Mielenilmaus Kärsämäellä

tiistaina 29.4.2014

"Su 17:30 KP24
Mielenilmaus Kärsämäellä

Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen alueella toimivat sosiaali- ja terveysalan työntekijäjärjestöt järjestävät mielenilmauksen tiistaina. MIelenilmaus järjestetään vastalauseena Kärsämäen kunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden ulkoistamista vastaan.
Mielenilmaus lähtee liikkeelle iltapäivällä kello kolmen aikaan Kärsämäen terveyskeskuksen vastaanoton puoleiselta parkkipaikalta päättyen Kärsämäen kunnantalolle.

Mielenilmaukseen osallistuvat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty, Suomen lähi- ja perushoitajien liitto SuPer ja sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy.

Henkilöstön mukaan Kärsämäki rikkoo kuntayhtymän perussopimusta eroamisaikataulullaan, ja samalla vastustaa valtiovallan ohjeistuksia. Työntekijät varoittavat, että hoidon laatu ja potilasturvallisuus vaarantuvat tällä aikataululla."

28

443

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onko tuossa jo

      mukana muitakin kuin kärsämäen hoitajia? Hyvä tytöt. Medianäkyvyys on ainoa keino pyrkiä vaikuttamaan kun lakejakaan ei kärsämäessä enää noudateta. Adressillakin takamuksensa pyyhkivät ja seuraavaksi oli vuorossa suomen lait.

    • KIRKOLTA

      KAIKKI MUKAAN VAUVASTA VAARIIN ANTAMAAN TUKENNE MIELENILMAUKSELLE!

      TÄMÄ ON JATKOA ADRESSILLE JA VIIMEINEN MAHDOLLISUUS KERTOA MIELIPITEENNE KUNNAN PÄÄTÖKSIÄ KOHTAAN.

    • grg43

      Jos vanhat merkit pitää paikkansa mielenosoituksen jälkeen saman päivän illalla keput jatkaa jo tutuksi tulleella tavalla ja valitsevat valtuuston kokouksessa vihdoin ja viimein sellaiset pöytäkirjan tarkastajat jotka suostuu nimensä pöytäkirjaan laittamaan? Toinen vai kolmasko kokous tuo jo on missä etsitään nimikirjoituksia kokouksen pöytäkirjaan jossa jäi esityslistalla ollut asia kokonaan käsittelemättä?

      Mielenosoittajat voisi kunnajohtajalta kysyä (jos aukaisee oven heh heh?) kuinka hänellä ja 5:llä hallituksen enemmistöllä on valtaa jopa siinä määrin että päättivät valtuuston (kunnan korkein päättävä elin) puolesta mitä ministeriölle vastattiin?

      • Kaikki mukaan

        Voi olla että kärsämäen päättäjät eivät ota mielenilmaisua huomioon päätöksissään, mutta saapahan muu Suomi tietää millaisen sopan päättäjät on täällä keittäny. Nyt on sitten ammattiliitot mukana niin siitä voi päätellä, että asia on vakava.


      • vakavaksi se muuttui
        Kaikki mukaan kirjoitti:

        Voi olla että kärsämäen päättäjät eivät ota mielenilmaisua huomioon päätöksissään, mutta saapahan muu Suomi tietää millaisen sopan päättäjät on täällä keittäny. Nyt on sitten ammattiliitot mukana niin siitä voi päätellä, että asia on vakava.

        jo joulukuun 2013 viimeisessä valtuuston kokouksessa. Kyllä ne sellaisen sopan keitti että viimeistään oikeusasteella kaikki suomalaiset tietää että on yleensä olemassa sellainenkin tuppukylä kuin kärsämäki nimeltään, missä se sijaitsee ja minkälaisissa käsissä koko kunta ja kuntalaiset ovat. Meni jo tasolle joka saa melkein säälimään kepuja kunhan paskasade kunnolla alkaa. Melkein koska heitä varoitettiin tulevasta eikä sekään auttanut. Ainoa huoli itsellä etteivät tuon jälkeen kävele taas kuin koira veräjästä ilman että joutuvat lakien rikkomisista yms. vastuuseen? Pelko että pääsevät jatkamaan kunnan terrorisointia kerta toisensa jälkeen varmaan olisi parempi sanavalinta.


      • Pokkuspokkus

        Hokkanen hymyilee sitä teeskentely hymyä ja kiittää kovasti kaikkia osanottajia . Muuta ei valitettavasti tapahdu ja kj pakkaa taas autonsa ja häipyy kunnasta Vapun viettoon, yhtään viikonloppua hän ei kylässä vietä, mikäli ei ole pakko....sellainen täti se tätä kuntaa johtaa.


