Jälkitautiako?

Sairastin keuhkoputkentulehduksen pari viikkoa sitten. Keuhkot oli aivan tukossa. Hirveet rohinat ja vinkumiset. Antibiootikuuri puri aika hyvin ja jo kolmen päivän päästä alkoituksesta alkoi helpottamaan. Mutta noin pari päivää ennen antibioottikuurin loppumista alkoi nenä vuotaa taas ja olo muuttui hieman huonommaksi mutta kuumetta ei ollut. Nyt kuurin loppumisesta on vajaa viikko ja tuntuu ettei ole täysin kunnossa vieläkään. Keuhkoissa tuntuu lievää jomotusta ajoittain ja hieman nousee aika ajoin limaa rykiessä. Onko tuo nyt normaalia vai eikö pöpö ole talttunut? Ei oikein uskalla lähteä millekkään hiki lenkille kun olo on puolikuntoinen.

Kyllä ottaa päähän kun on tällainen aktiivi liikkuja ja 3 viikkoon ei ole voi muuta kun lähinnä istua. Onko täällä joku asiaan perehtynyt keuhko spesialisti joka osaisi auttaa?
2177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä keuhkoputken tulehdus voi viedä vaikka 5 viikoa ennenkuin kunto alkaa olal parempi.Meidän kehomme tarvitsee aikaa toipua mutta kun ihmisellä on nykyään kamala kiire..puolikuntoisina mennään lenkille ja töihin jne..Onkos sinulla astma? Astmaatikolla infetiosta toipumien voi viedä vieläkin kauemmin? Tupakoitko?Malttia..

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta. Ei ole virallisesti astmaa todettu mutta lääkäri sanoi että oireiden perusteella saattaa olla alkamassa. Sain avaavaa ja kortisonisuihketta muutama vuosi sitten. Nyt vaan on niin että tuo kortisoni ei käy yhtään. Keuhkot menee vaan entistä kipeämiksi jos käyttää esim nyt. Tukkoisuus vaivaa lähinnä keväisin ja syksyisin johon nuo lääkkeet.

    Niinpä. Kiire olisi tosiaankin liikkua mutta kokemus ja kantapään kautta opitut jälkitaudit estävät nykyisin hätiköinnit. Keuhkojen puolesta ilma kulkee kipuiluista huolimatta mutta tuo ikävä puolikuntoinen olo käskee levätä. Kai se on odotettava sitten vaan. Lekuriin ei viitsis vielä lähteä näin vähillä oireilla tuhlaamaan 100e että toteaa vain että LEPOA. Välillä tulee mieleen että ei vain olisi tuo palstalla mainittu myköpa*ka iskenyt keuhkoihin :(
    Ok antaa ajan kulua...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä vattua! kirjoitti:

Sairastin keuhkoputkentulehduksen pari viikkoa sitten. Keuhkot oli aivan tukossa. Hirveet rohinat ja vinkumiset. Antibiootikuuri puri aika hyvin ja jo kolmen päivän päästä alkoituksesta alkoi helpottamaan. Mutta noin pari päivää ennen antibioottikuurin loppumista alkoi nenä vuotaa taas ja olo muuttui hieman huonommaksi mutta kuumetta ei ollut. Nyt kuurin loppumisesta on vajaa viikko ja tuntuu ettei ole täysin kunnossa vieläkään. Keuhkoissa tuntuu lievää jomotusta ajoittain ja hieman nousee aika ajoin limaa rykiessä. Onko tuo nyt normaalia vai eikö pöpö ole talttunut? Ei oikein uskalla lähteä millekkään hiki lenkille kun olo on puolikuntoinen.

Kyllä ottaa päähän kun on tällainen aktiivi liikkuja ja 3 viikkoon ei ole voi muuta kun lähinnä istua. Onko täällä joku asiaan perehtynyt keuhko spesialisti joka osaisi auttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu