Hyvä vinkki vlille!

????

Kokeilkaa tätä edes yksi viikko. Älkää sanoko kenellekään, että joudut helvettiin. Älkää edes ajatelko niin vaan keskittykää vain omaan seurakuntaanne ja omiin tekemisiin. Kertokaa sama myös lapsillenne, ettei hiekkalaatikoilla ja kouluissa turhaan pahoiteta toisten mieliä. Sitten sunnuntaina voitte yhdessä seuroissa miettiä tuntuiko "tuomitsemis"vapaa viikko hyvältä vai pahalta.

17

2163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • epäileväinen

      Kovin moni vl ei onnistu. Viikko on aivan liian pitkä aika. Keskiviikkoon mennessä on suurin osa jo epäonnistunut. Ainoastaan muutama eriseurainen onnistuu koska he ovat elävässä uskossa.

      Keskiverto vlälle on tärkeä rituaali korottaa itseään "vain me" opilla. Samalla kun "tuomitsee" muita helvettiin tuo se vlälle suuren nautinnon.

    • EAJ

      Nämä jutut ovat surkuhupaisia. Olen seurannut tätä palstaa toista vuotta ja näihin juttuihin on vastattu monesti. Mikään ei näy auttavan. Vielä kerran:

      En ole ikinä sanonut kenellekään että joudut helvettiin. Olen siis kokeillut sitä n. 2000 viikkoa.

      En ole myöskään koskaan kehoittanut lapsiani tekemään niin. Vastikään esiintyi meilläpäin esikouluikäisten keskuudessa sellaista että joku vl-perheen lapsi oli huudelleut toisille että "tepä ette pääse taivaaseen". Opettaja otti ystävällisesti yhteyttä koteihin asiasta. Keskustelimme asiasta muidenkin vanhempien (vl) kanssa asiasta ja totesimme kaikki yhdessä että tuollainen ei ole oikein. Sen jälkeen kävimme keskusteluja ko. opettajan kanssa ystävällisessä hengessä asiasta. Huomattakoon, että suinkaan eivät kaikki vl-kodista olevat lapset huudelleet sellaista, 1 tai 2 lasta n. kymmenestä.

      • tekee..

        "Huomattakoon, että suinkaan eivät kaikki vl-kodista olevat lapset huudelleet sellaista, 1 tai 2 lasta n. kymmenestä."

        ..sitten vain 10-20%

      • ????
        tekee.. kirjoitti:

        "Huomattakoon, että suinkaan eivät kaikki vl-kodista olevat lapset huudelleet sellaista, 1 tai 2 lasta n. kymmenestä."

        ..sitten vain 10-20%

        Jos semmoiset 20 000 vlää huutaa kurkku suorana"sinä joudut helvettiin", niin kyllä se jo kuuluu kauemmaksikin.

      • kaaliin

        "En ole ikinä sanonut kenellekään että joudut helvettiin. Olen siis kokeillut sitä n. 2000 viikkoa."

        Se on aivan sama sanooko sen ääneen vai ei. Kyllä ne asenteet tiedetään. Minusta se on lisäksi hieman kaksinaamaista. Kummiskin ollaan sitä mieltä, että ei-vl:t joutuvat helvettiin, mutta jos asiaa suoraan kysyy, sanotaankin, että eihän "me nyt ketään tuomita, Jumalahan sen tekee". Eipä lyödy vastuunottoa omille näkemyksille vaan piiloudutaan milloin Raamatun milloin Jumalan selän taakse. Ja sitten vielä ihmetellään miksi muut eivät oikein tykkää. Sitä saa mitä tilaa!

      • vl.kaveri
        kaaliin kirjoitti:

        ei varmastikkaan:
        sanoit:"...ei-vl:t joutuvat helvettiin..."
        Väitänpä ettet löydä varmaan yhtäkääm vl:ää, joka sanoisi noin. Kaikki lapset ja vammaiset pääsevät taivaaseen, sitä paitsi on ennen vl:äkin ollut uskovaisia, jonka varmaan kaikki vl:ät myöntää.

        Jos olet SRK:n jäsen rekisterissä, se ei tarkoita sitä että vältämättä olisit uskovainen.

      • telua
        vl.kaveri kirjoitti:

        "Väitänpä ettet löydä varmaan yhtäkääm vl:ää, joka sanoisi noin. Kaikki lapset ja vammaiset pääsevät taivaaseen, sitä paitsi on ennen vl:äkin ollut uskovaisia, jonka varmaan kaikki vl:ät myöntää.

        Jos olet SRK:n jäsen rekisterissä, se ei tarkoita sitä että vältämättä olisit uskovainen."

        Saivartelet käyttäen hyväksi minun epätäydellistä ilmaisuani! - No täsmennetään nyt sitten: aikuinen ihminen, joka on täysissä järjissään, eikä usko kuten te (eli on "epäuskoinen"), menee kyllä teidän mielestänne helvettiin.

      • reinhard

        Minä en ole puhunut helvetistä lapsilleni ollenkaan, sillä minua peloteltiin helvetillä pienenä aivan tarpeeksi niin, etten oikein uskaltanut nukkua.
        Ennen vanhaan myös seuroissa puhuttiin helvetistä ja sen kauheuksista, mutta ei enää.
        Ajat ovat muuttuneet ja nyt puhutaan helvetistä vain iankaikkisena kadotuksena, joka onkin oikein sanottu.
        Raamatusta voidaan myös saada se käsitys, että helvetti on iankaikkinen katoaminen.

        Tullessaan toisen kerran Kristus tuomitsee maailman.
        Syntiset katoavat hetkessä tulisessa järvessä.
        Tämä ei ole vl.kanta vaan minun omani.
        Eivät meidän lapset ainakaan tuomitse muita ikäisiään helvetin tulijärveen.

      • se..
        vl.kaveri kirjoitti:

        ei varmastikkaan:
        sanoit:"...ei-vl:t joutuvat helvettiin..."
        Väitänpä ettet löydä varmaan yhtäkääm vl:ää, joka sanoisi noin. Kaikki lapset ja vammaiset pääsevät taivaaseen, sitä paitsi on ennen vl:äkin ollut uskovaisia, jonka varmaan kaikki vl:ät myöntää.

        Jos olet SRK:n jäsen rekisterissä, se ei tarkoita sitä että vältämättä olisit uskovainen.

        "Jos olet SRK:n jäsen rekisterissä, se ei tarkoita sitä että vältämättä olisit uskovainen."

        ..kalavertaus menikään, jonka joku vl kerran kertoi? tai mitä minä sitä arvailemaan kun kerran suorakin sitaatti on

        "Ei ry:n raja ole Jumalan valtakunnan raja. Mutta emme voi sanoa että ulkona ry:n voi olla samaa uskoa (koska Henki on eri) kuin sen sisällä. Eli ry:n seurassa voi kyllä vaeltaa kuollut kala mutta ei ry:n ulkopuolella voi olla yhtään elävää kalaa."

        Tätäkö sinäkin vl.kaveri tarkoitit?

      • vl.kaveri
        telua kirjoitti:

        "Väitänpä ettet löydä varmaan yhtäkääm vl:ää, joka sanoisi noin. Kaikki lapset ja vammaiset pääsevät taivaaseen, sitä paitsi on ennen vl:äkin ollut uskovaisia, jonka varmaan kaikki vl:ät myöntää.

        Jos olet SRK:n jäsen rekisterissä, se ei tarkoita sitä että vältämättä olisit uskovainen."

        Saivartelet käyttäen hyväksi minun epätäydellistä ilmaisuani! - No täsmennetään nyt sitten: aikuinen ihminen, joka on täysissä järjissään, eikä usko kuten te (eli on "epäuskoinen"), menee kyllä teidän mielestänne helvettiin.

        ei usko kuin lapsi. muuten oikein.

      • vl.kaveri
        se.. kirjoitti:

        "Jos olet SRK:n jäsen rekisterissä, se ei tarkoita sitä että vältämättä olisit uskovainen."

        ..kalavertaus menikään, jonka joku vl kerran kertoi? tai mitä minä sitä arvailemaan kun kerran suorakin sitaatti on

        "Ei ry:n raja ole Jumalan valtakunnan raja. Mutta emme voi sanoa että ulkona ry:n voi olla samaa uskoa (koska Henki on eri) kuin sen sisällä. Eli ry:n seurassa voi kyllä vaeltaa kuollut kala mutta ei ry:n ulkopuolella voi olla yhtään elävää kalaa."

        Tätäkö sinäkin vl.kaveri tarkoitit?

        Mutta melkein.

        tässä oikea vastaus:
        Jos henkilö uskoo, kuin muut uskovaiset ja on yhtä heidän kanssansa, silloin hän on uskovainen, vaikkei olisikaan vl. Mutta jos henkilö ei ole yhtä heidän kanssaan, ei hän silloin ole uskovainen. Uskovaiset uskovat samalla tavalla, ja se tapa on sama kuin lapsilla.

      • hän
        vl.kaveri kirjoitti:

        ei usko kuin lapsi. muuten oikein.

        kiitos! :) - Se on aina jotenkin kivempaa, kun asiat sanotaan suoraan ja siten kuin ne ajatellaan ja seisotaan omien ajatusten takana. Tällöin on toisen kunnioittaminenkin helpompaa, vaikka toinen olisi omasta mielestä aivan väärässäkin. Mutta jos kierrellään ja kaarrellaan, se herättää vain pahaa verta. Tuo kiertely ja kaartelu on jotenkin epärehellistä ja siksi siitä jää mulle oikeastaan huonompi maku suuhun kuin itse siitä perimmäisestä mielipiteestä.

    • Kauko

      Tässä maailmassa huudetaan paljon suvaitsevuuden nimiin - kaikkea tulee suvaita, olet rajoittunut, huono ihminen, jos et tähän pysty.

      Mistä johtuu, että kristinuskon ja nimeenomaan vanhoillislestadiolaisuuden kohdalla tässä suuressa mahtavassa suvaitsevuusajatuksessa tehdään kertakaikkisesti poikkeus?!
      Palstaa lukiessani en ihmettele hetkeäkään niitä, jotka pahoittavat ihmisten syytteistä syvästi mielensä ja lähtevät palstalta tänne koskaan palaamatta.

      Minun mielestäni Kristus varsin selkeästi evankeliumeissa osoittaa, että niin vain ollaan erilaisia me ihmiset, silti samassa ruumiissa yhdessä Herramme kanssa.
      Jos koet, että k.o herätysliikkeessä sinusta itsestäsi ajatellaan toisin, miksi se herättää niin suurta vihaa ja katkeruutta? Jeesus opettaa sietämään toisiamme.

      Ja aika sen kun kulkee - on kadonnut tuo 70-lukulainen, tiukka maailmankäsitys. Kyllä vl-opiskelutoverini pitävät minuakin uskovaisena, vaikken heikäläinen olekaan!

      Avatkaa silmänne vihalta!

      • yks vaan

        Olen aika lailla samaa mieltä. Ainoa mitä ei pidä suvaita on suvaitsemattomuus sinänsä ja sellaisten eettisten ja moraalisten normien rikkominen, jota ihmiskunnan yleinen oikeuskäsitys pitää tuomittavina. Nämä oikeuskäsitykset myös tarkentuvat tiedon lisääntyessä.

        "Kyllä vl-opiskelutoverini pitävät minuakin uskovaisena, vaikken heikäläinen olekaan!"

        Tässä täytyy kyllä sanoa, että olet joko ymmärtänyt asian väärin, tai opiskelutoverisi näkemys on ollut aika kaukana vl-liikkeen linjasta.

    • vl.kaveri

      sanoit:"...keskittykää vain omaan seurakuntaanne ja omiin tekemisiin." Itse rakasta keskittyä vain omiin tekemisiin. En halua olla itserakas.

    • vlvlvl

      olen vl. en ole KOSKAAN sanonut kellekkään että se/hän/tuo/sinä joutuu helvettiin! eli ei ole vaikeaa olla sanomatta. enkä pahemmin edes ajattele koko asiaa. lapseni on niin pieni että ei ole kaiketi ehtinyt kenenkään mieltä pahoittamaan, enkä minä ainakaan siihen häntä tule opettamaan ja kehottamaan!
      en koskaan tuomitse ketään, ainoastaan jumala tuomitsee!
      uskon (huom! uskon) että kun tällä tavoin kilvoittelen tällä tiellä ja synnit on anteeksi niin pääsen taivaaseen, mutta en ota kantaa miten "muiden" käy. sen näkee sitten kun maailmanloppu tulee. piste.

      kiitos vaan vinkistä kuitenkin. :)

    • Hoitotäti

      Suvaitsevaisuuttahan sitä kaivataan... Jos sanoo syntiä synniksi aletaan huutamaan; tuomitsette.

      Tuntuu että on sellainen maailman aika menossa, että millään ei ole mitään väliä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe