helppo kysymys

Ennen piti vl-naisen synnyttää kuolemanvaaran uhatessakin. Nykyään saa siinä tapauksessa tehdä sterilisaation. Raamatun sana ei ole kuitenkaan muutuunut. Kysynkin kumpi esittämistäni vaihtoehdoista on oikein.

a) Synnytyspakko oli väärin ja silloisen ohjeen antajat(johtajat) olivat väärässä.

b) Kuolemanvaaran uhatessa tehtävä sterilisaatio on väärin ja luvan antaneet(johtajat) ovat väärässä.

Kumpi noista menee oikein? Kun noista väkisinkin toinen tulkinta on väärin, niin miten se tukee väitettä, että johtajat olisivat erehtymättömiä?
6564
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyse on ajan mukaan muuttuvista pelisäännöistä joilla ei oikestaan ole uskon elämän kannalta sen suurempaa merkitystä kuin että aina kulloinkin voimassa olevia pelisääntöjä on noudatettava

Ei näitä kukaan laadi, ne vain muotoutuvat tämmöisiksi

Myös paikan suhteen ne muuttuvat, pohjoisessa on voimassa erilaisia sääntöjä erilaisin painotuksin kuin etelässä

Äänestä
  • Teidän pelisääntöjä rikkoneille on pidetty julmia hoitokokouksia ja monia erotettu. Ei olekaan ihan lasten säännöt teillä. Nykypäivän todellista extreamia tuntuu olevan. Kuka uskaltaa rikkoa sääntöjä kun aina voi käry käydä ja seuraukset kohtalokkaita?

    Äänestä

  • sakaV kirjoitti:

    Teidän pelisääntöjä rikkoneille on pidetty julmia hoitokokouksia ja monia erotettu. Ei olekaan ihan lasten säännöt teillä. Nykypäivän todellista extreamia tuntuu olevan. Kuka uskaltaa rikkoa sääntöjä kun aina voi käry käydä ja seuraukset kohtalokkaita?

    kuten jepsis sanoo, etelässä ovat eri säännöt kuin pohjoisessa. Olenpahan kuullut huhuja, että pääkaupunkiseudulla pyrittäisiin tietoisesti välttämään raskautta.

    Vakas, kysymykseesi vastaus: äidin henki on tärkeä, korvaamaton. Ei naisen tule hankkiutua raskaaksi kuolemanuhalla. Mutta kysymys on kyllä eettiseti haastava...

    Äänestä

  • gunilla kirjoitti:

    kun kyse on ajan mukaan pikkuhiljaa muodostuvista/raukeavista "pelisäännöistä", on luonnollista että samaan aikaan on monenlaista käsitystä ko säännön noudattamisesta.

    Näitä sääntöjä ei kukaan ylläpidä. Ne vain muotoutuvat. Pikkuhiljaa sääntö alkaa saada poikkeuksia, sääntö sopeutetaan vallitseviin elämäntilanteisiin.

    Mutta entä sitten? Näin on aina ollut ja tulee aina olemaan. Jos jossainpäin hyväksytään hiljaisesti esimerkiksi meikkaaminen, toisella paikkakunnalla meikkaaja sidotaan tähän syntiinsä (noh, tuskin enää tänä päivänä kuitenkaan...)

    Itse ajattelen, että ko säännöt ovat enemmän tai vähemmän subjektiivisia ja niihin pitää suhtautua hieman kevyemmin kuin varsinaisiin synteihin, jotka Raamattu ilmoittaa. Säännöt siis muuttuvat koko ajan.

    Raamattuhan ilmoittaa kyllä harvinaisen selvästi mitkä yksittäiset asiat ovat Jumalan mielestä syntiä, tosin syntikäsitysthän on laaja, sillä kaikki mikä Jumalasta loitontaa, on syntiä.

    Äänestä

a) on oikein.

Ei tarvitse tukea mitään, koska johtajat eivät ole erehtymättömiä.

Äänestä

pli plii hii

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sakaV kirjoitti:

Ennen piti vl-naisen synnyttää kuolemanvaaran uhatessakin. Nykyään saa siinä tapauksessa tehdä sterilisaation. Raamatun sana ei ole kuitenkaan muutuunut. Kysynkin kumpi esittämistäni vaihtoehdoista on oikein.

a) Synnytyspakko oli väärin ja silloisen ohjeen antajat(johtajat) olivat väärässä.

b) Kuolemanvaaran uhatessa tehtävä sterilisaatio on väärin ja luvan antaneet(johtajat) ovat väärässä.

Kumpi noista menee oikein? Kun noista väkisinkin toinen tulkinta on väärin, niin miten se tukee väitettä, että johtajat olisivat erehtymättömiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu