Eli tarkoitan että mikä on myöskin arvokkain ja kysytyin suomalainen täytetty eläin?
Mikä suomalainen eläin on kysytyin täytettynä?
6
224
Vastaukset
- ei semmoista olekaan
Ei ole mikään yleistyksen paikka. Tuossa on kyse omasta arvomaailmasta.
Yksi arvostaa yhtä, toinen toista. Arvokkain on kait se mikä on maksanut eniten.
Minä jouduin maksamaan 1200€ ilveksen täytöstä, joten se on minun kohdalla arvokkain. En sitä kuitenkaan arvosta sen enempää kuin täytettyä kettuani.
Muita elukoita en ole täytättänyt. Ketun täytätin kun se oli kanssani "leikkinyt" kissaa ja hiirtä pitkän aikaa, oli ovela eläin, jonka lopulta sain. Ilves taas juoksi tyhmänä heti passiin, täytätin sen vain yleisen painostuksen takia, se kun oli yhteisjahdin saalis. - Mehtien mies
Ei liene epäselvää. Kyse ei ole rahallisesta arvosta vaan minkä lähes jokainen metsästäjän alku ja aikuinenkin haluaa saada täytettynä seinälle kun se onni vihdoin potkaisee ja kaato tulee. Metsohan se on.
Itselläni nyt on täytettyä elukkaa seinät väärällään ja suomalaisia kaikki. Hirvieläinten päistä pienpetoihin ja kana sekä sorsalintuihin. Vastoin yleistä luuloa eivät ole sen kummosempia pölyn kerääjiä kun mikään muukaan huonekalu tai esine. Sillon tällön riittää pölyhuiskalla käydä läpi ja hyvä että niihin edes pöly on tarttunut. Riippuu kai myrkyistä mitä täyttäjä käyttää. Itse täytätän eläimeni Suomen parhaimmalla täyttäjällä Tervakoskella, kun en tiedä näistä mainostamis asioista niin nimeä en uskalla laittaa mutta hän saisi jo näyttelyn aikaiseksi minun seinillä olevista elukoista.
Jos on nainen joka ei täytetyistä elukoista pidä niin se on valinta kysymys huoliiko sellaista talouteeni. Itselläni ainakin kumppani on hyväksynyt ja pitää niitä kauniina muistoina. Jos ei pitäisi niin saa muuttaa osoitetta.- Mieskö seurana?
Kumppanilla tarkoitetaan noin yleisesti siis mies henkilöä?
- Lasisilmin...
Mieskö seurana? kirjoitti:
Kumppanilla tarkoitetaan noin yleisesti siis mies henkilöä?
Ei kukaan nainen katsele seinällään kokoelmaa eläinvainajista, jotka lasisilmin tuijottavat huvimetsästäjän tyhjää sekä arvotonta elämää.
Naiset pakenevat maaseudulta yleisesti, mutta eihän kukaan jää ammuttuja eläimenraatoja perkaamaan.
- sissipäällikkö
karhun oluttölkki 0,33cl
- Lasisilmät
Vähäarvoisin mutta kysytyin olisi tätyetty salametsästäjä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949127Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki564809Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414501Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit532823Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001546- 401336
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441276Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641222Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota411189Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1681140