Kertokaa kirjastoihmiset please, kuinka moni kirjavaraus todella haetaan lainaksi?
(Uskon, että teitä käy tällä palstalla.)
Otetaan esimerkiksi suurella mediakohulla julkaistu kirja. Monet ryntäävät varaamaan sitä kirjastoihin. Varausjonossa on satoja.
Kuukauden päästä kohu on laantunut ja muutaman kuukauden kuluttua ei ko. kirjaa juuri muisteta.
Ko kirjaa saatetaan myydä jo kirpputorihyllyssä muutamalla eurolla eikä se kelpaa kenellekään, mutta kirjastojen varausjono on edelleen pitkä.
Ovatko nämä kirjat varaushyllyssä melkein koko ajan? Siis, odotetaan seitsemän päivää, että se haettaisiin ja ilmoitetaan sitten seuraavalle varaajalle. Odotetaan taas seitsemän päivää.. jne.
Kirjavarauksien lunastaminen
3
291
Vastaukset
- pohdiskelija
Palaan vielä asiaan.
Kun on kirjautunut netissä maakuntakirjaston sivuille, niin voi varata samaa kirjaa kymmenistä eri kirjastoista. Siis, yksi ihminen voi tehdä kymmenien varausjonon kirjalle.
Nyt kun noita varausjonoja joidenkin kirjojen kohdalla mainostetaan,niin montako ihmistä niiden takana oikeasti on?- Glada vappen!
Kyseisen kirjan kirjoittaja itse omassa persoonassaan on suurimmassa osassa tapauksista varauksien takana. Tekevät sen ihan vaan egoaan pönkittääkseen.
- oikeita varauksia
Kas kummaa, ne kirjaston suosituimmat kirjat, joista on eniten varauksia, ovat ihan samoja kirjoja, joita myydään eniten. Eiköhän se perustu ihan siihen suosioon.
Paljon lukeva ihminen ymmärtää myös toisten lukunälän ja pyrkii noutamaan kirjan mahdollisimman nopeasti ja palauttamaan sen viipymättä. Tähän perustuu meidän kirjastojemme toiminta.
Kaupunkilaiset ovat tosi nuukia. Joskus seutukirjaston maaseutupaikkakunnilla on kirja vapaana, mutta kaupunkilaiset jonottavat oman kirjastonsa kirjaa. Se kirjavaraus omasta kirjastosta on noin euron, seutuvaraus taas olisi peräti 2 tai 2,5 euroa seudusta riippuen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww731177EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79835
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43668
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30616