Mun elämä on ollu jatkuvaa alamäkeä kolmen kuukauden ajan.
Ensin tein pienen unohduksen, joka kävi kalliiksi. Lumipalloefektin lailla ongelmat ovat suurentuneet ja suurentuneet. Aina, kun tuntuu, että olen vihdoin selättänyt vaikeudet, onkin oven takana ollut vielä isompi ongelma. Jos näistä ei olisi koitunut taloudellista haittaa, niin voisin hyväksyä ne. Talouteni on joutunut kuralle, enkä täältä enää pääse ikinä ylös. Tai ainakin rupeaa jo vähitellen tuntumaan siltä.
Kolme kuukautta sitten kaikki olivat mainiosti. Sitten alkoi kierre huonompaan päin. Nyt juuri, ku viimein tuntui, että olen saanut jo kaikki asiat kuntoon, läsähti megaluokan ongelma... Ja voimat ovat jo loppu...
Olen käyttänyt jo paljon psykologin palveluita, kirkon diakoniapua, sossua jne.. Silti asiani ovat menneet huonompaan päin. Olen elänyt todella pihisti, enkä käyttänyt lainkaan alkoholia. Mitä mulle kuuluu nyt?
Kesken jäänyt koulu (taloudellisiin ongelmiin kaatui)
Välille jättänyt auto (siellä tien varrella jossain se on edelleen, nyt poltettuna)
Hajonnut tietokone (se vain päätti lakata toimimasta.. Päästi savut pihalle)
Huono vointi (olen ollut vajaaravitsemuksella jo pidemmän aikaa.. nivelissä tuntuu, heikottaa jne)
Epätietoisuus tulevaisuudesta (en päässyt työkkärin asiakkaaksi, voimani eivät riittäneet tarvittavien lappusten toimittamiseen)
Tilillä pyöreä nolla... Taasko pitää hakea sossusta maksusitoumus kauppaan?
Ei, tällainen ei ole ihmisen elämää!
Loiko Jumala tahallaan minusta yhteiskuntakelvottoman ihmispaskan, jolla ei ole mitään toivoa enää mistään.
Jos Jumala jätti minut, voinko minä jättää hänet?
Ehkä koko elämän......
En jaksa enää.
En itkeä...
en kerätä sääliä...
en mitään.
Nukkua vain pois.
Mua ei tarvittu täällä!
Ensin tein pienen unohduksen, joka kävi kalliiksi. Lumipalloefektin lailla ongelmat ovat suurentuneet ja suurentuneet. Aina, kun tuntuu, että olen vihdoin selättänyt vaikeudet, onkin oven takana ollut vielä isompi ongelma. Jos näistä ei olisi koitunut taloudellista haittaa, niin voisin hyväksyä ne. Talouteni on joutunut kuralle, enkä täältä enää pääse ikinä ylös. Tai ainakin rupeaa jo vähitellen tuntumaan siltä.
Kolme kuukautta sitten kaikki olivat mainiosti. Sitten alkoi kierre huonompaan päin. Nyt juuri, ku viimein tuntui, että olen saanut jo kaikki asiat kuntoon, läsähti megaluokan ongelma... Ja voimat ovat jo loppu...
Olen käyttänyt jo paljon psykologin palveluita, kirkon diakoniapua, sossua jne.. Silti asiani ovat menneet huonompaan päin. Olen elänyt todella pihisti, enkä käyttänyt lainkaan alkoholia. Mitä mulle kuuluu nyt?
Kesken jäänyt koulu (taloudellisiin ongelmiin kaatui)
Välille jättänyt auto (siellä tien varrella jossain se on edelleen, nyt poltettuna)
Hajonnut tietokone (se vain päätti lakata toimimasta.. Päästi savut pihalle)
Huono vointi (olen ollut vajaaravitsemuksella jo pidemmän aikaa.. nivelissä tuntuu, heikottaa jne)
Epätietoisuus tulevaisuudesta (en päässyt työkkärin asiakkaaksi, voimani eivät riittäneet tarvittavien lappusten toimittamiseen)
Tilillä pyöreä nolla... Taasko pitää hakea sossusta maksusitoumus kauppaan?
Ei, tällainen ei ole ihmisen elämää!
Loiko Jumala tahallaan minusta yhteiskuntakelvottoman ihmispaskan, jolla ei ole mitään toivoa enää mistään.
Jos Jumala jätti minut, voinko minä jättää hänet?
Ehkä koko elämän......
En jaksa enää.
En itkeä...
en kerätä sääliä...
en mitään.
Nukkua vain pois.
Mua ei tarvittu täällä!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet nähtävästi mies.Eikö sinulla ole ketään ystviä jotka auttaa,seurakuntaa,onhan leipäjonot ainakin suuremmissa kaupungeissa.
Ota itseäsi niskasta kiinni ja sano kyllä minä selviän.On ihmiset selvinneet sodan ja puutteen aikanakin.
Luovuttaa ei kannata sillä jokaisella meistä on vain yksi elämä.Sossu on velvollinen auttamaan kun kaikki on lopussa.
Olen ollut leipäjonossa.. Tosin arvokasta opiskeluaikaa meni leipäjonossa seisomiseen. Opiskeluaikaa hukkui myös siihen, kun puhelinaikoina yritin tavoitella systemaattisesti eri avustusjärjestöjä saamatta kii... Koulu loppui mahottomuuteen. En saanut kaikkia koulukirjoja ja keskittymiskykykin rupes heikkenemään. Enää en kykene ilmaisemaan itteä kunnolla sanallisesti. Puhettani kuunnellessa voi luulla, että minulla on afasia. Tässä kirjoitetussa tekstissä se ei tule ilmi, koska korjailen jatkuvasti kirjoitustani. Toisekseen, kännykällä kun kirjoittelen, tekstiä tulee niin hitaasti, että ehtii ajan kanssa miettiä, mitä haluaa sanoa... Tosin sittenkin tää kirjoitukseni varmasti on aika takkuilevaa, rönsyilevää ja ehkä epäjohdonmukaistakin...
Älä luovuta! Hae apua, kun tarvitset sitä. Avun hakemista ei tarvitse hävetä. Toisilla menee elämässä heikommin kuin toisilla ja valitettavasti kaikki eivät koskaan pääse omille jaloilleen, mutta jotkut pääsevätkin kunhan eivät luovuta. Auttamisjärjestelmät on luotu sitä varten, että avuntarvitsija voi turvata niihin. Sellaista apua, johon et ole oikeutettu, et edes saa eli hyvällä omalla tunnolla voit ottaa vastaan kaiken avun, jota sinulle tarjotaan. Äläkä laske mitään kuluja, joita yhteiskunta elämästäsi maksaa. Sinun eikä kenenkään elämää ei voi laskea rahassa, vaan elämäsi on arvokas ihan itsessään. Eikä kenenkään elämää voi arvottaa kustannusten tai tuottavuuden perusteella, vaikka tämä yhteiskunta vähän sellaisessa ajatuksessa elääkin.