Jostain minulle tulee tunne, että voin olla hänen kanssa oma itseni, että hän hyväksyisi ja ymmärtäisi minua sellaisena kuin olen. Vaikka emme tunnekaan, niin silti minusta tuntuu, että meissä olisi paljon samanlaisuutta. Niistä pienistä hetkistä jää lämmin vivahde mieleen. En edes uskalla toivoa, että hän olisi ihastunut minuun, mutta kunpa olisi edes vähän kiinnostunut. Ehkä hän onkin, mutta eihän sekään välttämättä tarkoita mitään. Tulevaisuus näyttää, miten tässäkin käy.
Tunne
hieman pelottaa
0295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.