http://gallery.scifi-meshes.com/showphoto.php?photo=727&size=big&sort=1&cat=503
kts. linkki. Aamu koittaa toisessa maailmassa (taiteilijan näkemys).
Kysytäänpä muslimeilta tätä: Lähi vuosien avaruustutkimus on paljastanut kasvavissa määrin vieraita planeettoja muiden tähtien kuin Auringon kiertoradalla. Nyt etsitään kiivaasti sinistä täplää yötaivaalta, eli maan kaltaista planeettaa. Onko muslimien käsityksen mukaan muualla maailmankaikkeudessa elämää vai onko Maa yksin?
Itse olen sitä mieltä, että älyllistä elämää on ja se on voinut vierailla myös maapallolla jo aikana ennen korkeakultuureja. Todennäköisesti Maapallolla on vierailtu suhteellisen usein ja vierailuista on jätetty merkkejäkin historiaan. Raamatun VT:n kertomuksissa on useitakin kuvauksia taivaalta tulleista vieraista sekä ihmisten vierailuista vieraiden avaruusaluksissa.
aiheen vierestä:
Sinisen planeetan etsintä on siitä hyödyllistä, että jos islam levittää pimeytensä maapallolle globaalisti niin löytynyt toinen maailma voi olla länsimaailman pelastusvene: mahdollisuus jatkua toisella planeetalla, vaikka matka perille veisikin sukupolvien ajan. Jo nyt olisi teknisesti mahdollista rakentaa suurikokoinen avaruusasema, joka sisältää metsiä, järviä, peltoa, kaupunkeja ja työtilat muutamalle kymmenelle miljoonalle ihmiselle. Tässäkin asiassa kysymys on oikeasti vain poliittisesta tahdosta. Mitään hillittömiä moottoreita lentävä siirtokunta ei tarvitse, matka saa kestää vaikka tuhansia vuosia. Toisaalta auringon hiukkastuulen työntämänä massiivinen hitaasti pyörivä asema voisi kiihtyä jopa lähelle valon nopeutta vuosia kestävässä kiihdytyksessä. Asema ei tarvitse keinopainovoimaa, 1G:n mukava kiihtyvyys saadaan aikaiseksi laittamalla koko laitos pyörimään keskiakselinsa ympäri.
A new day begins...
3
145
Vastaukset
- yaa
itse annoit tämän tuloksen kuvaukseesi, vain tänäisistä viestistäsi kautta, siis en enää kirjoittamillesi muuta kuin nopeasti.....!hyi!
- Karim
...mitä ilmeisemmin Koraanissa. Koraanin mukaan Jumala loi heidät ensin ihmistä, mikä selittäisi heidän teknologisen kehittyneisyyden. Koraanin mukaan Jumala loi ihmisen maaperästä (kaikki meissä olevat ainekset ovat myös maaperässä), mutta Djinnit on Koraanin mukaan luotu savuttomasta tulesta. Kun miettii missä tulella ei ole savua, tietenkään hapettomassa tilassa eli avaruudessa, sen tulipalloissa eli tähdissä (mistä kylläkin myös meidän ihmisten rakennusaineet kuten kaiken muunkin on alunperin peräisin). Mielestäni tämä on selvä vinkki suunnata ajatuksemme avaruuteen dzinnien pohtimisessa (tai kenties myös johonkin kaasu-plameettaan).
Koraanin mukaan dzinnit liikkuvat myös avaruudessa, sillä Koraanissa puhutaan "7 taivaasta", joista ensimmäinen on meidän universumimme (kun katsoo avaruudesta näyttää kuin maapallo olisi avaruudessa "kiinni", ei näe mitään taivasta kuten me sen käsitämme eli ilmakehää maan ja avaruuden välissä). Koraanissa kerrotaan jopa Dzinnien etsineen ilmeisesti tapaa päästä universumin laajentumisen (mistä myös kerrotaan Koraanissa) rajan ylitse:
72:8. (ja Koraania kuulleet dzinnit lisäsivät:) Me todellakin etsimme nousua taivaaseen, mutta havaitsimme sen olevan täynnä voimakkaita vartijoita ja liekkejä.
72:9. Katso, meillä oli tapana istua muutamilla paikoilla kuullaksemme, mutta se, joka nyt yrittää kuunnella, kohtaa hänelle varatun liekin.
Ilmeisesti Djinnien avaruus-alukset ovat olleet lähellä universumimme rajaa tutkimassa aluetta, aluetta johon nyt olemme päässeet laitteistoillamme "lähelle", emme kuitenkaan kovin lähelle rajaa sillä siellä ei ole mitään mikä lähettäisi tietoa meidän laitteillemme. Kuka tietää millaisia salamoita ja muita energisiä ilmiöitä, "liekkejä", sieltä löytyy...
Heidän teknologian kehittyneisyydestä antaa viitteitä sekin että Koraanin mukaan he pystyvät liikkumaan huomaamattomasti ihmisten keskuudessa, ja että he pystyvät ottamaan myös ihmisen/eläimen muodon. Tämän vuoksi dzinnien on katsottu voivan viitata myös henki-olentoihin.
Lisäksi Koraanissa sanotaan myös että Jumala on luonut meidät ja ne joista meillä ei ole tietoa, ja avaruusolioista meillä ei ole tietoa, vain arvailuja. Nämä dzinnit ovat kenties lähinaapureitamme, ainoita joihin meillä ikinä on mahdollisuus saada yhteyttä (tai sitten ne kuvaavat kaikkia eri lajeja), vaikkakin Koraani tiukasti varoittaa ottamasta heihin yhteyttä (heilläkin on petoja kuten ihmisissäkin, uskovaisia ja ei-uskovaisia Koraanin mukaan).
Ihminen ei todellakaan ole mikään "Jumalan kuva", ja olisi järjetöntä uskoa olevamme yksin. On tietenkin aivan eri asia minkälaisia nämä kulttuurit ovat (voihan olla että Allah on vaikkapa laittanut heille semmoisen testin että vain ne pelastuvat jotka eivät usko Jumalaan, siis aivan käänteisesti kuin meillä).
>>>aiheen vierestä:- mies -81
"Veikkaan että kun tälle tekniselle ja henkiselle tasolle päästään, muslimit ovat varteenotettava vaihtoehto Marsin ensimmäisiksi valloittajiksi. Tuolloin nimittäin maan väestöstä n. 50% on muslimeita, ja he saattavat määrätä kuka Marsiin lähtee. Muslimeille Marsissa asumisesta tulisi pieniä helpotuksia, nimittäin rukoilla voi mihin suuntaan tahansa jos ei tiedä missä Mekka on, ja pyhiinvaelluksella tarvitsee käydä vain jos siihen on mahdollisuus (maasta voisi joskus tulla eksoottinen matkailukohde, ihmiskunnan alkukoti). "
Karim vastauksessasi on karkea asiavirhe: Muslimit eivät saavuta 50% osuutta ihmiskunnan kokonaismäärästä, nimittäin kiivaan väestönkasvunkin alueilla väestönkasvu kääntyy laskusuuntaiseksi vuoden 2048 jälkeen viimeistään. Koko ihmiskunta saavuttaa laskevan ihmispopulaation vaiheen 2040-luvun aikana.
Eivätkä muslimit sitä päätä kuka marsiin lähtee. NASA päättää asiasta jos on päättääkseen. Nasa voi toisaalta päätyä siihenkin tulokseen, että Marsiin ei mennä, sen sijaan katse kohdistetaan mahdollisesti uudelle siniselle pisteelle avaruudessa. Ja jos Nasa tekee lennosta päätöksen niin Marsiin lähtee hyvä maineisia Amerikkalaisia, mahdollisesti myös Venäläisiä ja Kiinalaisia tutkijoita.
Tosin Nasalla tulee olemaan lähitulevaisuudessa Marsin "valloitusta" paljon tähdellisempääkin tekemistä. NT7 voi edelleen osua maapalloon joko vuonna 2019 tai seuraavan kerra jo 2060-luvulla. Kivi on torjuttava mikäli ihmiskunta ajatteli jatkaa elämäänsä maapallolla. Ja Seuraava kivi on tuloillaan sen jälkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455020Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121580Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481159- 131073
Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella10106981-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76959Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2862Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57759Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27723