Onpas tämä kummallinen pakkomielle ja limerenssi ja vaikka mikä kun kestää vuodesta toiseen. Kestää lumen ja jään, pakkasen. Kestää sen ettei toista koskaan näe. Kestää epävarmuuden ja negatiiviset ajatukset. Aina se jää. Toivo ja rakkaus. Kunpa hän tuntisi minut todella, tietäisi mitä tunnen. Jos toivo menee niin usko jää ja usko loppuu niin toivo palaa. Ja kun ne kummatkin ovat poissa ja istun yksikseni jossain tunnen vain rakkauden ailahduksena rinnassani.
Näinhän sen piti mennäkin?
Hän ei katoa.
11340
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tuo on sen merkki, että kyseessä on aito oikea rakkaus.
Kovin yksipuolinen sellainen.
Toivottavasti olet aivan varma siitä yksipuolisuudesta?
En ole varma.
Ota yhteyttä häneen ja jutelkaa. :)
Kirjoita kirje ja kerro, mitä tunnet. Ei hän voi tietää, mitä tunnet, ellet kerro. Kerro, älä anna rakkauden mennä hukkaan.
Olisin voinut kirjoittaa jokaisen sanasi jos olisin osannut tehdä sen. Puit ajatukseni sanoiksesi, se ihmetyttää.
Mä olisin voinut kirjoittaa juuri noin, mutta puoleenväliin, siihen aina se jää. Mä en ymmärrä tätä, tunteita on laidasta laitaan, eikä mulla ole niille tulkitsijaa.
Olisin voinut kirjoittaa juuri saman mutten olisi osannut kirjoittaa yhtä hienosti ja kuvaavasti. Mikä tässä on ettei vuodet ja näkymättömyyskään tee tehtäväänsä? En ymmärrä. Olen voimaton tämän edessä.
Snif
vaihtaen muotoaan,
olemalla haamuna läsnä,
pakenemalla välillä jonnekkin,
palaten entistä kipeämpänä takaisin,
odottamaan sitä hetkeä milloin tulee jäädäkseen.