Kerroin tunteeni, sanoin rakastavani...
Ei olisi kannattanut sanoa sitäkään, ei olisi pitänyt luottaa.
Nyt on koko sieluni pieniksi palasiksi silppuuntuneena, sikinsokin sisälläni.
Jonkin aikaa menee, että saan keräiltyä itseni edes ns.ihmiseksi, pala palalta.
Se nyt on ainakin varmaa, etten enää kehenkään muuhun luota, kuin itseeni.
Ei olisi kannattanut sanoa sitäkään, ei olisi pitänyt luottaa.
Nyt on koko sieluni pieniksi palasiksi silppuuntuneena, sikinsokin sisälläni.
Jonkin aikaa menee, että saan keräiltyä itseni edes ns.ihmiseksi, pala palalta.
Se nyt on ainakin varmaa, etten enää kehenkään muuhun luota, kuin itseeni.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen pahoillani puolestasi. Tiedän, miten se sattuu. Pääset kyllä yli ja joku päivä huomaat ettet enää edes ajattele koko asiaa. Se että pistää itsensä likoon tuolla tosielämässä on kunnioitettava asia. Siinä ei ole mitään hävettävää. Jos hän ei vastannut tunteisiin, hän ei ollut sinua varten.
Ei tunteita tarvii katua!! Enemmän katuu asioita joita ei tehnyt kuin joita teki... Mun on ainakin itse pakko uskoa tuohon ajatukseen, koska olen tehnyt niin paljon hulluuksia ja silti ollut äärettömän tyytyväinen että olen uskaltanut :) Ja myös oon puhunut tunteistani ihan hiljattain ja still alive ;)
Nyt vaan tsemppiä!!
Minäkin tein kaikkeni hänen takiaan. En kuitenkaan suostunut seksiseuraksi, muuhun en kelvannut hänen mielestään. En kelvannut seurustelukumppaniksi enkä vaimoksi. Kun yritin kertoa tunteistani, pahasta olostani, hän pilkkasi ja haukkui minua marttyyriksi. Olo on apea, nöyryytetty. Mielestäni torjunnan voisi tehdä inhimillisesti, ei tarvitse lytätä toista maan rakoon.
Hui. Tuossa tilanteessa niitä tunteitakaan ei ainakaan mulla olisi enää jäljellä, jos tuo olisi reaktio.
Olen pahoillani puolestasi.
Hyvä että torjuit kuitenkin. Tilanne olisi ollut tuhannesti pahempi, jos olisit tunteittesi kanssa suostunut jalkavaimoksi.. Silloin haavojasi olisi revitty ja raadeltu jatkuvasti.
Tämä tapaus teki minusta niin säikyn ja aran etten uskalla puhua kenellekään miehelle mitään kun pelkään nöyryytetyksi tulemista. Olen pettynyt, surullinen ja pelokas, traumatisoitunut hänen julmista sanoistaan.
En koskaan tule rakkautta kerjäämään, enkä anelelemaan.
Suljen ovet takanani, mutten lukitse itseäni edessäniolevien, avaamattomien ovien taakse.
...Sen mahdollisuuden kuitenkin annan vielä itselleni, paljosta oppineena.
Se tunne...RAKKAUS...on kuitenkin jokaisen sekunnin arvoinen.
Pitkänkin ajan kuluttua se voi töksähtää tai miten sanoisinko "särähtää"
korvaan jos toinen onkin ihan vaan kaveripohjalta liikkeellä.
Tein just saman mokan kuin sinäkin ja tänä keväänä nolasin itseni kuitenkin
sillä erotuksella että minä en enää luota itseenikään koska päinvastoin kuin
kuningas midas - mulla kaikki mihin kosken vääntyy kuitenkin päin honkia
aivan kuin suhdepilaaja Matti Nykänen kulkisi näkymättömänä vierelläni.
Ei millään pahalla Matti, olit suuri sankari kun dominoit hyppyrimäkejä :)