Uimahallin saneerauksen "työnjohto"

Ihmetellä täytyy, että uimahallin remontissa työtä johtaa rakennusmestarin koulutuksen saanut. Lämpö-, vesi- ja ilmastointiteknisenä kohteena uimahallin on kertaluokkaa vaativampi kohde kuin tavanomainen julkinen rakennus. Eikö pitäisi käyttää työnjohtajana alan ammattihenkilöä?

Jo tavanomaisen omakotitalotyömaan putkitöissä tarvitaan pätevyyden omaavaa KVV-työnjohtajaa. Eli kun kiinteistössä tehdään LVI-töitä, tarvitaan siihen oma erityisalan työnjohtaja, joka vastaa asennustöiden suorittamisesta määräysten mukaisesti.

Pätevyys jaetaan kolmeen luokkaan: A, B ja C. Vaativimmassa A-luokassa vastaavalla kvv-työnjohtajalla on oltava vähintään lvi-teknikon tutkinto, vähintään kolmen vuoden kokemus vaativuudeltaan vastaavissa kvv- ja vastaavasti iv-laitteistojen rakennustyön johtamiseen perehdyttävissä tehtävissä sekä hyvä perehtyneisyys kyseisen alan työnjohtotehtäviin.

Onko kenties niin, että kun kyseessä on kunnan omistama kiinteistö, niin näiden pätevyyksien kanssa ei ole niin nöpön nuukaa?

Esimerkkejä tosiaan homeisista kunnan omistamista kiinteistöistä on vaikka kuinka paljon. Osa näistä rakennuksista on jo jyrätty maan tasalle. Pois silmistä, pois mielestä?
17426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Totuus on tämä.
Pätevyys jos mihin riittää, kun on Pyhäjärven kaupungin poliittisen veljesyhteisön kaveri / ystäväpirissä.
Oletettavia todisteita "sivusta vedätykseen ja suosimiseen" on riittämiin, ja klikki näyttää pesiytyneen erityisesti teknisen toimiston yläasteikon suojelusosastoon.

Ja jo vaarallisesti leviävänä työllistetyn nostamisella johtoryhmään sekä kätevästi poliittiselle kaverille pystymetsästä hanketyön junailuun noin vain.

Äänestä

Tehdään samaa virhettä laatuvalvonnassa kuin terveyskeskuksessa aikoinaan.

Äänestä

Niin että vaativammassa A-luokassa tarvitaan vähintään lvi-teknikon paperit? No ei ole kovin hirveät vaatimukset jos homma hoituu ammattikoulun jatkokurssin papereilla. Toisekseen noita hommia ei tehdä papereilla, vaan tällä meidän rakennusmestarillakin on monen vuoden kokemus rakentamisessa. Kolmannekseen ohjeet noihin rakentamisiin tule ylemmältä taholta, ei noita tehdä oman pään mukaan. Neljännekseen rakentamista ohjaa rakennusmääräys kokoelmat, josta löytyy ohjeet ja määräykset rakantamiseen.

Taas tämä sama s**tanan k***pää urveltaa täällä, pitää yrittää sörkkiä kaikkea mikä liikku ja on jossain tekemissä teknisen kanssa. olet kyllä onneton raukka.

Äänestä

Kohta pääsöö puolukkaan toveri!

Äänestä

Tämähän on tätä pyhäjärvistä- etten sanoisi Pyhäjärven omien poikien oivallusta.
Vielä kun valitsemme hallintojohtajaksi pyhäjärvisen niin, eikö kaikki ole sisäänlämpiävää ja sukujen yhteispeliä.

Mutta, onko se nykyaikaa. Jatketaanko sukujen mukaan työtä. Ihan hienoa. Teknisen toimiston sihteeriksi on valittu joku tikanmäen sukulainen, että näin se menee, mutta menköön!! Sääli on sairautta, mutta säälin tuota tyttöä-. Ehkäpä vanhemmat antavat oikeat suhtautumiset asiaan.... No, sepä se,,,.

Äänestä
  • Taitaa olla täällä kyllä lähteet nyt ihan hakosalla. Ei se sihteeri mikään Tikanmäen sukulainen ole. Kiinnostava huomata kuinka paljon palturia täälläkin oikeasti puhutaan ja asioista ei tiedetä hölkäsen pöläystä. :D

    Äänestä

Kunnan rakennuskohteissako kvv-työnjohtajilla pienemmät vaatimukset kuin omakotityömaalla? Heh heh hee. Niin sitä pitää.

Äänestä

Kalliisti "hyvää tulee" vallankin kun tehdään n. 8 vuoden välein uudestaan.
Työmaavalvonta kaupungin virkamiehillä on unilukkarin tasoista.

Äänestä

Kirvesmiehen koulutus ei pätevöitä sähkötöihin eikä putkitöihin. Niissä tarvitaan alan ammattihenkilöitä, joilla on alan koulutus ja riittävä työkokemus. Sama on näiden alojen työnjohtotöissä.

Vastuullisena lääkärinä ilman koulutusta ja työkokemusta toimivia sanotaan nykyään valelääkäreiksi, aiemmin käytetiin nimitystä puoskari.

Suomen rakentamismääräyskokoelman osan A1 kohdassa 4.2.1 "kvv- ja iv-työnjohtajalta edellytetään erityistä pätevyyttä".

http://www.finlex.fi/data/normit/28238-A1su2006.pdf

Niinpä.

Äänestä
  • Katoppas kun rakennusmestari ei tee putkitöitä tai sähkötöitä, ainoastaan valvoo noiden töiden tekemistä. Sunnittelut yms. tekee ihan muut henkilöt. Eräitä vain keljuttaa, siitähän tässä on vain kysymys. Kypy kypy.

    Äänestä

  • Luuserille kirjoitti:

    Katoppas kun rakennusmestari ei tee putkitöitä tai sähkötöitä, ainoastaan valvoo noiden töiden tekemistä. Sunnittelut yms. tekee ihan muut henkilöt. Eräitä vain keljuttaa, siitähän tässä on vain kysymys. Kypy kypy.

    Kuka on saneerauksessa kvv-työnjohtaja?

    Äänestä

Niin ne vain Rillankiven 30 vuotta vanhat rivitalot puretaan. Asiantuntijat asialla?

Äänestä

laatua piti tehä?

Äänestä

Onko käynyt sillä tapaa, että kaupungin henkilökunnalla ei olekaan tarpeeksi tekemistä, vai mistä oikein on kysymys. Jääkö liikaa luppoaikaa.

Äänestä

On kahdet insinöörit, kahdet mestarit ja kahdet työmaat, nimittäin uimahallin remontti ja sairaala. Muusta ei tiedossa..

Äänestä
  • Kukas se siellä VPK:lla häärää.

    Äänestä

Rakennusluvan liitepapereista näkee, kuka toimii minkin alan työnjohtajana ja kuka toimii vastaavana työnjohtajana. Ei ne asiakirjat ole salaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nöpön ja nuukaa? kirjoitti:

Ihmetellä täytyy, että uimahallin remontissa työtä johtaa rakennusmestarin koulutuksen saanut. Lämpö-, vesi- ja ilmastointiteknisenä kohteena uimahallin on kertaluokkaa vaativampi kohde kuin tavanomainen julkinen rakennus. Eikö pitäisi käyttää työnjohtajana alan ammattihenkilöä?

Jo tavanomaisen omakotitalotyömaan putkitöissä tarvitaan pätevyyden omaavaa KVV-työnjohtajaa. Eli kun kiinteistössä tehdään LVI-töitä, tarvitaan siihen oma erityisalan työnjohtaja, joka vastaa asennustöiden suorittamisesta määräysten mukaisesti.

Pätevyys jaetaan kolmeen luokkaan: A, B ja C. Vaativimmassa A-luokassa vastaavalla kvv-työnjohtajalla on oltava vähintään lvi-teknikon tutkinto, vähintään kolmen vuoden kokemus vaativuudeltaan vastaavissa kvv- ja vastaavasti iv-laitteistojen rakennustyön johtamiseen perehdyttävissä tehtävissä sekä hyvä perehtyneisyys kyseisen alan työnjohtotehtäviin.

Onko kenties niin, että kun kyseessä on kunnan omistama kiinteistö, niin näiden pätevyyksien kanssa ei ole niin nöpön nuukaa?

Esimerkkejä tosiaan homeisista kunnan omistamista kiinteistöistä on vaikka kuinka paljon. Osa näistä rakennuksista on jo jyrätty maan tasalle. Pois silmistä, pois mielestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu