Minä olin ykkösluokalla aktiivinen tunneilla. Viittailin joka kysymykseen. Minä leikin kaikkien kanssa, mutta minulla oli kuitenkin yksi paras kaveri, naapuri. Leikittiin joka päivä. Sitten eräänä päivänä ollessani kakkosluokalla tuli yksi luokkalainen tyttö. Kieputtiin tankoa(katulamppua) ympäri. Meistä alkoi tulla kavereita, mutta en tiennyt, että hänestä tulisi ongelmia. Kun kaverilla oli synttärit, hän kutsui minutkin. Ne olivat ratsastussynttärit. Pidin silloinkin hevosista. Ensin syötiin, sitten ratsastettiin. Menin kimolla shettistammalla, jolle tuli myöhemmin musta orivarsa.
nelosluokalla jouduin jatkuvasti vannoa,ettei minulla ole muita kavereita, oikeasti oli. Häntä ei kiinnostanut, mitä sanoin ja hän valehteli koko ajan. Nelosluokalla minun koko nimestäni tehtiin pilailuhenkilö yhdelle nettisivulle. Siinä haukuttiin minua ja kaveriani. Ilmoitin ylläpidolle ja hahmo poistettiin. Kaverini lupasi olla välkillä kanssani, mutta menikin muiden kanssa.
seiskaluokalla alkoi tapahtua oikeasti pahoja asioita. Aloimme varastaa. Lopulta minusta alkoi tuntua varastaminen pahalta. Jossain vaiheessa jäimme kiinni. Olen tavallaan helpottunut, koska varastaminen loppui, mutta kaverini puhuu siitä yhä, kuin se olisi ollut hauska tapahtuma. Itse haluan sen unohtaa. Kaveri keksi aina jotain luvatonta ja jouduin itse mukaan haluamattani. Enkä uskaltanut kieltäytyäkään. Aloimme lintsata esitelmätunneiltakin ja arvaatte varmaan, etten halunnut lintsata. Nyt on äikänesitelmäkin kirjasta ja kaveri aikoo lintsata kaikki äikäntunnit! En siis uskalla kieltäytyä. Pelkään olla yksin. Asiaa ei auta kun koko luokka kiusaa. Tytöt syrjii, pojat haukkuu ja keksii aina uusia tapoja kiusata. En enää jaksa. Olen jo kauan tiennyt, että jos tämä jatkuu, en kestä kauaa. Nyt olen jo lopussa. Katson keittiöveistä oudosti, kuin tietäen, mitä sillä voi saada aikaan, mutta silloin yleensä ravistelen itseäni ja ajattelen,että en ole luovuttaja ja selviän. Odotan vain löytäväni keinon, jolla pääsee nopeasti maailmasta. Tiedän, että tarvitsen apua, mutta en uskalla pyytää keltään. Luokanvalvoja tietää, että minua kiusataan, mutta ei tee mitään, käskee vain muuttumaan, mutta miten voin,kun on tuo kaveri. Kuraattorikin on huomannut, etten halua saada ongelmia, vaan kaveri. En ole voinut kertoa kaikkea hänelle, koska kaveri sai minut sulkeutumaan, koska häntä ei kiinnosta mitä sanon. Kuuntelin eilen Youtubista yhden laulun, jonka laulaja oli tehnyt kappaleen omalle tyttärelleen, ettei tämä tekisi itsemurhaa. Kommentteja lukiessani oli yksi kirjoittanut, että hänet oli pelastanut oma kaveri ja että onneksi on ystävä turvana. Sitten aloin itkeä, kun tajusin että olen ihan yksin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin siis jatkoa tuohon äskeiseen. Oon siis 15v kasiluokalla. Täytin maaliskuussa 15. Ainoa iloa tuottava asia on leipominen. Se rentouttaa ja silloin ajattelee muuta kuin koulua. Olen päättänyt, että minusta tulee aikuisena leipuri-kondiittori ja sitähän ei mikään atooppinen ihottuma pilaa. Vapaa-ajalla vietän aikaa vain kotona, koska ulkona joutuisin olla yksin. Kaverini ei soita koskaan vapaa-ajalla, paitsi kysyäkseen, tulenko kouluun. En vastaa kesällä hänen soittoihinsa, jos hän soittaa. En uskalla aloittaa harrastusta, koska pelkään suuria ryhmiä. Ahdistun, kun olen suuressa väkijoukossa yksin. Esim. Koulussa siksi en uskalla päästää irti kaverista. Haluan apua, mutta en tiedä mistä, kun en uskalla pyytää sitä.
No jos soittaisit vaikka siihen Lasten ja nuorten puhelimeen? Numero löytyy varmaan netistä jos googlettaa. Tai Kriisipuhelin. Ehkä puhelimessa olisi helpompi puhua asioista, eihän ne siellä tiedä kuka soittaa.
^Hyvä idea varmasti. Kyllä nyt olisi jo aika tehdä jotain asialle, ja tämä näyttäänyt yleensäkin olevan asia, jossa koululaiset joutuvat itse auttamaan itseään.
Seurakuntieen nuorisotoiminta on hyvä reitti saada uusia, parempia ystäviä. He tukevat sinua varmasti irtautumisessa kiusaajastasi. Samoin heidän aikuinen työntekijänsä. Näiden ihmisten kanssa voit myös rukoilla, ja toki voit tehdä niin yksinkin. Lisäksi voisit vaikka soittaa poliisille, jos "ystäväsi" yllyttää sinua rikoksiin. Tai sitten voisit vaikka kertoa minulle, missä koulussa olet, niin otan itse yhteyttä ja hoidan asian puolestasi! [email protected]
En halua tästä poliisi asiaa. Haen 9-luokalla eri lukioon tai ammattikouluun. En ole vielä varma, mutta tiedän, että minusta tulee leipuri, koska leipominen on minulle todella tärkeää. En kuitenkaan uskalla soittaa minnekään, mutta onneksi kuraattori tietää kaverin painostamisesta. Harmi vaan, kun luokanvalvoja ei tee mitään kiusaamiselle.