Kun puhutaan Jumalasta kristinuskossa ja islamissa niin olen huomannut, että jo likipitäen lapsesta saakka Jumalan persoona mielletään miespuoliseksi.
Kristinuskossa jo Raamatussa on maininta Isästä ja Allah mielestäni ehdottomasti on miespuolinen.
Toisaalta uskontoihin enemmän perehtyneet osaavat kuvailla Jumalan aineettomaksi/aineelliseksi, olevaksi/näkymättömäksi.
Miksi Jumalaa on vaikeaa kuvitella rakastavaksi ja rauhantahtoiseksi naiseksi vaan sotaisaksi, kostavaksi ja ankaraksi miespuoliseksi auktoriteetiksi?
Tuota uutta nimimerkkiä ei sitten kannata sen kummemmin ihmetellä. Se on se entinen AHH uudessa muodossa, mutta tuli kämmäiltyä tuossa rekisteröinnissä - jotta silleen.
Jumala on mies
16
647
Vastaukset
- jakewaits
>>Miksi Jumalaa on vaikeaa kuvitella rakastavaksi ja rauhantahtoiseksi naiseksi vaan sotaisaksi, kostavaksi ja ankaraksi miespuoliseksi auktoriteetiksi?>>
Koraanin mukaan Allahia ei voi määritellä mieheksi, ja oikea muslimi kavahtaisi mielipidettäsi, että "Allah on mies".
Mutta totuushan tästä sotaisesta monoteistisesta jumalasta on simppeli. Sellaisen avulla on paljon helpompi kerätä itselleen ryöstösaalista, valtaa ja alistaa naisia kuin jollain Khrisnalla. Tietenkin!- taha.islam
Krishnanhan kerrotaan ryöstäneen naisen, mutta asiaan:
Mitä pahaa on sodassa? Miksi ei saa sotia? Pitäisikö olla puolustautumatta jos joku hyökkää kimppuun? - äRRä
taha.islam kirjoitti:
Krishnanhan kerrotaan ryöstäneen naisen, mutta asiaan:
Mitä pahaa on sodassa? Miksi ei saa sotia? Pitäisikö olla puolustautumatta jos joku hyökkää kimppuun?Kuten näin?
http://web.amnesty.org/library/Index/ENGAFR540972004?open&of=ENG-SDN - jakewaits
taha.islam kirjoitti:
Krishnanhan kerrotaan ryöstäneen naisen, mutta asiaan:
Mitä pahaa on sodassa? Miksi ei saa sotia? Pitäisikö olla puolustautumatta jos joku hyökkää kimppuun?Mutta, kiitos, olen saanut sinulta tänään taas paljon materiaalia. Tässä helmet:
"Pahan Akseli muodostuu mm. juutalaisista"
"Mitä pahaa on sodassa?"
- K750cc
...Jumala loi naisen ja miehen omaksi kuvakseen, tämä on se peruste, miksi minä en ymmärrä vanhakantaisia naispappeuden vastustajia ja periaatteessa nämä samat ukkelit ovat vastustaneet aikanaan myös naispuolisia opettajia. Minusta Jumala edustaa kumpaakin sukupuolta tasavertaisesti. Tehdäämpä uusi tulkinta kolminaisuuden Pyhästä Hengestä, jospa Pyhä Henki onkin nainen, eikö kolminaisuuskäsite olisi silloin täydellinen, Isä, Poika ja Pyhä Henki.
VT:een Jumala on ankara ja rankaiseva, mutta UT:een Jumala on rakkauden Jumala.
Jeesuksen rakkain opetuslapsi oli Maria M, mutta miksi Marian evankeliumia ei ole Raamatussa ja Da Vincin maalauksessa viimeinen ehtoolinen opetuslapsille, parhaimmalla paikalla istuvalla hahmolla on naisen muodot.- aahoohoo
Maria M ei ollut Jeesuksen opetuslapsi vaan kaikki 12 olivat miespuolisia ,jotka lähetettiin kertomaan hyvää sanomaa kaikkialle. Ei yhtään naista.
Jos tästä tekee hätäisen johtopäätöksen niin eikö naispappeus ole hieman ristiriidassa Raamatun kanssa. - K750cc
aahoohoo kirjoitti:
Maria M ei ollut Jeesuksen opetuslapsi vaan kaikki 12 olivat miespuolisia ,jotka lähetettiin kertomaan hyvää sanomaa kaikkialle. Ei yhtään naista.
Jos tästä tekee hätäisen johtopäätöksen niin eikö naispappeus ole hieman ristiriidassa Raamatun kanssa.Joh 20
Tyhjällä haudalla 20:1-10
Varhain aamulla Maria Magdalena näki haudalle tullessaan kiven vieritetyksi pois haudan suulta. Hän kääntyy välittömästi kahden tärkeimmän opetuslapsen puoleen. Meille ei ole yllätys, että haudalle saapuu ensimmäisenä Jeesuksen rakkain opetuslapsi Maria Magdalena, Herran ylösnousemuksen todistaja. Johanneksen kertomuksen pieni yksityiskohta saa osoittaa tärkeää piirrettä ylösnousemuskertomuksissa. - jakewaits
aahoohoo kirjoitti:
Maria M ei ollut Jeesuksen opetuslapsi vaan kaikki 12 olivat miespuolisia ,jotka lähetettiin kertomaan hyvää sanomaa kaikkialle. Ei yhtään naista.
Jos tästä tekee hätäisen johtopäätöksen niin eikö naispappeus ole hieman ristiriidassa Raamatun kanssa.>>Jos tästä tekee hätäisen johtopäätöksen niin eikö naispappeus ole hieman ristiriidassa Raamatun kanssa.>>
Saattaa olla, että Paavali on kieltänyt naispappeuden. En ole jaksanut ottaa asiasta selvää, kuinka suorasanaisesti. Paavali ei kuitenkaan ole Jeesuksen veroinen auktoriteetti kristinuskossa, ja kuten eräs naispappi ohjelmassa "Jos" sanoikin, että Jeesuskin muutti mieltään kanaanilaisen naisen kohdalla... - jakewaits
K750cc kirjoitti:
Joh 20
Tyhjällä haudalla 20:1-10
Varhain aamulla Maria Magdalena näki haudalle tullessaan kiven vieritetyksi pois haudan suulta. Hän kääntyy välittömästi kahden tärkeimmän opetuslapsen puoleen. Meille ei ole yllätys, että haudalle saapuu ensimmäisenä Jeesuksen rakkain opetuslapsi Maria Magdalena, Herran ylösnousemuksen todistaja. Johanneksen kertomuksen pieni yksityiskohta saa osoittaa tärkeää piirrettä ylösnousemuskertomuksissa.Miksi valehtelet?
- jakewaits
K750cc kirjoitti:
Joh 20
Tyhjällä haudalla 20:1-10
Varhain aamulla Maria Magdalena näki haudalle tullessaan kiven vieritetyksi pois haudan suulta. Hän kääntyy välittömästi kahden tärkeimmän opetuslapsen puoleen. Meille ei ole yllätys, että haudalle saapuu ensimmäisenä Jeesuksen rakkain opetuslapsi Maria Magdalena, Herran ylösnousemuksen todistaja. Johanneksen kertomuksen pieni yksityiskohta saa osoittaa tärkeää piirrettä ylösnousemuskertomuksissa.Johannes 20
1 Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois.
2 Hän (M-A-R-I-A M-A-G-D-A-L-A) lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja _sille_ opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: "Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu."
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?ref=Joh. 20:1&rnd=1096899113549 - K750cc
jakewaits kirjoitti:
Miksi valehtelet?
...totuuden puhuja tässä moninaisessa tälle palstalle kirjoittavien joukossa.
Marian evankeliumi todistaa Jeesuksen
olleen kaikkea muuta kuin sovinisti, mitä kirkko on kautta aikojen pyrkinyt olemaan, toisin sanoen vaimot ja naiset ovat olleet toisen luokan ihmisiä, mutta lukekaa otteita ja ajatuksia Marian
evankeliumista, mitä jostain syystä ei hyväksytty Raamattuun, tai oliko syy se että maailma oli ja yhä on miesten.
LAINAUS
Marian evankeliumi.
Tämä Nag Hammadista v. 1945 löydetty koptilainen evankeliumi on alkuaan kreikankielinen ja peräisin v. 150 JKr. Puolet tekstistä eli kuusi ensimmäistä sivua ovat kadonneet. Irenaeuksen tiedetään hyödyntäneen sitä n. 170 jKr. Se edustaa gnostilais-egyptiläistä kristillisyyttä ja kertoo Maria Magdaleenasta Jeesuksen lähimpänä oppilaana, joka naisena ymmärsi parhaiten Jeesuksen sanoman ytimen. Kirjoituksessa häntä kutsutaan Apostolien apostoliksi ja väitetään Jeesuksen opettaneen 'salaiset' tietonsa ensiksi Marialle, jonka välityksellä tieto sitten annettiin muille oppilaille. Miespuolisten oppilaiden, etenkin Pietarin kerrotaan närkästyneen tästä.
Evankeliumi väittää Marian olleen myös Jeesuksen kumppani (avopuoliso?). Tämän näkemyksen taustalla saattaa olla eräs essealaisten laatima kertomus Jeesuksen elämänvaiheista. Tämä Vatikaanissa säilytettävä teksti mainitsee Jeesuksen ja Marian olleen nuorina toisiinsa rakastuneita, ja että Maria ymmärsi täydellisesti vapauden merkityksen rakastetulleen. Tämä naisen asemaa korostava evankeliumi on saattanut syntyä vain Egyptissä Isiksen ja Osiriin hengessä, kristillisten ja pakanallisten käsitysten sekoittuessa. Joka tapauksessa se on nykyään antanut pontta feministiteologien väitteille kristinuskon vääristymisestä miesten hallitsemaksi patriarkaaliseksi järjestelmäksi alkuperäisen sukupuolien tasa-arvoon perustuvan yhteisön sijasta.
Evankeliumin sisältöä
Kertomus sijoittuu aikaan, jolloin Jeesus antaa oppilailleen lähetyskäskynsä. Tekstin alussa Jeesus puhuu kaiken maallisen katoavaisesta luonteesta ja miten kaikki lopulta palaa alkujuurilleen. Sitten Pietari kysyy:
"Kun nyt olet selittänyt kaikki nämä asiat, kerro meille mikä maailmassa on syntiä?"
Jeesus selittää, ettei syntiä itsessään ole olemassa, se syntyy synnillisiksi kutsuttujen tekojen (haureuden) tekemisestä. Mutta ihmisen sisimmässä oleva Hyvä pyrkii palauttamaan kaiken ennalleen; juuri siksi me synnymme ja kuolemme.
Jeesuksen sitten annettua lähetyskäskynsä ja jätettyä jäähyväiset oppilaat masentuvat:
"Kun Vapahtaja oli sanonut tämän, hän lähti. Oppilaat itkivät epätoivoisesti ja sanoivat: 'Kuinka voimme mennä saarnaamaan valtakunnan evankeliumia tosi ihmisestä muille ihmisille? Kun he eivät säästäneet Vapahtajaa, kuinka he säästäisivät meitäkään?'
Silloin Maria nousi ylös, syleili heitä kaikkia ja sanoi veljilleen: ' Älkää itkekö ja olko murheissanne, älkää epäilkö. Hänen armonsa on teidän kanssanne ja suojelee teitä. Meidän pitää ylistää hänen suuruuttaan, sillä hän on koonnut meidät yhteen ja tehnyt meistä tosi ihmisiä.' Näin puhuen Maria suuntasi heidän ajatuksensa hyvään, ja he alkoivat keskustella Vapahtajan sanoista. Pietari sanoi Marialle: 'Sisar, me tiedämme, että Vapahtaja rakasti sinua enemmän kuin muita naisia. Kerro meille Vapahtajan sanoja, jotka sinä tiedät, mutta joita me emme ole kuulleet."
Maria kuvailee heille Jeesuksen sanoja toistaen mm. sielun taivasmatkaa ja sen varrelle osuvia vaikeuksia.
"Tämän sanottuaan Maria vaikeni, sillä Vapahtaja ei ollut sanonut hänelle enempää. Andreas vastasi ja sanoi veljille: 'Mitä mieltä te olette Marian puheista? Minä en ainakaan usko, että Vapahtaja puhui näin. Tämä on todella outoa opetusta' Pietari puuttui keskusteluun ja kysyi muilta: 'Puhuiko Vapahtaja todella salaa, meidän tietämättämme, naisen kanssa ? Pitäisikö meidän kaikkien muuttaa mieltämme ja kuunnella Mariaa? Pitikö Vapahtaja häntä meitä parempana?'
Silloin Maria itki ja sanoi PietarilIe: 'Veljeni Pietari, mitä oikein ajattelet? Luuletko, että keksin tämän itse ja että kerron valheita Vapahtajasta?' Leevi kääntyi Pietarin puoleen ja sanoi: 'Pietari, sinä olet niin kiivas. Nytkin väittelet tämän naisen kanssa, ikään kuin olisit hänen vastustajansa. Jos Vapahtaja piti häntä suuressa arvossa, kuinka sinä voit halveksia häntä? Varmasti Vapahtaja tunsi hänet hyvin ja siksi rakasti häntä enemmän kuin meitä. Meidän pitää hävetä, pukea yllemme täydellinen ihminen ja sitten tehdä niin kuin meitä käskettiin: meidän tulee saamata evankeliumia, eikä meidän pidä vaatia noudatettavaksi muuta sääntöä tai lakia kuin sitä, minkä Vapahtaja ilmoitti meille.' Tämän sanottuaan Leevi lähti ja alkoi julistaa evankeliumia." - K750cc
jakewaits kirjoitti:
Johannes 20
1 Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois.
2 Hän (M-A-R-I-A M-A-G-D-A-L-A) lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja _sille_ opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: "Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu."
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?ref=Joh. 20:1&rnd=1096899113549LAINAUS
Marian evankeliumi.
Tämä Nag Hammadista v. 1945 löydetty koptilainen evankeliumi on alkuaan kreikankielinen ja peräisin v. 150 JKr. Puolet tekstistä eli kuusi ensimmäistä sivua ovat kadonneet. Irenaeuksen tiedetään hyödyntäneen sitä n. 170 jKr. Se edustaa gnostilais-egyptiläistä kristillisyyttä ja kertoo Maria Magdaleenasta Jeesuksen lähimpänä oppilaana, joka naisena ymmärsi parhaiten Jeesuksen sanoman ytimen. Kirjoituksessa häntä kutsutaan Apostolien apostoliksi ja väitetään Jeesuksen opettaneen 'salaiset' tietonsa ensiksi Marialle, jonka välityksellä tieto sitten annettiin muille oppilaille. Miespuolisten oppilaiden, etenkin Pietarin kerrotaan närkästyneen tästä.
Evankeliumi väittää Marian olleen myös Jeesuksen kumppani (avopuoliso?). Tämän näkemyksen taustalla saattaa olla eräs essealaisten laatima kertomus Jeesuksen elämänvaiheista. Tämä Vatikaanissa säilytettävä teksti mainitsee Jeesuksen ja Marian olleen nuorina toisiinsa rakastuneita, ja että Maria ymmärsi täydellisesti vapauden merkityksen rakastetulleen. Tämä naisen asemaa korostava evankeliumi on saattanut syntyä vain Egyptissä Isiksen ja Osiriin hengessä, kristillisten ja pakanallisten käsitysten sekoittuessa. Joka tapauksessa se on nykyään antanut pontta feministiteologien väitteille kristinuskon vääristymisestä miesten hallitsemaksi patriarkaaliseksi järjestelmäksi alkuperäisen sukupuolien tasa-arvoon perustuvan yhteisön sijasta.
