Motivaatio

Olen parikymppinen nainen. Olen laihtunut vajaassa vuodessa 16 kg. Mitat ovat tällä hetkellä 168/76. Läski siis edelleen.

En kerro lihomiseni taustoja (koska eihän siihen todellisuudessa ole muita syitä kuin liian runsas syöminen suhteessa kulutukseen).
En myöskään kerro, miten olen laihduttanut (koska aina löytyy joku, jonka mielestä tapani on aivan väärä, mahdoton tms...).

Haluan vain kertoa, että tämä palsta on toiminut suurena motivaationa minulle. Laihtuminen on alkanut ilmeisesti jo näkyä, koska tutut ovat huomauttaneet siitä ja kehuneet ulkonäköäni. Itse en huomaa peilikuvassa juurikaan eroa ja hyvä niin. En halua olla millään tavalla tyytyväinen itseeni, sillä pelkään, että laihtuminen loppuisi ja alkaisin taas lihoa. Siksi käynkin joka päivä useita kertoja tällä palstalla sekä muillakin keskustelufoorumeilla. Etsin vahvistusta sille, että olen läski, ällöttävä, oksettava, epämiellyttävällä tavalla huomiotaherättävä, laiska, arvoton jne..

Laihtumisen seurauksena aineenvaihdunta on ilmeisesti normalisoitunut, koska näläntunne on lähes hävinnyt ja tulen täyteen hyvin pienistä aterioista. Olen siitä iloinen, sillä se edistää laihtumista.

Eli siis, hyvä että on olemassa tälläisiä palstoja, joilla haukutaan lihavia, jotta laihtuminen onnistuu paremmin niiltä, joille itsensä hyväksyminen saattaisi aiheuttaa tahdonvoiman heikkenemistä.

Kaikki eivät välttämättä jaa samankaltaisia ajatuksia, mutta toin vain omani esiin. :)
12104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

että se tunne mikä sinulla on aikaisemmin ollut, joka on pakottanut sinut syömään ei ole ollut nälkä?

Äänestä
  • Haluaisitko tarkentaa? En kertonut mitään taustoistani, joten olisi mielenkiintoista kuulla, millainen teoria sinulla on?

    Äänestä

  • Epämuodokas kirjoitti:

    Haluaisitko tarkentaa? En kertonut mitään taustoistani, joten olisi mielenkiintoista kuulla, millainen teoria sinulla on?

    sitä että suuri valtaosa lihavista vetoaa pakottavaan nälkään syynä siihen miksi ei laihdu.

    Mutta sinä joka jo huomattavasti laihtunut huomaat varmaan eron sen "nälän" välillä mikä silloin 16 kg sitten oli ja sem mikä nyt on.

    Lihavan ihmisen "nälkä" on usein pelkkää psyykkistä ruuan himoa, joka taustalla on ahdistusta, stressiä, pahaa mieltä jne jne... Kun taas se fysiologinen nälkä on täysin eri tyyppinen eikä se edes pysty "normaalisti" syövää ihmistä pakottamaan syömään.

    Eli nälkä ja ruuan himo ovat kaksi eri asiaa, jotka pitää erottaa toisistaan. Ruuanhimo ei ole fysiologinen tarve.

    Äänestä

  • Tarkoitan kirjoitti:

    Juu, tuon ymmärrän. Ja se on hyvä pointti! Suhde ruokaan tässä matkalla on muuttunut. Nykyään se on lähinnä välttämätön paha, joka muistuttaa vain siitä anteeksiantamattomasta virheestä, jonka tein, eli lihomisesta.

    Eikö sun mielestä tommoinen ajattelu tee huonoa itsetunnolle. Etkö Sä mielestäsi ansaitse parempaa. Mun mielestä tuommoinen ajattelu on vahingollista. Monet myös luulee, kun saavuttaa unelmapainonsa ongelmat häviää ja kaikki on ihanaa ja sit petytään, kun niin käy. Joillekin voi myös jäädä läski syndrooma päälle. Sen takia itseä tulisi arvostaa, muista tekijöistä. Mutta tuntuu, että ihmisistä on tullut niin pinnallisia ja tyhjiä päähän ei mahdu muuta kuin ulkonäkö, koen ulkonäkökeskeiset ja epävarmat ihmiset tylsinä.

    Äänestä

  • pinnallista kirjoitti:

    HUOMATTAVASTI VÄHEMMÄN vahingollista kuin elinikäinen useamman kymmenen kilon ylipaino.

    Oli sitten esteettisistä syistä tai terveydellisistä syistä niin ylipainosta kannattaa pyrkiä pois. Uskokaa nyt että se on HAITALLISTA!

    Äänestä

  • Se on kirjoitti:

    Tottakai ylipainosta kannattaa pyrkiä eroon, vaikka ei Se kaikille välttämättä ongelmia tuo. Mutta en mä silti lähtisi tuommoiseen itsensä mollaamiseen, tuloksista kannattaisi iloita ja iloisena jatkaa eteenpäin. Ja muutenkin läskien mollaaminen on musta outo ilmiö ja epäkorrektia. Ei mua toisten läskit häiritse, miksi sua tai niin monia muita? Voisi melkein kysyä, mitä pahaa lihavat on teille tehneet.

    Äänestä

  • pinnallisuus kirjoitti:

    yhteiskunnelle lisääntyneinä terveysmenoina useita SATOJA miljoonia euroja. Sen pahan lihavat ovat tehneet ja tekevät koko ajan.

    Tämän vuoksi JOKAISEN lihavan tulisi hävetä omaa lihavuuttaan!

    Äänestä

  • Lihavuus maksaa kirjoitti:

    yhteiskunnelle lisääntyneinä terveysmenoina useita SATOJA miljoonia euroja. Sen pahan lihavat ovat tehneet ja tekevät koko ajan.

    Tämän vuoksi JOKAISEN lihavan tulisi hävetä omaa lihavuuttaan!

    Voisitko vähän perustella. Kyllä mä sanoisin, että yhteiskunnalle tulee tosi kalliiksi nämä päihde-mielenterveysongelmista kärsivät, kun niitä on niin paljon ja enemmän ne rasittavat terveydenhuoltoa ja aiheuttavat kustannuksia yhteiskunnalle. Tupakanpolttokin aiheuttaa kustannuksia yhteiskunnalle. Toivottavasti olet itse täydellinen etkä omaa mitään paheita. Ja toivotaan, että et ikinä sairastu mihinkään. Jännä,että vihaat yhtä ryhmää noin paljon. Tiedätkö, että moni lihava käy kuitenkin töissä, mutta masennuksen takia kirjoitetaan työkyvyttömyyseläkkeittä alle 30 vuotiaille. Se on musta huolestuttavaa. Vaikka lihavuus on merkittävä ongelma, niin kyllä tämä kuningas alkoholi ja muut päihteet ovat suurempi. Miehillä Se on tutkimuksien mukaan ykköskuolinsyy ja naisilla tulee hyvänä kakkosena. Mun mielestä Sä voisit itse hävetä omia asenteitasi. Mä Ei mulla tulisi kyllä nyt mieleenkään mennä sanomaan kellekään päihde-mielenterveysongelmista kärsiville, hei häpeä nyt vähän kun tulet niin kalliiksi. Eiköhän niille ole syy omaan huonoon oloon. Elämässä on olemassa paljon suurempaa pahuutta kuin lihavuus. Esimerkiksi lastenkaltoinkohtelu, pahoinpitelyt jne. Sun tekstisi kielii myös jotain sun olostasi. Asiat olisi myös hyvä nähdä vähän laajemmista näkökulmista. Kaikkeen on myös syy, mun mielestä myös lihavuuteen. Ja yleensä Se on Se paha olo/traumat, joita ei osata kohdata käsitellä ja sen takia riippuvuudet.

    Äänestä

  • niin maksaa moni muukin kirjoitti:

    Se osa väestöä, joka juo niin paljon viinaa (tai sillä tavalla) että siit aiheutuu kustannuksia on huomattavasti pienempi kuin lihavien määrä. Vain n. joka 10. ihminen juo niin paljon viinaa että siitä aiheutuu kustannuksia terveydenhuollolle. Lisäksi vaikka juoppojen hoito yhteiskunnallisesti kallista onkin niin he sentään tuppaavat kuolemaan huomattavasti nuorempina kuin muut, jolloin terveysmenoja säästyy lyhyemmän eliniän vuoksi. En sano että se on halpaa lystiä, mutta siitä huolimatta lihavuus tulee huomattavasti kalliimmaaksi. Sitä ei vain saa ääneen sanoa.

    Ylipainoisia on joka toinen aikuinen. Heistä puolet on lihavia (bmi yli 30), koska tämän väestönosan osuus on näin valtava on heillä suurempi vaikutus kuin tuolla pienemmällä viina porukalla. Seuraavaksi perustelen miksi.

    Tiesitkö että 2/3 aikuisiän diabeteksestä olisi vältettävissä jos ihmiset olisivat normaalipainoisia? DM2 johtaa valtaosalla lopunelämää kestävään lääke/tai insuliinihoitoon ja kirurgisiin toimenpiteisiin yms... Ja heitä on useampi satatuhatta. Valtava säästö tulisi jos he edes vähän vähenisivät. Toinen yhtä iso asia on korkea verenpaine. Siitäkin 2/3 olisi hävitettävissä jos ihmiset olisivat normaalipainoisia. Säästöt vähintään vastaavaa luokkaa.

    Sitten polvien ja lonkkien tekonivelet. Niitä laitetaan kymmeniä tuhansia joka vuosi ja näistä 30-50% voitaisiin jättää tekemättä jos ihmiset olisivat normaalipainoisia. Säästöt taas useita kymmeniä miljoonia vuodessa.

    Puhumattakaan säästöistä joita tulisi jos voitaisiin vähentää kolesterolilääkkeitä, myöhäistää sepelvaltimotaudin puhkeamista, vähentää uniapneaa, vähentää dialyysejä, vähentää jalkojen amputointia, jopa osa syövistä vähenisi jos ihmiset olisivat laihempia.

    Joten ihan oikeasti ylipaino on tällä hetkellä maamme suurin terveysongelma välillisesti ja välittömästi. Siitä vain ei saa puhua, koska kaikki lihavat loukkaantuvat ja alkavat protestoida omaa epävarmuuttaan.

    Jos vähän jaksat selata nettiä, niin kuitenkin huomaat että kaikki mitä tähän kirjoitin on totta ja se tässä surullisinta onkin. Tieto on kaikkien silmien edessä, mutta siitä ei saa puhua koska ihmiset mieltävät sen suurena loukkauksena. Niin valitettavaa kuin se onkin niin se on vain TOTUUS joka siinä sattuu!

    Äänestä

  • Olet sokea kirjoitti:

    Ei en ole sokea. Olen itse hoitoalalla töissä, joten tiedän näistä jutuista. En ole kiistänyt ettei lihavuus olisi ongelma yhteiskunnassa. Mutta kyllä päihde ja mielenterveysongelmat ovat niitä pahimpia ongelmia ja ei ole suinkaan se pienempi paha. Voit myös itse perehtyä. Työllistävät myös poliiseja kiitollisesti. Puhuttamakaan sukupolville perityvistä traumoista , malleista ja ketjusta. Meillä kun lapsetkin tuppaavat voimaan huonosti. Lihavuus on toki merkittävä ongelma, mutta lihavien haukkuminen, syyllistäminen ei ole minusta ihmisarvon mukaista toimintaa. En usko, että ongelmat ratkeavat sillä tavalla, että yrittäisin jonkun saada tuntemaan itsensä paskaksi, koska on lihava, alkoholisti jne. Vaan mieluummin mietin miksi näin on päässyt käymään ja mitä asialle voisi tehdä. Tietenkin halu pitää löytyä ihmisestä itsestään. Eli jonkun ryhmän syyllistäminen on minusta vähän mautonta. Eli tässä sun tapauksessa lihavien. Mitä tulee lääkkeisiin täytyy muistaa,että sekin on aikamoinen bisnes tänä päivänä.

    Äänestä

  • kumpi oikeasti sokea? kirjoitti:

    terveydenhuollossa töissä ollut toistakymmentä vuotta ja asioita tutkinut aivan varmasti yhtä paljon (ellen enemmän) kuin sinäkin. Ja ihan raasti jos euroja lasketaan niin lihavuuden kustannukset ovat isommat. Voit tarkistaa mistä vaan tilastosta.

    Ihmisarvoista tai ei, mutta mielestäni tällä hetkellä on selvästi pielessä se että lihavuus (sairaalloinenkin) hyväksytään mediassa ym. laifstyle jutuissa kun jatkuvasti painotetaan ettei painolla ole merkitystä. Se ei vain oikeasti ole totta ja kaikki, varsinkin terveydenhuollon ammattialiset sen tietävät ja näkevät.

    Median pitäisi lopettaa lihavuuden hyväksyntä ja tuoda enemmän esiin ylipainon haittoja. Ei nyt ei puhuta mtv ja malli-ihannoimisesta vaan ihan karusti vaan ylipainosta. Ihmisille pitää tehdä selväksi että mallin vartalo ei ole ihanne, MUTTA EI MISSÄÄN NIMESSÄ MYÖSKÄÄN se 20 kg ylipainoa.

    Tällä hetkellä aivan liian suuri ylipaino on aivan liian hyväksyttyä. Ihmisten asenteita on muutettava ja huono-omatunto on oikeasti tehokas keino. Ei silloin kun se on epärealistinen, mutta tälläisellä ilmapiirillä joka hyväksyy lihavuuden ei ihmisillä ole MOTIVAATIOTA laihduttaa.

    Lihavuuden suhteen pitäisi tehdä sama kuin tupakoinnin suhteen on tehty! Muuttaa ilmapiiri kielteiseksi, tehdä olo vaikeaksi ja muutenkin saada ihmiset ajattelemaan negatiivisesti ylipainostaan. Se on aivan varmasti parempi tie kuin nykyinen.

    Seuraavaksi kuitenkin vetoat ihmisten huonontuvaan itsetuntoo ja tuleviin kehonkuvaongelmiin, niin sinulle sanon HEI! Ei niitä tule! Ja miksi ei? Koska ihmiset peilaavat itseään suhteessa ympäristöönsä ja median luomaan ilmapiiriin. Tällä hetkellä median ihanne on todella laiha, ihmisten itsensä "ihanne" sellainen kuin on hyvä olla (lihava) Jos nämä molemmat muutetaan lähemmäksi sitä mikä lääketieteellisesti on paras niin näitä ongelmia ei tule lisääntyvässä määrin. Ja tuloksena ihmiset laihtuvat.

    Joten tämän vuoksi KEHTAAN SANOA: LIHAVAT HÄVETKÄÄ! ja sen jälkeen kun häpeä tekee tehtävänsä saatte hieman motivaatiota LAIHDUTTAA!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Epämuodokas kirjoitti:

Olen parikymppinen nainen. Olen laihtunut vajaassa vuodessa 16 kg. Mitat ovat tällä hetkellä 168/76. Läski siis edelleen.

En kerro lihomiseni taustoja (koska eihän siihen todellisuudessa ole muita syitä kuin liian runsas syöminen suhteessa kulutukseen).
En myöskään kerro, miten olen laihduttanut (koska aina löytyy joku, jonka mielestä tapani on aivan väärä, mahdoton tms...).

Haluan vain kertoa, että tämä palsta on toiminut suurena motivaationa minulle. Laihtuminen on alkanut ilmeisesti jo näkyä, koska tutut ovat huomauttaneet siitä ja kehuneet ulkonäköäni. Itse en huomaa peilikuvassa juurikaan eroa ja hyvä niin. En halua olla millään tavalla tyytyväinen itseeni, sillä pelkään, että laihtuminen loppuisi ja alkaisin taas lihoa. Siksi käynkin joka päivä useita kertoja tällä palstalla sekä muillakin keskustelufoorumeilla. Etsin vahvistusta sille, että olen läski, ällöttävä, oksettava, epämiellyttävällä tavalla huomiotaherättävä, laiska, arvoton jne..

Laihtumisen seurauksena aineenvaihdunta on ilmeisesti normalisoitunut, koska näläntunne on lähes hävinnyt ja tulen täyteen hyvin pienistä aterioista. Olen siitä iloinen, sillä se edistää laihtumista.

Eli siis, hyvä että on olemassa tälläisiä palstoja, joilla haukutaan lihavia, jotta laihtuminen onnistuu paremmin niiltä, joille itsensä hyväksyminen saattaisi aiheuttaa tahdonvoiman heikkenemistä.

Kaikki eivät välttämättä jaa samankaltaisia ajatuksia, mutta toin vain omani esiin. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu