Kävin työpsykologilla ja sanoin diagnoosiksi toteutuneen työuupumuksen (lähes pahimmat pisteet) sekä keskivaikea masennus! Takana vaikeita elämänkokemuksia, lasten syntymien jälkeen valvoin 3v, sitten meillä oli neljät hautajaiset (isovanhempien) parissa vuodessa, työuupumusta, opiskelua, mutta kertaakaan en ole ollut saikulla, kaikenlisäksi en edes tiedä jatketaanko työsopimustani. Näennäisesti olen jaksanut ok, koska pakko: työssä on käytävä (koska olen perheellinen), mutta vaativan molempien vanhempien kokopäivätyön ja perheen ja pikkulapsiajan yhdistäminen on ollut helvettiä :-( ja aivan liian rankkaa. Viimeisen vuoden aikana olen ollut tosi väsynyt, stressioireita, paniikkioireita, jatkuvia pikkuflunssia (ilman sairaslomaa). Nyt psykologi ehdotti, että olisin pidemmän sairasloman tarpeessa ja varasi lääkärille ajan, jotta kirjoittaa sairaslomaa. Jotenkin en vieläkään myönnä ja usko, olenko muka oikeasti näin väsynyt, jaksaisinko kuitenkin vielä töissä - mitä pomo ajattelee ja tuntuu, että jätän työkaverit pulaan! Entä lapset - heidät veisin hoitoon ja itse lepäisin kotona, en varmasti osaisi edes olla "tekemättä mitään". Vastasin kuitenkin täysin rehellisesti kyselyyn, mutta jotenkin ajattelin, että kaikilla perheellisillä on samanlaista ja että väsymys kuuluu kaikille työssäkäyville pikkulasten äideille!
Vastaukset 2
- haiku
Usko asiantuntijaa! Työuupuneiden pahin virhe on juuri tuo venyminen (siihen asti kunnes piuha katkeaa). Ympäristö näkee kyllä, että olet lopen uupunut ja tarvitset ehdottomasti sairasloman, mutta jostain syystä uupuneen oma mieli vastustaa viimeiseen saakka asian myöntämistä. Jokin selvitytymisstrategia se on. Kaikki perheelliset työssäkäyvät ovat väsyneitä - kyllä - mutta ero uupumukseen on se, että vapaapäivät ja lomat rentouttavat ja taas tuntee jaksavansa. Uupunutta taas ei muutaman päivän lepo hetkauta. Alamäki vaan jyrkkenee ja vauhti kiihtyy ja kohta olet täysin toimintakyvytön. Siis saikulle! Mutta pelkkä sairasloma...auttaako se...mutta se onkin toisen pohdinnan asia. Jotain ¨hoitoakin olisi saatava....ja lapset päiväkotiin, ehdottomasti, hekin kärsivät uupuneesta vanhemmasta.
- Väsähtänyt
Tuolla on hyvä teksti loppuunpalamisesta:
http://www2.hs.fi/klik/alkuluku/tietokirjat/kuunteleitseasi9908.html
Kuinka nuo oireet voivatkin vastata niin täysin omia kokemuksiani.
Itse pelkään, että olen rikkonut psyykeni lopullisesti, kun olen vain sinnitellyt töissä. En vain mitenkään kehtaa myöntää, etten jaksa, kun elämässäni ei ole mitään erityisen raskasta. Kertonee alennustilastani paljon se, että toivon jo sairastuvani niin vakavasti, että saisin pakottavan syyn levätä. Välillä mietin, uskaltaisiko sitä pudottautua portaista niin, että rikkoisi jonkun paikan, kun ei muuten uskalla jäädä pois töistä. Kamala tila tällainen kyllä on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran94877Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150829- 63698
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25673Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47664Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46644- 44597
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29542- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20523Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516- 6486
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81479Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee404470- 44451
- 30446
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29441Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363432En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole4401