittajahan on työtön. Muuttaminen tulee maksamaan, jos asuu vuokralla on oltava kasassa iso tukku rahaa takuuvuokraan varsinaisen vuokran lisäksi. Tavaroiden kuskaaminen uudelle paikkakunnalle maksaa myös. Myös asunnon etsiminen eri paikkakunnalta tulee maksamaan, pitäähän niitä asuntoja käydä katsomassa.. eikä välttämättä tule vuokranantajan taholta hyväksytyksi koska ei ole työpaikkaa, joten saattaa joutua tekemään monta reissua ennenkuin tärppää.
Työttömänäkin voi muuttaa, asennekysymys sekin. Suurin osa ihmisten romppeesta on rahallisesti arvotonta roinaa, jota ei todellakaan kannata roudata kalliilla kyydillä minnekään, vaan myydä,/lahjoittaa jne pois lähtöpaikkakunnalla, sitten katsella ajan kanssa uudella paikkakunnalla uusia tarpeita vastaavat kamppeet tilalle. Asunnon vuokraaminenkin onnistuu, jos vaan osaa hoitaa asiansa mallikkaasti ja oikealla asenteella. Olen itse muuttanut työttömänä useammankin kerran paikakkunnalta toiselle ja joka kerta muutto on ollut mahdollinen...
Jaa, en ainakaan itse haluaisi luopua tavaroistani, tietysti muuttaminen ilman niitä tulee halvemmaksi..Mutta kysytäänpä aloittajalta itseltään mikä on muuton esteenä???
Taitaa olla ainoana esteenä se, ettei sossu hanki sille uutta kämppää ja maksa muuttokustannuksia ja tule vielä pakkaamaankin sen muuttotavaroita. Aloittaja taitaa olla niitä, jotka odottaa, että yhteiskunta tekee sen puolesta kaiken. Jos ei tee, sitten ruikutetaan netissä.
Ja sossuhan tekee tuota!
Jo kauan sitten tehtaalle muutti tuore insinööri terveydenhoitajavaimonsa kanssa toiselta puolen Suomea. Sossu maksoi muuttokulut, mahdollisesti tehdaskin vielä toiseen kertaan. Tuskin on sinkuille koskaan kukaan muu maksanut?
Toivottavasti muutat pois kuppaamasta meidän työssäkäyvien verorahoja. Joku roti pitäisi saada siihen, että kaiken maailman pitkäaikaistyöttömät Pelloa ja Puolankaa myöten tulevat Ouluun loisimaan työttömyyskorvauksilla. Pääkaupunkiseudulla on töitä myös vähemmän osaaville. Mene sinne äläkä ruikuta.
Täältä lähtee hyvät tiet moneen suuntaan, joten varaa on valita mihin suuntaan lähdet. Ei kukaan pitele kiinni... Ja sama juttu kaikille muillekin ruikuttajille.
Olet tyypillinen tympeä oululainen.
No pitäiskö sitten itkeä että "oi, älä lähde!" - sitäkö haluat? Koita nyt päättää... Sanot että tahdot lähteä, niin minä vain sanoin että senkun lähdet, kyllä täältä pois pääsee eikä kukaan estä. Me oululaiset ollaan järkeviä ihmisiä ja jos alkaa vituttaa olla jossain, niin tajutaan ja osataan lähtä kalappimmaan... Ystävällisinä myös neuvomme teitä uusavuttomia kitisijöitäkin, että senku lähet.
Vaikutat tyhmältä ja vihamieliseltä, mikä on tosi ällö yhdistelmä. Opettele olemaan ystävällisempi; teet äärettömän vastenmielisen vaikutuksen.
Sinä vaikutat keskenkasvuiselta kakaralta. Jospa pyytäisit vanhemmiltasi rahaa muuttoon.
Ookkonää muualta? Inhuakkonää Oulua?
Kuka määkö?
En inihua Oulua.
Ookko nää Oulusta? Vejäkkö nää kätteen?
Kukany' ei vettäis?
Mä ainaki rakastan oulua
Niin ja huvipuisto ja raitiovaunu.
Huvipuistot, raitiovaunut ja risteilysatamat puuttuu suurimmasta osasta Suomen kaupunkeja.
Ja ihan syystäkin!
Jos haluat muuttaa eri paikkakunnalle niin sinun on oltava aktiivinen oman elämäsi järjestelyssä. Pitää osata tehdä muutakin kun valittaa oloista. Aikuinen ihminen ei voi olettaa että muut järjestävät hänen asiansa...
Sinä nim. "aloittajalle" , et ole tainnut koskaan olla siinä tilanteessa kun tili on nolla. Jokainen ihminen tarvtsee silloin apua. On koulutuksia , mutta töistä ei.
Voi sanoa muuta, mutta laskepa jo ne muuttokustannukset muuttoautoineen muualle.
MUUTTAISIN JOS VOISIN!
Toivottavasti aloittajaa onnistaa ja pääset muuttamaan johonkin ihanaan ja hienoon paikkaan kuten Roihin. Siellä elämämän on Ihanaa,Tsemppiä kyllä vielä onnistut.
Oulusta minullakin on lähinnä tympeitä muistoja. Se haju on oksettava.
En asu Oulussa, enkä muuttaisi sinne ikipäivänä. Mieluummin ajan vaikka joka päivä Ouluun ja takaisin, vaikka se tulee kalliiksi.
Pahuuden pesä koko kaupunki. .
Ymmärrän aloittaa ERITTÄIN hyvin. Oulu on paska paikka ja varsin "sisäsiittoinen".
Muuttaakaan ei voi jos tilillä ei ole yhtään rahaa ja lainaa ei saa mistään.
TYperiä edes kyselette. Ja oulusta ei töitä saa.
Vankina täällä elää. Ei ihme jos rikollisuus oulussa lisääntyy. Jollakin on elettävä.
Muutamat ihmiset jotka täällä porskuttaa ja joilla on töitä. Sieltä on hyvä huudella miten sitä köyhän kansan pitäisi elää....
Kyllä ne akateemisetkin vielä tippuu. Huudelkaa sitten....
Muuta Kemiin.
Joo kokemusta on, eipä parantunut olo vaikka välillä Oulusta lähdin. Palasin tänne kotiin sitten äärettömän kiitollisena jonkin ajan kuluttua. Ei sillä, on hyvä nähdä muutakin maailmaa, mutta jos ihmisellä on paha olo, ei paikkakunnan vaihto yleensä auta.
Aloittaja voi vaikka a) tehdä muutaman kuukauden jotain perusduunia esim. keskuspesulassa tai siivousfirmassa, b) myydä omaisuutensa tai c) hakea sossulta apua muuttokustannuksiin. Suomessa on onneksi vielä vaihtoehtoja ja hyvä niin!
Ymmärrän hyvin, niin minäkin inhoan Oulua. Tänne paskaan paikkaan olen eksynyt..
Hahhah! Opetelkaa katsomaan omaa mieltänne ja ehkäisemään sitä muodostamasta noita asioita, mistä kärsitte. Ihmiset on täysiä orjia omasta tahdostaan xD
Jos oulusa ei saa duunia, kannattaa varmaan etsiä töitä.
Samaa mieltä. Onneksi muutan tämän kuun lopussa. Jurojen juoppojen luvattu kaupunki. Ai niin ja työnarkomaanien, naapuria tervehtimättömien ja "kunnollisten" ihmisten hirvitys. Lessut ja jehovantodistajat pitävät syyllistämisestä huolen. Liian pimeä talvella ja liian valoisa kesällä. Onneksi tänne muutto oli vain korjattavissa oleva erehdys.
Olen itse alkanut katsoa tilannetta siltä kannalta, että ihmiset käyttäytyvät samoin kuin apinat eläintarhassa. Tämä on ainoa järkevä selitys agressiivisuudelle mitä niin paljon tulee vastaan. Ehkä jokin käytöksessäni on joistakin uhkaavaa. Mutta minkä mahdan itselleni jos luoja on antanut leveä hartiat tms...?
On käsittämätöntä miten paskoja tyyppejä on liikenteessä, mutta myös tosi hyviä on.
Täysi paska koko Oulu. Onneksi pääsen pois tästä junttilasta eikä tule ikävä tänne.
Oulussa ei ole muuta vikaa kuin kepulaiset ja lestat. Kas yllätys, sehän on aika lailla sama asia. Oulun kasvun kantava voima on vuosikymmeniä ollut lestojen ja muiden uskovaisten muutto ympäryskunnista Ouluun. Tänne pukkaa helvetisti lestojen penskoja esim jostain Pudasjärveltä, Reisjärveltä tai Vihannista "opiskelemaan". Haluaisin että Oulusta tehtäisiin koko maamme edelläkävijä uskonnottomuudessa. Kaikki kirkkojen ja uskonnonharjoituspaikkojen tontit pakkolunastettaisiin tai irtisanottaisiin vuokrasopimukset sekä määrättäisiin rakennukset purettaviksi. Menkööt lestat takainsin sinne Vihantiin mistä ovat tulleetkin.
oulu ois kaikesta paras paikka suomessa jos kaikki ylimieliset vatkattas takas mälliksi ja siitettäs uudelleen jollekki ja varsinki eräs sosiaalitoimen ohjaaja
Toivottavasti aloittaja on kaikesta huolimatta onnistunut pääsemään pois oulusta.
Kun vielä kerran Oulusta lähden niin en elävänä tule koskaan takaisin, on niin paskakaupunni ja ihmiset täysiä mätämunia ,kaksnaamaisia,ylimielisiä juntteja hyi vit,,, ja tuo Oulun murre ,hei helv,,,mitä paskaa
Elämä olisi paljon parempaa jos voisi pysyä kokonaan poissa tuolta autoliikenteestä. Joidenkin ihmisten mieli on kuin kiikkulauta, ja efekti voimistuu moottoritiellä. Ihmetyttää oulussa esiintyvä agressiivisuus viattomia kanssakulkijoita kohtaan ja maltin puuttuminen liikenteessä ja sitä seuraava agressio.
Oulu on Suomen pahimpia hyvävelikyliä.
Jotain outoa Oulussa täytyy olla, koska niin monet paikalliset ja ulkopuoliset huomaa sen.
Syyt, miksi Oulu ja Oululaiset on sellaisia, sitä ei kyllä osaa selittää.
Ehkä se vain tarttuu ihmisestä toiseen, se tietynlainen paikkakuntakulttuuri.
Oululaisissa naisissa ja miehissä on kyllä nähtävissä kovin samanlaisia piirteitä.
Esim.Ylimielisyys ja muiden arvostelu.
miksi arvostelet?
Tulkitset ihmisiä väärin, jos luet heitä ylimielisiksi. Se voi olla silkkaa välinpitämättömyyttäkin tai ujoutta.
Huomasin myös Ouluun muutettuani, että tämä on vaikea paikka. Jos ennen oli ollut vaikeaa, muuton jälkeen tutustuin ihan uuteen vaikeuden leveliin. Ennätykset pään tuskassa menivät uusiksi. No, selvisin, kop kop vaan puuta. Siinä eivät auttaneet Oulu tai oululaiset, vaan omat päätökset sosiaalisuuden ja persoonallisen tyylinsä suhteen. Ei voisi enää vähempää kiinnostaa mitä minulta odotetaan ja mitä minusta ajatellaan. Eli tiivistetysti: kasvoin itsenäiseksi ja helvetin itsekeskeiseksi. Ei sovi hyvän ihmisen malliksi, mutta sillä pärjää - Oulussa.
"Eikä tästä kaupungista saa edes duunia, "
Kerropa, mitä osaat! Mitä ammattiin valmistavia kouluja olet käynyt?
Jaa, et mitään.
Olet siis pummi, hienommin sanottuna elämäntapatyötön. Minäkin tunnen kaltaisiasi jo 4 kpl vaikka olen Ouluun muuttanut yli 50 v poissaolon jälkeen vähän toistakymmentä vuotta sitten.
Toivottavasti uusi hallitus lopettaa kaltaistesi hyyssäämisen. Minä ainakin äänestän sellaista, joka edes lupaa lopettaa.
Olen asunut muinoin Oulussa muutaman vuoden ja käyn turistina muutaman kerran vuodessa kun on muutama tuttu ja yksi sukulainen Oulussa.
Sanon vaan, että Oulun kehitys on pysähtynyt ja näyttää siltä ettei mitään kunnon kehitystä tapahdu.
Torin seutu on elävä kesällä jos silloinkaan kun vertaan mitä muualla on. Kauppahalli ei vedä, torihotelli on pysähtynyt kuten myös kylpylä Eden jossa tuli käytyä usein.
Jotenkin tympii käydä muulloin paitsi kesäisin.
Kulttuuri kaupunki on haaste ja iso haaste onkin. Näillä mittareilla ei asiaa kulttuurikaupungiksi. Entäs asuntomessut??
Pitää olla tarjota paljon muuta messuilla kävijöille kuin kulkemista talosta taloon ja asunnosta asuntoon.
Eipä ole kadehtimista oululaisia ja heidän päättöjiään jotka eivät saa aikaiseksi muutoksia ja kehitystä.
Onko enää kesäteatteriakaan ?
Oikeassa olet, näin on Oulun tilanne nykyisin. Menneisyyteen pysähtynyt.
Ahdasmieliset kaupunkilaiset riitelevät keskenään, ja tyrmäävät heti kaikki kehitysehdotukset, joita joku rohkenee esittää.
Surullisena muistelen aikaa, jolloin kaupunki eli ja kehittyi. Oli Pohjois-Suomen pääkaupunki.
Poismuutettuani joku aika sitten en ole kertaakaan käynyt, ja tuskin käynkään. Ahdistava kaupunki nykymallissaan. Ei mikään ihme, että ihmiset ovat masentuneita, ja rikollisuus kukoistaa.
Paljon velkaporvareita näytelmäautoillaan liikkeellä.
Oulu on vetelä paskakaupunki. Vajaaälyiset oululaiset vaan tuijottaa ja jos ne sanoo jotain ne haluaa tappaa kaikki muut ihmiset. Kaikki oli samanlaisia, muutin pois vuosia sitten eikä ole ikävä.
Kokeile Pieksämäkeä🤣🤣
Tornio on parempi paikka asua.