Sain kyseenalaisen kunnian olla todistamassa pakkohuutokauppaa, jota edeltäneessä prosessissa pankki joutui ottamaan haltuunsa keväällä 2003 ylihinnalla ostetun kiinteistön. Kyseessä oli omakotitalo, sellainen vanha asumiskelvoton rähjä, joita näkee päivittäin myynti-ilmoituksissa.
Noin kolmekymppinen pariskunta oli mennyt keväällä 2003 ostamaan 250 000 euron "arvoisen" omakotitalon sinänsä ihan kivalta tontilta. Lainaa oli melkein 200 000 euroa, mikä ei pariskunnan tulotasoon nähden ollut pankin linjausten mielestä liian paljon.
Sitten kävi miten kävi. YT-neuvotteluissa joulun alla oli todettu, ettei miehen työpanosta enää tarvita, ja mies jäi ansiosidonnaiselle päivärahalle, joka on alle 40% hänen normaaleista tuloistaan.
Reilusti yli puoli vuotta jatkunut työttömyys aiheutti sen, ettei pariskunta kyennyt hoitamaan velkojaan. Pankki ei suostunut "vapaavuoteen", sillä mikään ei viitannut siihen, että mies saisi jatkossakaan töitä. Vaimon 1900 euron kuukausipalkka riittäisi hädin tuskin korkojen maksuun, jos sitäkään.
Pariskunta yritti myydä taloaan tuloksetta.
Pakkohuutokaupan seurauksena talosta saatiin 170 000 euroa. Pariskunnalle jäi velkaa n. 30 000 euroa, lisäksi he menettivät säästämänsä 50 000 euroa.
Minusta 80 000 euroa on paljon rahaa tuuleen heitettäväksi. Surullista tämä nykymaailman meno.
Pakkohuutokauppa Vantaalla
28
3915
Vastaukset
- Kiinteistövälittäjä
Myytiin 200 m2 talo halvalla M...kujalta.
Paljonkohan maksettiin seuraavana päivänä K..tieltä ? Oliko joku paikalla ?
Nyt näitä alkaa tulla.
Ostajan markkinat avautuvat !!- Pankkitoimihenkilö
... koska se on kiellettyä työnantajani puolesta. Oikeassa olet siinä, että näitä alkaa tulla. Jonossa on jo vaikka kuinka monta tapausta pakkohuutokauppaa odottamassa, ja pankilla alkaa kärsivällisyys loppua.
Samanaikaisesti myönnetään edelleen asunnonhankkijoille epärealistisen ylisuuria lainoja. - PTH
Pankkitoimihenkilö kirjoitti:
... koska se on kiellettyä työnantajani puolesta. Oikeassa olet siinä, että näitä alkaa tulla. Jonossa on jo vaikka kuinka monta tapausta pakkohuutokauppaa odottamassa, ja pankilla alkaa kärsivällisyys loppua.
Samanaikaisesti myönnetään edelleen asunnonhankkijoille epärealistisen ylisuuria lainoja.Joko kävit viikonloppuna kysymässä, saavatko pankkitoimihenkilöt lainahelpotuksia omiin lainoihinsa. Minä kysyin, eivät saa.
- Pankkitoimihenkilö
PTH kirjoitti:
Joko kävit viikonloppuna kysymässä, saavatko pankkitoimihenkilöt lainahelpotuksia omiin lainoihinsa. Minä kysyin, eivät saa.
Kerroin aikaisemmin saaneeni edullisen lainan 1970-luvulla.
Siihen joku sisälukutaidoton vastasi, ettei lainahelpotuksia myönnetä henkilökunnalle. Olitko se mahdollisesti sinä? Katsopas, nyt on vähän eri asia kuin 30 vuotta sitten, eikö vain?
Lisäksi pankissa työskentelevät saavat edelleen tiettyjä marginaaliin liittyviä etuja, jos pomo niin päättää. Nämä edut ovat kuitenkin vain varjo entisestä.
Nyt aapinen käteen, PTH. - PTH
Pankkitoimihenkilö kirjoitti:
Kerroin aikaisemmin saaneeni edullisen lainan 1970-luvulla.
Siihen joku sisälukutaidoton vastasi, ettei lainahelpotuksia myönnetä henkilökunnalle. Olitko se mahdollisesti sinä? Katsopas, nyt on vähän eri asia kuin 30 vuotta sitten, eikö vain?
