Kävin työpsykologilla ja sanoin diagnoosiksi toteutuneen työuupumuksen (lähes pahimmat pisteet) sekä keskivaikea masennus! Takana vaikeita elämänkokemuksia, lasten syntymien jälkeen valvoin 3v, sitten meillä oli neljät hautajaiset (isovanhempien) parissa vuodessa, työuupumusta, opiskelua, mutta kertaakaan en ole ollut saikulla, kaikenlisäksi en edes tiedä jatketaanko työsopimustani. Näennäisesti olen jaksanut ok, koska pakko: työssä on käytävä (koska olen perheellinen), mutta vaativan molempien vanhempien kokopäivätyön ja perheen ja pikkulapsiajan yhdistäminen on ollut helvettiä :-( ja aivan liian rankkaa. Viimeisen vuoden aikana olen ollut tosi väsynyt, stressioireita, paniikkioireita, jatkuvia pikkuflunssia (ilman sairaslomaa). Nyt psykologi ehdotti, että olisin pidemmän sairasloman tarpeessa ja varasi lääkärille ajan, jotta kirjoittaa sairaslomaa. Jotenkin en vieläkään myönnä ja usko, olenko muka oikeasti näin väsynyt, jaksaisinko kuitenkin vielä töissä - mitä pomo ajattelee ja tuntuu, että jätän työkaverit pulaan! Entä lapset - heidät veisin hoitoon ja itse lepäisin kotona, en varmasti osaisi edes olla "tekemättä mitään". Vastasin kuitenkin täysin rehellisesti kyselyyn, mutta jotenkin ajattelin, että kaikilla perheellisillä on samanlaista ja että väsymys kuuluu kaikille työssäkäyville pikkulasten äideille!
Diagnoosi tänään
ytustyhs
2301
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Usko asiantuntijaa! Työuupuneiden pahin virhe on juuri tuo venyminen (siihen asti kunnes piuha katkeaa). Ympäristö näkee kyllä, että olet lopen uupunut ja tarvitset ehdottomasti sairasloman, mutta jostain syystä uupuneen oma mieli vastustaa viimeiseen saakka asian myöntämistä. Jokin selvitytymisstrategia se on. Kaikki perheelliset työssäkäyvät ovat väsyneitä - kyllä - mutta ero uupumukseen on se, että vapaapäivät ja lomat rentouttavat ja taas tuntee jaksavansa. Uupunutta taas ei muutaman päivän lepo hetkauta. Alamäki vaan jyrkkenee ja vauhti kiihtyy ja kohta olet täysin toimintakyvytön. Siis saikulle! Mutta pelkkä sairasloma...auttaako se...mutta se onkin toisen pohdinnan asia. Jotain ¨hoitoakin olisi saatava....ja lapset päiväkotiin, ehdottomasti, hekin kärsivät uupuneesta vanhemmasta.
Tuolla on hyvä teksti loppuunpalamisesta:
http://www2.hs.fi/klik/alkuluku/tietokirjat/kuunteleitseasi9908.html
Kuinka nuo oireet voivatkin vastata niin täysin omia kokemuksiani.
Itse pelkään, että olen rikkonut psyykeni lopullisesti, kun olen vain sinnitellyt töissä. En vain mitenkään kehtaa myöntää, etten jaksa, kun elämässäni ei ole mitään erityisen raskasta. Kertonee alennustilastani paljon se, että toivon jo sairastuvani niin vakavasti, että saisin pakottavan syyn levätä. Välillä mietin, uskaltaisiko sitä pudottautua portaista niin, että rikkoisi jonkun paikan, kun ei muuten uskalla jäädä pois töistä. Kamala tila tällainen kyllä on.