Työpaikallani esiintyy kiusaamista. Olen uutena joutunut sen uhriksi. Esimies on asiassa puolellani, mutta tuleeko tähän kiusaamiseen loppu? Tällä hetkellä tuntuu siltä, että asiaa työstetään, mutta viisi vuotta samalla tavalla toimineen ihmisen toimintaan on vaikeaa saada muutosta. Haluaisin niin sopeutua, tulla hyväksytyksi ja saada käydä työssäni ilman näitä paineita
Haluaisin tietää tulevan
kumipallo
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.