Evankeliumin sisältöä
Kertomus sijoittuu aikaan, jolloin Jeesus antaa oppilailleen lähetyskäskynsä. Tekstin alussa Jeesus puhuu kaiken maallisen katoavaisesta luonteesta ja miten kaikki lopulta palaa alkujuurilleen. Sitten Pietari kysyy:
"Kun nyt olet selittänyt kaikki nämä asiat, kerro meille mikä maailmassa on syntiä?"
Jeesus selittää, ettei syntiä itsessään ole olemassa, se syntyy synnillisiksi kutsuttujen tekojen (haureuden) tekemisestä. Mutta ihmisen sisimmässä oleva Hyvä pyrkii palauttamaan kaiken ennalleen; juuri siksi me synnymme ja kuolemme.
Jeesuksen sitten annettua lähetyskäskynsä ja jätettyä jäähyväiset oppilaat masentuvat:
"Kun Vapahtaja oli sanonut tämän, hän lähti. Oppilaat itkivät epätoivoisesti ja sanoivat: 'Kuinka voimme mennä saarnaamaan valtakunnan evankeliumia tosi ihmisestä muille ihmisille? Kun he eivät säästäneet Vapahtajaa, kuinka he säästäisivät meitäkään?'
Silloin Maria nousi ylös, syleili heitä kaikkia ja sanoi veljilleen: ' Älkää itkekö ja olko murheissanne, älkää epäilkö. Hänen armonsa on teidän kanssanne ja suojelee teitä. Meidän pitää ylistää hänen suuruuttaan, sillä hän on koonnut meidät yhteen ja tehnyt meistä tosi ihmisiä.' Näin puhuen Maria suuntasi heidän ajatuksensa hyvään, ja he alkoivat keskustella Vapahtajan sanoista. Pietari sanoi Marialle: 'Sisar, me tiedämme, että Vapahtaja rakasti sinua enemmän kuin muita naisia. Kerro meille Vapahtajan sanoja, jotka sinä tiedät, mutta joita me emme ole kuulleet."
Maria kuvailee heille Jeesuksen sanoja toistaen mm. sielun taivasmatkaa ja sen varrelle osuvia vaikeuksia.
"Tämän sanottuaan Maria vaikeni, sillä Vapahtaja ei ollut sanonut hänelle enempää. Andreas vastasi ja sanoi veljille: 'Mitä mieltä te olette Marian puheista? Minä en ainakaan usko, että Vapahtaja puhui näin. Tämä on todella outoa opetusta' Pietari puuttui keskusteluun ja kysyi muilta: 'Puhuiko Vapahtaja todella salaa, meidän tietämättämme, naisen kanssa ? Pitäisikö meidän kaikkien muuttaa mieltämme ja kuunnella Mariaa? Pitikö Vapahtaja häntä meitä parempana?'
Silloin Maria itki ja sanoi PietarilIe: 'Veljeni Pietari, mitä oikein ajattelet? Luuletko, että keksin tämän itse ja että kerron valheita Vapahtajasta?' Leevi kääntyi Pietarin puoleen ja sanoi: 'Pietari, sinä olet niin kiivas. Nytkin väittelet tämän naisen kanssa, ikään kuin olisit hänen vastustajansa. Jos Vapahtaja piti häntä suuressa arvossa, kuinka sinä voit halveksia häntä? Varmasti Vapahtaja tunsi hänet hyvin ja siksi rakasti häntä enemmän kuin meitä. Meidän pitää hävetä, pukea yllemme täydellinen ihminen ja sitten tehdä niin kuin meitä käskettiin: meidän tulee saamata evankeliumia, eikä meidän pidä vaatia noudatettavaksi muuta sääntöä tai lakia kuin sitä, minkä Vapahtaja ilmoitti meille.' Tämän sanottuaan Leevi lähti ja alkoi julistaa evankeliumia." - ;-)
jakewaits kirjoitti:
Johannes 20
1 Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois.
2 Hän (M-A-R-I-A M-A-G-D-A-L-A) lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja _sille_ opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: "Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu."
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?ref=Joh. 20:1&rnd=1096899113549Uudessa käänöksessä Raamatussa puhutaan rakkaimmasta opetuslapsesta, edellisessä käänoksessä opetuslapsesta kuka oli rakas.
- voitteko poistua tältä pals...
K750cc kirjoitti:
...totuuden puhuja tässä moninaisessa tälle palstalle kirjoittavien joukossa.
Marian evankeliumi todistaa Jeesuksen
olleen kaikkea muuta kuin sovinisti, mitä kirkko on kautta aikojen pyrkinyt olemaan, toisin sanoen vaimot ja naiset ovat olleet toisen luokan ihmisiä, mutta lukekaa otteita ja ajatuksia Marian
evankeliumista, mitä jostain syystä ei hyväksytty Raamattuun, tai oliko syy se että maailma oli ja yhä on miesten.
LAINAUS
Marian evankeliumi.
Tämä Nag Hammadista v. 1945 löydetty koptilainen evankeliumi on alkuaan kreikankielinen ja peräisin v. 150 JKr. Puolet tekstistä eli kuusi ensimmäistä sivua ovat kadonneet. Irenaeuksen tiedetään hyödyntäneen sitä n. 170 jKr. Se edustaa gnostilais-egyptiläistä kristillisyyttä ja kertoo Maria Magdaleenasta Jeesuksen lähimpänä oppilaana, joka naisena ymmärsi parhaiten Jeesuksen sanoman ytimen. Kirjoituksessa häntä kutsutaan Apostolien apostoliksi ja väitetään Jeesuksen opettaneen 'salaiset' tietonsa ensiksi Marialle, jonka välityksellä tieto sitten annettiin muille oppilaille. Miespuolisten oppilaiden, etenkin Pietarin kerrotaan närkästyneen tästä.
Evankeliumi väittää Marian olleen myös Jeesuksen kumppani (avopuoliso?). Tämän näkemyksen taustalla saattaa olla eräs essealaisten laatima kertomus Jeesuksen elämänvaiheista. Tämä Vatikaanissa säilytettävä teksti mainitsee Jeesuksen ja Marian olleen nuorina toisiinsa rakastuneita, ja että Maria ymmärsi täydellisesti vapauden merkityksen rakastetulleen. Tämä naisen asemaa korostava evankeliumi on saattanut syntyä vain Egyptissä Isiksen ja Osiriin hengessä, kristillisten ja pakanallisten käsitysten sekoittuessa. Joka tapauksessa se on nykyään antanut pontta feministiteologien väitteille kristinuskon vääristymisestä miesten hallitsemaksi patriarkaaliseksi järjestelmäksi alkuperäisen sukupuolien tasa-arvoon perustuvan yhteisön sijasta.
Evankeliumin sisältöä
Kertomus sijoittuu aikaan, jolloin Jeesus antaa oppilailleen lähetyskäskynsä. Tekstin alussa Jeesus puhuu kaiken maallisen katoavaisesta luonteesta ja miten kaikki lopulta palaa alkujuurilleen. Sitten Pietari kysyy:
"Kun nyt olet selittänyt kaikki nämä asiat, kerro meille mikä maailmassa on syntiä?"
Jeesus selittää, ettei syntiä itsessään ole olemassa, se syntyy synnillisiksi kutsuttujen tekojen (haureuden) tekemisestä. Mutta ihmisen sisimmässä oleva Hyvä pyrkii palauttamaan kaiken ennalleen; juuri siksi me synnymme ja kuolemme.
Jeesuksen sitten annettua lähetyskäskynsä ja jätettyä jäähyväiset oppilaat masentuvat:
"Kun Vapahtaja oli sanonut tämän, hän lähti. Oppilaat itkivät epätoivoisesti ja sanoivat: 'Kuinka voimme mennä saarnaamaan valtakunnan evankeliumia tosi ihmisestä muille ihmisille? Kun he eivät säästäneet Vapahtajaa, kuinka he säästäisivät meitäkään?'
Silloin Maria nousi ylös, syleili heitä kaikkia ja sanoi veljilleen: ' Älkää itkekö ja olko murheissanne, älkää epäilkö. Hänen armonsa on teidän kanssanne ja suojelee teitä. Meidän pitää ylistää hänen suuruuttaan, sillä hän on koonnut meidät yhteen ja tehnyt meistä tosi ihmisiä.' Näin puhuen Maria suuntasi heidän ajatuksensa hyvään, ja he alkoivat keskustella Vapahtajan sanoista. Pietari sanoi Marialle: 'Sisar, me tiedämme, että Vapahtaja rakasti sinua enemmän kuin muita naisia. Kerro meille Vapahtajan sanoja, jotka sinä tiedät, mutta joita me emme ole kuulleet."
Maria kuvailee heille Jeesuksen sanoja toistaen mm. sielun taivasmatkaa ja sen varrelle osuvia vaikeuksia.
"Tämän sanottuaan Maria vaikeni, sillä Vapahtaja ei ollut sanonut hänelle enempää. Andreas vastasi ja sanoi veljille: 'Mitä mieltä te olette Marian puheista? Minä en ainakaan usko, että Vapahtaja puhui näin. Tämä on todella outoa opetusta' Pietari puuttui keskusteluun ja kysyi muilta: 'Puhuiko Vapahtaja todella salaa, meidän tietämättämme, naisen kanssa ? Pitäisikö meidän kaikkien muuttaa mieltämme ja kuunnella Mariaa? Pitikö Vapahtaja häntä meitä parempana?'
Silloin Maria itki ja sanoi PietarilIe: 'Veljeni Pietari, mitä oikein ajattelet? Luuletko, että keksin tämän itse ja että kerron valheita Vapahtajasta?' Leevi kääntyi Pietarin puoleen ja sanoi: 'Pietari, sinä olet niin kiivas. Nytkin väittelet tämän naisen kanssa, ikään kuin olisit hänen vastustajansa. Jos Vapahtaja piti häntä suuressa arvossa, kuinka sinä voit halveksia häntä? Varmasti Vapahtaja tunsi hänet hyvin ja siksi rakasti häntä enemmän kuin meitä. Meidän pitää hävetä, pukea yllemme täydellinen ihminen ja sitten tehdä niin kuin meitä käskettiin: meidän tulee saamata evankeliumia, eikä meidän pidä vaatia noudatettavaksi muuta sääntöä tai lakia kuin sitä, minkä Vapahtaja ilmoitti meille.' Tämän sanottuaan Leevi lähti ja alkoi julistaa evankeliumia."kiistelemään kristinuskosta muualle. Täällä on tarkoitus puhua islamista!
- jakewaits
;-) kirjoitti:
Uudessa käänöksessä Raamatussa puhutaan rakkaimmasta opetuslapsesta, edellisessä käänoksessä opetuslapsesta kuka oli rakas.
Siis väitteesi näyttää olevan se, että uudessa käännöksessä on jokin(?) Marian kohdalla muuttunut oleellisesti. Esitä sekä vanha käännös että uusi käännös, josta asiasi selviää.
Toivottavasti et perusta väitettäsi mihinkään Dan Brownin DaVinci-koodi-romaaniin...?
- Karim
Koraanin mukaan Jumalaan ihmismäisten asioiden ja kuvausten liittäminen on ehdottoman kiellettyä. Sukupuoli on mielestäni sellainen myös. Koraanin mukaan Allahin tajuaminen on ihmiselle mahdotonta.
>>>Miksi Jumalaa on vaikeaa kuvitella rakastavaksi ja rauhantahtoiseksi naiseksi vaan sotaisaksi, kostavaksi ja ankaraksi miespuoliseksi auktoriteetiksi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417865Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362145Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2252048- 1431630
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251187Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951055Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65824Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6705Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.50679