Lisäksi pankissa työskentelevät saavat edelleen tiettyjä marginaaliin liittyviä etuja, jos pomo niin päättää. Nämä edut ovat kuitenkin vain varjo entisestä.
Nyt aapinen käteen, PTH.Loistavasti käännetty :) Sehän olin nimen omaan minä, joka sanoi, että nyt eletään 2000-lukua, mutta joku silti väitti sisukkaasti, että pankkitoimihenkilöt saavat vieläkin lainahelpotuksia.
Minä olin myös se, joka sanoi tietävänsä jo 80-luvulta tapauksen, jossa pankkitoimihenkilö on saanut kenkää myönnettyään omia lainahelpotuksia luvatta.
Sisälukutaito ei tosiaan olisi pahitteeksi. Ihmettelen myös missä maalaiskonttorissa olet, kun ehdit kirjoitella tänne säännöllisesti keskellä päivää. - PTH
PTH kirjoitti:
Loistavasti käännetty :) Sehän olin nimen omaan minä, joka sanoi, että nyt eletään 2000-lukua, mutta joku silti väitti sisukkaasti, että pankkitoimihenkilöt saavat vieläkin lainahelpotuksia.
Minä olin myös se, joka sanoi tietävänsä jo 80-luvulta tapauksen, jossa pankkitoimihenkilö on saanut kenkää myönnettyään omia lainahelpotuksia luvatta.
Sisälukutaito ei tosiaan olisi pahitteeksi. Ihmettelen myös missä maalaiskonttorissa olet, kun ehdit kirjoitella tänne säännöllisesti keskellä päivää.http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4000000000000012&posting=22000000004852095
terv. PTH alias korkomörkö - Pankkitoimihenkilö
PTH kirjoitti:
Loistavasti käännetty :) Sehän olin nimen omaan minä, joka sanoi, että nyt eletään 2000-lukua, mutta joku silti väitti sisukkaasti, että pankkitoimihenkilöt saavat vieläkin lainahelpotuksia.
Minä olin myös se, joka sanoi tietävänsä jo 80-luvulta tapauksen, jossa pankkitoimihenkilö on saanut kenkää myönnettyään omia lainahelpotuksia luvatta.
Sisälukutaito ei tosiaan olisi pahitteeksi. Ihmettelen myös missä maalaiskonttorissa olet, kun ehdit kirjoitella tänne säännöllisesti keskellä päivää.En mä jaksa sinun kanssasi kinata. Joku alias joku väitti minun valehdelleen, mutta ei sillä ole mitään väliä. Pelkkää tietämätöntä jorinaa joka tapauksessa.
- PTH
Pankkitoimihenkilö kirjoitti:
En mä jaksa sinun kanssasi kinata. Joku alias joku väitti minun valehdelleen, mutta ei sillä ole mitään väliä. Pelkkää tietämätöntä jorinaa joka tapauksessa.
Niinpä. Turha rypistää enää, kun on jo paskat housuissa.
- pena
Pankkitoimihenkilö kirjoitti:
... koska se on kiellettyä työnantajani puolesta. Oikeassa olet siinä, että näitä alkaa tulla. Jonossa on jo vaikka kuinka monta tapausta pakkohuutokauppaa odottamassa, ja pankilla alkaa kärsivällisyys loppua.
Samanaikaisesti myönnetään edelleen asunnonhankkijoille epärealistisen ylisuuria lainoja.et kerro osoitetta, mutta hinnat, ostovuodet, perheen tilanteet sun muut surutta. Ei näitä pakkohuutokauppoja niin paljoa ole, etteikö antamastasi informaatiosta pystyisi helposti päättelemään, kenesä ja mistä osoitteesta on kysymys.
Pankkitoimihenkilö alias lahenmies taas näkee märkiä päiväuniaan, kenties itsekin uskoo fiktiivisiin tarnoihinsa. Oikea pankkitoimihenkilö tietäisi, että potkut ja leivätön pöytä olisi hyvin äkkiä edessä, mikäli em. informaatiota leviteltäisiin ympäri nettiä. - Pankkitoimihenkilö
pena kirjoitti:
et kerro osoitetta, mutta hinnat, ostovuodet, perheen tilanteet sun muut surutta. Ei näitä pakkohuutokauppoja niin paljoa ole, etteikö antamastasi informaatiosta pystyisi helposti päättelemään, kenesä ja mistä osoitteesta on kysymys.
Pankkitoimihenkilö alias lahenmies taas näkee märkiä päiväuniaan, kenties itsekin uskoo fiktiivisiin tarnoihinsa. Oikea pankkitoimihenkilö tietäisi, että potkut ja leivätön pöytä olisi hyvin äkkiä edessä, mikäli em. informaatiota leviteltäisiin ympäri nettiä.En paljasta mitään sellaista, mistä voisi tunnistaa henkilöt tai osoitteen.
Pakkohuutokaupat ovat julkista tietoa, ja niihin voi osallistua kuka tahansa. En ymmärrä mistä sinä puhut. - pena
Pankkitoimihenkilö kirjoitti:
En paljasta mitään sellaista, mistä voisi tunnistaa henkilöt tai osoitteen.
Pakkohuutokaupat ovat julkista tietoa, ja niihin voi osallistua kuka tahansa. En ymmärrä mistä sinä puhut.mutta ovatko perheen lainat, palkat, taloudelliset vaikeudet, isän työttömyys jne. myös julkista tietoa, pankkitoimihenkilön leviteltäväksi?
Vantaalla on niin vähän pakkohuutokauppoja, että mikäli tällainen huutokauppa olisi järjestetty, ei olisi temppu eikä mikään tuttujen ja tuntemattomienkin kohdistaa, kenen perheen asioita täällä levittelisit.
Kuten sanottu, kukaan oikea pankkitoimihenkilö ei olisi niin idiootti, että sortuisi moiseen. Keksi parempia provoja, lahenmies. - Pankkitoimihenkilö
pena kirjoitti:
mutta ovatko perheen lainat, palkat, taloudelliset vaikeudet, isän työttömyys jne. myös julkista tietoa, pankkitoimihenkilön leviteltäväksi?
Vantaalla on niin vähän pakkohuutokauppoja, että mikäli tällainen huutokauppa olisi järjestetty, ei olisi temppu eikä mikään tuttujen ja tuntemattomienkin kohdistaa, kenen perheen asioita täällä levittelisit.
Kuten sanottu, kukaan oikea pankkitoimihenkilö ei olisi niin idiootti, että sortuisi moiseen. Keksi parempia provoja, lahenmies.Hyvä on. Tapaus on tosi, mutta huutokauppaa ei järjestetty Vantaalla vaan eräässä muussa kunnassa. Valitsin Vantaan esimerkkikunnaksi juuri siksi, että siellä EI ole järjestetty vastaavanlaista pakkohuutokauppaa, joten tapausta ei voida yhdistää keneenkään yksityishenkilöön.
Kyllä minä säännöt tiedän.
Näitä pakkohuutokauppoja järjestetään lähes päivittäin ympäri Suomea. Määrä on nousussa ja tulee nousemaan jatkossa räjähdysmäisesti.
Olisi jo aika miettiä, mihin rahansa sijoittaa, vai odottaako tilanteen rauhoittumista. - PTH
pena kirjoitti:
mutta ovatko perheen lainat, palkat, taloudelliset vaikeudet, isän työttömyys jne. myös julkista tietoa, pankkitoimihenkilön leviteltäväksi?
Vantaalla on niin vähän pakkohuutokauppoja, että mikäli tällainen huutokauppa olisi järjestetty, ei olisi temppu eikä mikään tuttujen ja tuntemattomienkin kohdistaa, kenen perheen asioita täällä levittelisit.
Kuten sanottu, kukaan oikea pankkitoimihenkilö ei olisi niin idiootti, että sortuisi moiseen. Keksi parempia provoja, lahenmies.No "Pankkitoimihenkilöhän" puhui itsensä jo kerran pussiin, niin kuin ylempää huomaatte.
- pena
Pankkitoimihenkilö kirjoitti:
Hyvä on. Tapaus on tosi, mutta huutokauppaa ei järjestetty Vantaalla vaan eräässä muussa kunnassa. Valitsin Vantaan esimerkkikunnaksi juuri siksi, että siellä EI ole järjestetty vastaavanlaista pakkohuutokauppaa, joten tapausta ei voida yhdistää keneenkään yksityishenkilöön.
Kyllä minä säännöt tiedän.
Näitä pakkohuutokauppoja järjestetään lähes päivittäin ympäri Suomea. Määrä on nousussa ja tulee nousemaan jatkossa räjähdysmäisesti.
Olisi jo aika miettiä, mihin rahansa sijoittaa, vai odottaako tilanteen rauhoittumista.Sinä et tiedä mitään. Jos olisit oikea pankkitoimihenkilö, niin tietäisit varsin hyvin, että mainitsemiani detaljeja EI leviteltäisi julkisesti. Oli mittakaavana sitten Vantaa tai koko maa, niin yhtä rikollinen teko. Turha sinun on selitellä, kun paskat on jo housussa. Keksi jotain parempaa.
- Pankkitoimihenkilö
pena kirjoitti:
Sinä et tiedä mitään. Jos olisit oikea pankkitoimihenkilö, niin tietäisit varsin hyvin, että mainitsemiani detaljeja EI leviteltäisi julkisesti. Oli mittakaavana sitten Vantaa tai koko maa, niin yhtä rikollinen teko. Turha sinun on selitellä, kun paskat on jo housussa. Keksi jotain parempaa.
Aukaise minkä päivän hesari tahansa, niin löydät paljon "paljastavampaa" tietoa monista asioista. Elämme vapaassa maassa, emmekä suljetussa yhteiskunnassa, jota ilmeisesti haikailet. Onko ikävä ehkä Neuvostoliittoa, vai mistä on kyse?
Minulla eivät ole paskat housussa, sillä olen maksanut asuntoni jo aikapäiviä sitten. Kakat tulevat housuun niillä, jotka naivat pankkinsa loppuiäkseen jonkun rupisen mörskän takia. Vain hullu pistää elämäänsä likoon juuri "rommauksen" alla. - pena
Pankkitoimihenkilö kirjoitti:
Aukaise minkä päivän hesari tahansa, niin löydät paljon "paljastavampaa" tietoa monista asioista. Elämme vapaassa maassa, emmekä suljetussa yhteiskunnassa, jota ilmeisesti haikailet. Onko ikävä ehkä Neuvostoliittoa, vai mistä on kyse?
Minulla eivät ole paskat housussa, sillä olen maksanut asuntoni jo aikapäiviä sitten. Kakat tulevat housuun niillä, jotka naivat pankkinsa loppuiäkseen jonkun rupisen mörskän takia. Vain hullu pistää elämäänsä likoon juuri "rommauksen" alla.termiä "vaitiolovelvollisuus", joka sitoo tietyissä ammateissa toimivia huolimatta siitä, miten vapaa yhteiskunta on tai mitä sanomalehdissä kirjoitellaan? Muista tämä provoillessasi, moukka.
- Lahdenmies manipuloi!
Olkaahan taas tarkkana!
Lahdenmies on päässyt vauhtiin.
Tämä sama Vantaan pakkohuutokauppa on myös muilla lahdenmiehen suosimilla keskustelupalstoilla. Taas eri nimimerkillä. Tässäkin hän vastailee itse omiin juttuihinsa.
Eipä ole lahdenmies edes paikanpäällä käynyt.
Ulosottoviraston nettisivuilta löytyy nopeasti kaikki pakkohuutokaupat, sieltä tämä järjenjättiläinen on taas tietonsa kopsannut.- Pankkitoimihenkilö
En ole Lahden mies enkä ole vastannut omiin juttuihini. En tiedä mitä nettisivuja mahdat tarkoittaa.
- pena
on "Pankkitoimihenkilö" esiintyy myös Netlarin palstalla vuodatuksineen. Miksiköhän juuri Lahden palsta kiinnostaa tätä muistaakseni pk-seutulaista Pankkitoimihenkilöä..?
Ei voisi enää läpinäkyvämpi olla tämä kaveri. Mutta aika kipeä on kyllä. - Pankkitoimihenkilö
pena kirjoitti:
on "Pankkitoimihenkilö" esiintyy myös Netlarin palstalla vuodatuksineen. Miksiköhän juuri Lahden palsta kiinnostaa tätä muistaakseni pk-seutulaista Pankkitoimihenkilöä..?
Ei voisi enää läpinäkyvämpi olla tämä kaveri. Mutta aika kipeä on kyllä.Haluan nähdä, onko joku tosiaan kopioinut kirjoituksiani muualle.
Lahdessa olen käynyt joskus mm-kisoissa, mutta muuten kaupungin asiat eivät kosketa minua lainkaan. - pena
Pankkitoimihenkilö kirjoitti:
Haluan nähdä, onko joku tosiaan kopioinut kirjoituksiani muualle.
Lahdessa olen käynyt joskus mm-kisoissa, mutta muuten kaupungin asiat eivät kosketa minua lainkaan.Hyvin on lahenmies näyttänyt Netlarin palstalle löytäneen ilman linkkivinkkejäkin. Sieltä vaan sivuhistoriastasi katsastat että minnekä juttujasi olet suoltanut, jos nyt on ihmeellinen blackout päässyt sinulle iskemään.
Niin paitsi jos ne sieltä työkkärin koneelta putsaavat kaikki moskat jälkeesi (missä on luultavasti melkoinen urakka). - Pankkitoimihenkilö
pena kirjoitti:
Hyvin on lahenmies näyttänyt Netlarin palstalle löytäneen ilman linkkivinkkejäkin. Sieltä vaan sivuhistoriastasi katsastat että minnekä juttujasi olet suoltanut, jos nyt on ihmeellinen blackout päässyt sinulle iskemään.
Niin paitsi jos ne sieltä työkkärin koneelta putsaavat kaikki moskat jälkeesi (missä on luultavasti melkoinen urakka).Siis mitään perää väitteillesi ei ole.
- Napamutteri
Tällaista sattuu, varmaankin joka vuosi, suhdanteista riippumatta. Joku menee ostamaan asunnon/kiinteistön liian kovalla hinnalla.
Mitäs mieltä olette muuten siitä, saako pakkohuutokaupassa tällä hetkellä kiinteistölle käyvän hinnan? Yleiskäsityshän on varmaan se, että niissä kohteet menee halvemmalla kuin muuten.
Toisaalta, niihinhän voi tulla huutamaan kaikki halukkaat ja kyvykkäät ostajat, miksi he antaisivat kohteen mennä "alle torihintojen" kilpahuutajalle? Miksi jättää helpon voiton teko (=pikainen uudelleenmyynti) jollekulle muulle?
Jos miettii säikeen aloittaneen artikkelin lukuja, ja ottaisi huutokaupassa tulleen hinnan 170 000 e "oikeaksi", olisivat edelliset omistajat maksaneet lähes 50 % ylihintaa. Joko he eivät todellakaan ole tienneet mitä ovat tekemässä tai sitten huutokaupan hinta on ollut ostajalle tosi edullinen.- Oikea Lahden mies
On puolet markkina-arvosta.
Eli jos hinnat laskevat 30 %, pakkohuutokauppatalon arvo laskee 60 %.
Repikää siitä huumoria.
- TOTUUDENTORVI
Kirjoittaja ei ole ollut todistamassa pakkohuutokauppaa.
- Pankkitoimihenkilö
Nimimerkki TOTUUDENTORVI ei täysin pidä paikkaansa. Kirjoittaja on ainoastaan TORVI.
- tollo.tollo.tollo
Jos olet oikeasti pankissa töissä, niin miksi julistat täällä tätä tappio mielialaa? Eikö se ole pankin etu jos ihmisillä menee hyvin ja kykenevät maksamaan velkansa pois?
Ja toinen mielenkiintoinen pointti on tosiaan että jos olet ollut pankissa töissä 70-luvulta asti, olet yli 50v, eikä minun lähipiiristäni löydy yhtään sen ikäistä joka käyttäisi näin paljon aikaa täysin turhanpäiväiseen kirjoitteluun täällä, tai käyttäytyisi yhtä ammattitaidottomasti.
Mistä muuten tiedät tästä kyseistä tapauksesta näin paljon? Ostajat kertoneet YT-neuvotteluista? Miksi sinulle?
"Pankki ei suostunut vapaavuoteen". Mikä pankki? Jos kerran pidät ihmisten asioiden levittelystä niin voisit myös kertoa missä pankissa olet itse töissä.- oletus
jäi itse työttömäksi, kun pankit lakaisivat liiat työntekijänsä pihalle. Ja nyt hän jatkaa kansanvalistustyötään täällä palstalla, etteivät mattijamaijameikäläiset heitä roposiaan kankkulan kaivoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6427882Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362157Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2272065- 1431648
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511220Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251192Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951063Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65827Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6709Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54696