      • tuli taas mieleen
        Pokkuspokkus kirjoitti:

        Hokkanen hymyilee sitä teeskentely hymyä ja kiittää kovasti kaikkia osanottajia . Muuta ei valitettavasti tapahdu ja kj pakkaa taas autonsa ja häipyy kunnasta Vapun viettoon, yhtään viikonloppua hän ei kylässä vietä, mikäli ei ole pakko....sellainen täti se tätä kuntaa johtaa.

        miten työilmapiiritutkimus pidettiin koska sairauslomia ilmeni kunnan työntekijöiden keskuudessa huomattavan paljon tietyn ihmisen takia ja lopputulos oli vain se, että paperit katosi eikä asialle tehty yhtään mitään. Nyt samankaltainen ongelma on tk:ssa kun hoitajat ovat olleet jo kuukausia puun ja kuoren välissä. Tuli vain tuosta avauksen aiheesta mieleen.


      • Eskoseni
        tuli taas mieleen kirjoitti:

        miten työilmapiiritutkimus pidettiin koska sairauslomia ilmeni kunnan työntekijöiden keskuudessa huomattavan paljon tietyn ihmisen takia ja lopputulos oli vain se, että paperit katosi eikä asialle tehty yhtään mitään. Nyt samankaltainen ongelma on tk:ssa kun hoitajat ovat olleet jo kuukausia puun ja kuoren välissä. Tuli vain tuosta avauksen aiheesta mieleen.

        Juuri näin, eli sairasteluja, työpaikan vaihtoja, ennenaikaisia eläketöitymisiä jne.... Konsultti selvitti syyn näihin, mutta jostain syystä paperi hävisi erään navetassa.


      • selvitys
        Eskoseni kirjoitti:

        Juuri näin, eli sairasteluja, työpaikan vaihtoja, ennenaikaisia eläketöitymisiä jne.... Konsultti selvitti syyn näihin, mutta jostain syystä paperi hävisi erään navetassa.

        toyboy sytytti kariakeittiön muuripaan alusen veen lämmityksessä niillä työilmapiirin tutkimus papereilla, oli haissu naapur pihalla kitkerä savu siitä työilimapiiri papereita poltettaessa, joten se kitkerä katku paljastaa mitä niissä papereissa oöi tutkinnan tulokseksi saatu ja präntätty


    • 29 § Tiedottaminen

      Ei toimi. Viime aikoina aika täydellinen tiedotuskato vaivannut kuntajohtoa taas jälleen kerran..Suomi24:a pitää lukea jotain tietoa saadakseen mitä kunnassa tapahtuu? Kertoo ihan kaiken tiedotuksen tasosta.

    • uusia ideoita

      Äläkää jaksako !

      Maailma menee eteenpäin, ja muutoksia tapahtuu.

      Käyttäkää energianne jo tulevan suunnitteluun !

      • miksi kiire

        Ei vastaan...maailma menee eteenpäin, ja muutoksia tapahtuu. MUTTA ei tällaiset pika päätökset josta vaarantuu hoidon laatu ja potilasturvallisuus kärsii. Kuntapäättäjien päätökset kestääkö päivänvalon....., eikä valtiovaltakaan ole lopullista kantaansa kunnan vastineeseen antanut. Eiköhän valtiovallan päätös ensin odoteta ennen kuin "tulevan suunnitteluun energiaa käyttää". Mihin kiire??????


      • Vanhassavaraparempi

        Kärsämäen tekemällä päätöksellä tulee taantumus.
        Kannattaa jaksaa, tulevaisuuden puolesta...


      • ei ne odota
        miksi kiire kirjoitti:

        Ei vastaan...maailma menee eteenpäin, ja muutoksia tapahtuu. MUTTA ei tällaiset pika päätökset josta vaarantuu hoidon laatu ja potilasturvallisuus kärsii. Kuntapäättäjien päätökset kestääkö päivänvalon....., eikä valtiovaltakaan ole lopullista kantaansa kunnan vastineeseen antanut. Eiköhän valtiovallan päätös ensin odoteta ennen kuin "tulevan suunnitteluun energiaa käyttää". Mihin kiire??????

        vastauksia oli ne kielteisiä tai myönteisiä. Kaikki on ennalta suunnitelltu aivan kaikki. Nyt niillä on kova hätä jos valtioneuvosto antaa kielteisen päätöksen joka astuu voimaan heti. Sitä ne pelkää ja niin perkeleesti.

        Sopimuksissa on varmaan jo nimet jonka pitäisi hyvävelijärjestö kunnassa säilyttää kunnan varoilla. On ne yksiä sarvipää saatanoita. Valituksetkin taitaa olla jo attendon papereille kirjoitettu kuten jo aikaisemmin kävi ilmi. On se hyvä ettei homma haise


    • vanhus7

      Eläpä höpötä

    • mukana ollaan

      tuuhan lessuristinen sinäkin katsomaan mielenositusta ja ota salo ja pinola mukaan

      • Tämä on totta

        Ei Pinola jouda kun se on jo Attendolla töissä hankkimassa uusia työntekijöitä.


      • yllättynyt
        Tämä on totta kirjoitti:

        Ei Pinola jouda kun se on jo Attendolla töissä hankkimassa uusia työntekijöitä.

        Onko noin voiko hän olla kunnan hallituksessa samaan aikaan alkaa jo haiskahtaa pahalta?


      • 332434
        yllättynyt kirjoitti:

        Onko noin voiko hän olla kunnan hallituksessa samaan aikaan alkaa jo haiskahtaa pahalta?

        Onhan se tuo rouva Pinolan rooli aika ihmeellinen. Liippaa läheltä lahjoman ottoa.


      • ei nyt ihan lahjus
        332434 kirjoitti:

        Onhan se tuo rouva Pinolan rooli aika ihmeellinen. Liippaa läheltä lahjoman ottoa.

        mutta jos valtuutettuna on ajamassa itselleen työpaikkaa ilman että olisi äänetyksissä jäävännyt itsensä hiukan haiskahtaa


      • Tämä on
        Tämä on totta kirjoitti:

        Ei Pinola jouda kun se on jo Attendolla töissä hankkimassa uusia työntekijöitä.

        röyhkeyden ja omahyväisyyden huippu ! En kyllä kehtais paljoa kylillä liikkua !!


      • VOII ETTÄ
        Tämä on kirjoitti:

        röyhkeyden ja omahyväisyyden huippu ! En kyllä kehtais paljoa kylillä liikkua !!

        On insenjöörillä pikkasen tuo virtsa kihonnut ohtalohkoon. On niin tärkeää. Ylimielinen, hoitajia vähättelevä naureskelija.


      • Noloa
        Tämä on totta kirjoitti:

        Ei Pinola jouda kun se on jo Attendolla töissä hankkimassa uusia työntekijöitä.

        Niin noloa!


    • tukekkaa henkeänne

      niih ole kessuristinen satun ja pinolan välissä kässkynkkään lukkiutuneina, ettetteette horju kuten päätöksenne horjuu

    • puhdas ei porvrille

      On se kumma, että umpikepulaisissa kunnissakaan ei säästytä osaavien työntekijöiden kyykyttämiseltä. Duunit ulkoistetaan ja osaavat pistetään keksimään itselleen uutta puuhastelua tai sitten opettelemaan työttömänä olemista. Tutkimuksiakin löytyy valtakunnastamme, että tuolla ulkoistamisella ei synny säästöjä, vaan voi jopa tulla kalliimmaksi pidemmän päälle.

      Sitäkös nämä porvarismieliset kunnan herrat ja poltiikot ajattelevat? Äänestäjien tulisi olla hiukan tarkempia minkälaiselle politiikolle äänensä antaa vaalikopissa, seuraukset voivat olla juuri tämän kaltaisia, työntekijöiden kyykytystä ja julkisten palvelujen heikentämistä.

      • Anonyymi00027

        Ainaki nytte on pohde heikentäny tai oikeastaan lopettanu palvemut tk.!!! Kyllä yksityisen aikaa oli lääkäriä ja hoitajia hk.nyt ei ketään eikä nukaan vastaa puheluihinkaa..


      • Anonyymi00028
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Ainaki nytte on pohde heikentäny tai oikeastaan lopettanu palvemut tk.!!! Kyllä yksityisen aikaa oli lääkäriä ja hoitajia hk.nyt ei ketään eikä nukaan vastaa puheluihinkaa..

        Mene kertomaan se sille yksityiselle joka pohteen kanssa repi kärsämäen sopimuksen sotepalveluiden tuottamisesta optiovuosineen. Tai mene kysymään keskustalaisilta miten kauan siinä vielä menee että pelastavat palvelut kuten lupasivat alue- ja kuntavaaleissa?


    • Anonyymi00026

      2014 tietoa jakaa kk vaarahälyrys

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      337
      703
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      109
      648
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe