kysymys

Avoin kysymys salon seurakunnalle!! Mihin olette unohtaneet yksin kotona asuvat vanhukset??Puuhailua keksitte niille jotka itse tulevat kerhoihinne ja apua saavat ne jotka ruinaavat avustuksia että oma rahaa jää kaljaan !Olette liian luottavaisia väärinkäytöksiä kohtaan.Toivon että keskustelua asiasta käydään ja itse tämän takia harkitsen eroa kirkosta
12234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vastata en osaa mutta kysymys oli oivallinen. Toivottavasti antaa monille ajattelemista.

Äänestä

Tässä on ihan eri ongelmasta kyse. Nykyisin ei välitetä naapureista tai sukulaisista enää lainkaan. Seurustellaan tv:n ja tietokoneen kanssa. Kun olin kouluikäinen, ihmiset pitivät huolta naapureistaan, kävivät katsomassa ja auttamassa. Itsekin olin monesti isäni kanssa kärräämässä polttopuita yksin asuville vanhuksille ja auteltiin sellaisissa asioissa mihin eivät ikäihmisten voimat riittäneet. Nykyisin kun olen yrittänyt pitää yhteyttä serkkuihin tai naapurustoon, niin selvästi huomaa ettei yhteydenpito kiinnosta. Sitten kun tulee ikää niin apu kai kelpaisi itse kullekin. Nämä olisivat sellaisia viikoittaisen yhteydenpidon asioita. Sitten pyydetään apuun kuntaa, seurakuntaa tai duudsoneita taikka reserviläisiä vaikka taloa maalaamaan, mutta ei tämmöiseen millään organisaatiolla ole jatkuvia resursseja.

Äänestä
  • Ennen kävi seurakunnan diakonissat mittaamassa verenpaineita ja kahvilla jutustelemassa vanhuksien kanssa. Nyt en ole nähnyt yhtäkään diakonissaa missään, kaipa ne ovat siellä kansliassa tms. Ja seurakunnat ovat kiinnostuneet perinnöistä ja lahjoituksista. Monenmonet seurakunnat ym järjestöt kuulema auttavat testamenttien laadinnassa, jos vanhus haluaa.

    Äänestä

  • markkinatalous kirjoitti:

    Ennen kävi seurakunnan diakonissat mittaamassa verenpaineita ja kahvilla jutustelemassa vanhuksien kanssa. Nyt en ole nähnyt yhtäkään diakonissaa missään, kaipa ne ovat siellä kansliassa tms. Ja seurakunnat ovat kiinnostuneet perinnöistä ja lahjoituksista. Monenmonet seurakunnat ym järjestöt kuulema auttavat testamenttien laadinnassa, jos vanhus haluaa.

    Olihan ilta-sanomissa juttu Jehovantodistajien touhuista, kun syrjivät lahkosta pois lähteneitä. Olen seurannut seurakuntalaisena erään toisen lahkon toimintaa, ja siellä on lähes samanlaista. Jos ei käy kokouksissa ja anna rahaa keräyksiin, niin ruetaan syrjimään. Ja jopa kaupassa tms. vastaantultaessa käännetään katse pois, ja jätetään tervehtiminen. Vaikka olenkin lahkonjäsen. Mutta nyt olen ruennut ajattelemaan "omilla aivoillani", enkä ole enää halunnut mennä kokouksiin. Siellä on niin suuret erot seurakuntalaisten keskuudessa, että ei kukaan uskoisi. On kolmen kerroksenväkeä. Eikö uskovien kuulu olla kaikille "omilleen" tasapuolinen, sillä menihän jeesuskin köyhempien ym. syrjäytyneiden luokse.
    Ja nyt olen miettinyt kuinka paljon onkaan mielisairaalassa meitä uskontojen uhreja.

    Äänestä

Miksi seurakunta jakaa ostolupia kauppoihin eikä sensijaan tuotekasseja.Näkyy roskaruokaa olevan suuri osa.Olisiko ruokakurssi tai marttojen opit paikallaan?

Äänestä

Ev.lut kirkkohan huusaa rahojaan mielummin muslimeille ja elintasopakolaisille, kuin paikallisille, kirkossa käyville ja kirkollisveroa maksaville vanhuksille.

Äänestä
  • SSS-sanomissa oli, että siellä ruokajonoissa tulee erimielisyyksiä jonoissa. Kyllä hävettää lähes 50 vuotta työtätehneenä ja veroja maksaneena kamalasti, kun suomi on tämmöisessä jamassa, että ihmisten pitää "nöyrtyä" tappelemaan johonkin leipäjonoon.

    Eikö kaupungin sosiaalitoimen kuulu järjestää kaupungintalon hienoihin tiloihin ruuanjakoa ja kun saatiin kerran rakennerahaa salonseudulle, niin työttömät vapaaehtoiset voisivat jakaa siellä ruokaa. Ja johtajat valvomaan ruuanjakoa. Näin ruokaa saisi ilman mitään "nöyryyttämistä", ja saarnaa.

    Minusta uskonlahkot, Pelastusarmejaa lukuunottamatta eivät tarvitse olla ruuanjakajina. Siten ne ruokakassit ja avustukset menisivät oikeisiin kohteisiin. Seurakuntien tehtävänä olisi käydä liikuntarajoitteisten vanhuksien luona ja huolehtia heikoista seurakuntalaisistaan.

    Äänestä

  • Joku järjestys. kirjoitti:

    SSS-sanomissa oli, että siellä ruokajonoissa tulee erimielisyyksiä jonoissa. Kyllä hävettää lähes 50 vuotta työtätehneenä ja veroja maksaneena kamalasti, kun suomi on tämmöisessä jamassa, että ihmisten pitää "nöyrtyä" tappelemaan johonkin leipäjonoon.

    Syksyllä on seurakuntavaalit. Ottakaa asia puheeksi ehdokkaitten kanssa. Nyt voi vaikuttaa.

    Äänestä

  • vaalivuosi kirjoitti:

    Syksyllä on seurakuntavaalit. Ottakaa asia puheeksi ehdokkaitten kanssa. Nyt voi vaikuttaa.

    Se seurakuntavaalien ehdokkaille puhuminen on samaa, kuin puhuisi joenvirtaamisesta toiseen suuntaan. Tai kansanedustajille puhuminen ns.tavallisen ihmisenelämästä. Tietysti voi yrittää. Vaikuttaa ei voi, koska samat naamat ovat ehdokkaana kymmeniävuosia. Eikä uusia ehdokkaita tule kuin muutama.

    Äänestä

  • mut ei mittä kirjoitti:

    Ryhdy ehdokkaaksi. Kampanjoi. Läpi pääsee suht pienellä äänimäärällä tai ainakin varalle. Joka tapauksessa saa asiansa esille. Maailma on muuttunut karummaksi paikaksi tai näyttänyt todelliset kasvonsa. Tämän jos tuo esille niin erottuu ehkä massasta.

    Äänestä

  • lamapeikko kirjoitti:

    Erosin kirkosta jo parivuotta sitten, kun seurasin tiiviisti seurakunnantouhua ja sitä mitä palveluja sillä kirkollisverolla olen saanut. Eikä ole aikomusta liittyä enää mihinkään sellaiseen ryhmään jossa asiat on mietitty valmiiksi.

    Äänestä

  • Joku järjestys. kirjoitti:

    SSS-sanomissa oli, että siellä ruokajonoissa tulee erimielisyyksiä jonoissa. Kyllä hävettää lähes 50 vuotta työtätehneenä ja veroja maksaneena kamalasti, kun suomi on tämmöisessä jamassa, että ihmisten pitää "nöyrtyä" tappelemaan johonkin leipäjonoon.

    Eikö kaupungin sosiaalitoimen kuulu järjestää kaupungintalon hienoihin tiloihin ruuanjakoa ja kun saatiin kerran rakennerahaa salonseudulle, niin työttömät vapaaehtoiset voisivat jakaa siellä ruokaa. Ja johtajat valvomaan ruuanjakoa. Näin ruokaa saisi ilman mitään "nöyryyttämistä", ja saarnaa.

    Minusta uskonlahkot, Pelastusarmejaa lukuunottamatta eivät tarvitse olla ruuanjakajina. Siten ne ruokakassit ja avustukset menisivät oikeisiin kohteisiin. Seurakuntien tehtävänä olisi käydä liikuntarajoitteisten vanhuksien luona ja huolehtia heikoista seurakuntalaisistaan.

    Seurakunta on muutunut todella paljon ja työntekijät suosivat määrättyjä mankujia ja röyhkeitä viinamäen porukoita.Hiljaiset seurakuntalaiset ovat unohtuneet varsinkin diakonian työntekijöiltä.Mikä on diakoniatyön idea nykyään.?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uhohdetun ystävä kirjoitti:

Avoin kysymys salon seurakunnalle!! Mihin olette unohtaneet yksin kotona asuvat vanhukset??Puuhailua keksitte niille jotka itse tulevat kerhoihinne ja apua saavat ne jotka ruinaavat avustuksia että oma rahaa jää kaljaan !Olette liian luottavaisia väärinkäytöksiä kohtaan.Toivon että keskustelua asiasta käydään ja itse tämän takia harkitsen eroa kirkosta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu