Lasten kulkeminen etä tapaamiseen

Näitä lapsia taitaa olla jo aika paljon, jotka matkustavat etäisää ja joissakin tapauksissa etä-äitiä tapamaan erilaisin sopimuksin.
Tuo viikko/viikko tapaaminen lasten kouluiässä on mahdollinen vain, että vanhemmat molemmat asuvat lähellä koulua tai on mahdollisuus kuljettaa lapset.

Suurin osa kuitenkin matkustaa tapaamisiin noin kahden viikon välein, jotkut jopa satoja kilometrejä.
Tässä on nyt tullut esiin sellainen asia, että toisella lapsella autoissa ja kulkuneuvoissa tulee huono olo ja oksentaa, toinenkin sen verran pieni, että auttamaan hänestä ei ole. Autoissa ei ole autoemäntiä kuten ennen.
Myös se pelko, mikä on mukana aina, kun ovat yksin matkalla, pitäisi pärjätä yksin, toisessa päässä on myös mahdollista, että kukaan ei olekaan vastassa ja sitten lapset ovatkin kahdestaan Helsingin linja-autoasemalla, ei mitenkään hyvä paikka lapselle, sillä iltaisin he sinne ehtivät koulupäivän jälkeen.

Kuinka moni teistä vanhemmista ajattelee tätä asiaa tosissaan, niin että otatte huomioon kaikki asiat, jotka koskevat matkustavaa lasta.

Tässäkin tapauksessa tuo isä voisi vallan hyvin tulla tänne lasten lähelle, mutta kun se tärkeämpi perhe onkin siellä.

Toki olen nähnyt, että kun lapsi tulee murrosikään ja kavereiden kanssa oleminen tulee tärkeämmäksi niin lapset eivät enää etävanhemman luokse matkusta ei lähelle eikä kauas.

Ja niin on sitten etävanhempi todella menettänyt lapsensa kokonaan, tekee mieli kysyä, oliko kaikki eroon johtaneet teot todella niin tärkeitä, että enemmin menettää lapsensa kokonaan.

No en mene puolustamaan aina lähivanhempaakaan sillä se koti voi olla lapselle vain pakko, siellä ei lasta kuunnella, hänestä ei välitetä. Tuota trampalla hyppimistä kyllä on kyllä jälkeen klo 21, eikä aina tarvitse olla uusperhe.

Näissä eroasioissa lapsen tilannetta pitäisi seurata, sillä elämä muuttuu kovasti siitä hetkestä kun eka sopimus yleensä tehdään.
Uudet kumppanit tulevat, elleivät jo ole tamoskassa ja saatetaan muuttaa todella monien satojen kilometrien päähän, kyllä asiat vaatisivat silloin uuden sopimuksen noista tapaamisista ja sen järjestelyistä.

Olen kyllä nyt tullut siihen tulokseen, että lapsia ei todellakaan kuunnella, heistä ei välitetä, melkein sanoisin että ei rakastetakaan. Ovat vain sen entisen elämän ikävä jätös, joka ei poistu samalla kun erotaan. Sitä lapsetonta ja villiä nuoruutta kun ei voi viettää kahteen kertaan kukaan.
14161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Meillä ex vaimolle annoin lapun milloin lapset ovat hänen luona joka toinen
viikonloppu ja kuljetuksen hoitaa miten haluaa omalla kustannuksella ja jollei käy niin ei ollut pakko hakea voin ryhtyä yksinhuoltajaksi ! Viikon loppu tapaaminen alkaa kotoa klo16.00 perjantaina ja päättyi klo20.00 sunnuntaina kotiin.

Äänestä

Enpä tiedä onko mitään tilastoa siitä, että kuinka paljon erolapset matkustavat tapaamisiin, mutta luulisin että suurin osa erovanhemmista jäävät asumaan lastensa kanssa samalle paikkakunnalle.

Ne jotka eivät jää, heille on lapsia tärkeämpää työ, uusi perhe tai joku muu juttu.

Äänestä
  • Tai onnen ydin perheen kaltainen narsisti joka häiriköi manipuloi kiusaa ex miehen elämää kpsta täytyy kotirauhan nimissä muuttaa mahdpllisimman kauas

    Äänestä

  • old_profile_86213 kirjoitti:

    Tai onnen ydin perheen kaltainen narsisti joka häiriköi manipuloi kiusaa ex miehen elämää kpsta täytyy kotirauhan nimissä muuttaa mahdpllisimman kauas

    Itse en lapsistani eroaisi ja muuttaisi satojen kilometrien päähän, koska katsoisin, että olisi itsekästä laittaa lapseni maksamaan vanhempien huonoista väleistä. Kotirauhan häirinnästä voi tehdä rikosilmoituksen.

    Äänestä

  • Työ on tärkeetä, ei työttömänä ole rahaa ja tulevaisuutta ja joskus joutuu pakosta menemään kauemmaksi työhön.

