Jos missä niin uusperheessä, johon kuuluu entisen liiton lapsia, on mietittävä kaikkia hankintoja moneen kertaan.
Monesti käy, että yhteen mennään aika vähin ajatuksin.
Läheisyyden hakemisen ja seksin saamisen olen kuullut olleen yhtenä syynä. Entinen liitto kun oli tyhjentynyt näistä.
Olen myös kuullut selityksen, että tulee halvemmaksi asumisen kulut, mutta jäänee ajattelematta kenelle se etuus menee.
Entisen eron yhteydessä on jaettu se omaisuus, mikä on saatu kootuksi edellisen suhteen kanssa, joskus merkittäväkin.
Minun mielestä tuo omaisuus pitäisi suojella uudelta kumppanilta, sillä ei hän ole tikkua ristiin sen vuoksi laittanut ja se kuuluu myös lasten omaisuuden piiriin.
Mieli tekee varmasti rakentaa uutta elämää yhdessä kumppanin kanssa, toivoisin vain jokaisen viisastuneen jo sen verran, että ette sotke rahojanne kokonaan yhteen, vaan yhteinen elämä rakennettaisiin niin, että kumpikin hoitaa oomat raha-asiansa yksin ja tileillä ei ole edes käyttöoikeutta uudelle kumppanille. On yksi yhteinen tili, jonne kumpikin laittaa osuutensa yhteisistä kuluista, joita ovat kaikki kodin kulut.
Jos on omistusasunto sen velka voisi olla kummallakin oma velkansa, vakuus pankeissa vaaditaan ja usein se on tuo asunto.
Joten tälläkään ei pääse siitä lähtökohdasta, etteikö joutuisi maksamaan toiseen velkaa, sillä jos toinen on luuseri ja jättää maksunsa maksamatta, menee asunto ulosottoon, ellei toinen maksa luuserinkin lainaa.
No jos on avioliitto, on ehdotonta tehdä avioehto, ihan entisen liiton lasten vuoksi, sillä eihän ole järkeenkäypää, että uusi kumppani ottaa kaiken heiltä, jos sattuu ero tai kuolemantapaus.
Tuo paljon puhuttu, että saahan ne lakiosansa inhottaa syvästi minua, sillä jokaisen pitää nyt vihdoinkin ymmärtää, että lakiosa on vain puolet siitä mikä olisi oikea osuus. Joten sen toisen puolen saa joku muu ja pitääkö se mennä täysin lapsille ventovieraalle isä- tai äiti-puolelle.
Vielä vaikeampi yhtälö on se, että molemmilla on entisen liiton lapsia, ja vielä sitten yhteisiä lapsia. Tässä täytyy todella tehdä avioehto ja testamentti, jolla lapset tulevat tasa-arvoisesti kohdelluiksi
Sitten on vielä perityt omaisuudet, minä en ainakaan antaisi kuolamani jälkeen olevaa omaisuutta jakoon uuspuolisolle, vaan soisin sen kokonaan lapsenlapsille ja vielä niin, että kukaan huoltaja ei voi ryöstää rahoja millään tavalla.
Kirjoitin tämän ihan sen vuoksi, että nämä asiat jäävät aika usein kaikki hoitamatta ja niiden vuoksi tulee valtavaa pahaa.
Jos uusi kumppani on kovin halukas "tyhjätaskuna" ostamaan esim. yhteistä asunto, pitäisi herätyskellojen soida, eikä antaa tämän jujuttaa. Tyhjätasku on silloin haalimassa sinun varojasi itselleen
Käyttäkää lakiasiantuntijoita, jotta lastenne osuutta ei ryöstetä.
Eikä koskaan kannata ajatella, että kyllähän se lapsi saa toisen vanhempansa kautta omaisuuden, se on täysin väärä ajattelutapa.
Monesti käy, että yhteen mennään aika vähin ajatuksin.
Läheisyyden hakemisen ja seksin saamisen olen kuullut olleen yhtenä syynä. Entinen liitto kun oli tyhjentynyt näistä.
Olen myös kuullut selityksen, että tulee halvemmaksi asumisen kulut, mutta jäänee ajattelematta kenelle se etuus menee.
Entisen eron yhteydessä on jaettu se omaisuus, mikä on saatu kootuksi edellisen suhteen kanssa, joskus merkittäväkin.
Minun mielestä tuo omaisuus pitäisi suojella uudelta kumppanilta, sillä ei hän ole tikkua ristiin sen vuoksi laittanut ja se kuuluu myös lasten omaisuuden piiriin.
Mieli tekee varmasti rakentaa uutta elämää yhdessä kumppanin kanssa, toivoisin vain jokaisen viisastuneen jo sen verran, että ette sotke rahojanne kokonaan yhteen, vaan yhteinen elämä rakennettaisiin niin, että kumpikin hoitaa oomat raha-asiansa yksin ja tileillä ei ole edes käyttöoikeutta uudelle kumppanille. On yksi yhteinen tili, jonne kumpikin laittaa osuutensa yhteisistä kuluista, joita ovat kaikki kodin kulut.
Jos on omistusasunto sen velka voisi olla kummallakin oma velkansa, vakuus pankeissa vaaditaan ja usein se on tuo asunto.
Joten tälläkään ei pääse siitä lähtökohdasta, etteikö joutuisi maksamaan toiseen velkaa, sillä jos toinen on luuseri ja jättää maksunsa maksamatta, menee asunto ulosottoon, ellei toinen maksa luuserinkin lainaa.
No jos on avioliitto, on ehdotonta tehdä avioehto, ihan entisen liiton lasten vuoksi, sillä eihän ole järkeenkäypää, että uusi kumppani ottaa kaiken heiltä, jos sattuu ero tai kuolemantapaus.
Tuo paljon puhuttu, että saahan ne lakiosansa inhottaa syvästi minua, sillä jokaisen pitää nyt vihdoinkin ymmärtää, että lakiosa on vain puolet siitä mikä olisi oikea osuus. Joten sen toisen puolen saa joku muu ja pitääkö se mennä täysin lapsille ventovieraalle isä- tai äiti-puolelle.
Vielä vaikeampi yhtälö on se, että molemmilla on entisen liiton lapsia, ja vielä sitten yhteisiä lapsia. Tässä täytyy todella tehdä avioehto ja testamentti, jolla lapset tulevat tasa-arvoisesti kohdelluiksi
Sitten on vielä perityt omaisuudet, minä en ainakaan antaisi kuolamani jälkeen olevaa omaisuutta jakoon uuspuolisolle, vaan soisin sen kokonaan lapsenlapsille ja vielä niin, että kukaan huoltaja ei voi ryöstää rahoja millään tavalla.
Kirjoitin tämän ihan sen vuoksi, että nämä asiat jäävät aika usein kaikki hoitamatta ja niiden vuoksi tulee valtavaa pahaa.
Jos uusi kumppani on kovin halukas "tyhjätaskuna" ostamaan esim. yhteistä asunto, pitäisi herätyskellojen soida, eikä antaa tämän jujuttaa. Tyhjätasku on silloin haalimassa sinun varojasi itselleen
Käyttäkää lakiasiantuntijoita, jotta lastenne osuutta ei ryöstetä.
Eikä koskaan kannata ajatella, että kyllähän se lapsi saa toisen vanhempansa kautta omaisuuden, se on täysin väärä ajattelutapa.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Höpsis, miten niin väärä ajattelutapa... jokainen lapsi perii omat biologiset vanhempansa ja sillä hyvä. Harvoilla eronneilla on muutenkaan mitään jättiomaisuutta jaettavaksi. Tylsää mutta totta! Harvemmin ne erolapset muutenkaan toivoo mitään uusia perheitä vanhemmilleen. Elämä on!
Väärässä olet, jos vanhemmat eron jälkeen menevät uudelleen avioon, niin niin vaan uuspuoliso vetäisee puolet itselleen, vaikka ei olisi laittanut pennin latia itse mihinkään, siksi on tärkeää ajatella asioita ajoissa.
No avoliitossakin ollessaan voivat keinotella, en kerro tarkemmin, jotta en opasta tähän vääryyteen.
Mutta aina kannattaa suuremmista hankinnoista pitää kuitit tallessa ja ottaa ne kopiot, että eivät himmene näkymättömiin tiedot.
K-Raudan kuitit ainakin ovat sellaisia, että hyvä että kotiin saa, niin ovat jo numerot haalistuneet tuskin luettaviksi.
Joten jokainen lapsi ei todellakaan peri biologisia vanhempiaan se on saletti. Tarvitaan todella ajattelua tähän.
Vai harvoilla on jättiomaisuutta, aika monella on jotakin, jos ihminen käy työssä ja tekee tehtävänsä hyvin ja osaa elää, niin varmasti jotakin jää talteenkin.
Muuten se laki on miten luetaan ja sen vuoksi asioita täytyy järjestellä aikaisemmin kuin siinä kun tilanne on edessä.
Yksi keino rahastaa toista on esim. että maksattaa tällä kaikkea mahdollista. Paras lienee kun uusioukko soitti, että tulepas tänne bensa-asemalle maksamaan hänen autonsa bensat. Kaiken lisäksi tällä hänen autollaan ei ajanut kukaan muu kuin ukko itse, eikä siihen kelvannut edes kyytiin. Sama äijä asuu ilmaiseksi uusiokumppaninsa asunnossa, on nainen niin hullaantunut, että ei näe totuutta.
Lasten elatusmaksut, lapsilisät menevät tuon ukon palvontaan.
Lakia voi kiertää niin monella tavalla, joten silmät auki.
Yleistäminen on typerää. Jos omien tuttavien, tai tuttavien tuttavien ja kuulopuheiden perusteella yleistää ja vetää yleismaailmallisia johtopäätöksiä, niin se on vain ja ainoastaan typerää.
Pidetäänpä mielessä, että ihmisiä ja elämäntilanteita on monenlaisia. Suhteita, avioliittoja ja eroja on monenlaisia, ja lähtökohdat niihin kaikilla erilaiset ja omannäköiset. Etenkin tämä vetoamisesi siihen, kuinka "eronneet ovat yhdessä ollessaan keränneet merkittäviä omaisuuksia, joihin sitten uudet puolisot haukkana haluavat käydä käsiksi" on taas minun mielestäni kovin hämmentävä. Okei, ehkä sinun tuttavapiireissäsi on tällaisia tapauksia, mutta itse taas olen nähnyt ja kuullut aivan toista omissa piireissäni. Et siis voi yleistää, kuten en minäkään.
Omien kokemusteni ja kuulemieni mukaan avioero laskee useimpien elintasoa. Yhdessä ollessa on otettu paljon velkaa, ja erotessa omaisuus myydään jotta velat saadaan maksettua. Kaikki eronneet tuttavani ovat erottuaan myyneet yhteisen talonsa ja maksaneet velat pankille. Kukaan ei ole liittonsa aikana ehtinyt maksaa monen sadan tuhannen euron asuntolainaa, eikä kenelläkään ole ollut varaa jäädä siihen yksin asumaan eron jälkeen, vaan molemmat osapuolet ovat hommanneet uuden asunnon.
Myöskään eronnut mies ei ole omien käsitysteni ja kuulemani mukaan kovin haluttua tavaraa miesmarkkinoilla. Avioeron jälkeen kuiviin nyhdetty, yksiöön ajettu isukki, jolla elatusvelvollisuus useampaan lapseen ja vieläpä hankala ex-vaimo riippakivenään lopun elämää...No, ei kuulosta kovin unelmalta.
Ennemmin pitäisin "onnenonkijan" unelmana esim. omaa veljeäni, joka on nuori, komea, lapseton sinkku, jolla on työ, jossa hän tienaa yli 100 000 euroa vuodessa, velaton asunto ja auto. Eikö hän olisi ennemmin kannattava "saalis", jos vertaamme avioeron läpikäyneeseen isukkiin? Vai mitä mieltä olet?
Sitten omaan tilanteeseeni...Minä rakastuin eronneeseen mieheen. Erostaan oli kulunut jo vuosia, eli en ollut millään tavoin erossa osallisena. Mieheni oli varsinainen tyhjätasku kun tapasimme. Hän asui vuokrakaksiossa, lapset hänellä vuoroviikoin, mitään omaisuutta ei ollut, paitsi kotinsa irtaimisto, omat tavarat ja vanha auto. Mieheni kuitenkin on vaatimaton luonteeltaan. Hän on hyvä isä lapsilleen, ja oli valmis luopumaan tietystä elintasosta lastensa vuoksi. Hän ei koskaan ole ollut materialisti, eikä havittele esim. tuliteriä autoja tai moottoripyöriä. Hän on perhekeskeinen ja aidosti läsnä lapsilleen.
Minä olin tavatessamme lapseton. Nyt meillä on myös yhteisiä lapsia. Minä olen aina ollut säästäväinen luonteeltani, ja tienaankin miestäni enemmän. Tämän lisäksi olen saanut ennakkoperintöä. Eli olen miestäni huomattavan paljon varakkaampi. Pari vuotta sitten rakennutimme yhdessä omakotitalon. Minä maksoin talomme käsirahan säästöilläni ja perintörahoillani, omistan talostamme papereissa 70 %. Arkielämässä emme kuitenkaan erottele, tämä on meidän kotimme, omisti siitä virallisesti kuinka paljon tahansa. Minä olen myös omilla säästöilläni sisustanut kotimme, ja omistan perheemme auton.
Jos/kun mieheni kuolee, hänen osuutensa talostamme, eli 30%, jaetaan hänen kaikkien lastensa kesken; hänen edellisen liiton sekä yhteistemme. Minun omaisuuteni, eli 70%, ei tietenkään mene jakoon, jos olen itse elossa.
""Eikä koskaan kannata ajatella, että kyllähän se lapsi saa toisen vanhempansa kautta omaisuuden, se on täysin väärä ajattelutapa. ""
Mutta mitäs kummallista tässä on?
Jokainen lapsi perii omat vanhempansa. Mieheni edellisen liiton lapset tulevat perimään mieheni ja äitinsä. Yhteiset lapsemme tulevat perimään mieheni ja minut. Sehän on aivan normaali käytäntö. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että mieheni jokainen lapsi perii hänet aikanaan. Mutta ei se tarkoita sitä, että minua perisi kukaan muu kuin minun biologiset lapseni.
Mutta ei se tarkoita sitä, että minua perisi kukaan muu kuin minun biologiset lapseni.ö
Sanoit itse sen minkä olen yrittänyt tuoda esiin, et ole valmis mistään luopumaan, ei pitäisi olla kenenkään muunkaan ei edes sen sinun miehesi.
Likaista peliä on paljon, sen tiedän.
""Sanoit itse sen minkä olen yrittänyt tuoda esiin, et ole valmis mistään luopumaan, ei pitäisi olla kenenkään muunkaan ei edes sen sinun miehesi.""
Mistä minun pitäisi olla valmis luopumaan?
Tarkoitatko, että minun pitäisi olla valmis jättämään perintöä mieheni edellisen liiton lapsille? Miksi? Jättäisitkö sinä?
Kuten edelläkin kirjoitin, mieheni ex-liiton lapset tulevat aikanaan perimään mieheni ja äitinsä, ja yhteiset lapsemme tulevat aikanaan perimään mieheni ja minut. Kaikki perivät oman äitinsä ja isänsä. Se on ihan tavallinen käytäntö.
Ei miehenikään tarvitse olla valmis luopumaan mistään. Eihän tässä ole luopumisesta kyse.
Kun hänestä aika jättää, hänet perivät kaikki hänen lapsensa. Jokainen heistä. Eikä minulla ole koskaan ollut mitään sitä vastaan, eikä tule koskaan olemaankaan. Mielestäni jokaisen lapsen tämän maan päällä pitää periä omat vanhempansa. Ihan jokaisen.
Ja minä olen nyt sinun mielestäsi huono ihminen, joka "ei ole valmis luopumaan mistään", koska en halua jättää perintöä jonkun toisen lapsille? Jos minulla olisi lapsia ex-liitosta, en todellakaan odottaisi, että nykyisen mieheni pitäisi jättää perintöä heille. Eihän hän olisi heidän isänsä, vaan heillä olisi oma isänsä.
Jokainen lapsi periköön omat vanhempansa. Se on jokaisen lapsen oikeus. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että mieheni jokainen lapsi tulee aikanaan hänet perimään. Mutta on se kumma juttu, että minun pitäisi sinun mielestäsi olla valmis jättämään perintöä mieheni ex-liiton lapsille. Samalla logiikallahan mieheni pitäisi olla valmis jättämään perintöä myös minun ex-liiton lapsilleni, jos sellaisia olisi, vai? Mitäs siihen sanoisit? Varmaan siinä tapauksessa olisin kauhea, kavala onnenonkija, jos minulla olisi sellaiset odotukset. Mutta jos miehelläni olisi sellaiset odotukset, minun pitäisi mukisematta olla valmis antamaan perintöä hänen lapsilleen?? Olet hassu tapaus, tiedätkös :) Niin puolueellinen kuin vain voi ikinä olla.
Olisitko itse valmis jättämään omaisuutesi perintönä jonkun toisen lapsille?
Ja täytyy sanoa, että tuntuu kyllä niin hupaisalta tuo kirjoittamasi "et ole lainkaan valmis luopumaan mistään", kun ottaa huomioon, kuinka paljosta olen luopunut (jos siis taloudellisista asioista puhutaan).
Minä olen laittanut ison osan säästöistäni likoon, rakentaakseni aviomieheni kanssa ison omakotitalon, jossa on isot, omat huoneet myös hänen ex-liiton lapsilleen, kaikkine hienouksineen. Ja minun säästöilläni on suurin osa talon irtaimistosta hankittu, mukaanluettuna lasten huoneiden irtaimisto, ja vanhimmalle pojalle asennettu valkokangas huoneeseen pelaamista varten. Se oli minun syntymäpäivälahjani hänelle.
Eli vaikka odotan perintöni menevän biologisille lapsilleni, olen aika paljon antanut omaisuudestani myös mieheni lapsille, jotka ovat minulle rakkaita ja tärkeitä, ja joilta ei varmasti kodissamme puutu mitään, jokainen perheemme lapsi on samanarvoinen, olipa biologinen tai ei.
Joten tuo huutelemisesi luopumisesta tuntuu suorastaan hupaisalta :)
En ole edellinen kirjoittaja, vaan kirjoitin meidän talousmallista tuonne alemmas. Kommentoin kuitenkin tätä kysymystäsi.
Kyllä ehdottomasti olen valmis jättämään perintöä mieheni lapselle. Hän on perheeni jäsen. Samon mieheni jätää perintöä minun lapsilleni, koska he ovat hänen perhettään.
Meidän mielestä tämä on itsestään selvää. Meillä on perhe, jossa eletään kokonaisuutena. Jo vuosia. Mutta kukin tyylillään. Tarkoitus ei ole arvostella sinun tapaasi, se toimii varmastikin teillä. Tärkeintä kuitenkin lasten suhteen on se, että perheen vanhemmat kohtelevat kaikkia lapsia tasapuolisesti ja yhtälaisesti kodissa, riippumatta siitä kuka kenenkin biologinen vanhempi on.
Oletko antanut oikein mitään, kehut hienoa taloa ja huoneita lapsille. Irtaimiston kehut melkein ostaneesi itsellesi.
Luultavasti mies on osallistunut puolella talon rakentamiseen ja muihinkin kuluihin, joten et ole hänen lapsilleen mitään vielä antanut.
Todellisuushan astuu esiin erotilanteissa ja kuolemantapauksissa. Onko sinulla tehty testamentti omaisuuteesi, kuka tietää.
Erossa varsinkin puolitus talosta, silloin et anna mitään hänen lapsilleen ja varmasti viet ostamasi irtaimiston mukanasi.
Jos esim. ette saatte talosta sitä mitä olette laittaneet, siinä käy niin, että miehen lasten osuuskin siinä mukana menee, mitä luultavammin erossaan mies on saanut puolikkaansa. Ja se puolikas on entisen puolison kanssa yhteisesti hankittua pääomaa tavalla tai toisella, johon sinulla ei pitäisi olla minkäänlaista osaa ei arpaa.
Eli nämä asiat ovat aika monimutkaisia ja siksi niitä pitäisi ajatella.
Tänään juuri tuossa näkyi otsikko esim. avioehdon laatimisesta, joka turvaa juuri uusperheen entisen liiton lapsia uuden eron koittaessa ja se pitäisi tehdä niin että on kuolemantapauksessa myös voimassa.
En näe todella hyvänä, että edellisen eron jaossa ollut omaisuus tulee puolitukseen uuden eron koittaessa, sen edellisen hankkija ei ole toinen tässä uudessa liitossa.
Sinä saat oman oikean osuutesi ja lapsesi myös, niin sen olla pitää, mutta ei mitään kumpikaan toisen entisen liiton omaisuudesta tai varallisuudesta, eikä myöskään suvun perintöä.
Jos on yhteisiä lapsia asia tulee entistä vaikeammaksi, näille lapsille tulee suvun puolelta tulla perintöosuudet tasa-arvoisesti, niin entisen liiton kuin nykyisen liiton osalta, mutta en näe niiden kuuluvan sinulle, kuten ei olisi kuulunut edellisessä liitossakaan olevalle puolisolle.
Nämä asiat vaatisivat selkeämmät ka oikeudenmukaisemmat ohjeet. Silloin ne hyväksyttäisiin, eikä turhaa riitelyä niiden johdosta tulisi.
Se että tehdään ensin yhden kanssa lapset ja kohta toisen ja vielä kolmannen, tämä on tätä nykyaikaa, todella on tarve valvoa, että myös nuo lapset edellisistä liitoista eivät unohdu missään hetkessä, vaan ovat tasa-arvoisia kaikkien muiden liittojen aikana saatujen lasten kanssa.
On sitten aivan asia erikseen tulla itse suojelluksi laskelmoivalta uudelta kumppanilta, joita valitettavasti on myös paljon, siinä on otettu huomioon jo tulevat perinnöt ja nytkin osataan "lypsää" toinen maksamaan lähes kaikki.
Tässä on aika juuri tilanne päällä, toisella lapsi edellisestä suhteesta, sitten löytyi lapseton kumppani, jonka kanssa yhteinen lapsi.
Nainen sai huomattavan perinnön, nyt mies määräilee kuinka sitä pitää hoitaa ja moni luuleekin miehen jopa omistavan omaisuuden. Kun ei ole viranomaisten kanssa päässyt hoitamaan asioita, nyt on sanonut, että naisen pitäisi myydä omaisuutensa ja maksaa hänelle palkkaa sen hoidosta. Moni muitakin älyttömiä pyyteitä on ollut.
Tiedän naisen tarvitsevan sitä vielä omaan elämiseensä ja varmasti tasapuolisesti aikanaan jakaa lapsilleen.
Ukko on vinkunut, että hänellä ei ole rahaa, kuitenkin oli perheensä ainoa lapsia ja saanut kaiken vanhempiensa omaisuuden, lisäksi on ollut ihan hyvässä työssä, joten ei voi olla pulaa mistään. Vanhempiensa omaisuus oli senverran suuri, että kyllä sillä pitää omien tulojen lisäksi elää, sillä ei varmasti maksa yhtään enempää elämisen kuluja kuin puolet on. Niistäkin on oikein paperilla laskelmat.
""Oletko antanut oikein mitään, kehut hienoa taloa ja huoneita lapsille.""
Totta vieköön kehun hienoa taloamme! Meillä on kaunis koti, ja lapsilla sellaiset huoneet, joista itse lapsena saatoin vain haaveilla.
""Irtaimiston kehut melkein ostaneesi itsellesi.""
Ehei, tällaista en ole tehnyt, en edes "melkein" :)
Kerroin kyllä ostaneeni omilla säästöilläni koko kotimme irtaimiston, mutta en todellakaan vain itselleni, vaan koko perheelleni.
""Luultavasti mies on osallistunut puolella talon rakentamiseen ja muihinkin kuluihin, joten et ole hänen lapsilleen mitään vielä antanut.""
Ei, ei ole osallistunut puolella. Kuten aiemmin jo kerroin, minä maksoin omilla säästöilläni talostamme 20% käsirahan. Loppuosan otimme lainana puoliksi, ja koko sisustuksen ja irtaimiston olen minä ostanut omilla perintörahoillani. Samaten pihanteko, ojitukset ja muut vastaavat kulut olen minä maksanut.
Eli tiivistettynä:
- Talon kauppahinnasta olen jo maksanut 20%, ja tulen maksamaan vielä koko kauppahinnasta puolet, eli minun omistusosuuteni on 70%.
- Irtaimiston, kodinkoneet ja muut vastaavat kulut minä olen maksanut 100%.
Ja kyllä, olen antanut niin mieheni ex-liiton lapsille kuin yhteisille lapsillemme paljon. Olemme mieheni kanssa rakentaneet heille kauniin kodin.
""Todellisuushan astuu esiin erotilanteissa ja kuolemantapauksissa. Onko sinulla tehty testamentti omaisuuteesi, kuka tietää. ""
Ai kuka tietää? No, minä tiedän. Ei, en ole tehnyt testamenttia. Minut tulevat perimään biologiset lapseni sekä mies tulee saamaan avio-oikeudella oman osansa, jos kuolen ennen häntä. Lisäksi hänellä on leskenoikeus asua kodissamme elämänsä loppuun saakka.
""Erossa varsinkin puolitus talosta, silloin et anna mitään hänen lapsilleen ja varmasti viet ostamasi irtaimiston mukanasi.""
Ymmärräthän, ettei erossa kukaan peri ketään? Vain kuolemantapauksissa peritään, ei erotessa.
Ja jos talomme tosiaan menisi puoliksi erossa, niin miten niin en silloin anna mitään mieheni lapsille? Ymmärräthän, että juuri tuossa tapauksessa nimenomaan antaisin. Tuolloinhan minä luopuisin omasta isommasta osastani, luovuttaisin sen miehelleni, ja hänen lapsensa perisivät osan minun omaisuuttani hänen kuoltuaan.
Ei kannata hirveästi huudella lakiin liittyvistä pykälistä, joista ei selvästikään ole täysin tietoinen. Olet aika hakoteillä.
""Jos esim. ette saatte talosta sitä mitä olette laittaneet, siinä käy niin, että miehen lasten osuuskin siinä mukana menee, mitä luultavammin erossaan mies on saanut puolikkaansa. Ja se puolikas on entisen puolison kanssa yhteisesti hankittua pääomaa tavalla tai toisella, johon sinulla ei pitäisi olla minkäänlaista osaa ei arpaa.""
Ei tässä kukaan ole taloa myymässä, olemme sen vasta rakentaneet. Minulla ei myöskään tule koskaan olemaan minkäänlaista tarvista myydä taloamme. Perintörahoillani tulevaisuuteni on turvattu, ja eron/kuolemantapauksen sattuessa olisin täysin kykenevä ostamaan mieheni ulos talostamme. Todennäköisesti näin kävisi, koska miehelläni ei olisi varaa ostaa minua ulos.
Mieheni ei ollut exänsä kanssa naimisissa. Olemme molemmat ensimmäisessä ja viimeisessä avioliitossa. Mieheni asui exänsä kanssa vuokra-asunnossa, eikä heillä ollut yhteistä omaisuutta. Erotessa kumpikin vei mukanaan sen, mitä alunperinkin omisti. Kyseessä siis lähinnä huonekalut, ja molemmilla oli omat autot alunperinkin. Miehelläni ei siis ollut mitään osituksia ja pääomia eronsa jäljiltä.
""En näe todella hyvänä, että edellisen eron jaossa ollut omaisuus tulee puolitukseen uuden eron koittaessa, sen edellisen hankkija ei ole toinen tässä uudessa liitossa. ""
Kuten edellä mainitsin, tämä ei taida koskea meitä. Emme kumpikaan ole ennen olleet avioliitossa.
""Jos on yhteisiä lapsia asia tulee entistä vaikeammaksi, näille lapsille tulee suvun puolelta tulla perintöosuudet tasa-arvoisesti, niin entisen liiton kuin nykyisen liiton osalta, mutta en näe niiden kuuluvan sinulle, kuten ei olisi kuulunut edellisessä liitossakaan olevalle puolisolle.""
En oikeastaan ymmärrä, miten asia tulisi sen vaikeammaksi. Meillä ainakin kaikki on ihan selvää: kaikki lapset tulevat perimään omat vanhempansa. Ihan normaalisti. Mieheni edellisen liiton lapset tulevat perimään mieheni ja äitinsä, ja yhteiset lapset tulevat perimään mieheni ja minut. Ei siinä sen kummempaa, aivan tavallinen kuvio.
Sun tekstejä kun lukee, ei voi kun rivien välistä lukea mun, mun, mun omistama ja ikäänkuin nauttisit tuosta valta-asemasta. Muistutatko miestäsi yhtä usein kuinka paljon Sä omistatkaan. 80% jaettuna 2 on musta 40% eli Eiks sun osuus pitäisi olla 60%. Miehet on parempia jakamaan ja ne osaa käyttää tuota sanaa me ja meidän. Jotenkin tulee tunne, että sun miehesi on vähän alisteisessa asemassa.
Riidelläänköhän missän "perheessä" niin paljon lapsista kuin näissä uusioperheissä?
Joka ainoa asia on riidan aihe... varsinkin jos se liittyy miehen lapsiin, tai miehen exään. Huvittavaa seurata tätä keskustelua ja ihmetellä, miten pahansuopa voikaan olla ihminen joka alkaa seurustella miehen kanssa joka on eronnut. Täytyy olla kova paikka.
Onneksi omalle kohdalle ei ole tuollut tuollaista elämää, en voisi elää noin riitaisessa ja sekavassa elämässä.
Hmmm. Perheen omaisuus on vanhempien ja päättävä mitä tekee ei lapset ! Eikä uusi puoliso varasta ryövää ketään vaan on vuosien varrella laittanut yhteiseen hyvään varoja! Perii avioehdon mukaan puolisonsa ja biologise lapset perii osuutensa ! Miksi tehdä elämästä vaikeempaa kun se on
Mietihän jukni69 mitä todella kirjoitit.
Mikä on yhteistä hyvää ja missä ovat lapset tässä ajattelussa, siis entisen liiton lapset.
Nämä tilanteet ovat jokaisessa tapauksessa erilaiset ja siksi niitä pitääkin ajatella tapauskohtaisesti.
Monesti ajatellaan, että mitä siinä mitään avioehtoja laatimaan, kun kaksi tyhjää mene naimisiin. Asioita pitää katsoa pitemmällä jaksolla, koska kukaan ei tiedä mitä seuraavan mutkan takana odottaa, tuleeko ihastuminen uuteen kuin salama kirkkaalta taivaalta vai tapahtuuko surullisia asioita. Nämä kaikki vaikuttavat näihin talouden asioihinkin.
Kyllähän se mikä ollaan itse hankittu liiton aikana omilla vaoilla menee jakoon
puoliksi, mutta jos tuo osuus on maksettu entisestä liitosta saaduilla entisen kumppanin kanssa hankitulla omaisuudella, näkisin kovin vääränä sellaisen menevän jakoon jos lapsia edellisestä liitosta on olemassa.
Tekisitte nyt ainakin sen, että varaisitte varoista lasten opiskeluun varoja, jotta eivät jäisi aivan peruskoulun varaan elämää alkamaan. Saisivat edes ammatin, jolla olisi mahdollisuus tulla toimeen.
Näissä on todella paljon erilaisia versioita, jotta pitäkää ne talouden asiat erillään ja varsinkin jos on todella ex-liittoja ja lapsia niistä ja jos toinen perii tulevassa vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan jotakin.
Niin läheltä liippaa etteikö eräs kesäasunto olisi mennyt jakoon perheen lapsen erossa, sillä vanhemmat olivat ajatelleet antaa mökin lapselleen, mutta onni etteivät ehtineet.
Pahassa tilanteessa mökki olis mennyt ex-puolisolle, joka on täysin ulkopuolinen saamaan sen.
Tai sitten olisi sen arvo laskettu yhteen ja jaettu näin osa sen arvosta ex:lle .
Jos mökki ei olisi ollut mukana olisi jaettu vaan heidän omaisuutensa ja mökki olisi jatkossa ollut yksin tuon lapsen, kenelle se kuuluisikin.
Tässä on lähimailla on ollut sukutiloilla pari eroa, jossa sitten onkin järkyttävää jälkeä, kun omaisuus jaetaan, se on tilan pito konkurssissa helposti. Toisessa tapauksessa asia vei niin ahtaalle, että jakajaa ei enää ole.
No lapset ovat pesänosakkaina ja näin heidän varojaan valvookin nyt virkaholhooja. Ei pääse huoltaja yksin tekemään mitään tai käyttämään lasten varoja. Vähän hillitsee riemuhyppelyjä ja sen yhteisen hyvän rakentamista ainakaan lasten varoilla.
Ei ole mitään entisen liiton rahoja, koska ne osituksessa jaettiin kummallekin puoliksi on vain minun osuuteni ja minä saan rahoillani tehdä mitä lystään, muksut perii mitä jää, mutta minä elän niin kun tykkään en vielä eläessäni ala mitään muksuille sen kummemmin säästään omia varojani, haluan matkustella ja tuhlata omia rahojani ja kun minun pääni kaatuu niin muksuille 2 kpl jää kiinteistöt ja mökit jaettavaksi.
Koulutus on Suomessa verorahoin kustannettua, siis ei maksa mitään edes yliopistotasolla ja jopa ulkomaalaiset saa täällä ilmaisen koulutuksen tukineen.
Lapsilla ei ole mitään perintöä ja varoja ennen, kun huoltajat kuolee.
Ei elämisen tarkoitus ole säästää lapsille omaisuutta ja ite kitkutetaan nuukana et lapset vaan saa, itse meikäkin on omaisuutensa ansainnut, en ole vielä perinyt mitään koska omat vanhat vanhempani elää vielä.
Näin minäkin ajattelen.
Kun ero tulee, eroavan parin omaisuus jaetaan puoliksi, ja that's it. Ei ole enää mitään "entisen liiton rahoja", vaan molemmilla omat rahansa erikseen. Eron jälkeen molemmilla osapuolilla on täysi oikeus tehdä omaisuudellaan mitä lystää. Eikä sillä ole väliä, onko sitä omaisuutta paljon vai vähän, aika usein eron jäljiltä jää käteen vain lainaa, ja omaisuutta joudutaan myymään, jotta lainat saadaan lyhennettyä. Se, mitä sen jälkeen jää käteen, niin sillä saa kumpikin osapuoli tehdä mitä haluaa. Harvemmin kuitenkaan mistään miljoonista puhutaan, kyllä nykyajan nuoret parit ovat niin korviaan myöten veloissa.
Joku saattaa erosta niin kettuuntua että pistää elämän ranttaliksi ja lähteä Thaimaaseen h*oriin ja ryyppäämään, ja antaa vaikka koko omaisuutensa sitä kautta noille h*orille.
Suurin osa todennäköisesti hommaa sen oman kämpän ja jatkaa elämäänsä eron jälkeen, tuskin kroisoksena, vaan ihan normaalisti työssäkäyvänä ihmisenä, jonka elintaso on ehkä eron myötä hieman laskenut.
Jos joku haluaa nuukailla ja kittuutella, ja elää makaroonilla ja tonnikalalla, jotta lapsille jäisi mahdollisimman paljon perintöä sitten kun kuolema korjaa, niin siitä vaan. Jokainen tyylillään. Itse kuitenkin keskityn elämiseen, ja sitten kun se viikatemies minut vie, niin katsotaan sitten, mitä sieltä tililtä löytyy, ja toki lapset saavat kaiken kun aika minusta jättää. Ollos hyvä vaan. Mutta en todellakaan aio tunkea rahojani patjan sisään, istua patjan päällä ja vartioida sitä kuin jotain valtionsalaisuutta siltä varalta, että joku himoitsee minun lasteni perintöä, jonka he tulevat saamaan sitten joskus hamassa tulevaisuudessa, koska minulla ainakin on aikomuksena elää vielä ainakin 40 vuotta, jos Luoja suo.
Aivan naurettavaa paasata täällä suu vaahdossa perintöasioista. Parhaimmillaan täällä joku kirjoittelee jostain perinnönjaoista ja lasten osuuksista jopa erotilanteissa, vaikka ei erossa kukaan ketään peri. Siinä on ihan turha lasten olla sormet ojossa kun äiti ja isukki eroaa, ei se omaisuus mene silloin jakoon muuta kuin sille äitille ja isukille.
Summa summarum: Jokainen tekee omalla omaisuudellaan mitä lystää. Jokaisella on siihen täysi oikeus. Ei joka pennosen kohdalla voi alkaa ajattelemaan, että voi ei, en minä voi tätä ostaa, tuhlaan muuten lapsilleni kuuluvaa perintöä.
Samaa mieltä ite ryyppään rahani ja nautin työni tuloksista, jälkikasvulle jää mitä jää.
Jälkikasvu hommatkoon ite omaisuutensa, niin minäkin olen aikoinani tehnyt ja nyt melkeen 60v annan palaa, kun vielä terveenä olen.
Aivan. Ja sinulla on täysi oikeus tehdä rahoillesi tasan mitä itse haluat.
Tämän ketjun aloittaja (joka myös tuolla keskustelun välissä paasaa samaa perintömantraansa ja puhuu muka-hienoilla-lakitermeillä, joilla hän valitettavasti paljastaa vain oman tietämättömyytensä ja puolueellisuutensa) ilmeisesti elää ja tekee työtä vain lastensa perinnön eteen. Ja siinä sivussa vieläpä stressaa niin maan perkeleesti, ettei vaan hänen tai kenenkään muun ihmisen perintö vahingossakaan mene väärään osoitteeseen.
Ihmeellinen tapa elää, ei voi muuta sanoa. Itse en jaksaisi vaivata päätäni sellaisilla asioilla. Itse olen sitä mieltä, että jokainen ihminen/perhe tekee omilla rahoillaan tasan mitä haluaa, ja jättää tai on jättämättä siitä perintöä tasan kenelle halua. Ei se ole minulta pois, eikä sen pitäisi olla kenenkään ulkopuolisen asia. Eikä herran tähden kannata elämäänsä käyttää miettien, että mitä ostaa ja mitä rahoillaan tekee, ettei vaan kuluttaisi lasten perintöjä!! Jokainen elää omannäköisensä elämän ja on oikeutettu omalla työllä tienatuilla rahoillaan tekemään ja elämään, ei kannata jättää elämättä siinä pelossa ettei jää perintöä jälkipolville. Kyllä se kuolo korjaa meistä jokaisen vuorollaan, joko huomenna tai 50 vuoden päästä, sitä kukaan ei tiedä, ja se mitä silloin jää, sallittakoon se lapsille perinnöksi, mutta ei jätetä elämättä ja tekemättä sen vuoksi.
Omilta vanhemmiltani saimme sisarusten kanssa perinnöksi talon. Vanha talohan tuo on, 70-luvulla rakennettu eikä siitä kukaan rikastunut, eikä liioin kukaan halunnut muuttaa asumaan taloon, joka olisi vaatinut isoa remppaa. Varmasti ovat äiti ja isä elämänsä aikana työtä tehneet, niska limassa, ja tienanneet, mutta koskaan en ajatellut, että jes, tehkääpä töitä, että meikäläiselle jää perintöä!! Eläkevuodet vanhempani viettivät ulkomailla, nauttivat elämästä, käyttiv'ät säästönsä maailmanympärysmatkaan, ja hyvä niin. Minulle on tärkeintä, että he muistivat ruuhkavuosien jälkeen keskittyä vain itseensä ja nauttia, en minä koskaan heiltä mitään omaisuuksia havitellut.
Juuri tuollaiset perinnöstä paasaajat ovat niitä, jotka kieli pitkällä hierovat kämmeniään yhteen ja odottavat "suru-uutista" sukulaisten kuolemasta, jotta pääsevät käsiksi mahtaviin perintöihin (hah hah).
Kyllä ne varat on minun mitkä jää edellisestä liitosta ei lasten ! Ja lapsia tuetaan niillä mitä on nyt ja tässä tasapuolisesti kummankin lapsia kasvattaen yhdessä ! Ja kun kummastakin meistä jättää aika niin omaisuus on tasaantunut yhdeksi meidän aikuisten omaisuudeksi joten vaimo perii ja lapsille menee lakiosuus... ...elämästä ei kannata tehdä vaikeempaa mitä se on ( ja muuten ex on tästäkin kuviosta ulkopuolinen ex ei peri mitään ihan sivu huomautuksena näille kiihkeimmille uusikon vihaajjille).
Jos lapsensa on hyvin kasvattanu, on kai oikeus tehdä rahoillaankin mitä tykkää. Jos velvollisuuksiaan taas ei ole tällä saralla hoitanut ja jättänyt, hylännyt, antanut uuden puolison kohdella lastaan huonosti, olisi vanhemman moraalinen velvollisuus kuolla mahdollisimman pian ja jättää perintö lapsilleen, että he saisivat hoidettua sillä psyykensä kuntoon. Näin ehkä vielä tämän jälkeen nämä lapsena nujerretut kykenisivät hankkimaan joskus jotain omaakin ja maksamaan jokusen veroroposenkin. Ugh.
No ei se raha ainakaan minun mielestäni enää siinä vaiheessa auta eikä korvaa mitään, jos on joutunut vanhempiensa laiminlyödyksi tai hylkäämäksi.
Kun luin näitä erilaisia näkökantoja, selveni täydellisesti, että ihmiset eivät välitä vähääkään omista lapsistaan, pidä heidän puoliaan.
Ranttaliksi laitetaan kaikki, hirveää luettavaa, kun elämä on kadonnut erojen myötä.
Entistä enemmän toivon hartaasti, että jokainen eronnut joutuu jonkinlaiseen terapiaan, sillä tuo tuho on hirvittävä, minkä ero aiheuttaa.
Onneksi meidän lapset ovat säästyneeet tämänkalataisilta asioilta. Koskaan emme ole nähneet ex isän ex miehen naikkosia, eikä lapset ole joutuneet pakosti isänsänaikkosten kysniin ja haukuttaviksi.
Sanoin jo heti, että naikosia et sitten meidän kotiin raahaa etkä meitä niitä naikkosia katsomaan.
Olemme niin etuoikeutetussa asemsaa, että onnellisia olemme, koska mies on pitänyt naakkansa kaukana miestä, koska ei halua että saisimme erittäin huonoja viakutteita ja että meitä haukuttaisiin jatkuvsti päivittäin.
Lapsemme ovat säästyneet pljolta, vaikka isä hylkäsi ovat lapset silti onnellisia. Millainen on perheenrikkoja joka vie lapsilta isän ja käskee miehen hylkäämään omat lapset?
Semmoisen sutturan kanssako meidän pitäisi olla sydänystäviä? Meille ie semmoiset naikkoset tule, emmehän mekään mene niitä katsomaan ja kuulustelemaan.
Onneksi ei ole tarvinnut heitä nähdä, ja kyllä mua äitinä olisi hävettänyt jos mies olisi sutturat meille tuonut. Yai se ettemme lasten kanssa enää tuntisi toisiamme, vaan olisimme täysin vieraita kun tapaisimme. en kehtaisi lapsiani silmiin katsoa jos mies olis naikkoset meille tuinut.
Halusimme shuojella lapsiamme, ja ovatkin erittäin onnellisessa asemassa olleet, kun eivät ole pakotettu naikkosten seuraan. Onneksi.
Lapsetkin sanovat että olen maailman paras äiti. Onneksi hylkäsivät isän, sitä saa mitä tilaa, mies kärsii eniten kun menetti lapset, mutta oma vika oli kun hylkäsi ja vaihtoi naikkosiin.
Ei tietenkään raha mitään korvaa. Mutta kyllä se vaan kummasti tuo palveluja ym. mahdollisuuksia paremmin ulottuville, jos niistä enää jaksaa yhtään nauttia tai hyötyä. Parempi maksella osa vanhempien perinnöstä kuin nöyryyttävien proseduurien barrikoidusta veronmaksajien pussista.
Kuulle, ei niitä perintöjä tule tulevaisuudessa jäämään keneltäkään. Siitä valtio pitää huolen. Eli tulevaisuudessa kun toinen joutuu jonkinlaiseen hoitokotiin, niin terve puoliso saa lähteä maantielle kävelemään, kun kunta, kaupunki myy asunnon alta ja kuitaa koko summan hoitomaksuihin, Koska hoidettavan eläke ja muut tulot ei riitä!
Todennäköisesti lääkärit informoi kunnan tai kaupungin johtoa siitä kuka vanhuksista heittää pian henkenssä ja silloin laitetaan koko omaisuus heti myynti. Sitten vanhus heitää veivin pari päivän päästä omaisuuden myynnistä niin kunnat ja kaupungit pitää koko summan itsellään vaikka hoitoon ei olisi mennyt kuin muutama tonni eläkeen perimisen lisäksi.
Niin että turhaa sie perinnöistä huolehdit, ei niitä lapsille jää, saavat vain hiton ison laskun maksettavaksi vielä vanhempien kuoleman jälkeen olemattomista hoidoista.
No voi jösses... Ymmärrätkö että on hyvin paljon erilaisia tilanteita uusperheissä, niin henkisesti kuin taloudellisestikin? Itse en ole muuten koskaan kuullut, että kukaan solmisi liittoa seksin tai taloudellisten seikkojen takia minun lähipiirrissäni -oli sitten ensimmäinen, toinen tai kuuden liitto. Eiköhän kuitenkin vakavampaan suhteeseen lähdetä kiintymyksen, välittämisen, yhteisten unelmien yms takia.
Itse olen eronnut kahden lapsen äiti ja myös puolisollani on lapsi edellisestä avoliitosta. Kun perustimme uusperheemme, molempien lapset olivat pieniä tarhaikäisiä, vaikka aiemmista liitoista oli jo pari vuotta.
Kyllä me puhuimme, miten haluamme raha-asiat hoitaa. Meillä on perhe, ihan samalla tavalla kuin kenellä tahansa ydinperheelläkin. Meidän perheeseen kuuluu kolme lasta, jokainen heistä eri ajan toisella vanhemmallaan. Siitäkin huolimatta yhtä rakkaita meille.
Me huolehdimme perheen menoista yhteisillä rahoilla. Palkat yms. tulee yhteiselle tilille, josta hoidetaan kaikki maksut. Säästötilille siirrämme toki osan yms.
Meillä on avioehto avioeron varalle siten, että molemmat pitää ennen liittoa kerrytetyn omaisuuden ja yhdessä kerrytetty menee puoliksi. Sen sijaan kuoleman sattuessa aviehto ei ole voimassa, vaan puoliso perii lain mukaan.
Meillä on testamentti, joka määrää kaikki perheen kolme lasta samanarvoisiksi meihin nähden, eli jos minä kuolen, myös puolison lapsi perii minulta. Samoin jos puolisoni kuolee, minun lapseni perivät häntä. Testamentissa on kuitenkin kohta, jossa toivomme että kukaan lapsista ei ota osuuttaan perinnöstä ennen kuin me molemmat olemme kuolleet. Mikäli haluaa perinnöstä osan vielä toisen puolison eläessä, saa vasta vain lakiosan. Muuta omaisuutta lapset odottavat siihen saakka, että meistä molemmista aika jättää.
Lapset ovat nyt 9, 10 ja 12 vuotiaita. Yhdessä ollaan siis eletty ja lapsia kasvatettu jo kohta 8 vuotta. Tämä on toiminut meillä hyvin, enkä muuttaisi mitään. :)
Taloudellisia asioita kannattaa miettiä, siitä olen samaa mieltä. Mutta on turha tuputtaa muille omaa malliaan. Kaikilla perheillä on se oma itselle sopiva tapa toimia.
iuhöiuohluih, teillä on asioita hoidettu myös tulevaisuuden kannalta, näin hyvä.
Monessakaan perheessä näin ei ole tehty.
Ymmärrän hyvin joidenkin ärtymyksen kirjoittelussa. Kaikilla ei tosiaankin ole mitään, mitä edes voisi jakaa, tai ei ole erossa saanut muuta kuin velkaa mukaansa. Eivätkä kaikki peri ketään. Tasapuolinen ei tämä maailma ihmisille ole, yksin en asialle voi mitään.
Mutta ne joilla on ja ovat erojen osituksessa saaneet tai sitten perineet, kyllä oikeus ja kohtuus on ajatella kaikki lapsiaan ja heidän tulevaisuuttaan. Myöhemmin lasten vartuttua voi ohjata heitäkin myös taloudelliseen ajatteluun.
Se on yksi osa meidän jokaisen elämässä, olimmepa yksin tai moneen kertaan kumppanina vaihtaneita.
On ihastumisia ja rakastumisia, mutta kyllä asiat täytyy erottaa toisistaan ja osata sillä kiihkeimmänkin ihastumisen tai rakastumisen hetkellä pitää pää kylmänä muiden asioiden suhteen. Ja silloin se on todella tärkeää jos on aikaisemmista suhteista lapsia, heitä ei pidä unohtaa tälläkään hetkellä.
Edellinen kirjoittaja on osannut huomioida asioita ja nähdä tulevankin, joka meidän jokaisen pitäisi ajatella ja tehdä paperit kuntoon, sillä hetkeä milloin kaikki muuttuu, kukaan ei tiedä.
Uusioperheitä ei ole olemassakaan, pelkkää kuvitelmaa.
Normaalissa perheessä isä ja äiti käy töissä ja maksaa lastensa elatuksen yhdessä. Mikä siinä on kummallista?
Kun sitten vanhemmat eroaa, isä yleensä maksaa elareita. Mikä siinä on kummallista?
jospa tehtäisiin niin: Kun aviopari eroaa, niin maistraatti ottaa koko omaisuuden hallintaan ja siirtää sen kokonaan lasten nimiin suoraan sekä hankii äkäisen edunvalvojan. Avioparille jäisi vain velat maksettavakseen kun lähtevät erilleen ihan tyhjältä pöydältä.
Mutta sillähän ei ole väliä jos menee luotto ynnä muut tiedot ja joutuu asumaan venee alle, kuhan vain heidän hankima omaisuus siiretään suoraan lapsille.
Tässä vain on otettava myös huomioon se, että jos jompikumpi on saanut perintöjä esim. omilta vanhemiltaan niin tätä ei voi siirtää lapsille vaan se on jätettävä osituksen piiriin jos sitä ei ole testamentilla pois suljettu.
Kaikki muu avioliiton aikana hankittu omaisuus siiretään todellakin lapsille, niin ei tarvitse ex akkojen hätäillä enää sen jälkeen siitä että uusikot vie lasten perinnöt! Niin ja jos ex rouva jää tai ex ukko jää lasten omistamaan taloon on siitä maksettava täyskorvaus vuokrana lasten tilille!
Olisiteko siten tyytyväisiä? Veikaan että ette!