natsi

Onkos Varkaudessa juutalaisia? Entä synagoga?
12414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei kai täällä varsinaisia etnisiä juutalaisia ole.
Mutta valtaväestössä on myös sellaisia tyyppejä,joita voisi hyvällä syyllä nimittää "juutalaiseksi".

Äänestä

voisiko joku kertoa minulle miksi juutalaiset sanoi olevansa juutalaisia 2.maailman sodassa?jos olisivat kertoneet olevansa kristittyjä,olisiko henki lähtenyt?

Äänestä
  • Eiköhän tuota juutalaisuutta käsitelty etnisenä ryhmänä,joiden rahoja tapoja tehdä bizznestä kadehdittiin.Moni juutalainenhan kääntyi katolilaisuuteen tai julistautui ateistiksi kuten vaikkapa Marx ja naivat valtaväestöstä.Kuitenkin lähti henki koko porukalta lapsia myöten.Jos ei nyt päässyt karkuun sitä ennen.
    2.maailmasodassa teloitusperiaatteeksi riitti että ei ollut punakka ja pönäkkä blondi.Tai oli vähän syntymästä asti yksinkertainen,tai Tom of Finland-tyyppiä...

    Tuo aihe on itseasiassa aika himskatin mielenkiintoinen.
    2.maailmasota muutti juutalaisuuden olemusta iäksi.Venäjältä köyhinä pakolaisena Puolaan siirtyneet ortodoksijuutalaiset olivat ryhmäuskollisia ja hiljaisia sisäänpäin vetäytyneitä tyyppejä,jotka paheksuivat väkivaltaa.Nuoressa juutalaisessa väestössä ja varakkaammassa oli siionismin aate juuri kehittymässä.Kun ortodoksit kuolivat holokaustissa,niin sotainen nationalismi-siionismi kehittyi valta-asemaan.Siionisteistahan tuli itsestään myöhemmin näitä "natseja" suhteessa muslimeihin.Esim amerikan rikkaat juutalaiset ovat pääosin siionisteja.Siksi rahoittavat nahistelua Lähi-Idässä ja ovat sekoittamassa rahoittajina maailmanpolitiikan pakkaa.Ortodoksit edelleen paheksuvat tätä.Ortodoksit puolestaan ovat ottaneet Israelissa kantaa rauhan puolesta.

    Mielenkiintoinen aihe.
    Onx jollain jotain järkevää kommentoitavaa?

    Äänestä

Natsia on nuo kaikki terveyshoitajat!

Äänestä
  • Saitko piikin lihakseen?
    Tais tehdä kipeetä?

    Äänestä

milloikas TULEE--savunaamojen..temppeli.. SIIHEN JOUTSIKAN kauppskeskukseem..

Äänestä

impa lampa tsumba pumpa kikkelis kokkelis

Äänestä

Synagooga sijaitsee Taulumäentorilla yötä päivää.

Äänestä

On ihmeellisen hassua ja helppoa heittää natsikortti tiskiin ja saman tien unohtaa koko paska. Israel on valheille perustettu, ei-semiiteistä koostuva, valehteleva ja historiaa vääristelevä sakki joka pelkästään paroni rotchildin taloudellisen vallankaappuksen turvi pyörittää koko pankki businesta. Moniko näistä "iraelin" ystävistä on lukenut talmudia? Historiaa? Bolshevikkivallankumouksen historiaa? Moniko on edes kuullut miehestä nimeltä Henry Ford? Onko kenenkään päähän pamahtanut että asiat voisivat olla toisin? Vai onko niin että hyytyvän elämänsä loppuun saakka on kuunneltava vinttapääpuheita ja katsottava vierestä miten maa viedään jorpakkoon?

Äänestä
  • Israel on perustettu siksi koska britit eivät halunneet kontolleen juutalaisten joukkoimigroitumista englantiin.Siispä heille oli hyvä työntää Transjordanian alue.

    Ajatteleppas semmoista tilannetta että vaikkapa Pohjoismaat olisivat ilmoittaneet juutalaisten sisäänmuuttajien olevan tervetulleita,niin koko Israelia ei välttämättä olisi edes syntynyt ja maailman vaihdetuin pörssi saattaisi sijaita tällähetkellä vaikkapa Helsingissä.

    Loppututema:Rasismiin perustuva politiikka on aina lyhytnäköistä ja kestämätöntä politiikkaa vaikka saattaa kestääkkin muutaman sukupolven.Tämä pätee myös Israelin omaan harjoittamaansa uskonnolliseen rasismiin.Siionistien on turha heilutella natsikortteja,koska syyllistyvät siihen nyt itse.

    https://www.youtube.com/watch?v=95MW7SPa_To

    Äänestä

Mikä hiton idiootti tämän ketjun aloittaja on?

Äänestä

Poliisi tutkii asiaa jo nyt !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kartoittaa tilannetta kirjoitti:

Onkos Varkaudessa juutalaisia? Entä synagoga?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu