sievä kukkaniitty omenapuiden alle

Baobei

Hei!
Nurmialueen laitamilla omenapuiden alla ja aidan lähistöllä on alueita, joissa nurmi ei viihdy. Puolivarjoisia/varjoisia. Istutin sinne skilloja, jotka kukkivat kauniisti keväällä ja leviävät siementämällä. Aiomme nyt jättää sieltä nurmen leikkaamatta ja antaa alueen täyttyä kukilla. Haluaisin kuitenkin vastaavanlaista monivuotista pientä kukkaa myös keski- ja syyskesälle, jotta alue olisi aina kaunis. Onko ideoita? Väriltään voisi olla sinistä, lilaa, vaalenapunaista, valkoista tms. (EI keltaista tai oranssia). En meinaa löytää mitään; joko ovat liian korkeita tai sitten yksivuotisia. Apilaa en viitsisi laittaa, kun se leviää niin voimakkaasti koko nurmeen. Olisin kiitollinen kaikista ehdotuksista!

4

256

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • matala perenna

      Googlaa
      matala perenna

    • kukkahullu

      Esimerkiksi Viherpeukaloilla on kymmeniä matalia perennoja.
      Sieltä ostamani erilaiset kasvit ovat kasvaneet hyvin, joskin taimet eivät ole vielä niin suureksi kasvaneet kuin taimitarhoissa, pieniä on helpompi ja halvempi lähettää postissa. Hyvin ovat kasvuun lähteneet ja on edullisempaa kuin taimitarhoissa.
      PS. Enkä ole sukua tai ystävä kenenkään Viherpeukalot-henkilön kanssa.
      Vinkin vain annan kukkien ystäville.

    • ~ ~
    • Baobei

      Hei, kiitos vastauksista! Olen niin aloittelija, että en osaa sanoa noista mataloista perennoista, mitkä pärjäisi varjossa ja nurmella/puun alla. Useimmat on kuitenkin aurinkoisen paikan ja läpäisevän maan ystäviä. Ja pysyvätkö ne helposti hallinnassa, niin että eivät peitä koko aluetta, vaan olisi vähän "niittymäinen" vaikutelma.

      Sopisiko Italiankello? Miten se leviää? Saakohan siitä tehtyä pieniä mättäitä sinne tänne, kun ihan yhtenäistä kukkamattoa en haluaisi (tai väliin ainakin tarvitsisi jotain kevyempää, vaikka metsätädykettä?) Ja antaako se tilaa skillojen levitä ja kukkia keväällä?

      Bellis onkin ihan hyvä ajatus, esim. valkoisia ja punertavia sekaisin. Onko se sellainen, että voi vaihtaa väriä itsekseen, vai ovatko siemenet seoksia? Viherpeukaloiden sivuilla oli, että kukkien väri vaihtelee valkoisesta punaisen eri sävyihin.

      Lemmikit on suosikkejani, mutta puistolemmikki on kevään kasvi, ja nyt haen kesä-elokuun kukkijaa. Mietin, että toimisiko luhtalemmikki, onko nurmipohja/ omenapuun alus tarpeeksi kostea sille?. Kasvaakohan ne liian korkeiksi, vai jääkö varjossa vähän matalammiksi?

      Vai ihanko nurmitädykettäkö laittaisin? Sitä löytyykin jo jostain päin nurmea. Pysyisiköhän se reunamilla, vai valtaako koko nurmen, jos ihan kylvämällä kylvän?

      Muita hyviä ideoita?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      140
      1021
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      1007
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      213
      738
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      62
      688
    6. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      25
      686
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      676
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      612
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      578
    10. En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä

      Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o
      Ikävä
      29
      522
    Aihe