kauas.
Se on hienoa, että valtioneuvosto valmistelee palkitsemista Lieksan väestön suvaitsevaisuuden tunnustamisesta. Ehdotuksen mukaan Lieksaan jaetaan kolme tikkukaramellia, arvonnan perusteella.
Mutta muistakaa, että vappu on perussomalaisen työläisen juhla ja silloin lauletaan kansainvälinen.
Tule Toveri Markku johtamaan kuoroa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.