miten teidän sairaus alkoi?

Mulla alkoi 2014 heti tammikuussa päätettyäni aloittaa testiksi totaaliherkkulakon uudenvuodenlupauksena. Olin jo aijemmin harrastanut lenkkeilyä, mutta tässä vaiheessa se lisääntyi jonkin verran. Aloin myös skippailemaan paljon aterioita, ja jo normaalipainossa ollessani kiloja tippui suunnilleen 1kg/viikko. Minä-kuvani on aina ollut todella negatiivinen enkä muista koskaan pitäneeni ittestäni. :I Ajattelin vain miten saisin syötyä mahdollisimman vähän, missä vaiheessa porukat eivät huomaisi kun sujautan ruokaa roskikseen ja miten kuluttaisin kaikki kalorit (sain ~500kcal per pv). Liikuin pakonomaisesti joka päivä, lenkkeilin 3-5krt viikossa ja tein lihaskuntoa joka päivä, kunnes alkoi pyörryttämään. En ala tänne luettelemaan mitä söin, en halua rohkaista ketään, mutta esimerkiksi jouduin vaihtamaan 250g rasvattoman maitorahkan 200g purkkiin, että sai sentään ne 30kcal pois listasta.. jeesus huoh.
Jonkun lavertelijan ansiosta olen nyt terveydenhoitajan silmätikkuna, käyn siis painokontrollissa siellä ja kuuntelemassa jankutusta mun vammasista syömisistä ja uhkailuista osastolla. Muutama kiloa pitäs kerätä, että menkat lähtis taas käyntiin. Nyk 167/55, olen normipainoinen, mutta kiloja lähti 13 kolmessa kuukaudessa, jolloin keho meni tietenkin ihan sekaisin, sydän lyö epäsäännöllisesti, kuukautiset loppuivat ja hiuksetkin kärsi vähän.
Totuttelen vielä ajatukseen, että olen sairas ja tämä on sairaus, josta osaan vain itse parantua laittamalla sitä ruokaa (RAVINTOA) suuhun ja pitämään sitä ihan ok-asiana. Oon niin väsynyt pitämään ruokaa "kiellettynä" ja pahana asiana, että heti kun syöt viinirypäleen niin sun reidet leviää metrin joka suuntaan, joskus musta oikeesti tuntui tuolta. Kun olin syönyt jotain tosi hirveää (esim pastaa, kun joutui muiden seurassa) niin saatoin peilissä nähdä että jahas, tällä kertaa se pakkautui takapuoleen. Niin vääristynyt kehonkuva ajan myötä muodostuu.
Olen lisännyt nyt syömisiä reilusti, mutta koska treenaan vielä juoksua ahkerasti (en laihdutuksen mielessä), niin painonnousu on haastavaa. Kyllä mä nyt alan tajuta, että tää ei ole mikään vaihtoehto, joko mä syön ja paranen kohti onnellisuutta, tai kuihdun anoreksian mukana ja joudun hetken päästä osastolle.
SYÖKÄÄ! :) Älkää tehkö vaa'an lukemasta elämää isompaa juttua, anorektikko luulee pitävänsä kaiken kontrollissa, mutta todellisuudessa se sairaus on ottanut hallinnan päässä jo ajat sitten!