Turhaakin turhempi elämä

Sinä olet sentään vielä nuori. Olen sinua 10 vuotta vanhempi. Vasta nyt 35-vuotiaana olen tajunnut, että vanhenen ja sen vuoksi elämä tästä eteenpäin on entistäkin vaikeampaa. Ulkonäköni rapistuu, hiukset tippuu päästä ja iho alkaa veltostua. Merkkejä ulkonäön rapistumisesta huomaan jo nyt. Puhumattakaan tietysti muun terveyden ja kunnon rapistumisesta. Elämä on kuolemista. Rapistumista tietystä iästä eteenpäin.

Tämä fysiikan rapistuminen, joka ei tule loppumaan, vaan pahenemaan (!!) tästä eteenpäin, masentaa minua.

Olen kuitenkin päättänyt, että teen kaikkeni, että se ei olisi dramaattista ja nopeaa. Yritän hidastaa sitä. Syön tosi terveellisesti nykyään, liikun, en syö roskaruokaa, tupakoinnin lopetin jo pari vuotta sitten, alkoholia en käytä lainkaan enää.

Eli kyllähän tämä elämä masentaa, mutta minkäs teet.

Enkä minäkään enää itseäni kovin nuorena pidä. Ikäänkuin olisin aina ollut vanha ja melkein puolikuollut koko elämäni ajan. Koko elämäni on perustunut vain haaveisiin jotka eivät koskaan tule toteutumaan. Tietenkin olisin tehnyt kaikkeni sen eteen että haaveilemani asiat myös toteutuisivat jos vain olisin pystynyt siihen.

Nykyään lähes kaikki elävät täyttä elämää jo viimeistään 20-vuotiaana kun itsellä on parhaat nuoruusvuodet menneet pilalle masennuksen ja ahdistuksen kourissa. Vaikea kyllä nähdä että eläisin ainakaan päivääkään yli 30-vuotiaaksi.

Täällä samanikäinen nainen, mulla on ollut vuosia aina uudestaan toistuva masennus. Aina kun olen päässyt edes vähän jaloilleni elämässä, on tullut uusi masennuskausi. En kans tiedä että mitä järkeä tässä on, kaikenlaista synkkää liikkuu päässä.

Itse olen kohta viimeiset 3 vuotta ajatellut määrävälein itsemurhan tekemistä mutta ei minusta taida olla sitä tekemään kun en ole tähänkään mennessä tehnyt. En taida kuitenkaan enää jaloilleni päästä kun ei terapiat ja lääkkeet ole auttaneet tähänkään mennessä enkä kertakaikkiaan pysty aloittamaan edes mitään harrastusta. Koulussahan en ole ja töihin menosta on turha haaveillakkaan.

Oletko harkinnut itsemurhaa ?

Mulla on kans nuo itsetuhoajatukset ollu taas pidemmän aikaa tässä päällä. Joskus on ollut aikoja, jolloin ne on pysytelleet taka-alalla, mutta masennuksen uusiutuessa pompanneet aina pinnalle.

Seurustelujuttuja on ollut elämässä, mutta tällä hetkellä näin masentuneena ei viitti sellaista edes ajatella, koska oma elämä pitäisi olla jollakin lailla kunnossa ennen kuin voisin keskittyä siihen toisen ihmisen kanssa olemiseen. Viimeisin lyhyt seurustelu tyssäsikin juuri siihen, kun koin olevani liian masentunut seurustelusuhteeseen.

Tulevaisuudensuunnittelu on hyvin vaikeaa, jopa mahdotonta, koska ei ole myöskään opiskelupaikkaa tai töitä, enkä ylipäänsä tiedä mitä lähtisin opiskelemaan, jos muuten olisin sellaisessa kunnossa, että jaksaisin opiskella. Hoitosuhde avopuolella on, mutta koen sen riittämättömäksi. Hoitotahokin on sanonut, että heillä ei ole riittävästi resursseja auttaa minua, mutta en toisaalta ole tarpeeksi sairas osastohoitoonkaan enkä sellaista myöskään halua.

Itse taas en varmaan olisi näin masentunut ja itsetuhoinen jos olisin edes joskus elämässäni saanut seurustella tai vaikea sanoa kun ei ole ollut siinä tilanteessa. Onhan se kuitenkin totta ettei sitä voi elämäänsä toisen ihmisen varaan laskea.

Niin, ainakaan ei kannata kuvitella, että toinen ihminen voisi jotenkin pelastaa tai parantaa noilta ongelmilta, vaikka monen kohdalla seurustelu (jos siihen sitten edes kykenee) voisi jossain määrin lieventää oireita.