Hei.
Haluaisin kertoa teille oman tarinani. Eli olen nyt 19-vuotias nainen, joka ei ole saanut elämässään parhaita kortteja käteen. Ensiksi olen kasvanut epätasapainoisessa kodissa, sitten kiusattiin koulussa ja peruskoulun jälkeen en ole ollut ollenkaan koulussa enkä myöskään työelämässä. Nyt yritän pyrkiä kouluun ja työelämään takaisin. Jos en kuitenkaan pääse kouluun tai työelämään ja haluaisin silti päästä elämässäni eteenpäin ja muuttaa asumaan haluamalleni paikkakunnalle, jossa minulla asuu myös ystäviä, joita kotipaikkakunnalla ei ole niin ainut vaihtoehto on turvautua sillon sosiaalitoimistoon. Joutuuhan jotkut lapsiperheetkin turvautumaan sosiaalitoimistoon jos molemmat vanhemmat esim. joutuu työttömiksi, tarvitseehan sitä rahaa jostain elämiseenkin! niin mikä vika olisi sellaisessa vuokralaisessa jonka vuokrat maksaisi sosiaalitoimisto ja antaisi myös takuun? sosiaalitoimistonhan pitäisi olla varmempi vuokranmaksaja ikinä kuin kukaan yksittäinen henkilö! koska se on kuitenkin julkinen järjestelmä, joka jos sitoutuu maksamaan jotain niin se kanssa maksaa sen. Yksittäisen henkilön kanssa joutuu tappelemaan esim. oikeuteen asti, saadakseen maksut, vaikka ois työpaikka. Useammin ne yksittäiset henkilöt vuokrat jättää maksamatta, kuin sosiaalitoimisto. Ja kun oon koittanu saada vuokra-asuntoo sosiaalitoimiston asiakkaana, tuntuu ettei kukaan ota mua vuokralle... vaikka oon ihan kunnollinen ihminen. Pystyn näyttämään todisteeksi ettei mulla ole rikosrekisteriä ja luottotiedotkin ovat kunnossa.
Alkaa elämä tuntumaan ja vaikuttamaan jo tässä iässä aika toivottomalta, kun ei saa asioitaan eteenpäin vaikka on yrittänyt.
Pitäisikö minun tässä vaiheessa jo sitten tyytyä vain osaani että elämäni lähti menemään pilalle jo vauvasta lähtien ja on aikuisiälläkin pilalla...? jään ikuisesti tänne kotipaikkakunnalleni ja voin avata jo pullon korkin.
Miten sellaisen kestää?
Syön jo nyt psyykelääkitystä, eikä se tunnu masennukseen tehoavan täysin.
Voisitteko ottaa sosiaalitoimiston asiakkaan vuokralaiseksi?
3
264
Vastaukset
- realismiakehiin
Mikset hae kaupungin asuntoa? Sieltä ne muutkin sossutyypit hakee, muuta ensin sinne paikkakunnalle missä kamu ja sit haet asuntoa, mutta jos paikkakunta on hesa niin et saa asuntoa.
Miksi sut pitäisi ottaa asumaan? Sinähän oot korkean riskin vuokralainen, jos et ees tienaa. Ja miten sossu muka automaattisesti maksaa vuokran? Eikö ne maksa takuuvuokrat, jos vuokranantaja ei niitä saa. - eagl
Samoin myös erilaiset opiskelija-asuntoja välittävät firmat ovat taho, jolta kannattaa hakea, jos olet opiskelijana jossain oppilaitoksessa.
- ripa3
Murehtimalla syntyy vain lisää murheita. Hankit ensiksi sen opiskelu/työpaikan, sitten sen sopivan asunnon. Tilanne on tällöin aivan toinen kuin ollessaan työtön sosiaalitoimiston asiakas.
Olet vielä niin nuori että sinulla on hyvin aikaa rakentaa hyvä tulevaisuus. Pieniä askeleita eteenpäin vaan..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745359Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3111240Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369711Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858528Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236511Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302239- 371639
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261510