    Äänestä

  • SDP. kirjoitti:

    Työ on tärkeetä, ei työttömänä ole rahaa ja tulevaisuutta ja joskus joutuu pakosta menemään kauemmaksi työhön.

    Työ on tärkeätä, siksipä monet ajavat satojen kilometrien päähän työhön. Voi myös pitää työkämppää, jossa asuu viikot. Mitäpä ei tekisi lastensa vuoksi.

    Äänestä

Minua ihmetyttää suuresti asia, joka käy ilmi tässä ketjussa, kukaan ei ole kiinnostunut lapsen osasta. Kaikissa käydään vaan tuota ainaista aikuisten sotaa.

Tämä asia eroissa pitäisi ehdottomasti laittaa ruotuun, vanhemmat todella laitettaisiin valvonnan kanssa ajattelemaan lastensa etu ensimmäiseksi.
Nyt kaikista täälläkin näkyvistä vakuutteluista huolimatta se lapsi on vain ylimääräinen paha ja hänen peloistaan, tunteistaan ja nöyryytyksestään ei välitä kukaan. Lapsi laitetaan linjuriin tai junaan moni yksinkin tai sisaruksen kanssa, ikää tuskin viittä vuotta, mutta eihän kymmenvuotiaskaan vielä osaa vastata itsestään.

Toki huolestunut oli yksi siitä, että isän uusikko oli jäänyt kiinni rattijuopumuksesta. Olen samaa mieltä että lapsia ei koskaan tuollaisen kyytiin, jos vaara on olemassa, pitää vaatia valvotut tapaamiset isällekin. Eiköhän perusteet riitä, ainakin pitäisi.
Luultavasti tuo nainen juo myös kotona, ei ole lapsille sopivaa nähdä, sillä tapaamiset voivat olla muualla ja isänkin pitää tulla niihin selvin päin, muutoin ei onnistu.

Äänestä
  • Aivan. Lapsi joutuu maksamaan siitä että vanhemmat ovat eronneet, lapsi tekee sen työn että siirtyy paikasta toiseen ja vanhemmat vaan elävät omassa kodissaan.

    Kyllä ne vanhemmat saisivat muttaa paikasta toiseen eikä se lapsi.

    Onko tuo lapsen etu? Eikö suomessa ole lapsiasiavaltuutettu, mitä hän tekee??? Eikä hänen pitäisi olla lapsen puolella ja ajaa hänen etujaan, miski hän ei puutu???

    Äänestä

Eipä kannata ihmetellä ,miksi tänäpäivänä on niin paljon huostaan otettuja ja pahoinvoivia lapsia ja nuoria.Vanhemmille on oma mukavuus ja hyvinvointi tärkeää ei siinä näytä lapset mitään merkkaavan lapsen etu toisarvoinen.Kyllä on tosi ikävää lasten kannalta , lapsilla ja nuorilla joilla elämä edessä ja joiden elämä menee jo rikki omien vanhempien tähden.Käsi sydämmelle vanhemmat missä on rakkaus lapsia kohtaan ,miksi ne uudet suhteet on tärkeämpiä,kuin omat lapset.Mutta jossakin elämän vaiheessa.aivan varmasti joudutte siitä maksamaan tavalla tai toisella ,mikä on teille aivan oikein.

Äänestä

Tietyn iän jälkeen tapaamissopimukset lentää romukoppaan. Itse olen nähnyt useitakin tapauksia, joissa 12 vuotta täyttäneet lapset ei enää ole suostuneet noudattamaan niitä suuntaan tai toiseen. Murrosiän kapinassa saattavat jopa heittää, että menevät sitten nuorten vastaanottokotiin, jos ei omassa kodissa saa olla ;). Kouluikäiset jo alkavat miettiä, että mikä järki tässä oikein on. Fiksut vanhemmat antavat lasten olla siellä, missä heillä on hyvä.

Äänestä

" Viksut " vanhemmat antavat olla lasten siellä missä heillä on hyvä olla.Onko näin ! Miksi on niin paljon rikki menneitä lapsia ja nuoria ! Ei kannata katsella tummenetuilla laseilla,täytyy tunnustaa tosi asiat ,jotka on kaikkien nähtävissä.jos haluaa vain nähdä.

Äänestä
  • No siksi, kun niitä fiksuja vanhempia tuntuis olevan melko harvassa. DAAAAA...

    Äänestä

Meidän lapset ovat saaneet turvallisen lapsuuden, koskaan ei ole joutuneet vieraiden ulkopuolisten ihmisten kynsiin. Kotona ovat saaneet elellä ja olla, ei ole joutuneet pakolla menemään isän luokse katselemaan ja kuuntelemaan haukkuja hänen sutturoilta.
Aina ovat kotona saaneet olla, ja ovat nyt erittäin onnellisia aikuisia, joten voin sanoa, että on olut suuri vaikutus sillä, että pidin heidän puolia, enkä antanut ulkopulisten ihmisten tulla meille ja lasten eteen.
Miksi olisi pitänyt, nyt nhädään tulos siitä kun lapste pakotetaan sinne ja tänne.
Minun lapset ovat etuoiketetussa asemass olleet, ja sanovat minulle usein että olen maailman paras äiti.
Isänäs menetti kun perheenrikkoja rikkoi perheemme, mutta sille me emme voineet mitään, minä voin vain suojella ja tukea omia lapsiani, ja nyt ovat onnellisia.

Miksi pitäisi päästää vieras ja ulkopuolinen ihminen sotkemaan toisten elämää? Me emme kuuluneet siihen, että pakottaisimme lapset moiseen. Olisin tuntenut silloin syyllisyyttä jos lapseni olisivat menneet pilalle, sen vuoksi että vieras isän naikkonen olisi haukkunut ja hankalittanut heidän elämää. Siihen me emme lähteneet mukaan. Onneksi. Emme ole koskaan naakkoja nähneet emmekä edes halua, olemme upea ydinperhe, ja siihen ei ulkopuolisilla ole asiaa. Mies katuu ja menetti kaikista eniten, mutta on hänen oma vika.

Äänestä

Miten aikuiset, omat vanhemmat voivat olla niin julmia lapsiaan kohtaan, että vaativat lastensa muuttamaan viikottain paisasta toiseen?

TÄSSÄ EI OEL ENÄÄ KYSE RAKKAUDESTA, vaan halveksunnasta.

Ennen ei lasta laitettu linja-autoon tai junaan yksin, vaikka maailma oli parempi paikka kuin nyt.
Nyt pienikin lapsi heitetään junaan ja joku oottaa toisella asemalla jos oottaa...

Järkkyä on kohdella omia lapsin noin huonosti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei välitetä kirjoitti:

Näitä lapsia taitaa olla jo aika paljon, jotka matkustavat etäisää ja joissakin tapauksissa etä-äitiä tapamaan erilaisin sopimuksin.
Tuo viikko/viikko tapaaminen lasten kouluiässä on mahdollinen vain, että vanhemmat molemmat asuvat lähellä koulua tai on mahdollisuus kuljettaa lapset.

Suurin osa kuitenkin matkustaa tapaamisiin noin kahden viikon välein, jotkut jopa satoja kilometrejä.
Tässä on nyt tullut esiin sellainen asia, että toisella lapsella autoissa ja kulkuneuvoissa tulee huono olo ja oksentaa, toinenkin sen verran pieni, että auttamaan hänestä ei ole. Autoissa ei ole autoemäntiä kuten ennen.
Myös se pelko, mikä on mukana aina, kun ovat yksin matkalla, pitäisi pärjätä yksin, toisessa päässä on myös mahdollista, että kukaan ei olekaan vastassa ja sitten lapset ovatkin kahdestaan Helsingin linja-autoasemalla, ei mitenkään hyvä paikka lapselle, sillä iltaisin he sinne ehtivät koulupäivän jälkeen.

Kuinka moni teistä vanhemmista ajattelee tätä asiaa tosissaan, niin että otatte huomioon kaikki asiat, jotka koskevat matkustavaa lasta.

Tässäkin tapauksessa tuo isä voisi vallan hyvin tulla tänne lasten lähelle, mutta kun se tärkeämpi perhe onkin siellä.

Toki olen nähnyt, että kun lapsi tulee murrosikään ja kavereiden kanssa oleminen tulee tärkeämmäksi niin lapset eivät enää etävanhemman luokse matkusta ei lähelle eikä kauas.

Ja niin on sitten etävanhempi todella menettänyt lapsensa kokonaan, tekee mieli kysyä, oliko kaikki eroon johtaneet teot todella niin tärkeitä, että enemmin menettää lapsensa kokonaan.

No en mene puolustamaan aina lähivanhempaakaan sillä se koti voi olla lapselle vain pakko, siellä ei lasta kuunnella, hänestä ei välitetä. Tuota trampalla hyppimistä kyllä on kyllä jälkeen klo 21, eikä aina tarvitse olla uusperhe.

Näissä eroasioissa lapsen tilannetta pitäisi seurata, sillä elämä muuttuu kovasti siitä hetkestä kun eka sopimus yleensä tehdään.
Uudet kumppanit tulevat, elleivät jo ole tamoskassa ja saatetaan muuttaa todella monien satojen kilometrien päähän, kyllä asiat vaatisivat silloin uuden sopimuksen noista tapaamisista ja sen järjestelyistä.

Olen kyllä nyt tullut siihen tulokseen, että lapsia ei todellakaan kuunnella, heistä ei välitetä, melkein sanoisin että ei rakastetakaan. Ovat vain sen entisen elämän ikävä jätös, joka ei poistu samalla kun erotaan. Sitä lapsetonta ja villiä nuoruutta kun ei voi viettää kahteen kertaan kukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu