menneisyyden kiusaajille. Ensimmäisellä ja toisella luokalla olin lahjakas oppilas, sain paljon kiitettäviä. Peruskoulussa sain kokea kuitenkin joka päivä paljon henkisesti raskasta kiusaamista, nimittelyä, ilkkumista, sanatonta kiusaamista, ilmeilyä ja syrjintää. Olin asialle tuolloin erittäin herkkä. Tunsin itseni arvottomaksi ja itkin paljon. Olin hyvin katkera ja vihainen sisimmässäni ja toivoin välillä että kiusaajilleni sattuisi jotakin. Peruskoulun jälkeen jouduin menemään erityiskouluun koska en masennukseltani olisi pystynyt käymään missään muualla. Minusta tuli narsistinen ja meinasin saada siihen jopa diagnoosin. Välillä minulla oli sairas halu kiusata ja arvostella muita, tätä en kuitenkaan tehnyt koskaan koulussa. Riitelin kuitenkin usein perheeni kanssa ja purin kaiken vihani äitiini. 18-vuotiaana aloitin oikean ammattikoulun jossa menestyin huonosti, olin yksinäinen ja eristyväinen ja minulla oli paljon uskonnollisia uskomuksia. Kärsin tuolloin dissosiaatiosta. Koulunkäynti uudessa koulussa alkoi tuoda muistoja peruskouluvuosilta, luulin että muut kiusasivat minua alitajuisesti vaikka eivät niin tehneetkään. Halusin opiskella yksin enkä uskaltanut mennä kenenkään kanssa syömään. Vietin paljon aikaa asunnollani ja aloin saada uskonnollisia harha-ajatuksia. Koko kesän elin jonkinlaisessa sumussa ja yhtäkkiä yksi päivä aloin tuntea kuin kaikki ihmiset näkisivät ajatukseni, taulut, mainokset ja kaikki tuntui tuijottavan minua. Luulin öisin olevani riivattu. Lopulta en kestänyt enää vaan hakeuduin sairaalahoitoon jossa sain kuntouttavaa lääkitystä. Lääkärini kertoi että olin sairastunut psykoosiin. Olin poissa koulusta puoli vuotta sairaslomalla. Muistan että psykoosin aikana kärsin myös traumaperäisestä stressihäiriöstä. Mieleeni palasivat usein kiusaajani ja ajattelin vihaisesti etten koskaan anna heille anteeksi. Tämän jälkeen aloitin koulun ja aloin pärjätä paljon paremmin ihmisten kanssa. Ihana ihminen johon rakastuin toi elämääni juuri sen valon mitä olin kaivannut. Hän sylätti kaiken kaunan ja kylmyyden sisältäni. Eräänä kesäpäivänä pystyin tervehtimään jopa erästä kiusaajaani puistossa, hän ei ollut huomaanivaankaan. Nyt olen jo aikuinen ja työelämään siirtynyt. Rakkaus ei kuitenkaan ole pystynyt poistamaan kaikkia kipeitä muistoja mielestäni. Usein koen kamalaa syyllisyyden tuntoa siitä millainen joskus olin, miten katkera ja vihainen. Usein mietin että jos olisin aikoinani osannut suhtautua kiusaamiseen eri tavalla olisin ehkä pystynyt elämään paremmin. Kiusaamisen takia olin hyvin herkkä itsesuggestiolle, annoin pahojen sanojen valua sisimpääni. Myrkytin mieltäni kamalalla tavalla synkillä ajatuksilla ja synkällä musiikilla. Tuolloin en tiedostanut että tietämättäni valitsin tehdä niin. Nykyäänkään en käsitä miten saatoin olla niin typerä. Kiusaajat ovat usein itse kiusaamiskierteen uhreja ja ovat itse kokeneet sen saman tuskan ja arvottomuuden tunteen. He pelkäävät alitajuisesti jotain, jotain syvälle juurtunutta. Kuulin ihan vasta että pahin kiusaajistani oli itse saanut kokea kiusaamista ja oli tämän takia narsistinen. Vaikka kiusaaminen ei johtuisikaan siitä että kiusaaja on pahaa kokenut kiusattu on silti osattava antaa anteeksi jo heti kiusaamisvaiheessa, ei missään tapauksessa tule antaa sanojen tulla sisimpääsi vaan sanoa tiukasti vastaan, sopia riitelijän kanssa jos vain mahdollista. Kaikki te kiusatut ja kiusaajat, tunnen kipunne. Älkää tehkö kuten minä, eli myrkyttämällä sisintänne.
Täytyy osata antaa anteeksi
dffs4
21263
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
ei helvetti psykoosi ? kuulostat ihan multa tossa ja oon vähän miettiny että onko mulla tässä jotain häiriöö päällä...
ja anteeks en anna perkele koko koulu kiusas ja syrji niin ei oikeen oo mitään mitä vois antaa anteeksi
reksikin vihas mua syystä joka paljastu jälkeenpäin ... isäni oli kiusannu sitä backinthedays
Vitun ääliö! mitään ei pidä antaa anteeksi vaan kaikki pitää aina kostaa.
Pyytää anteeks... ei jumala.... xD Pistäsit voimalla vastaan, etkä pyytele anteeks asioita mitä NE tekee.
Jeezuz xD
Onko kukaan puhunutkaan anteeksi pyytämisestä? Tekstissä puhuttiin juuri anteeksi antamisesta. Minulle ainakin helpotti kun annoin mielessäni anteeksi menneisyyden kiusaajille.
Koskaan ei kiusaajille anteeksi. Ei koskaan. Sama asia kuin hyväksyisi itsensä kiusaamisen. Asian kanssa voi elää - vaan anteeksi ei tule antaa. Pelkkää jeesustelua, lässytystä ja aivopesua joka kulttuuriimme on uskonnon ja muun scheissen mukana pesiytynyt. Sosiopaattien kultakaivos.
Et saa iteltäs rauhaa jos vaan annat olla ja annat anteeks. Välitön kosto ja kerralla tarpeeks kovaa takaa hyvät yöunet.
Ja sit jos vastapuoli kostaa takaisin, lyöt niin lujaa ettei ne toivu siitä koskaan.
Julkinen häpäiseminen on kans hyvä konsti.
SULLA ON OIKEUS PUOLUSTAA ITTEÄS!
Ot oikeessa aloittaja
Eli toisin sanoen alottaja oli vähän aikaa kiusattu ja alkoisitten itse kiusaamaan muita. Ja nyt yrittää vedota kaikkiin kiusattuihin oman kokemuksensa perusteella, antamaan anteeksi koulukiusaajille.
Aloittaja ei tainnut huomioida asiaa että jotku on kiusaamisen takia joutuneet pahoinpidellyiksi sairaalaankin asti. Jotku on ajautuneet lähelle kuolemaa, ja jotku sen rajan yli.
Jotku on joutuneet tekemään ikäviäkin asioita jotta olisivat voineet puolustautua kiusaamista vastaan.
Näitä tulee aina tasasin väli ajoin viestjä "oletteko antaneet anteeksi" , "antakaa kiusaajille anteeksi" ja muita vastaavia. Otatteko huomioon kuinka loukkaavaa tuo on, toisin sanoen se on kiusatun vika että häntä kiusataan, kiusattu hyväksyysen, että kiusaajalla on oikeus kiusata. Sitä tuo lause käytännössä tarkoittaa.
Eli jos antaisin anteeksi kiusaajilleni niin se olisi sama kuin että sanoisin "sinulla oli oikeus murtaa luitani, oikeus mustamaalata minut kahdeksaksi eri pahantekiäksi joita en ole, oikeus hakata minut silloin kun sinulle sopi, oikeus tuhota itse tuntoni ja puhua paskaa minusta kaikkialla missä halusit. Sinulla oli oikeus kiusata minua 14-vuotta"
Mitä kävisikään jos antaisin kaiken kokemani tulla ulos yhdellä kertaa yhden ihmisen niskaan. Kieltämättä haluaisin tehdä aika ajoin kiusaajastani silppua mutta sen jälkeen saisisin melko varmasti syytteet useasta taposta. Joten mitä tässä pitäisi tehdä en ala paapomaan kiusaajiani en anna heille anteeksi mutta nykyinen oikeus järjestelmä ei voi enää tehdä asialle mitään ja saan itse tuomion jos kostan joten sanon että tämä järjestelmä on perseestä.
Eksyin ehkä vähän aiheesta mutta pointti on se, että anteeksi en anna vaikka sitä anottaisiin.
Mikään ei tuo niin hyvää mieltä kun se että näkee kiusaajansa pelkäävän.
Kaikki pelkää jotakin. Ota selvää, mitä sun kiusaajas pelkää.
Kukaan normaaliälyllä varustettu henkilö ei kosta kiusaamistaan jollekin ulkopuoliselle!!! Kyllä se on kiusaaja jota lyödään takaisin.
Kiusaaminen on aina perseestä. Itsensä puolustaminen joskus tarpeen.
"Mikään ei tuo niin hyvää mieltä kun se että näkee kiusaajansa pelkäävän.
Kaikki pelkää jotakin. Ota selvää, mitä sun kiusaajas pelkää."
Kaikken hyvittavin on kun kiusaaja melkein laskee alleen kun katsoo sitä silmiin ja lähtee kohti valmiina laittamaan samalla mitalla takaisin. Siinä pelkäämään niin kiusaajat kuin opettajatkin.
Itse mietin joka aamu kenet haluaisin sinä päivänä tappaa eniten. En tietenkään tee mitään oikeesti. Olen dekkaristi.
Eikös sanonta kuulu, että omena päivässä pitää lääkärin loitolla ja murha-ajatus psykiatrin loitolla.
Siis nimenomaan ajatus, ei todellinen aie vahingoittaa ketään.
Mä en aio antaa anteeksi mun kiusaajille, en todellakaan :D se pari vuotta oli helvettiä, ja ne jaksaa vieläkin nauraa mulle jos jossain törmätään, täysikäsiä jo eikä silti osaa ajatella
jotku on vaan edelleen idiootteja vaikka ikää tulee lisää.
mullekin ilkutaan edelleen sillon kun eksyn entisten kiusaajieni "reviirille", toisaalta huvittavaa millasia pellejä ne on nykyään. käynnissä tai selvipäin, selvinpäin huutelevat ja kännissä tulevat huitomaan nyrkien kanssa ja haastavat riitaa.
eikö niistä enää muuhun ole, sanosin muuten että säälittävää, mutta niille ei edes sitä heru. kasa idiootteja vain odottamassa että ne voi paiskoa maijan perärään ohottamaan asemalle pääsyä.
Täytyminen on aika vahva velvollisuus. Kyllä edelleen lähtisin siitä, että anteeksi antaminen on mahdollisuus, johon toisten ei tule painostaa.
En anna ikinä....
En vaan pysty.
Ei sinun tarvitse. Se ei ole mikään velvollisuus. Eikä siihen pystykään, ellei itse halua.
Ainoa mitä voi tehdä, on "haluta pystyä antamaan anteeksi".
On kyllä hävytöntä, kun väärintekijät joskus tulevat vain ilmoittamaan, että nyt kun pyydän anteeksi, niin sinun on annettava anteeksi ja asia on loppuun käsitelty. Eihän tuollainen edes ole anteeksipyyntö. Se on vain vaatimus, joka on muotoa: "Tein väärin mutta en halua ottaa siitä vastuuta enkä sen syvällisemmin katua, joten voitaisko unohtaa tää insidenssi kun en tykkää vatvoa tätä..."
Oikea anteeksipyyntö on nimenomaan pyyntö eikä vaatimus, ja anteeksipyytäjä katuu ja ottaa vastuuta.
Kiusatun taas kannattaa varoa omaksumasta liikaa uhrin identiteettiä. Tosin helpommin sanottu kuin tehty. Uhriksi jääminen tavallaan on myönnytys kiusaajalle: olen paska josta kukaan ei tykkää ja niin edelleen. Älkää suostuko olemaan sellaisia, joita kiusaajat väittävät teidän olevan.
Toisaalta jos joka päivä saa turpaan tai joutuu kestämään jotakin, mikä aikuisten maailmassa olisi rikos, niin mitä muuta siinä enää on kuin uhri.
Tarkoitan sitä, että kun aika kuluu ja yhtään on mahdollista olla muutakin kuin uhri, niin silloin kannattaa ottaa siitä kaikki irti. Jos ratsastustunnilla ei kiusata, niin silloin kannattaa olla Ratsastaja edes sen tunnin ajan. Jos pesisharkoissa ei kiusata, niin silloin kannattaa olla Pesiksenpelaaja. Jos kaupassa saa käydä rauhassa, niin sillä hetkellä on Kaupassakävijä.
Helppoa se tietenkään ei ole.
Kiusaajista kerrotaan täällä aika osuvasti:
http://harzurun.blogspot.fi/2014/03/kiusaajan-tyhjyys.html
Sivulla on kiteytetty kiusaajan olemus todella hyvin.
Anteeksi kiusaajalle ei tarvitse antaa, jos siitä tulee itselle vielä huonompi olo. Neuvoni kiusatuile on, että muistakaa kiusaajan olevan viallinen ja kateellinen yksilö.
Muuta ei kiusaajista tarvitse ajatella. Kiusaajat ovat vain kateellisia kiusatuille, siksi he kiusaavatkin. Kateus on perimmäinen syy.
Kun tämän muistaa, voi nukkua yönsä hyvin ilman huolta kiusaajista.
En ole katkera tai vihainen. Olen päästänyt irti, mutta en antanut anteeksi. Myös, miten voi antaa anteeksi kun anteeksi ei ole pyydetty? No, vaikka pyytäisivätkin, en antaisi anteeksi. Jossain menee raja ja se raja on ylitetty.
Voi toki olla, että jonkun kiusaajan kohdalla asia todella on noin, että kiusaaja on ensin itse ollut kiusattu, mutta kyllä moni kiusaaja käyttää sitä myöskin verukkeena omalle toiminnalleen.
Yleensä kiusattu tietää, miltä kiusattuna oleminen tuntuu, eikä tämän takia lähde sellaiseen pelleilyyn mukaan.
Toki on hyvä, jos kiusaajan kanssa pystyy sopimaan ja puhumaan asiat selviksi, mutta kovinkaan monesta kiusaajasta ei ole edes siihen, että tulisivat itse vapaaehtoisesti pyytämään kiusatulta anteeksi.
Se taas ei ole ollenkaan sama asia, jos opettaja joutuu erikseen kehottamaan kiusaajaa pyytämään anteeksi.