Hei,
kertokaa minulle mitämieltä olette tv:n tarjonnasta nykypäivänä? Tuleeko pelkkää roskaa? Mikä kiinnostaa, mikä vihastuttaa? Maksatteko lupaanne turhaa?
Maksatteko turhaa tv-lupa maksua?
11
1864
Vastaukset
- Luvaton
Lupatarkastaja kysyi ensimmäiseksi ovella, onko tv -lupaa.
Vastasin, että ei ole.
Lupatarkastajan kaiveltua vähän aikaa papereitaan sanoin, että ei ole kyllä vastaanotintakaan.
Arvatkaa oliko pettynyt ilme tarkastajalla?
Pyysi tarkastaa asunnon vielä lisäksi. Ei muuten uskonut.
Tästä viikon päästä postitse tuli lupamaksukaavake, jos vaikka haluaisin maksaa tv -luvan.
En hankkisi televisiota, vaikka lupamaksu poistuisikin.
Miksi yle pitäisi rahoittaa verovaroista? Kaikkia ei kertakaikkiaan kiinnosta telkkarin vahtaaminen.- Töllö Peloton
Tulipa kerran TV-maksutarkastaja soittelemaan ovikelloani. Oven avattuani tarkistin tietenkin ensimmäisksi tarkastajan valtuudet. Sen jälkeen kehoitin käyttämään kerrostalomme ulko-ovea samalla ilmottaen, että turha ovikelloani soitella uudelleen. Onnittelin myös ettei Arska ollut kotona, on muuten ihan kiva tyyppi, mutta vetää armotta turpiin kaikkia, jotka vähänkin haiskahtaa virkamieheltä. Eipä ole sen jälkeen tarkastajaa näkynyt. Ihan rauhassa oon saanu telkkaria katsella.
En siis uhkaillut tarkastajaa, vaan varoitin kaveristani Arskasta, jota ei tietenkään ole olemassakaan.
- vaa
En tietenkään maksa pienistä rahoistani.Onhan ne käyny kyselemässä ovella,ei tietenkään mennä avaamaan, mutta luovuttaneet sitten,ja nyt mulla ei muka oo virallisesti telkkaria.Fun! saa kattella ilman huolia! ja sitten vinkki,kantsii laittaa alle 14 vuotias lapsi aina ovelle jos on pakko avata,niitä ei saa häiritä kyselemällä esim saako tulla tarkastamman
- täti
Miksi maksaisin tv-lupa maksun? En katsele yle 1 tai yle 2 kanavia (jos katson niin yhden ohjelman kerran viikossa - en tosin aina sitäkään). Miksi siis maksasiin kanavista, joita en edes katsele?? Muita kanaviahan (joita itse katselen!) ei rahoiteta tv-lupamaksuilla vaan mainoksilla!!
- ärsyyntynyt
Miks ihmeessä palveluja pitäis saada ilmaiseksi?! Jos katson televisiota; maksan siitä. Tv-luvilla kustnnetaan myös radiokanavat, se usein tuppaa unohtumaan.
Ja turha valittaa, et tulee vain uusintoja tms. maksakaa maksunne, niin voisi olla rahaa tuottaa lisää ohjelmia.
BTW. lupamaksut menevät valtiolle ja sieltä eteenpäin esim. Yleisradiolle mutta ei 100%:sti. - haluaa
ärsyyntynyt kirjoitti:
Miks ihmeessä palveluja pitäis saada ilmaiseksi?! Jos katson televisiota; maksan siitä. Tv-luvilla kustnnetaan myös radiokanavat, se usein tuppaa unohtumaan.
Ja turha valittaa, et tulee vain uusintoja tms. maksakaa maksunne, niin voisi olla rahaa tuottaa lisää ohjelmia.
BTW. lupamaksut menevät valtiolle ja sieltä eteenpäin esim. Yleisradiolle mutta ei 100%:sti.maksaa tuosta vitun paska ylen huipputarjonnasta mitään,luulis tolla rahalla saavan pikkusen parempaa ohjelmaa
- prkl
ja tv:n anti on suurimmaksi osaksi paskaa.
- kunnon kansalainen
Maksan mielelläni televisioluvan, koska hinta on mielestäni kohtuullinen siihen nähden, että televisiosta tulee asiallista ja viihdyttävää ohjelmaa useita tunteja päivässä.
- diibadaaba
"Maksan mielelläni televisioluvan, koska hinta on mielestäni kohtuullinen siihen nähden, että televisiosta tulee asiallista ja viihdyttävää ohjelmaa useita tunteja päivässä."
-> mikä se noin sanoo? provo vai papukaija?
ja asiallista ja viihdyttävää tv1:ltä ja tv2:ltä? :=D
MUHAHHAHHHHAAAAA - bronwyn
diibadaaba kirjoitti:
"Maksan mielelläni televisioluvan, koska hinta on mielestäni kohtuullinen siihen nähden, että televisiosta tulee asiallista ja viihdyttävää ohjelmaa useita tunteja päivässä."
-> mikä se noin sanoo? provo vai papukaija?
ja asiallista ja viihdyttävää tv1:ltä ja tv2:ltä? :=D
MUHAHHAHHHHAAAAAMinusta ainakin on ihan selvää, että tv-lupa/-maksu maksetaan, jos kerran töllö kotona on. Tietysti olisin mieluummin maksamatta -nekin rahat säästyisi- mutta en kehtaa.
Niin ja kyllähän Ylenkin kanavilla hyviä ohjelmia tulee, esim. Avara luonto, Prismassa on joskus mielenkiintoisia aiheita, muita dokumenttiohjelmia, jne.
- Jarsa
En maksa enkä ikinä tule maksamaankaan!!!
Ostin juuri tuossa puolisen vuotta sitten uuden asunnon jonka pohjaratkaisu on onneksi sellainen ettei ovelle näy makuuhuoneen eikä olohuoneenkaan telkkari...=) Ja eikä kiinnosta pätkääkään "Jos joku ei maksa niin toiset maksavat enemmän"... Ennemmin vaikka laitan TV-maksurahat vuosittaiseen etelän reissuun!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437907Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4512190Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2282092- 1431668
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511224Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251205Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule981075Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65829Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54724Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6715