Katsoisitko

minulle mitä kuuluu minun rakkaus elämääni ja työrintamalle.Pääsenkö opiskelemaan.
Olen eronnut yksinhuoltaja ja todella toivon että palaamme lasteni isän kanssa vielä yhteen.Onko se mahdollista?Tiedän se ettei roikkumaan saa jäädä,en vain voi tunteilleni mitään että päivä päivältä rakkaus vain lisääntyy,se rakkaus mikä jäi pimentoon arjen kiireessä.
261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Rakkauselämään nyt; asiat omalla painollaan, ehkä tunnet rauhaa tai johdatusta asioissa. tulossa äkkinäisiä asioita, tapahtumia, hyvältä näyttää. Luottamusta, vakautta. Uusi työ, jatkossa kehitystä siinä. Opiskelu olisi ihan ok, ehkä vastaus asioihin, näkyy edessä valintoja mitä haluaisit ja mitä et. Lasten isän kanssa näkyy että suhteenne tulee olemaan hyvä, ehkä ystävyyttä, hyvää kommunikointia tai myös enemmän mutta ei vakavuutta siinä mielessä kuin aikaisemmin, erilainen suhde voi toimia hyvinkin välillänne, ei liian "tiivis"

Äänestä
  • Kiitos sagamar7.
    Tuon kaltaista suhdetta olen eksäni kanssa aina halunnut.On vain toinen juttu voiko toiseen sitten luottaa..Toista ei voi omistaa mutta silti haluaisin jotenkin tuntea kuuluvani hänelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


avoimin mielin kirjoitti:

minulle mitä kuuluu minun rakkaus elämääni ja työrintamalle.Pääsenkö opiskelemaan.
Olen eronnut yksinhuoltaja ja todella toivon että palaamme lasteni isän kanssa vielä yhteen.Onko se mahdollista?Tiedän se ettei roikkumaan saa jäädä,en vain voi tunteilleni mitään että päivä päivältä rakkaus vain lisääntyy,se rakkaus mikä jäi pimentoon arjen kiireessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu