Paikka Auringon alla
Eilinen 3.10.2004 dokumentti "Paikka Auringon alla" (TV1 klo 23.15) oli jälleen sangen valaiseva kuvaus naisen alistetusta asemasta islamilaisessa yhteiskunnassa.
Pakistanilainen maallistunut musliminainen päätti ryhtyä tutkimaan, miksi naisten oikeuksien polkeminen ja islamilaistaminen kulkevat käsi kädessä, ja miksi eritoten juuri naiset ovat ensimmäisinä naisten vapauksia vastaan.
Kohtia, joihin haluan kiinnittää huomiota:
1) Musliminaisen, joka oli siirtynyt Englantiin opettamaan yliopistoon islamilaista lakia, mukaan Koraanin 6.666 jakeesta vain 6 oli naista alistavia, jolloin vallassa olevat miehet olivat jättäneet tasa-arvosta puhuvat 6.660 jaetta täysin toisarvoiseen asemaan.
Mutta kun häneltä kysyttiin seuraavassa lauseessa, "Onko islam patriarkaalinen?", hän vastasi "On".
(Dokumentin tekijän kysymys on selkeästi kontekstissaan ymmärrettävä näin: "Onko islam opillisesti miesvaltainen?", minkä haastateltava ymmärsi ja vastasi myöntävästi.)
2) Sama musliminainen esitti täysin validin tulkinnan siitä, että Koraanin mukaan mies on naisen esimies, jos ja vain jos mies on perheen pääasiallinen elättäjä. Perheissä, joissa mies ei käy töissä tai ei ole miestä ollenkaan, mies ei voi Koraanin mukaan olla perheen pää.
3) Toinen haastateltu musliminainen ei lähtisi osoittamaan mieltään kadulle, koska naispoliisit tulisivat hakkaamaan häntä. Kun häneltä kysyttiin Koraanin jakeesta "Jos pelkäätte vaimonne olevan uppiniskainen…lyökää häntä!", hän esitti ko. jakeen puhuvan vain tapauksesta, jossa nainen kieltäytyy tekemästä lasta (eli käytännössä kieltäytyy seksistä). Kun haastattelija kysyi, onko haastateltavan mielestä oikein lyödä naista, joka ei halua lasta, tämä vastasi "Ei, koska se on naisen henkilökohtainen asia!". Tämä vastaus aiheutti nolostumisen merkkejä pöydässä, ja ilmeisesti nainenkin tajusi menneensä vastauksessaan "liian pitkälle": nainen oli eri mieltä Koraanin eli Allaahin Sanan kanssa! (Eräs mies pöydässä pehmittelikin nopeasti naisen sanoja.)
4) Dokumentin vastenmielisin tapaus oli (jo toinen näkemäni vastaava*) kaikki muut paitsi silmät peittävään hijabiin pukeutuneiden naisten haastattelu:
Yksi naisista piteli noin 3-vuotiasta poikaa sylissään ja paasasi:
"Vain yksi pisara marttyyrin verta vuotaa, kun hän jo näkee paratiisin."
Toinen vanhempi nainen:
"En pelkää enää kuolemaa, koska näen marttyyrina kuolleen poikani uudelleen."
Edellinen nainen jatkoi kohdistaen puheensa lapselleen sylissä:
"Haluathan sinäkin marttyyriksi? Jumala antaa sinulle toffeeta. Jumalalla on paljon toffeeta."
Sitten äiti puristi poikaansa poskesta, "Haluatko sinäkin marttyyriksi?"
*) Palestiinan itsemurhapommittajista kertova Ulkolinja –dokumentti näytti vastaavanlaisen tapauksen, jossa palestiinalaismusliminainen piteli sylivauvaa ja sanoi kameralle: "Kun tämä kasvaa isoksi, niin hän ei jätä yhtään juutalaista eloon!"
Nämä musliminaiset kasvattavat lapsistaan tulevia terroristeja ja ihmisuhreja Allaahin nimeen. Nämä tapaukset saatiin tallennettua. Herää kysymys, kuinka yleisiä ovat nämä terroristihautomot?
Jälleen todisteita naisen asemasta
26
838
Vastaukset
- taha.islam
Mitä väärää naisen asemassa on? Onko väärin, että joku on kollekin alisteinen? Jos on väärin, että nainen on miehelle alisteinen todista, että Islamin mukaan on ja todista, että se on väärin.
Kenelle mies on alisteinen? Onko nainen viime kädessä alisteinen miehelle vai Allah'ille(SWT)?- jakewaits
>Mitä väärää naisen asemassa on?
Siis naisen asemassa islamin mukaan?
Se on alisteinen.
>Onko väärin, että joku on kollekin alisteinen?
On, jos asianomainen ei itse sitä halua ja hänet pakotetaan alistumaan uskontoon tai mihin tahansa taikauskoon vedoten.
>Jos on väärin, että nainen on miehelle alisteinen todista, että Islamin mukaan on ja todista, että se on väärin.
Se on todistettu jo moneen kertaan (myös musliminaisten itsensä puolesta), mutta sinä et halua uskoa, ja kun et usko, niin se siitä.
Huvin vuoksi otetaan nyt vaikka tämä: "Vaimonne ovat peltonne, käykää pelloillanne milloin haluatte."
Varmasti keksit siitä itsellesi jotain ajankulua ;D
Miten voi todistaa jollekin, jonka mielestä aikuinen mies voi naida 9-vuotiasta tyttöä, että naisen alistaminen on väärin? Ei mitenkään.
Miten voi todistaa jollekin, jonka mielestä islamin jättänyt ei ansaitse elää, ja siksi hänet tulee tappaa, että niin ei saa tehdä? Ei mitenkään.
Täytyy vain odottaa, että ei-muslimi-poliisi korjaa sinut pois vaarantamasta ei-muslimi-sivilisaatiota.
>Kenelle mies on alisteinen? Onko nainen viime kädessä alisteinen miehelle vai Allah'ille(SWT)?
Siis islamin mukaan?
Mies on alisteinen Allulle (850 2.5T SWT), ja nainen on alisteinen miehelle, mutta viimeisessä kädessä allulle.
Tätäkin asiaa käsiteltiin dokumentissa: maallistuneet musliminaiset päivittelivät, että näin miehet juuri saavat islamin _näyttämään_ tasa-arvoiselta. Allahin edessä naiset ovat miesten kanssa tasa-arvoisia, mutta _tässä elämässä_ naisten on alistuttava miehilleen.
Todista, että Allah on ylipäätään olemassa ja että se on ainoa jumala. - taha.islam
jakewaits kirjoitti:

Todista, että Allah on ylipäätään olemassa ja että se on ainoa jumala.>On, jos asianomainen ei itse sitä halua ja hänet pakotetaan alistumaan uskontoon tai mihin tahansa taikauskoon vedoten.
Todista se. Sen jälkeen voit yrittää todistaa, että yhteiskunnan asettamat säännöt eivät länsimaissa perustu uskoon. Et onnistu.
>Se on todistettu jo moneen kertaan (myös musliminaisten itsensä puolesta), mutta sinä et halua uskoa, ja kun et usko, niin se siitä.
Toistaminen ei ole todistamista.
>Huvin vuoksi otetaan nyt vaikka tämä: "Vaimonne ovat peltonne, käykää pelloillanne milloin haluatte."
Miten todistat tämän vääräksi?
>Miten voi todistaa jollekin, jonka mielestä aikuinen mies voi naida 9-vuotiasta tyttöä, että naisen alistaminen on väärin? Ei mitenkään.
Miten voit todistaa mielipiteen vääräksi tai oikeaksi? Et mitenkään.
Todista, ettei Aisha(RA) ollut aikuinen 9-vuotiaana.
>Miten voi todistaa jollekin, jonka mielestä islamin jättänyt ei ansaitse elää, ja siksi hänet tulee tappaa, että niin ei saa tehdä? Ei mitenkään.
Miten voi todistaa, että parkkisakon oikea määrä on 40€? Ei mitenkään.
>Allahin edessä naiset ovat miesten kanssa tasa-arvoisia, mutta _tässä elämässä_ naisten on alistuttava miehilleen.
Mutta eikö ole niin, että jos musliminainen alistuu miehelleen, hän on ensisijaisesti alistunut Allah'ille(SWT)? Pitäiskö muslimien pyrkiä anarkiaan? - Vaimo
taha.islam kirjoitti:
>On, jos asianomainen ei itse sitä halua ja hänet pakotetaan alistumaan uskontoon tai mihin tahansa taikauskoon vedoten.
Todista se. Sen jälkeen voit yrittää todistaa, että yhteiskunnan asettamat säännöt eivät länsimaissa perustu uskoon. Et onnistu.
>Se on todistettu jo moneen kertaan (myös musliminaisten itsensä puolesta), mutta sinä et halua uskoa, ja kun et usko, niin se siitä.
Toistaminen ei ole todistamista.
>Huvin vuoksi otetaan nyt vaikka tämä: "Vaimonne ovat peltonne, käykää pelloillanne milloin haluatte."
Miten todistat tämän vääräksi?
>Miten voi todistaa jollekin, jonka mielestä aikuinen mies voi naida 9-vuotiasta tyttöä, että naisen alistaminen on väärin? Ei mitenkään.
Miten voit todistaa mielipiteen vääräksi tai oikeaksi? Et mitenkään.
Todista, ettei Aisha(RA) ollut aikuinen 9-vuotiaana.
>Miten voi todistaa jollekin, jonka mielestä islamin jättänyt ei ansaitse elää, ja siksi hänet tulee tappaa, että niin ei saa tehdä? Ei mitenkään.
Miten voi todistaa, että parkkisakon oikea määrä on 40€? Ei mitenkään.
>Allahin edessä naiset ovat miesten kanssa tasa-arvoisia, mutta _tässä elämässä_ naisten on alistuttava miehilleen.
Mutta eikö ole niin, että jos musliminainen alistuu miehelleen, hän on ensisijaisesti alistunut Allah'ille(SWT)? Pitäiskö muslimien pyrkiä anarkiaan?"Huvin vuoksi otetaan nyt vaikka tämä: "Vaimonne ovat peltonne, käykää pelloillanne milloin haluatte."
Miten todistat tämän vääräksi? "
Eikö se ole aika sairasta jos aviomiehelle annetaan lupa raiskata vaimonsa milloin huvittaa. Suomessa avioliitossa raiskaus on laitonta. Onko sinusta oikein, että vaimoa saa panna milloin huvittaa eikä vaimon mielipidettä oteta huomioon, missä ihmisarvo ja ihmisoikeudet? - islam on sairas uskonto
taha.islam kirjoitti:
>On, jos asianomainen ei itse sitä halua ja hänet pakotetaan alistumaan uskontoon tai mihin tahansa taikauskoon vedoten.
Todista se. Sen jälkeen voit yrittää todistaa, että yhteiskunnan asettamat säännöt eivät länsimaissa perustu uskoon. Et onnistu.
>Se on todistettu jo moneen kertaan (myös musliminaisten itsensä puolesta), mutta sinä et halua uskoa, ja kun et usko, niin se siitä.
Toistaminen ei ole todistamista.
>Huvin vuoksi otetaan nyt vaikka tämä: "Vaimonne ovat peltonne, käykää pelloillanne milloin haluatte."
Miten todistat tämän vääräksi?
>Miten voi todistaa jollekin, jonka mielestä aikuinen mies voi naida 9-vuotiasta tyttöä, että naisen alistaminen on väärin? Ei mitenkään.
Miten voit todistaa mielipiteen vääräksi tai oikeaksi? Et mitenkään.
Todista, ettei Aisha(RA) ollut aikuinen 9-vuotiaana.
>Miten voi todistaa jollekin, jonka mielestä islamin jättänyt ei ansaitse elää, ja siksi hänet tulee tappaa, että niin ei saa tehdä? Ei mitenkään.
Miten voi todistaa, että parkkisakon oikea määrä on 40€? Ei mitenkään.
>Allahin edessä naiset ovat miesten kanssa tasa-arvoisia, mutta _tässä elämässä_ naisten on alistuttava miehilleen.
Mutta eikö ole niin, että jos musliminainen alistuu miehelleen, hän on ensisijaisesti alistunut Allah'ille(SWT)? Pitäiskö muslimien pyrkiä anarkiaan?tässä sinulle suoraan muhamedin oman roheettasi suusta vastauksia naisen asemaa koskien:
"Omar reported from the Holy Prophet (Muhammed) who said, 'No man shall be questioned for beating his wife.'"
(Al Hadis, Vol. 1, p. 215)
"The prophet said: 'When a man calls his wife to bed and she does not come, the husband spends the night being angry with her, and the angels curse her until morning. The one who is in heaven is displeased with her until the husband is pleased with her.'"
(Sahih hadith, chapter 558)
"The Prophet (Muhammed) said: 'I was shown the Hell-fire and that the majority of its dwellers were women who were ungrateful.' It was asked, 'Do they disbelieve in Allah?' (or are they ungrateful to Allah?) He replied, 'They are ungrateful to their husbands and are ungrateful for the favors and the good (charitable deeds) done to them. If you have always been good (benevolent) to one of them and then she sees something in you (not of her liking), she will say, 'I have never received any good from you.'"
(Hadith, Sahih Bukhari 1:2:28)
"Abu Sayeed al-Khodri reported that Muhammed was talking to a group of women when he said, '... I see the majority of you will go to Hell.' The women asked why, to which Muhammed responded, 'You often curse and are ungrateful to your companions.' He then told them they had a basic defect in their nature, to which they responded, 'How?' Muhammed answered, 'Is not the attestation (knowledge and witness) of a women only worth half of a man's? And that is on account of her short intelligence.'"
(Al-Hadis, Vol. 3, p. 137)
eiköhän tossa ole jo vastaus sinulle kun jankkaat noita juttujasi jopa omaa uskontoasi vastaan. - taha.islam
Vaimo kirjoitti:
"Huvin vuoksi otetaan nyt vaikka tämä: "Vaimonne ovat peltonne, käykää pelloillanne milloin haluatte."
Miten todistat tämän vääräksi? "
Eikö se ole aika sairasta jos aviomiehelle annetaan lupa raiskata vaimonsa milloin huvittaa. Suomessa avioliitossa raiskaus on laitonta. Onko sinusta oikein, että vaimoa saa panna milloin huvittaa eikä vaimon mielipidettä oteta huomioon, missä ihmisarvo ja ihmisoikeudet?>Eikö se ole aika sairasta jos aviomiehelle annetaan lupa raiskata vaimonsa milloin huvittaa.
Missä sanotaan, että saa raiskata? Sinua ei ilmeisesti kiinnosta tietää, mitä muita sääntöjä seksin harrastamiselle on.
Olet kouluesimerkki siitä, miten puutteellisilla tiedoilla tehdään kielteisiä johtopäätöksiä. Mutta hei, niin sinut tuomitaan kuin sinä tuomitset... - Vaimo
taha.islam kirjoitti:
>Eikö se ole aika sairasta jos aviomiehelle annetaan lupa raiskata vaimonsa milloin huvittaa.
Missä sanotaan, että saa raiskata? Sinua ei ilmeisesti kiinnosta tietää, mitä muita sääntöjä seksin harrastamiselle on.
Olet kouluesimerkki siitä, miten puutteellisilla tiedoilla tehdään kielteisiä johtopäätöksiä. Mutta hei, niin sinut tuomitaan kuin sinä tuomitset...tuo "vaimonne on peltonne, käykää pelloillanne milloin haluatte" kertoo omaa karua kieltään. Nainen on maa johon saa milloin lystää käydä heittämässä siemenet eli toisin sanoen raiskata.
Mitä muita sääntöjä on seksin harrastamiselle?
kerropa se. - taha.islam
Vaimo kirjoitti:
tuo "vaimonne on peltonne, käykää pelloillanne milloin haluatte" kertoo omaa karua kieltään. Nainen on maa johon saa milloin lystää käydä heittämässä siemenet eli toisin sanoen raiskata.
Mitä muita sääntöjä on seksin harrastamiselle?
kerropa se.>tuo "vaimonne on peltonne, käykää pelloillanne milloin haluatte" kertoo omaa karua kieltään.
Onko sinulla mitään käsitystä siitä, miten maanviljelijä suhtautuu peltoihinsa?
>Mitä muita sääntöjä on seksin harrastamiselle?
kerropa se.
Enpä viitsi. Annan mieluumin sinun lillua tietämättömyyden aiheuttamassa varmuudessa ja aiheuttamassa lisää sitä suvaitsemattomuutta, joka antaa minulle paljon aineksia arvosteluun. - the_ran_ya
taha.islam kirjoitti:
>tuo "vaimonne on peltonne, käykää pelloillanne milloin haluatte" kertoo omaa karua kieltään.
Onko sinulla mitään käsitystä siitä, miten maanviljelijä suhtautuu peltoihinsa?
>Mitä muita sääntöjä on seksin harrastamiselle?
kerropa se.
Enpä viitsi. Annan mieluumin sinun lillua tietämättömyyden aiheuttamassa varmuudessa ja aiheuttamassa lisää sitä suvaitsemattomuutta, joka antaa minulle paljon aineksia arvosteluun.Ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä muut ihmiset puuhastelevat 'makuukammareissaan'.
Paitsi... No, parempi että jätän jatkamatta tästä. - Vaimo
taha.islam kirjoitti:
>tuo "vaimonne on peltonne, käykää pelloillanne milloin haluatte" kertoo omaa karua kieltään.
Onko sinulla mitään käsitystä siitä, miten maanviljelijä suhtautuu peltoihinsa?
>Mitä muita sääntöjä on seksin harrastamiselle?
kerropa se.
Enpä viitsi. Annan mieluumin sinun lillua tietämättömyyden aiheuttamassa varmuudessa ja aiheuttamassa lisää sitä suvaitsemattomuutta, joka antaa minulle paljon aineksia arvosteluun.Aika ontuva vertaus on jos naista verrataan peltoon. Peltoja kynnetään, työnnetään täyteen paskaa ja virtsaa, mitä myös lannoittamiseksi kutsutaan:)
Peltoja pannaan myös pakettiin ja annetaan rehottaa rikkaruohoja täynnä näinä EU aikoina.
Pelloista ihminen haluaa ainoastaan elantoa ja hyötyä. Pelto on vain väline elämän jatkuvuudelle näinä tehomaatalouden aikoina. Nainenko on vain väline jota saa riistää? jota saa käydä kuksimassa miten ja milloin haluaa. Tiedänhän minä miten maanviljelijä suhtautuu peltoihinsa, maksimaalinen hyöty mahdollisimman vähällä työllä. Myrkkyjäkin käytetään. Ymmärrän....vai eikö islaminuskoisissa maissa ajatella vain satoa loppujen lopuksi? - taha.islam
Vaimo kirjoitti:
Aika ontuva vertaus on jos naista verrataan peltoon. Peltoja kynnetään, työnnetään täyteen paskaa ja virtsaa, mitä myös lannoittamiseksi kutsutaan:)
Peltoja pannaan myös pakettiin ja annetaan rehottaa rikkaruohoja täynnä näinä EU aikoina.
Pelloista ihminen haluaa ainoastaan elantoa ja hyötyä. Pelto on vain väline elämän jatkuvuudelle näinä tehomaatalouden aikoina. Nainenko on vain väline jota saa riistää? jota saa käydä kuksimassa miten ja milloin haluaa. Tiedänhän minä miten maanviljelijä suhtautuu peltoihinsa, maksimaalinen hyöty mahdollisimman vähällä työllä. Myrkkyjäkin käytetään. Ymmärrän....vai eikö islaminuskoisissa maissa ajatella vain satoa loppujen lopuksi?>Peltoja kynnetään, työnnetään täyteen paskaa ja virtsaa, mitä myös lannoittamiseksi kutsutaan:)
Niin, vaimollehan tätä ei tarvitse enää tehdä.
>Peltoja pannaan myös pakettiin ja annetaan rehottaa rikkaruohoja täynnä näinä EU aikoina.
Onko Koraani tulkittavissa EU:n peruskirjan valossa?
>Pelloista ihminen haluaa ainoastaan elantoa ja hyötyä.
Oletko ikinä käynyt maalla?
>Pelto on vain väline elämän jatkuvuudelle näinä tehomaatalouden aikoina.
Eikö lisääntyminen ole väline elämän jatkuvuudelle?
>Nainenko on vain väline jota saa riistää?
Saako peltoa riistää Islamin mukaan?
>Tiedänhän minä miten maanviljelijä suhtautuu peltoihinsa, maksimaalinen hyöty mahdollisimman vähällä työllä.
Oletko ikinä tavannut maanviljelijää? Vaikka onhan tunnettu tosiasia, että länsimaissa vallallaoleva juutalaiskristillinen etiikka tuottaa niin kieroutuneen suhteen materiaan ja omistamiseen, että maat ja meret myrkytetään voiton maksimoimiseksi.
>Ymmärrän....vai eikö islaminuskoisissa maissa ajatella vain satoa loppujen lopuksi?
Koraani opettaa, seuraavienkin vuosien satojen lisäksi ajattelemaan sitä satoa, joka korjataan Tuomiopäivänä. - kaino
...alisteinen, koska allahia ei ole. Sama kuin tottelisi päärynän henkeä.
- kaino
taha.islam kirjoitti:
>Peltoja kynnetään, työnnetään täyteen paskaa ja virtsaa, mitä myös lannoittamiseksi kutsutaan:)
Niin, vaimollehan tätä ei tarvitse enää tehdä.
>Peltoja pannaan myös pakettiin ja annetaan rehottaa rikkaruohoja täynnä näinä EU aikoina.
Onko Koraani tulkittavissa EU:n peruskirjan valossa?
>Pelloista ihminen haluaa ainoastaan elantoa ja hyötyä.
Oletko ikinä käynyt maalla?
>Pelto on vain väline elämän jatkuvuudelle näinä tehomaatalouden aikoina.
Eikö lisääntyminen ole väline elämän jatkuvuudelle?
>Nainenko on vain väline jota saa riistää?
Saako peltoa riistää Islamin mukaan?
>Tiedänhän minä miten maanviljelijä suhtautuu peltoihinsa, maksimaalinen hyöty mahdollisimman vähällä työllä.
Oletko ikinä tavannut maanviljelijää? Vaikka onhan tunnettu tosiasia, että länsimaissa vallallaoleva juutalaiskristillinen etiikka tuottaa niin kieroutuneen suhteen materiaan ja omistamiseen, että maat ja meret myrkytetään voiton maksimoimiseksi.
>Ymmärrän....vai eikö islaminuskoisissa maissa ajatella vain satoa loppujen lopuksi?
Koraani opettaa, seuraavienkin vuosien satojen lisäksi ajattelemaan sitä satoa, joka korjataan Tuomiopäivänä.... yleensäkään maataloudesta. Pelkkää kuivaa hiekkaa on kamelilla turha kyntää. Ei niillä mitään siellä kasva. Täysin hedelmätön maa kaikin puolin. Myös henkisesti.
- Vaimo
taha.islam kirjoitti:
>Peltoja kynnetään, työnnetään täyteen paskaa ja virtsaa, mitä myös lannoittamiseksi kutsutaan:)
Niin, vaimollehan tätä ei tarvitse enää tehdä.
>Peltoja pannaan myös pakettiin ja annetaan rehottaa rikkaruohoja täynnä näinä EU aikoina.
Onko Koraani tulkittavissa EU:n peruskirjan valossa?
>Pelloista ihminen haluaa ainoastaan elantoa ja hyötyä.
Oletko ikinä käynyt maalla?
>Pelto on vain väline elämän jatkuvuudelle näinä tehomaatalouden aikoina.
Eikö lisääntyminen ole väline elämän jatkuvuudelle?
>Nainenko on vain väline jota saa riistää?
Saako peltoa riistää Islamin mukaan?
>Tiedänhän minä miten maanviljelijä suhtautuu peltoihinsa, maksimaalinen hyöty mahdollisimman vähällä työllä.
Oletko ikinä tavannut maanviljelijää? Vaikka onhan tunnettu tosiasia, että länsimaissa vallallaoleva juutalaiskristillinen etiikka tuottaa niin kieroutuneen suhteen materiaan ja omistamiseen, että maat ja meret myrkytetään voiton maksimoimiseksi.
>Ymmärrän....vai eikö islaminuskoisissa maissa ajatella vain satoa loppujen lopuksi?
Koraani opettaa, seuraavienkin vuosien satojen lisäksi ajattelemaan sitä satoa, joka korjataan Tuomiopäivänä.Kestävään kehitykseen kuuluu myös väestönkasvun vähentäminen. Tähän pyritään perhesuunnittelulla. Eli "käykää pelloillanne milloin haluatte" ei ole kestävää kehitystä vaan toisin sanoen riistoa, koraani kehottaa tällä tavoin mielestäni riistoon. Väestönkasvu esim. Afrikassa myös islamin uskoisilla alueilla aiheuttaa maaseudulla ongelmia, sillä hyvää viljelymaata ei riitä kaikille. Maat ovat vähäravinteisia ja kuivuus sekä kuumuus vaivaavat.
Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, missä naiset ja miehet tavallisesti viljelevät erillisiä palstoja, naisten osuus ruoantuotannossa on jopa yli 75 %. Miehet keskittyvät rahakasvien viljelyyn. Afrikan naiset ovat myös vastuussa 90 prosenttisesti ruoan valmistuksesta, veden hausta ja polttopuiden keruusta. Maanviljelyssä naiset ovat yleensä vastuussa istutuksesta, kitkemisestä ja sadonkorjuusta varsinkin riisin tuotannossa. Naiset tekevät työt, mutta "pellot" ovat miesten.
Maailmassa on nälänhätä. - ISKTR
Jos muslimi on alistettu kristitylle niin mitä vikaa siinä? Onko muslimi ylempänä kristittyä?
Vaikka länsi sanookin arabeille missä kaappi seisoo niin mitä vikaa siinä on? - taha.islam
Vaimo kirjoitti:
Kestävään kehitykseen kuuluu myös väestönkasvun vähentäminen. Tähän pyritään perhesuunnittelulla. Eli "käykää pelloillanne milloin haluatte" ei ole kestävää kehitystä vaan toisin sanoen riistoa, koraani kehottaa tällä tavoin mielestäni riistoon. Väestönkasvu esim. Afrikassa myös islamin uskoisilla alueilla aiheuttaa maaseudulla ongelmia, sillä hyvää viljelymaata ei riitä kaikille. Maat ovat vähäravinteisia ja kuivuus sekä kuumuus vaivaavat.
Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, missä naiset ja miehet tavallisesti viljelevät erillisiä palstoja, naisten osuus ruoantuotannossa on jopa yli 75 %. Miehet keskittyvät rahakasvien viljelyyn. Afrikan naiset ovat myös vastuussa 90 prosenttisesti ruoan valmistuksesta, veden hausta ja polttopuiden keruusta. Maanviljelyssä naiset ovat yleensä vastuussa istutuksesta, kitkemisestä ja sadonkorjuusta varsinkin riisin tuotannossa. Naiset tekevät työt, mutta "pellot" ovat miesten.
Maailmassa on nälänhätä.>Kestävään kehitykseen kuuluu myös väestönkasvun vähentäminen.
Maapallon ruuan tuotantokyky ei ole vielä lähelläkään loppua.
>Väestönkasvu esim. Afrikassa myös islamin uskoisilla alueilla aiheuttaa maaseudulla ongelmia, sillä hyvää viljelymaata ei riitä kaikille.
Eikö kristinuskoisilla alueilla ole vastaavia ongelmia? Onko Intiassa vastaavia ongelmia? - Vaimo
taha.islam kirjoitti:
>Kestävään kehitykseen kuuluu myös väestönkasvun vähentäminen.
Maapallon ruuan tuotantokyky ei ole vielä lähelläkään loppua.
>Väestönkasvu esim. Afrikassa myös islamin uskoisilla alueilla aiheuttaa maaseudulla ongelmia, sillä hyvää viljelymaata ei riitä kaikille.
Eikö kristinuskoisilla alueilla ole vastaavia ongelmia? Onko Intiassa vastaavia ongelmia?Maapallolla on viljeltävyyden määritelmästä riippuen kahdesta neljään miljardiin hehtaaria maatalousmaata. Viljelymaata menetetään koko ajan eroosion, suolaantumisen, kaupungistumisen ja aavikoitumisen takia. Ne ovat syöneet uuden maatalousmaan tuomaa lisäystä. Useissa kehitysmaissa maatalousmaan väheneminen on erittäin vakava ongelma.Ruoantuotantoa rajoittavat paitsi pula maasta myös veden saatavuus ja maatalouden kemikaalien päästöt. Maailmassa on monin paikoin jo ylitetty eräät näistä rajoista. Maaperät kuluvat, kastelu tyhjentää pohjavesivarastoja ja maatalouden päästöt saastuttavat pinta- ja pohjavesiä.
Riittävän 2 700 kalorin päiväannoksen varmistaminen ihmiskunnalle vuonna 2025 vaatisi vähintään 75 prosentin lisäyksen tuotannossa seuraavien kolmenkymmenen vuoden aikana.
Maailman ruoantuotannon lisääminenkään ei sinällään välttämättä johda nälänhädän lievittymiseen. Nälkää näkevillä mailla ei ole rahaa ostaa tuotteita, vaikka tarjontaa olisikin. Saharan eteläpuoleinen Afrikka sekä Etelä-Aasia (Intia, Pakistan, Bangladesh) ovat alueita, joissa aliravittujen ihmisten määrä todennäköisesti kasvaa. Muuallakaan maailmassa ei aliravittujen ihmisten määrä vähene, joten tilanne jatkunee siltä osin nykyisen kaltaisena. Maailman kalantuotanto ja laidunmaiden tuotantokyky ovat jo saavuttaneet biologiset rajansa. Ja vielä Kiinassa teollisuus vie alaa maanviljelyltä voimakkaasti.
BSE, lintuinfluenssa....hmmm - Vaimo
Vaimo kirjoitti:
Maapallolla on viljeltävyyden määritelmästä riippuen kahdesta neljään miljardiin hehtaaria maatalousmaata. Viljelymaata menetetään koko ajan eroosion, suolaantumisen, kaupungistumisen ja aavikoitumisen takia. Ne ovat syöneet uuden maatalousmaan tuomaa lisäystä. Useissa kehitysmaissa maatalousmaan väheneminen on erittäin vakava ongelma.Ruoantuotantoa rajoittavat paitsi pula maasta myös veden saatavuus ja maatalouden kemikaalien päästöt. Maailmassa on monin paikoin jo ylitetty eräät näistä rajoista. Maaperät kuluvat, kastelu tyhjentää pohjavesivarastoja ja maatalouden päästöt saastuttavat pinta- ja pohjavesiä.
Riittävän 2 700 kalorin päiväannoksen varmistaminen ihmiskunnalle vuonna 2025 vaatisi vähintään 75 prosentin lisäyksen tuotannossa seuraavien kolmenkymmenen vuoden aikana.
Maailman ruoantuotannon lisääminenkään ei sinällään välttämättä johda nälänhädän lievittymiseen. Nälkää näkevillä mailla ei ole rahaa ostaa tuotteita, vaikka tarjontaa olisikin. Saharan eteläpuoleinen Afrikka sekä Etelä-Aasia (Intia, Pakistan, Bangladesh) ovat alueita, joissa aliravittujen ihmisten määrä todennäköisesti kasvaa. Muuallakaan maailmassa ei aliravittujen ihmisten määrä vähene, joten tilanne jatkunee siltä osin nykyisen kaltaisena. Maailman kalantuotanto ja laidunmaiden tuotantokyky ovat jo saavuttaneet biologiset rajansa. Ja vielä Kiinassa teollisuus vie alaa maanviljelyltä voimakkaasti.
BSE, lintuinfluenssa....hmmmKoraani yllyttää riistoon "käykää pelloillanne milloin haluatte", turha tuota ällöä sanomaa on kenenkään hienostella.
- höpölöö..
Oli kiinnostava elokuva. Ihmettelin vaan kun se yksi nainen sanoi että hänet pitää peittää kun nainen on niin viehättävä. Tuntui vähän turhamaiselta. Minusta ihmisen kasvot ovat sisämmästä kertovat "elimet" ja on hyvä ne näyttää. Se on suoruutta ja antaa hyvän tunteen ihmisten kesken. Helpompi vaihdella ajatuksia.
- jakewaits
>>yksi nainen sanoi että hänet pitää peittää kun nainen on niin viehättävä.>>
Juu, tuonkin naisen kaipaisi hieman mennä itseensä ja kysyä, että eikö myös viehättävän miehen naama tulisi peittää, ettei se herättäisi hurskaassa muslimimammassa paheellisia tunteita.
"Kolonialismin huippu on, että sorrettu alistaa itse itsensä." - aahoohoo
jakewaits kirjoitti:
>>yksi nainen sanoi että hänet pitää peittää kun nainen on niin viehättävä.>>
Juu, tuonkin naisen kaipaisi hieman mennä itseensä ja kysyä, että eikö myös viehättävän miehen naama tulisi peittää, ettei se herättäisi hurskaassa muslimimammassa paheellisia tunteita.
"Kolonialismin huippu on, että sorrettu alistaa itse itsensä."Mikäli musliminainen todella haluaa olla alistettu ja pitää miestään ykkösenä ja perheen tasapaino ja harmonia säilyvät, niin onko meillä siihen mitään nokan kopauttamista.
- jakewaits
aahoohoo kirjoitti:
Mikäli musliminainen todella haluaa olla alistettu ja pitää miestään ykkösenä ja perheen tasapaino ja harmonia säilyvät, niin onko meillä siihen mitään nokan kopauttamista.
Mikäli pystyt olemaan siitä aivan varma, että nainen on vakaasti omasta halustaan miehen alistamana, eikä suvun ja koko yhteiskunnan painostus mitenkään tähän vaikuta...kaikin mokomin voit pitää nokan kiinni.
- islam on sairas uskonto ja ...
aahoohoo kirjoitti:
Mikäli musliminainen todella haluaa olla alistettu ja pitää miestään ykkösenä ja perheen tasapaino ja harmonia säilyvät, niin onko meillä siihen mitään nokan kopauttamista.
siis näiden muhamedin opetusten jälkeen pitää jokainen muslimi nainen oman turvallisuutensa tähden alistumista parempana vaihtoehtona kuin kunnon selkäsaunaa:
"Omar reported from the Holy Prophet (Muhammed) who said, 'No man shall be questioned for beating his wife.'"
(Al Hadis, Vol. 1, p. 215)
"The prophet said: 'When a man calls his wife to bed and she does not come, the husband spends the night being angry with her, and the angels curse her until morning. The one who is in heaven is displeased with her until the husband is pleased with her.'"
(Sahih hadith, chapter 558)
"The Prophet (Muhammed) said: 'I was shown the Hell-fire and that the majority of its dwellers were women who were ungrateful.' It was asked, 'Do they disbelieve in Allah?' (or are they ungrateful to Allah?) He replied, 'They are ungrateful to their husbands and are ungrateful for the favors and the good (charitable deeds) done to them. If you have always been good (benevolent) to one of them and then she sees something in you (not of her liking), she will say, 'I have never received any good from you.'"
(Hadith, Sahih Bukhari 1:2:28)
"Abu Sayeed al-Khodri reported that Muhammed was talking to a group of women when he said, '... I see the majority of you will go to Hell.' The women asked why, to which Muhammed responded, 'You often curse and are ungrateful to your companions.' He then told them they had a basic defect in their nature, to which they responded, 'How?' Muhammed answered, 'Is not the attestation (knowledge and witness) of a women only worth half of a man's? And that is on account of her short intelligence.'"
(Al-Hadis, Vol. 3, p. 137) - aahoohoo
islam on sairas uskonto ja ... kirjoitti:

(Al-Hadis, Vol. 3, p. 137)Olet varmaan tältä palstalta lukenut kuinka tyytyväisiä musliminaiset ovat asemaansa perheessä ja kuinka ylistävästi he puhuvat miehistään. Ja kuinka he epätasa-arvossaan ovat tasa-arvoisia miestensä kanssa. Eikö se kerro tyytyväisyydestä?
- kaino
aahoohoo kirjoitti:
Olet varmaan tältä palstalta lukenut kuinka tyytyväisiä musliminaiset ovat asemaansa perheessä ja kuinka ylistävästi he puhuvat miehistään. Ja kuinka he epätasa-arvossaan ovat tasa-arvoisia miestensä kanssa. Eikö se kerro tyytyväisyydestä?
... "tyytyväinen" musliminainen täällä onkaan päässyt kertomaan elämästään? Aika harvassa ovat.
- Observer
aahoohoo kirjoitti:
Olet varmaan tältä palstalta lukenut kuinka tyytyväisiä musliminaiset ovat asemaansa perheessä ja kuinka ylistävästi he puhuvat miehistään. Ja kuinka he epätasa-arvossaan ovat tasa-arvoisia miestensä kanssa. Eikö se kerro tyytyväisyydestä?
Jos sinä vaivautuisit hieman katselemaan ympärillsesi esim islamilaisiin maihin ja lukemaan kuinka " onnelisia" ovat siellä asuvat naiset, niin tuskin enää sitten tulet vuodattamaan täyttä P**aa miten onnellisia ovat musliminaiset.
Muuta sinne pariksi vuodeksi ja tule sitten kertomaan onnelasta.
Olet idiootti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417831Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312109Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2201998- 1431596
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251158Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951024Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65823Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6697Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133670