Miedot päihteet helpottavat vahvempien kokeilua
Jore uskoo porttiteoriaan
Suomessa toimii nykyisin kannabisyhdistys, joka jakaa muun muassa internetin avulla tietoa siitä, kuinka huumekasveja kasvatetaan. Kannabiksen vapauttamista vaativa yhdistys on myös marssinut tuodakseen tavoitteensa julki.
Huumepoliisi Hannu Jore ei heittäydy pohdiskelemaan, onko kannabis sen vaarattomampi kuin niin kutsutut kovat huumeet. Hän puhuu kaikista riippuvuutta aiheuttavista aineista yhtenä ryhmänä.
– Minä uskon porttiteoriaan. Tupakoivalla on matalampi kynnys ryhtyä polttamaan pilveä kuin tupakoimattomalla. Jos on lätrännyt viinan kanssa, haluaa helpommin hankkia toisenlaisen humalatilan huumeilla, Jore sanoo.
Jore sanoo, että siirtyminen viinasta kannabikseen voi olla täysin tietoinen, koska pilvestä ei tule krapulaan, ja sen käyttö tulee myös viinaa halvemmaksi.
– Vanhempien on vaikea tietää, että iltapäivällä kylille lähtenyt nuori on ottanut pilvipöhnän. En edes ryhdy luettelemaan pilvenpolton oireita, koska silloin jokainen epäilisi omaa lastaan. Oireet ovat nimittäin tyypillisiä murrosiän oireita.
Hurja video herättelee
Viikko sitten Pälkäneellä koululaisille sekä heidän vanhemmilleen luennoinut Hannu Jore on raumalainen vanhempi rikoskonstaapeli. Hän on kiertänyt pitkään valistamassa huumeiden vaaroista. Joren tarkoitus on herätellä ja saada torjumaan huumeet silloin kun niitä tarjotaan ensi kertaa.
– Huumeet eivät ole Helsingin tai Tampereen ongelma, vaan ne ovat levinneet kaikkialle. Esimerkiksi Raumalla nuorin huumeiden vuoksi asemalle tuotu on 13-vuotias. Heroiinikuolemat ovat lisääntyneet. Nyt on tosi kyseessä, ja hyvä että Pälkäneellä on havahduttu tilanteeseen.
Jore esitteli huumeiden vaaroja isoimmille ala-asteikäisille, yläasteen oppilaille sekä lukiolaisille. Illan vanhempainillassa autoja oli pihalla kuin Ikean parkkipaikalla. Salissa pitkälti toista sataa vanhempaa seurasi kalpeana, kun huumepoliisi esitteli Pietarissa kuvatun videon avulla, mihin huumeet pahimmillaan johtavat.
– Esitän tämän videon aina tilaisuuden päätteeksi. Sen tarkoitus on pysäyttää miettimään.
Videolla keskitysleirivankeja muistuttavat kuihtuneet narkomaanit analysoivat täysin järkevästi omaa tilannettaan. He tietävät kuolevansa muutamassa kuukaudessa, jos eivät pääse hoitoon.
Joidenkin toive toteutuu: märkiviin, mätäneviin jalkoihin kiinni kasvaneet housut leikataan yltä ja edessä on kuntoutus hoitolaitoksessa. Muutaman kuukauden jälkeen elimistö on toipunut niin, että jalat kantavat jälleen. Kun tilaisuus koittaa, hoidettavat palaavat ankeiden kellareiden huumehuuruiseen maailmaan, joka johtaa pian hautaan. Huumeiden vetovoima on liian vahva, vaikka kaikki järkisyyt puhuvat niiden käyttöä vastaan.
Rajat päihteiden käytölle nuorena
Hannu Jore aloittaa tilaisuutensa tutummista riippuvuutta aiheuttavista aineilla. Moni tietää, kuinka vaikea on päästä eroon tupakasta.
– Tupakoijalla on rinnan alla sellainen ruskean harmaa kupliva limaklöntti. Jos haluaa nähdä, miltä tupakoijan keuhkot näyttävät, kannattaa käydä katsomassa jätevedenpuhdistamoa, niiden altaiden pinnalla kuplivaa ruskean harmaata kerrosta. Ihminen ei tarvitse nikotiinia, mutta entisenä tupakoijana tiedän, miten vaikea siitä on päästä eroon.
Jore kannusti vanhempia käyttämään yhden perjantai- tai lauantai-illan keskustan tutustumiskierrokseen.
– Nuoret alkavat valua iltakuudelta kohti keskustaa koulureput selässään. Mutta kirjoja ei repussa ole, vaan sieltä kuuluu iloinen kilinä.
Jore tietää, että monen alaikäisen juomat ovat omien vanhempien hankkimia.
– Suomen laissa ei ole sellaista pykälää, joka oikeuttaisi antamaan alaikäiselle viinaa. Jos vanhemmat haluavat opettaa oikeanlaista oluen tai viininjuontia kotona, kukaan ei tule sormi ojossa sanomaan, että se on kiellettyä. Mutta heti jos lapset tulevat juomien kanssa kylille, poliisille tulee asiaa kotiin.
Jore piti Pälkäneellä heräteltyä kasvatusyhteistyötä erinomaisena keinona puuttua päihteiden käyttöön.
- Rajojen asettaminen ei ole pottuilua, vaan välittämistä. Mutta rajojen noudattamista pitää myös valvoa.
Sekä käyttö että vieroitus maksaa
Huumeet ovat taloudellisesti vakava ongelma. Parin huumeenkäyttäjän hoito saattaa rapauttaa pienen kunnan talouden. Vieroitukselle saattaa kertyä hintaa toistakymmentä tuhatta markkaa päivässä. Vuodessa hoitomenot voivat kasvaa miljooniin markkoihin.
– Vaikka hoitopaikka saattaisikin löytyä, kunnan maksusitoumus saattaa olla tiukassa, Hannu Jote tietää.
Myös huumeiden käytöstä koituu yhteiskunnalle valtava lasku, sillä esimerkiksi heroinistin päiväannos maksaa toista tuhatta markkaa. Aineiden käyttö on rahoitettava rikollisuudella.
– Jos kuukaudessa pitää saada kokoon varastelemalla 30 000 markkaa, omaisuutta on vietävä 300 000 markan edestä, sillä pimeän tavaran kauppiaat maksavat saaliista noin kymmenen prosenttia käyvästä arvosta.
Toinen keino rahoittaa huumeiden käyttö on hankkia uusia käyttäjiä.
– Huumekauppa on verkostokauppaa parhaimmillaan. Oman käyttönsä voi rahoittaa, kun hankkii tarpeeksi omia asiakkaita. Mutta mihin se raha lopulta menee, sitä on vaikea selvittää, koska nämä henkilöt ovat suojassa niin monen muurin takana.
Huumeet tuovat mukanaan myös muita oheisilmiöitä, kuten aseita ja väkivaltaa.
Huumetestit tehtävä yllättäen
Huumeiden käyttö on työturvallisuusriski monella alalla. Hannu Jore pelkää, että testauskeskustelu on eksymässä väärille poluille.
– Ei siinä ole mitään järkeä, että koko koulu viedään jonossa huumetestiin.
Joren mielestä testausta ei pitäisi kuitenkaan pelätä, jos on syytä epäillä huumeiden käyttöä.
– Testattavan kannalta on tärkeää, että huhuilta katkaistaan siivet, jos tieto huumeiden käytöstä on perätön. Jos käyttää huumeita, testattavan etu on, että se käyttö saadaan katkaistua ajoissa.
Jos testejä halutaan käyttää kouluissa, kaikkien pitäisi tietää vaarasta joutua testattavaksi.
– Kaikkien koulun oppilaiden ja koko henkilökunnan nimet voitaisiin laittaa samaan purkkiin. Terveydenhoitaja nostaisi sieltä pari lappua viikossa ja kutsuisi heidät testiin, Jore ehdottaa.
Pälkäneen huumetilaisuuden järjestivät yhdessä kunta, seurakunta ja Lions-Club.
Hannu Jore antoi vanhemmille läksyksi kahden huumeisiin langenneen lapsen äidin kirjoittaman kirjan Hintana elämä. Se kuvaa, millaista häpeää perhe kokee, kun lapsi sortuu huumeisiin.
--------------------------------------------------------------------------------
Fakta tietoa huumeista
Jore
0
353
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437929Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4562211Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292120- 1431691
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511228Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251216Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991098Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65833Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55748Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6727