Varoittava esimerkki

Raskas ihmistaakka

Lemppasin Mäntsäläläisen pirttihirmun just elämästä, joka on ihan nettiseko ja istuu facebookis kuulemma eräiden mukaan ihan kaiken päivääkin ja saa raivopuuskia ja voinu takoo 40 tekstiviestiä yksikseen yön aikana ihan lukihäiriöistä ja samaa toistavaa manipuloivaa ja uhoilevaa raivoisaa tekstiä.

Tapasin sen jo aikasemmin ja oltiin seurustelusuhtees joku kuukaus, yritettiin vielä hiljan ennenku aloin kiinnittää huomioo sen juttuihin taas. Haukkuu 3 penskaansa ja antaa sille tukkapöllyä ja sitä rataa ku ei jaksa.

Hirvee manipuloimaan ja juonimaan toisia oleen hiljaa sen asioista, mitä hänestä ajatellaan tai että toisten pitäs niinku olla samaa mieltä kuin hän. Sepittelee juttuja pojan isästä ja teeskentelee olleensa sen väkivallan uhri tai ainakin paisuttelee sillä - hakee outoo säälihuomioo kertomalla siitä kaikille joihin tutustuukin. Yrittää täältä netistä bongailla hyväuskosia ukkoja mitkä sitten lähtee karkuun ku alkaa heräämään huomio ja se sitten yrittää pitää niitä kavereinaan hiljaa.. Se ei päästä ketään niin "lähelle" että pystys ees puhuun omaisilleen, se välttelee tilanteita joissa kukaan ees pääsis jutteleen sen tuttujen kanssa. Sillä on aina tekosyy tai selitys kaikkeen.

Alkaa kiinnittää kanssa huomioo Meillä oli yksi yhteinen tuttava mistä sen tulin tuntemaankaan, mutta hänkään tienny tän taustoja. Mikä sai sen ihan sekasin, etten mä vaan puhuis siitä mitään. Se ei siedä sitä tilannetta yhtään ja voi heittäytyä tosi hankalaksi, jopa kiristellä vaikenemaan asioistaan. Tarua ja todellisuutta on mahdotonta erottaa sen jutuista täysin.

Ilmeisen aktiivisesti pyrkii rakentamaan uusia suhteita. Talven aikana sillä on ollu ainakin pari ukkoo puheiden perusteella, sittemmin se tosin taas puhu että yksi. Tänään kuulin että se päälle 30 v. nainen onkin mitä ilmeisemmin joku lähes 60 vuotiaan varatun Hesalaisäijän kanssa oleskellu ja tullu jätetyksi kaiketi samoisa ilmeisistä syistä kuin sen kaikki tutut karttavat. Ei syö kasviksia, kuulemma allergia - väittää että siitä on "lääkärin lausunto", pojalla on hirvee astma ja ei ymmärrä sijottaa koiraakaan - ei tarvi kun siitäkin on "lääkärin lausunto" yllättäen että koira ei haittaa. Hygienia on heikkoa, syö raakoja einestuotteita mielellään ja kaikkee vanhentunuttakin (mitä en kyllä itse kypsentämätä ainakaan söis enää.. Muksu on toistuvasti ripulissakin ollut kertomansa mukaan. Mä en tee ilmotusta siitä koska mä uskon että paras tie sen paranemiseen on että se rupeaa itse tajuamaan et se ei voi elää näin ja mä en haluu sen kanssa kinailla tai taistella mistään enää koskaan.

En jaksanu enää sen sekoja viestejä ja pistin yhteydet estoon, ei se anna auttaa itteensä, se on sulkeutunut oman maailman. Saanu kenkää (tuuraaja) päiväkodista. Ei ole tyhmä suoriutujana tai vaarallinen, mutta voi sotkea kyllä kenet tahansa pahoihin ongelmiin jos ei ymmärrä et sen jutut on ihan toisesta maailmasta. Koko tapaus on minusta lähinnä surullinen juttu, mutta ikävä kyllä täysin todellinen.

En kerro tarkemmin henkilöllisyydestä, toivon että joku kertois tällä palstalla mielipiteensä, mitä hänen asemassaan pitäisi tehdä - se ehkä ymmärtäs itekin miten paljon hänen toiminta niinku poikkeaa normaalista - koska hän ei suostu näkeen itsessään mitään vikaa.Kaikki vika on niissä kaikissa muissa jotka kaikkoaa sen ympäriltä sitten väsyttyään. Eläää reilusti yli varojensa käytännössä, se on ihan pakkomielle selkeesti pitää omistuskämppää ja kalliihkoa autoa vaikka ei ole pysyvään työhön pätevyyttä edes.

Mä toivon hälle parasta mutta myös sitä että hän kykenus rauhottumaan asioiden keskellä ja palaamaan todellisuuteen sen kaiken näyttelemisen ja kulisseissa elämisen sijaan ja sais tukea ongelmiin. En jaksa puuttua ja välitttämisen hän on tehnyt aina mahdottomaksi. Hän kääntelee huomion ihan kaikkeen muuhun kuin häneen itseensä. Saatte vielä huomata sen luulatimmin. Olen päättäny vakaasti unohtaa koko ihmisen tavanneeni, jos kuulostaa tutulta niin tajutkaa mihin ootte joutumassa enneku vahinkoo syntyy.

2

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paikkaus

      Pahoittelen näppihäiriöö luultavimmin sanan kohdalla... Sanokaa siis jotain mikä sais hänet ymmärtään tarvittevansa oikeasti ammattiapua. Ei haukkumisia kiitos. Luultavammin hän on jo kokenut elämässään jonkun kriisin mutta kuka tietää mistä nää on lähtösin, on saanut varmasti kuulla järkkymiseen asti asioita elämässä. Tiedä onko nää lähtösin jostain kiusaamisesta. Luulen, et "luoja yksin" tietää.

    • Loppuun käsitelty

      Siis - sosiaalinen media on tuhoisa ihmiselle, on vahingollista alkaa elään ihmisen kanssa jota hallitsee netti ja viestimet niin että lapsestakin tulee vain nurkkakoriste. Siis varokaa jos näätte nettituttavassanne näitä piirteitä, tehkää parhaanne. Kaikista ei voi huolehtia eikä kannata upota uppoavan mukana. Päästäkää ajoissa irti sellasista suhteista. Keskustelu ei herättänyt kenessäkään ilmeisesti omia kokemuksia vastaavasta mieleen, mitä olisitte halunneet sanoa ihmiselle josta olitte kokeneet mahdollisesti saman?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5101
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1761
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1626
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1507
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1477
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      50
      1167
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      195
      941
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      830
    Aihe