TOIVOA ON

Biohit Oyj käynnistää kaksi migreenityyppisten päänsärkykohtausten estämiseen
tähtäävää tutkimusta - tutkimusvalmisteena Acetium®-kapseli

Biohit Oyj pörssitiedote 29.4.2014 klo 16:30 paikallista aikaa (EEST)

tähtäävää tutkimusta, joissa selvitetään Acetium®-kapselin tehoa uudessa
käyttötarkoituksessa. Tutkimusten tavoitteena on selvittää Acetium®-kapselin
vaikutusta päänsärkykohtausten ennaltaehkäisyssä migreeniä sekä sarjoittaista
päänsärkyä (cluster/Horton) sairastavilla henkilöillä. Molemmat hankkeet
toteutetaan monikeskustutkimuksina yhteistyössä Terveystalo Oy:n ja
Lääkärikeskus Aavan kanssa kuudessa keskuksessa eri puolilla Suomea.

Tutkimushypoteesin lähtökohtana on se, että asetaldehydin on osoitettu
vapauttavan histamiinia syöttösoluista, joita on elimistön kaikissa kudoksissa.
Histamiini puolestaan on yksi verisuoniperäisten päänsärkykohtausten
(migreeni, sarjoittainen päänsärky) laukaiseva tekijä. Estämällä asetaldehydin
paikallinen vaikutus Acetium®-kapselilla voidaan mahdollisesti ennalta ehkäistä
päänsärkykohtaukset näillä kahdella potilasryhmällä.

Molemmat tutkimukset toteutetaan lumekontrolloituna kaksoissokkotutkimuksena,
jossa puolet koehenkilöistä saa vaikuttavaa ainetta sisältävää valmistetta ja
puolet lumevalmistetta.

-- Acetium®-kapseli sarjoittaista päänsärkyä sairastavien potilaiden
särkykohtausten ennaltaehkäisijänä:
tutkimukseen otetaan mukaan 100 henkilöä, joilla on diagnosoitu
sarjoittainen päänsärky.
-- Acetium®-kapseli päänsärkykohtausten ennaltaehkäisyssä migreenipotilailla:
tutkimukseen otetaan mukaan 200 henkilöä, joilla on diagnosoitu auraton tai
aurallinen migreeni.

Tutkimukset käynnistyvät toukokuussa, jolloin ilmoitukset julkaistaan myös
Biohitin nettisivuilla. Ilmoittautuminen tutkimuksiin tapahtuu
tutkimuskeskusten kautta, joita ovat Terveystalo Helsinki Kamppi, Tampere,
Turku, Jyväskylä, Oulu sekä Lääkärikeskus Aava Helsinki.

Molempien tutkimushankkeiden vastaava tutkija on neurologian erikoislääkäri,
dosentti Mikko Kallela (HYKS Neurologian klinikka), ja jokaisessa keskuksessa
tutkimusten toteuttamisesta vastaa neurologian erikoislääkäri.

Vastaava tutkija, neurologian erikoislääkäri Mikko Kallela: ? Tutkimushypoteesi
on täysin uusi ja siksi aiemmin tutkimaton innovaatio. Histamiinin ja
aivokalvojen syöttösolujen merkitys sarjoittaisessa päänsäryssä ja migreenissä
voi olla hyvinkin merkittävä. Nyt käynnistyvä tutkimus antaa mahdollisuuden
tarkastella tätä mekanismia kliinisessä tutkimuksessa.?

Toimitusjohtaja Semi Korpela, Biohit Oyj: ?Migreenityyppisistä päänsäryistä
kärsii yli 10 % väestöstä ja se on erittäin merkittävä sairauspoissaolojen syy.
Acetiumilla ei ole todettuja haittavaikutuksia, joten sen pitkäaikaiskäyttö on
turvallista. Saamamme palautteen perusteella monen Acetiumia kokeilleen (yksi
kapseli aamulla ja yksi kapseli illalla) päänsärkykohtaukset ovat jääneet pois.
Acetium®-kapseleita saa apteekeista ilman lääkärin määräystä."
0125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

BIO kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu