Onko kellään kokemusta, että uuden polven masennuslääkkeet, SSRI, SSRN eivät olisi auttaneen vakavaan masennukseen, mutta parempi vaste olisi ollut trisyklisillä masennuslääkkeillä? Itse olen popsinut uudemman polven masislääkkeitä kohta kaikkia merkkejä, mutta masennus on pysyy..Lääkärit ei taida niitä enää kovin usein määrätä. Voi laittaa myös kokemuksia, mitkä lääkkeet on tuoneet avun vaikeaan, krooniseen masennukseen.
Trisyklinen vs. uudempi masennuslääke
trisyklinen
7413
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sinulla ei taida olla mitään masennusta vaan kärsit lääkkeiden tuomista kroonisista haitoista.
Et löydä tuollaisen popsimisen jälkeen enää lääkettä joka toisi sinulle avun. Mahdatko enää edes muistaa milä tuntuu luonnollinen normaali olotila?
Mitä järkeä muuten on syödä lääkkeitä kun masennus ei kuitenkaan lähde pois? Ylläpitääkseen sitä masennusta itsessä vai? Eikö olisi parempi olla kroonisesti masentunut ilman lääkehaittoja?
Kai tiedät, että syömme lääkkeitä ja keskustelemme niistä täällä vain, jotta sinä pääsisit ääneen ja saisit tyhjiin päiviisi jotain sisältöä. Kai sitä voi olla toisten lääkitysten mestarointikin paremman puutteessa.
Liikunta, ruokvaliomuutokset, sosialisointi, psykoterapia, säännöllinen unirytmi, uudet ystävyyssuhteet, uudet harrastukset, ulkoilu ja lepo, rentoutumisharjoitukset ja meditaatio ja niin edelleen, mutta ei kemikaali.
SSRI:t, eli niin kutsutut uudemmat 'masennuslääkkeet', voivat hyvin pahentaa tilannetta merkittävästi ja niiden tiedetään kroonistavan masennuksen. Aineilla pääset vain syvemmälle suohon. Ja tiedän, lääkärisi tuskin sinua varoitti, otan osaa, ei ne varoita ketään muitakaan...
Bull....
Sosialisointi! Sitä ollaan ihan englanniksi netistä luettu jotain ymmärtämättä, mitä se on suomeksi.
Nuo kaikki "hoitokeinot" ovat kyllä ihan kivoja, mutta sisällöllisesti tyhjän jauhamista: aivan kuin haluttaisiin sanoa, että paras hoito masennukseen on se, ettei kärsi masennuksesta.
Ettäkö pitäisi olla säännöllinen unirytmi sairauden hoitokeinona, vaikka masennus nimen omaan aiheuttaa uni- ja vuorokausirytmin häiriöitä. Päinvastainenkin on totta, mutta sattumoisin elämme maailmassa, jossa kaikkien ei ole mahdollista nukkua säännöllisesti ihanteellisella tavalla - oletko kuullut vuorotyöstä tai stressistä?
Ihmisen, joka sairastunut oireyhtymään, jossa ei välttämättä ole voimia, motivaatiota eikä tahtoa, pitäisi siis lähteä liikkumaan? No niin pitäisi. Kenties sinä tulet personal trainerina paikalle mahtavine neuvoinesi ja pakotat ihmisen sängyn pohjalta suorittamaan enemmän kuin mitä hän jaksaa. Näin saat oikein terotettua mokoman masennuspotilaan kalloon kuinka saamaton ja riittämätön hän on. Itsetunnon rippeiden romahduttaminen - se on sitä oikeata hoitoa se!
Uudet ystävyyssuhteet! Vielä tämäkin vaatimus. Hyvä kun edes v a n h a t eivät häviäisi kuin pieru Saharaan ympäriltä. Vertaistuki on toki helpottavaa ja tukevaa, joten suosittelen ryhmäterapiaa tai potilasjärjestöjen tai klubitalojen toimintaan osallistumista. Niissä ei tarvitse selitellä itseään ja tutustuminen tapahtuu tasavertaiselta pohjalta.
Uudet harrastukset? Ihmisen, jonka kiinnostus ja motivaatio elämään on vaurioitunut, pitäisi kiinnostua uudesta harrastuksesta?
Ruokavaliomuutokset? Masentuneet ehkä eivät jaksa huolehtia viimeisen päälle syömisestä. Tai eivät välitä itsestään, joten eivät pidä terveellistä ruokavaliota (itselleen) tärkeänä. Mutta eivät kaikki suinkaan syö huonosti, eivätkä kaikki ole olleet liikkumattomia sohvaperunoita. Monet, kuten allekirjoittaneen, panivat liikkeelle lääkkeet, ja aloin nauttia kävelemisestä yhä enemmän. Kuljin viiden kilometrin matkan oppilaitokseeni ja takaisin päivittäin kävellen.
Meditaatio? Joo ja homeopaattiset huuhaatipat, kristalliterapia ja kuppaus.
Googlettakaa Masennus, niin sieltä ainakin saa hyvää tietoa sellainenkin, joka vähättelee masennukseen sairastunutta.
Tässä pitäisi kai puhua kroonisesta masentuneisuudesta eikä masennustilasta.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00409
Diagnoosini oli alkujaan juurikin "krooninen masentuneisuus" ja "estynyt persoonallisuus". Pelkäsin tai oikeastaan arastelin tuskallisella tavalla muita opiskelijoita opiskeluaikoina, olin kaikkien silmissä varmaan ihan pimee ja outo.
Opinnoista ei tahtonut tulla mitään, koska tuntui siltä, että kaikki energia menee oireiden kanssa pärjäilyyn. Ylipäänsä esimerkiksi siihen, että jaksoi lähteä ahdistavalta tuntuneeseen uuteen päivään, jossa odotti eristäytyneisyys ja muu heikkoa itsetuntoa nakertava k ä r s i m y s.
Niinpä sitten kerran sain lääkäriltä Xanoria (1 mg). Hän neuvoi ottamaan vain puolikkaan. Helpotus oli valtava. Kaikki oireeni olivat tipotiessään. Mikä parasta aloin heti asunnossani siivota, vaihtaa keväiset verhot ja tehdä muuta "optimistista" - jopa lukulistoja tentteihin, joista moniin olin ilmoittautunut useamminkin menemättä.
Aloin ottaa Xanoria puolikkaan aamulla ja neljäsosan (0,25 mg) kahdesti päivän mittaan. Tämä todella auttoi minua kaikella tavalla.
Kerroin "tintraamisestani" lääkärille. Hän oli tyytyväinen nähdessään kerrankin minussa positiivista muutosta, joten ehdotti, että vaihdetaan Xanor depot-muotoon, joka vapauttaa pikku hiljaa lääkettä. Sillä sitten sain opintoni kunnialla loppuun ja se on ollut ehdottomasti toimivin lääke.
Vaarana on tietysti tottuminen ja riippuvuus. Mutta kun pitää annoksen mahdollisimman pienenä eikä ala ottamaan lisää varmuuden eikä "huvin" vuoksi, lääke voi toimia. "Paniikkilääkehän" se varsinaisesti on.