Paalukiinnitys

Vinkkejä kaipaisin kiinnittymiseen pienellä ja kokemattomalla miehistöllä laituriin jossa perä kiinnitetään paaluihin. Suunnitelma on tietysti heittää lassosilmukka ohimennen tuulen puoleiseen paaluun, mutta jos ei onnistukaan kerralla niin on hankala yrittää uudelleen kun vene on lyhyt ja suippoperäinen (paalu jää kauas sekä pituus että sivusuunnassa)
674283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

Ajetaan niin läheltä tolppaa että veneen sivulta saa pujotettua silmukan tolpaan. Sitten laituriin kiinni ja laitetaan toinen paalu keulaköyttä löysäämällä ja samalla peräköyttä kiristäen. Venehaalla voi tavoitella toista tolppaa jos ei yllä muuten.

Äänestä

Lassosilmukka on kiristyvä silmukka ja siten huono valinta paaluun laitettavaksi. Sen kiristyneen silmukan alta ei naapuriveneilijä ihan helposti saa omaa silmukkaansa pois.

Tee kiinteä silmukka joko pleissaamalla tai paalusolmulla.

Itse kysymykseen: jos kyseessä on oma vakipaikka viritä köydet paaluista laituriin, ne estävät veneen kääntymisen sivuttain ja niistä voi vetää veneen laituriin.

Äänestä

Usein paalusta on köysi laituriin, jolloin keulaan laitetaan yksi henkilö, joka nappaa kiinni ko. köydestä tai vaihtoehtoisesti naapuriveneestä. Tällöin siirtyminen laituriin sujuu rauhallisesti olettaen, ettei tuulta ole liikaa veneen pitelemiseen käsin.

Jos paalussa on jo toisen veneen köydet, ei silmukkaa saa missään tapauksessa laittaa päälle. Silmukka työnnetään ensin toisen silmukan läpi alhaalta ylös ja sitten tolpan ympäri. Silmukan on syytä olla reilun kokoinen, jotta tämä sujuu helposti. Näin kumpikin saa silmukkansa pois tolpasta avaamatta solmua ja irroittamatta toisen silmukkaa.

Joskus paalussa on valmiiksi kiinnitysköydet, jolloin käytetään niitä.

Köysi laitetaan tietysti tuulenpuoleiseen tolppaan ensin.

Äänestä
  • Kunpa saisikin veneilijät oppimaan kiinteän silmukan ja alta pujottamisen!

    40-vuotisen veneilyni aikana olen nähnyt kiinteitä, riittävän väljiä silmukoita äärimmäisen harvoin ja alta pujottamista en koskaan. Paitsi tietysti oman veneeni kohdalla.

    Pari lisävihjettä: Silmukka tuulenpuoleiseen paaluun pitää heittää mahdollisimman aikaisin, viimeistään keskiveneen vaiheilta, ennen kuin vene ajautuu liian kauas paalusta. Pujotuksen voi tehdä jälkeenpäinkin, sitten kun keula on kiinni.

    Jos perä jää paalujen kohdalle tai lähelle niitä, kannattaa peräköydet sitoa vastakkaisen puolen knaapiin. Se vähentää nykäyksiä, joita aallot voivat aiheuttaa.

    Äänestä

  • old_profile_53349 kirjoitti:

    Kunpa saisikin veneilijät oppimaan kiinteän silmukan ja alta pujottamisen!

    40-vuotisen veneilyni aikana olen nähnyt kiinteitä, riittävän väljiä silmukoita äärimmäisen harvoin ja alta pujottamista en koskaan. Paitsi tietysti oman veneeni kohdalla.

    Pari lisävihjettä: Silmukka tuulenpuoleiseen paaluun pitää heittää mahdollisimman aikaisin, viimeistään keskiveneen vaiheilta, ennen kuin vene ajautuu liian kauas paalusta. Pujotuksen voi tehdä jälkeenpäinkin, sitten kun keula on kiinni.

    Jos perä jää paalujen kohdalle tai lähelle niitä, kannattaa peräköydet sitoa vastakkaisen puolen knaapiin. Se vähentää nykäyksiä, joita aallot voivat aiheuttaa.

    Tuota jälkimmäisen silmukan alta pujottamisen välttämättömyyttä en ymmärrä. Jos kumpikin silmukka on kiinteä (ei lassomalli), on ensimmäinen silmukka aivan yhtä helppoa irrottaa poistuttaessa pujottamalla se irrotusvaiheessa jälkimmäisen silmukan läpi.

    Äänestä

  • Jälkipujottelija kirjoitti:

    Tuota jälkimmäisen silmukan alta pujottamisen välttämättömyyttä en ymmärrä. Jos kumpikin silmukka on kiinteä (ei lassomalli), on ensimmäinen silmukka aivan yhtä helppoa irrottaa poistuttaessa pujottamalla se irrotusvaiheessa jälkimmäisen silmukan läpi.

    Kokeile! Et saa allaolevaa köyttä pois avaamatta lenkkiä ellet, pysty sitten saamaan sen verran löysää naapurin köyteen, että saat siirrettyä lenkin naapurin kireän osan läpi.

    Jos lenkit on laitettu "oikein", riittää kummallekin lähtiessä nostaa oman köyden lenkki tolpan pään yli. Ei haittaa vaikka naapurin köysi olisi viulunkireä, kunhan lenkki on selvästi tolppaa suurempi.

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    "Kokeile! Et saa allaolevaa köyttä pois avaamatta lenkkiä ellet, pysty sitten saamaan sen verran löysää naapurin köyteen, että saat siirrettyä lenkin naapurin kireän osan läpi."

    Yleensä perätolppasatamat ovat suojaisia kuten MSF:n satama, voisi siis perätolppien kanssa touhata mitä huvittaa. Toisen lenkin ali silmukan pujottaminen varsinkin aloittajalle on vaikeampaa kuin laittaa silmukka toisen päälle.

    Äänestä

  • kysykää Kalu Kauppiaalta kyl se vaimojanne opettaa, se on saaristomeren tunnetuin vaimojen opettaja.

    Äänestä

  • havainto mereltä kirjoitti:

    "Kokeile! Et saa allaolevaa köyttä pois avaamatta lenkkiä ellet, pysty sitten saamaan sen verran löysää naapurin köyteen, että saat siirrettyä lenkin naapurin kireän osan läpi."

    Yleensä perätolppasatamat ovat suojaisia kuten MSF:n satama, voisi siis perätolppien kanssa touhata mitä huvittaa. Toisen lenkin ali silmukan pujottaminen varsinkin aloittajalle on vaikeampaa kuin laittaa silmukka toisen päälle.

    Suomessa ehkä paalukiinnityssatamat ovat keskimääräistä suojaisempia, mutta kyllä MSF:n satamaankin tietyt tuulet osuvat niin, ettei tolppien kohdalle voi pysähtyä. Monessa muussa maassa tolppakiinnitykset ovat erittäin yleisiä ja tuuli voi osua hyvinkin pahasti satamaan.

    Jos on helppoa ottaa köysi pois, kun päällä on toisen laittama lenkki, on vielä helpompaa pujottaa se lenkki oikeaoppisesti. Ei todellakaan ole mukava pahemmassa kelissä selvitellä köysiä tolpan kohdalla, kun tarve olisi ajaa ohi niin, että venettä pystyy ohjaamaan.

    Hyvin itsekästä on laittaa lenkki toisen köyden päälle ja siten hankaloittaa naapurin lähtöä. Vähän sama kuin laittaa ankkuriköydet ristiin. Eihän se omaa lähtöä haittaa ja helpompihan se vain on tiputtaa ankkuri siihen kun sopii. Molemmat voivat osua myös omaan nilkkaan, kun naapuri lähtiessään irrottaa päällä olevan ankkurin/köyden eikä kykene/halua laittaa sitä takaisin.

    "Monessa muussa maassa tolppakiinnitykset ovat erittäin yleisiä ja tuuli voi osua hyvinkin pahasti satamaan."

    "kokemattomalla miehistöllä "

    Täällä ollaankin aina menossa kokemattomalla miehistöllä Baltiaa kiertämään ja valtamerille.

    "Hyvin itsekästä on laittaa lenkki toisen köyden päälle ja siten hankaloittaa naapurin lähtöä. Vähän sama kuin laittaa ankkuriköydet ristiin."

    Eri asia on, tolppakiinnityksessä ei tarvitse häiritä naapuria lähteäkseen. Solmun tai lukon saa avattua peräköyden päästä, joten pujottaminen vaikeuttaa turhaan rantautumista.

    "Hyvin itsekästä on laittaa lenkki toisen köyden päälle ja siten hankaloittaa naapurin lähtöä"

    Hyvin itsekästä on vaatia pujottamaan lenkki ja siten hankaloittaa naapurin tuloa.

    "Ei todellakaan ole mukava pahemmassa kelissä selvitellä köysiä tolpan kohdalla, kun tarve olisi ajaa ohi niin, että venettä pystyy ohjaamaan. "

    Ei ole mukavaa alkaa pujottelemaan silmukka mistään etenkin koska usein tolppien pää on korkealla ensin tulleen silmukasta. Toivottavasti vaikeampaa rantautumistyyliä ehdottajien lapsilla on kädet ehjinä kesän jälkeen.

    Äänestä

  • "Jos paalussa on jo toisen veneen köydet, ei silmukkaa saa missään tapauksessa laittaa päälle"

    Palstan veneilijöiden ohjeilla:
    - alottelijoiden ja lasten kädet ovat raunoina
    - puomi reivatessa hakkaa miehistön päitä
    - reivisilmukoista ei saa pujottaa köyttä ja purjeen pitää antaa lepattaa
    - purje jää reivatessa jumiin saalinkeihin
    - veneet ovat jiipatessa poikittain

    Äänestä

  • tääonniintätä kirjoitti:

    "Monessa muussa maassa tolppakiinnitykset ovat erittäin yleisiä ja tuuli voi osua hyvinkin pahasti satamaan."

    "kokemattomalla miehistöllä "

    Täällä ollaankin aina menossa kokemattomalla miehistöllä Baltiaa kiertämään ja valtamerille.

    "Hyvin itsekästä on laittaa lenkki toisen köyden päälle ja siten hankaloittaa naapurin lähtöä. Vähän sama kuin laittaa ankkuriköydet ristiin."

    Eri asia on, tolppakiinnityksessä ei tarvitse häiritä naapuria lähteäkseen. Solmun tai lukon saa avattua peräköyden päästä, joten pujottaminen vaikeuttaa turhaan rantautumista.

    Jos perätolppaköysiä ei ole pujotettu kuten Joakim neuvoo, on poislähtevän irroitettava ensin toisen veneen peräköysi tolpasta, ennen kuin saa omansa irti (tai purettava oman köytensä paalusolmu/pleissaus), ja saatava vielä naapurin peräköysi takaisin tolppaan. Kevyellä kelillä ei ongelmia ole, teki niin tai näin, kyse on vain kanssaveneilijän elämän vaikeuttamisesta. Mutta kovemmalla kelillä alle hirtetyn peräköyden irroittaminen ja toisen takaisin saaminen voi olla menemätön paikka, varsinkin jos veneissä on vähän enemmän kokoa. Jos tullessa on tuulta, voi alustavan kiinnittäytymisen jälkeen käydä vaihtamassa omat peräköydet oikeaan asemaan paljon helpommin kuin ruveta lähtövaiheessa roplaamaan naapuriveneen kiinnitysten kanssa.

    Toisen kiinnitysköysien jumittaminen laiskuuttaan on yksi junttimaisimpia tekoja, johon veneilijä voi syyllistyä. Valitettavasti jouduin viime kaudella juuri tällaisen moukan naapuriksi kotisatamassa. Ei oppinut, vaikka luulisi hitaammankin hoksanneen mitä etua siitä on, kun yritin näyttää esimerkkiä.

    Äänestä

  • Junttitouhua kirjoitti:

    "Mutta kovemmalla kelillä alle hirtetyn peräköyden irroittaminen ja toisen takaisin saaminen voi olla menemätön paikka, varsinkin jos veneissä on vähän enemmän kokoa."

    Voi käyttää apuköyttä veneen pitämiseksi tolpassa solmun avaamista varten. Jos tullaa lasten kanssa perätolppaan, niin lasten on helpompi vain pujottaa lenkki naapurin lenkin päälle. Pois lähtiessä sitten voi viritellä apuköyden jos on tarvis.

    Äänestä

  • crewdestroyers kirjoitti:

    Tai mitäpä jos sinä kävisit tullessasi virittelemässä apuköyden kanssa sen kiinnitysköyden kuten hyvä merimiestaito edellyttää. Siltäkin varalta, että lähtiessä on vielä kovempi keli. Ja apuköyden kanssa on hiukan vaikemapi rekata naapurin venettä kuin omaa, kun pystyy hoitamaan homman omasta veneestä ja käytämään tarvittaessa konetta apuna.

    Äänestä

  • eijärjenhäivää kirjoitti:

    "Hyvin itsekästä on laittaa lenkki toisen köyden päälle ja siten hankaloittaa naapurin lähtöä"

    Hyvin itsekästä on vaatia pujottamaan lenkki ja siten hankaloittaa naapurin tuloa.

    Ei mulla ainakaan ole ongelmaa.
    Kun tulen tolppapaikalle, jssa on jo naapurin köysi, pujotan silmukan alta kuten aina ennenkin. Kun Viereeni tulee samoin menettelevä naapuri tyhjälle paikalle, ei taaskaan ole ongelmaa.

    Jos taas naapuri tulee viereeni ja jättää köyden pujottamatta ei minulla taaskaan ole lähtiessäni mitään ongelmaa, vedän vain naapurin köyden puukolla poikki ja lähden ihan helposti.
    Suosittelen käytäntöäni muillekin. Mitä useampi toimii samoin, sitä nopeammin menee oppi perille.

    Äänestä

  • Opetetaan kirjoitti:

    "vedän vain naapurin köyden puukolla poikki ja lähden ihan helposti. "

    Niin tyyppilistä suomalaisjunttia edes tuollainen ajatus. Enemmistö laittaa lenkin toisen päälle, että siinä puukkojunkkareille työsarkaa.

    Äänestä

  • Paremmin näin kirjoitti:

    Tai mitäpä jos sinä kävisit tullessasi virittelemässä apuköyden kanssa sen kiinnitysköyden kuten hyvä merimiestaito edellyttää. Siltäkin varalta, että lähtiessä on vielä kovempi keli. Ja apuköyden kanssa on hiukan vaikemapi rekata naapurin venettä kuin omaa, kun pystyy hoitamaan homman omasta veneestä ja käytämään tarvittaessa konetta apuna.

    "Tai mitäpä jos sinä kävisit tullessasi virittelemässä apuköyden kanssa sen kiinnitysköyden kuten hyvä merimiestaito edellyttää. "

    Hyvää merimiestaitoa on yksityisyyden suojan kunnioitus ja ymmärtäminen. Ei kuulu pätkän vertaa pujottelijoille, miten naapuri peräköytensä laittaa.

    Äänestä

  • Paremmin näin kirjoitti:

    Tai mitäpä jos sinä kävisit tullessasi virittelemässä apuköyden kanssa sen kiinnitysköyden kuten hyvä merimiestaito edellyttää. Siltäkin varalta, että lähtiessä on vielä kovempi keli. Ja apuköyden kanssa on hiukan vaikemapi rekata naapurin venettä kuin omaa, kun pystyy hoitamaan homman omasta veneestä ja käytämään tarvittaessa konetta apuna.

    "Tai mitäpä jos sinä kävisit tullessasi virittelemässä apuköyden kanssa sen kiinnitysköyden kuten hyvä merimiestaito edellyttää. "

    Tuollaiseen merelle kuulumattomaan asenteeseen törmää silloin tällöin. Ensin tullut sanelee, miten perätolppaa pitäisi käyttää. Vastaavan tapainen tilanne oli valtion retkisaaressa, ensin tullut oli varannut venepaikkoja tutuilleen ja kielsi meitä rantatumasta aikomaamme paikkaan.

    Tuolla mentaliteetilla ja tuohon aikaan vuorokaudesta on äänessä vain jodlari. Ja taas tuli yksi iso naula henkiseen arkkuun. Tosi tuholainen, kuten itsekin itsensä kuvailee.

    Äänestä

  • ja taas kirjoitti:

    Tuolla mentaliteetilla ja tuohon aikaan vuorokaudesta on äänessä vain jodlari. Ja taas tuli yksi iso naula henkiseen arkkuun. Tosi tuholainen, kuten itsekin itsensä kuvailee.

    "Tuolla mentaliteetilla ja tuohon aikaan vuorokaudesta on äänessä"
    Tuollaiseen nettiin kuulumattomaan asenteeseen törmää suomi24:ssä koko ajan ja joka palstalla. Avuksi alottelijoile http://www.internetopas.com/netiketti/
    "Kirjoita harkiten keskusteluryhmiin
    Jos kirjoitat viestejä julkisiin keskusteluryhmiin varmista, että viestisi liittyy ryhmän aiheeseen. Älä lähetä samaa viestiä tarpeettoman moneen ryhmään. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi riitoja tai hauku muita keskustelijoita.
    "

    Äänestä

  • raakaa menoa kirjoitti:

    "Jos paalussa on jo toisen veneen köydet, ei silmukkaa saa missään tapauksessa laittaa päälle"

    Palstan veneilijöiden ohjeilla:
    - alottelijoiden ja lasten kädet ovat raunoina
    - puomi reivatessa hakkaa miehistön päitä
    - reivisilmukoista ei saa pujottaa köyttä ja purjeen pitää antaa lepattaa
    - purje jää reivatessa jumiin saalinkeihin
    - veneet ovat jiipatessa poikittain

    Vain yksi näppis pystyy tuottamaan tuollaista roskaa.

    Äänestä

  • crewdestroyers kirjoitti:

    "Tuolla mentaliteetilla ja tuohon aikaan vuorokaudesta on äänessä"
    Tuollaiseen nettiin kuulumattomaan asenteeseen törmää suomi24:ssä koko ajan ja joka palstalla. Avuksi alottelijoile http://www.internetopas.com/netiketti/
    "Kirjoita harkiten keskusteluryhmiin
    Jos kirjoitat viestejä julkisiin keskusteluryhmiin varmista, että viestisi liittyy ryhmän aiheeseen. Älä lähetä samaa viestiä tarpeettoman moneen ryhmään. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi riitoja tai hauku muita keskustelijoita.
    "

    Ei olisi ollut mikään pakko vahvistaa henkilöllisyyttäsi, johon ei sanallakaan viitattu. Mutta jos niin halusit tehdä, niin oma on ongelmasi.

    Onko asiallista suhtautumista pitää ensin tullutta röyhkeänä, kun se laittaa köytensä paaluun ja siten valtaa paalun? Toiseksi tulevalla on siis oikein velvollisuus heittää köytensä siihen päälle välittämättä siitä, onko alla olevaa köytää mahdollista irroittaa.

    Jos lapsi ei pysty köyttä asiallisesti kiinnittämään, se on sitten aikuisen tehtävä. Oman miehistön epäpätevyys ei saa olla naapurin ongelma.

    Äänestä

  • tuholainen, jees kirjoitti:

    "Jos lapsi ei pysty köyttä asiallisesti kiinnittämään, se on sitten aikuisen tehtävä."

    1. Lapset eivät opi, elleivät treenaa.

    2. Pujotuksen vaatijat ovat laiskimuksia, joille on ylivoimaista lähteä, jos toisen veneen silmukka on heidän silmukkansa päällä. Suurella todennäköisyydellä näillä laiskimuksilla on myös rullalaite genoalle.

    Nimimerkin käyttö helpottaa profiloijien työtä ja keskustelu muuttuu nopeasti asiattomaksi. MOT.

    Pujottamatta jättävät ovat törkimyksiä. Lasten tekemien virheiden korjaamatta jättäminen on törkeilyä. Törkeilyjen puolustaja on itse törkeilijä.

    Äänestä

  • kuten haluat kirjoitti:

    Pujottamatta jättävät ovat törkimyksiä. Lasten tekemien virheiden korjaamatta jättäminen on törkeilyä. Törkeilyjen puolustaja on itse törkeilijä.

    "Pujottamatta jättävät ovat törkimyksiä"

    Jos noin paljon asia ahdistaa, niin kannattaa pysyä poissa tolppasatamista.

    "Lasten tekemien virheiden korjaamatta jättäminen on törkeilyä."

    14 -vuotias kahaa mopolla 100 kmh poliiseja pakoon niin asia jää siihen, ks uutiset.

    "Törkeilyjen puolustaja on itse törkeilijä. "

    Silmukan laittaminen toisen veneen silmukan päälle on arkipäiväistä. Netissä pujottamisen vaatiminen ei auta eikä hyödytä mitään.

    Äänestä

  • 23++2 kirjoitti:

    Aika kauan tämä ketju pysyikin kohtuullisen asiallisena.

    Äänestä

  • Jodlarointia kirjoitti:

    Aika kauan tämä ketju pysyikin kohtuullisen asiallisena.

    kunnes avaduit taas asiattomasti

    Äänestä

  • 23++2 kirjoitti:

    "Pujottamatta jättävät ovat törkimyksiä"

    Jos noin paljon asia ahdistaa, niin kannattaa pysyä poissa tolppasatamista.

    "Lasten tekemien virheiden korjaamatta jättäminen on törkeilyä."

    14 -vuotias kahaa mopolla 100 kmh poliiseja pakoon niin asia jää siihen, ks uutiset.

    "Törkeilyjen puolustaja on itse törkeilijä. "

    Silmukan laittaminen toisen veneen silmukan päälle on arkipäiväistä. Netissä pujottamisen vaatiminen ei auta eikä hyödytä mitään.

    Törkeily ei muuksi muutu, vaikka joku kaahaisi mopolla satasta tai joku toinen ryöstäisi pankin. Vanhemmat ovat vastuussa lastensa tekemisistä ja veneen päällikkö miehistönsä tekemisistä. Eikä törkely muutu siitäkään, että se jonkun mielestä olisi arkipäiväistä. Jodlari on itsensä törkeilijäksi luokitellut, eikä sekään muuksi muutu.

    Äänestä

  • se säilyy kirjoitti:

    Törkeily ei muuksi muutu, vaikka joku kaahaisi mopolla satasta tai joku toinen ryöstäisi pankin. Vanhemmat ovat vastuussa lastensa tekemisistä ja veneen päällikkö miehistönsä tekemisistä. Eikä törkely muutu siitäkään, että se jonkun mielestä olisi arkipäiväistä. Jodlari on itsensä törkeilijäksi luokitellut, eikä sekään muuksi muutu.

    "Pujottamatta jättävät ovat törkimyksiä"

    Jos noin paljon asia ahdistaa, niin kannattaa pysyä poissa tolppasatamista.

    "Törkeilyjen puolustaja on itse törkeilijä. "

    Silmukan laittaminen toisen veneen silmukan päälle on arkipäiväistä. Netissä pujottamisen vaatiminen ei auta eikä hyödytä mitään.

    Äänestä

  • 23+2 kirjoitti:

    Joku antaa koiransa pa**oa meidän portin pieleen ja jättää pökäleet siihen. Ketuttaa vietävästi moinen törkeily, mutta en silti muuta muualle. Köytensä mun tolpassa olevan köyden päälle jättävä ketuttaa sekin, mutta miksi jättäisin käymättä siinä satamassa vain sen takia, että viereen saattaa tulla joku törkeilijä. Jodlari siihen ei kuitenkaan veneettömänä tule.

    Jotkut eivät tunne oikeaa tapaa pujottaa köysi tolppaan. He voivat oikean tavan täältä netistä oppia, joten kyllä vaatiminen hyödyttää. Törkeilijät tietenkin pysyvät törkeilijöinä ja sellaisia on joku määrä ihmisistä aina. Ikävää, mutta arkipäivää.

    Äänestä

  • eijärjenhäivää kirjoitti:

    "vedän vain naapurin köyden puukolla poikki ja lähden ihan helposti. "

    Niin tyyppilistä suomalaisjunttia edes tuollainen ajatus. Enemmistö laittaa lenkin toisen päälle, että siinä puukkojunkkareille työsarkaa.

    Tähän mennessä korkeintaan yksi sadasta on ollut niin hölmö, että jättää pujottamatta.
    Jos törkeä tapa yleistää, vaihdan puukon kirveeseen, sillä homma hoituu nopeammin. Nestekaasupoltintakin voisin kokeilla.

    Äänestä

Hyviä toimintaohjeita on jo kerrottu, mutta kerron oman yksinpurjehtijan metodini. Veneeni on aika kömpelö ja raskaan ouoleinen, yli 10 tn. Itsekin olen iän takia kankea.
Jos tuuli painaa sivulta, en yritäkään tavoittaa tuulen puoleista tolppaa. Epäonnistumisen riski on pienempi, kun annan veneen vaikka nojata leen puoleiseen tolppaan. Kun fendareita on riittävästi, ongelmaa ei tule naapuriveneen kylkeen nojaamisesta.

Kun olen laittanut keulaköydet kaijaan, vedän peräköydestä ulommaksi ja venehaan avulla laitan toisen peräköyden luuvartin tolppaan.
Poistumista helpottaa, jos en laitakaan paalusolmulenkkiä, vaan "juoksevan" peräköyden (molemmat päät veneeseen). Se on hyvä metodi varsinkin silloin, kun perätolpissa on topparit tai muu este köyden uppoamiselle.

Äänestä
  • Lee ensin, huomaa kokemuksen tuomaa viisautta ja niksejä, ei mitään lisättävää. Itsekkin käytän aina juoksevia köysiä, sillä on huomattavasti helpompi lähteä, kuin alkaa muljaamaan lenkien kanssa, varsinkin jos tuulee hiemankin enempi.

    Vielä kymmenisen vuotta sitten oli yleisempää kohteliaisuus köysien kanssa, että myöhemmin tullut laittaa köytensä ensin tulleen köysien alle, ajat muuttuu....

    Äänestä

  • en halua sinun 10t painoista venettä kovalla sivutuulella nojaamaan minun 700 kg painavaa Bellaa vasten -> ongelmia siinä kyllä tulee. Jos on niin vanha/kömpelö, että ei onnistu rantautumaan ilman toisen veneeseen nojaamista, kannattaa aloitella vaikka golf ja lopettaa veneily.
    Mitä jos vieressä ei ole ketään mihin nojata? ja tolpat ovat niin kaukana että veneesi ei nojaa suojan puoleiseen tolppaan ja sivulta tuulee kovaa?

    Äänestä

  • Bruce Lee kirjoitti:

    en halua sinun 10t painoista venettä kovalla sivutuulella nojaamaan minun 700 kg painavaa Bellaa vasten -> ongelmia siinä kyllä tulee. Jos on niin vanha/kömpelö, että ei onnistu rantautumaan ilman toisen veneeseen nojaamista, kannattaa aloitella vaikka golf ja lopettaa veneily.
    Mitä jos vieressä ei ole ketään mihin nojata? ja tolpat ovat niin kaukana että veneesi ei nojaa suojan puoleiseen tolppaan ja sivulta tuulee kovaa?

    toivottavasti toisellakin puolellasi olisi tukevaa tekoa oleva 10 000 painava vene, niin ymmärtäisit itse pysyä pulkkasi kanssa poissa veneiden paikoilta.

    tuollaista nojailua se on väkisikin sesonkina yleisillä laitureilla, kun veneitä enemmän kuin paikkoja, joten hieman suvaitsevaisuutta ja hyvää merimies henkeä, niin kaikilla kokon katsomatta hyvä mieli : )

    Äänestä

  • 2 x kad44 kirjoitti:

    tolppapaikoissa harvemmin näkee sesonkinakaan kahta venettä tolppien välissä? vai oletko sinä nähnyt?
    Ja mitä tulee "pulkkaani" olen sen omilla rahoillani ostanut, tehnyt monta tuntia töitä, että olen pystynyt aloittamaan tämän mukavan harrastuksen. Satamassa ollessani ja koko ajan kohonneet satamaksut maksaneena, haluan viettä rauhallisen illan/yön ilman että jonkun vene hinkkaa venettäni vasten ainoastaan sen vuoksi että ko veneen kippari on vähän kankea ja vanha. Poiuju/ankkuripaikat ovat erikseen, niissähän veneet ovat kyljessä kiini toisistaan, mutta tolppien välissä kyllä yleisesti ottaen veneet pysyvät eriksen, varsinkin kun vieressä on pieni "pulkka" ja mikäli näin ei ole niin kipparin veneilytaidot vaativat päivitystä. Ja jokaisellehhan tulee hyvä mieli kun pysytään omien tolppien välissä ja jos ei osata/kyetä rantautumaan muita häiritsemättä -> kannattaa jättää esim ankkuriin ja haistella sieltä rannan tuoksuja.

    Painava vene / pulkka = molemmille rakkaita jahteja!

    Äänestä

  • 2 x kad44 kirjoitti:

    toivottavasti toisellakin puolellasi olisi tukevaa tekoa oleva 10 000 painava vene, niin ymmärtäisit itse pysyä pulkkasi kanssa poissa veneiden paikoilta.

    tuollaista nojailua se on väkisikin sesonkina yleisillä laitureilla, kun veneitä enemmän kuin paikkoja, joten hieman suvaitsevaisuutta ja hyvää merimies henkeä, niin kaikilla kokon katsomatta hyvä mieli : )

    "toivottavasti toisellakin puolellasi olisi tukevaa tekoa oleva 10 000 painava vene, niin ymmärtäisit itse pysyä pulkkasi kanssa poissa veneiden paikoilta.
    "

    Tuollaiseen merelle kuulumattomaan asenteeseen törmää silloin tällöin. Jälkeen tullut sanelee, mitä perätolppaa pitäisi käyttää.

    Äänestä

  • 8+11 kirjoitti:

    Tolppapaikalla käytetään samaa tolppaa naapurin kanssa. Sen sanelee sataman rakenne, ei tulojärjestys.

    Äänestä

  • outo kiinnitystapa? kirjoitti:

    Tolppapaikalla käytetään samaa tolppaa naapurin kanssa. Sen sanelee sataman rakenne, ei tulojärjestys.

    2 x kad44
    8.5.2014 13:28

    "ymmärtäisit itse pysyä pulkkasi kanssa poissa veneiden paikoilta. "

    Toisin sanoen,

    2 x kad44 on tulossa satamaan ja on sitä mieltä, että Bella on väärällä paikalla.

    Äänestä

Vähän aiheen sivusta, mutta jos tulette peräpoijuun, niin kummalta puolelta tulette jos on tilaa molemmilla puolilla, tuulen vai leen puolelta.

Äänestä
  • Oikeakätisenä yksinpurjehtijana otan poijun veneen oikealta kyljeltä - tuulen suunnasta riippumatta. Vasemmalla kädellä hoidan ohjaamisen.
    Poikkeus tähän rutiiniin voi tulla, mikäli samassa poijussa (ja ainoassa tyhjässä laituripaikassa) onkin vene jo ennestään. Silloin ajelen kierroksen ulommaksi niin, että ehdin siirtää poijuköyden ja -haan peräkannen vasemmalle puolelle käyttövalmiiksi.

    Äänestä

  • Jos on valinnanvaraa niin aina leen puolelta. Siten ei vahingossa ajaudu poijun päälle.

    Vastauksia tähän kirjoitukseen tulleisiin vastauksiin:

    Osaan ohjata molemmilla käsillä ja osaan ottaa poijun kiinni kummallakin kädellä joten se ei ole ongelma.

    Hyvin harvoin on niin kova sivutuuli että purjevene sortaisi merkittävästi. Jos on niin sittenkin otan poijun leen puolelta mutta en aja kohtisuoraan rantaa kohti vaan jonkun verran vastaiseen.

    Äänestä

  • styyran puolelta kirjoitti:

    Oikeakätisenä yksinpurjehtijana otan poijun veneen oikealta kyljeltä - tuulen suunnasta riippumatta. Vasemmalla kädellä hoidan ohjaamisen.
    Poikkeus tähän rutiiniin voi tulla, mikäli samassa poijussa (ja ainoassa tyhjässä laituripaikassa) onkin vene jo ennestään. Silloin ajelen kierroksen ulommaksi niin, että ehdin siirtää poijuköyden ja -haan peräkannen vasemmalle puolelle käyttövalmiiksi.

    Omassa veneessä on tehonsäätövipu oikealla puolella, joten luontainen tapa on ottaa poiju oikealla puolella. Vasen käsi ohjaa, oikeassa poijuhaka ja jalalla tai oikealla kädellä tehonsäätö.

    Myös poijun koko toki vaikuttaa lähestymiseen, jos se voi upota veneen alle ei kannata ajaa sellaista lähestymistä että näin käy. Itsella riittävän iso poiju jota vasten voi nojata.

    Asiaan vaikuttaa myös se, voiko lähestyä vapaasti vai joutuuko kääntämään poijurivien välistä sisään. Viimeksimainittu on haastavampaa erityisesti jos on kova myötäinen joka sitten vaihtuu sivutuuleksi.

    Äänestä

  • applix kirjoitti:

    Olen helpottanut puuhaa sillä että en loppuvaiheessa säädä tehoa ollenkaan. Otan sopivan vauhdin ja vaihdan vapaalle jo ennen kuin ollaan ihan poijun vieressä. Näin jää yksi homma pois siitä kiireisimmästä vaiheesta.

    Äänestä

Tuulen puolelta, jos on valinnanvaraa. Silloin peräköyden voi kiinnittää ruorimieskin.

Leen puolella, varsinkin jos tullaan kaartaen, perä sortaa usein liian kauas poijusta ja tämän takia poijuköysi pitää kiinnittää keulassa tai keskiveneessä olevan avustajan toimesta.

Äänestä
  • > Tuulen puolelta, jos on valinnanvaraa. Silloin peräköyden voi kiinnittää ruorimieskin.

    Miksi ruorimies ei voisi ihan yhtä hyvin kiinnittää peräköyttä suojan puolelta? Kyllä se minulta onnistuu ihan hyvin.

    Äänestä

  • Onnistuu hyvin kirjoitti:

    > Tuulen puolelta, jos on valinnanvaraa. Silloin peräköyden voi kiinnittää ruorimieskin.

    Miksi ruorimies ei voisi ihan yhtä hyvin kiinnittää peräköyttä suojan puolelta? Kyllä se minulta onnistuu ihan hyvin.

    Käännöksessä poijun ympäri perä kulkee "ulkorataa" ja vaikka keula menee ihan vierestä, perän kohdalla poiju on jo poijuhaan ulottumattomissa. Poijun leen puolella sorto pahentaa ja luuvartin puolella sorto helpottaa tilannetta.
    Tilanne on ihan eri, jos ei tarvitse "kääntää sisään", mutta ahtaat laiturivälit usein pakottavat siihen. Veneen kääntösäde myös vaikuttaa asiaan yllättävän paljon.

    Äänestä

kattoluukustako sitä köyttä pitas syöttää?!?!?

Äänestä

Ja sitten lopuksi köydet ehdottomasti ristiin. Tosi usein näkee veneitä jotka heiluvat aivan turhaan puolelta toiselle ja rynkyttävät naapureitaan.

Äänestä
  • No ei nyt sentään "ehdottomasti". Leveäperäisen veneen paalukiinnityksessä peräköysien ristiin laittaminen voi toki olla eduksi, mutta kapeaperäisessä ei.

    Äänestä

  • kosterin peräköydet kirjoitti:

    No ei nyt sentään "ehdottomasti". Leveäperäisen veneen paalukiinnityksessä peräköysien ristiin laittaminen voi toki olla eduksi, mutta kapeaperäisessä ei.

    Sori, en huomannut että oltiin purjeveneissä. Itse ajelen nk. jääkaapilla, ja samankaltaiset naapurini ovat tähän usein syyllistyneet.

    Äänestä

  • Ristiin kirjoitti:

    Eiköhän tämän foorumin aihealue ole Purjehdus?

    Se, että naapurina paalupaikassa on samankaltainen vene, on oikeastaan vain eduksi. Kyljet fendareineen ovat likimain samalla korkeudella.
    Matalarunkoisen purjeveneen omistaja tuskin on kovin mielissään, kun viereen parkkeeraa massiivinen nk. jääkaappi. Rynkytystilanteissa rasitukset tahtovat kohdistua purjeveneen kaidetolppiin. Runko kyllä kestäisi rynkytystä, kaidetolpat ei.

    Äänestä

  • vierekkäin kirjoitti:

    mikä hitto on jääkaappi?

    Bavaria oli pakettiauto ja joku muu uppotukki mutta jääkaappi on uusi venetyyppi!

    Äänestä

  • onko kylmää kaljaa kirjoitti:

    mikä hitto on jääkaappi?

    Bavaria oli pakettiauto ja joku muu uppotukki mutta jääkaappi on uusi venetyyppi!

    Luulen ymmärtäväni, että "nk. jääkaapilla ajeleva" nimimerkki "Ristiin" tarkoitti termillä isokokoista kulmikasta moottorivenettä. Sellaisiahan vierassatamissa näkee yhä useammin. Niissä saattaa olla kodinomaisia mukavuuksia enemmän kuin uusissa samanpituisissa perhepurkkareissa.

    Äänestä

  • kai kaljaakin on kirjoitti:

    http://masterbaiters.wordpress.com/2012/06/10/perfect-conditions-blue-water-bait-and-yellowfin-tuna-150-lbs-hit-el-banco-corbetena/floating-fridge/

    Kyllä näitä on oikeasti

    Äänestä

  • Ristiin kirjoitti:

    Sori, en huomannut että oltiin purjeveneissä. Itse ajelen nk. jääkaapilla, ja samankaltaiset naapurini ovat tähän usein syyllistyneet.

    Leveän moottoriveneen levyinen purjevene on usein niin pitkä, ettei köyiäi saa ristiin. Peräknaaipit ovat tolppien kohdalla tai taaempana tolpista, jolloin peräköysi kiinnitetään jalusvinssiin.

    Äänestä

  • On satamia missä satamasäännöissä on kielletty laittamaan peräköydet ristiin. Jos toinen irtoo/katkee niin vene on ihan poikittain.

    Ja myös satamia missä aika usein nojataan toisiin kovain sivuvirran vuoksi.

    Tämmöinen paikka on esim Porvoon joki.

    Äänestä

  • kai kaljaakin on kirjoitti:

    Luulen ymmärtäväni, että "nk. jääkaapilla ajeleva" nimimerkki "Ristiin" tarkoitti termillä isokokoista kulmikasta moottorivenettä. Sellaisiahan vierassatamissa näkee yhä useammin. Niissä saattaa olla kodinomaisia mukavuuksia enemmän kuin uusissa samanpituisissa perhepurkkareissa.

    9-10 metrinen purkkari on melkoinen sillipurkki kun taas vastaava moottor-paatti on lähes jahtiluokkaa!

    Äänestä

  • 23+p2 kirjoitti:

    Leveän moottoriveneen levyinen purjevene on usein niin pitkä, ettei köyiäi saa ristiin. Peräknaaipit ovat tolppien kohdalla tai taaempana tolpista, jolloin peräköysi kiinnitetään jalusvinssiin.

    lienet rikas?

    Äänestä

  • Jokipurjehtija kirjoitti:

    On satamia missä satamasäännöissä on kielletty laittamaan peräköydet ristiin. Jos toinen irtoo/katkee niin vene on ihan poikittain.

    Ja myös satamia missä aika usein nojataan toisiin kovain sivuvirran vuoksi.

    Tämmöinen paikka on esim Porvoon joki.

    mitä vee-tä se kuuluu kellekään miten päin narut mun knaapeihin tulee kunhan tulevat ja vene pysyy omassa ruudussa!!!

    Äänestä

  • ohlson 29 kirjoitti:

    9-10 metrinen purkkari on melkoinen sillipurkki kun taas vastaava moottor-paatti on lähes jahtiluokkaa!

    Pikemminkin enemmän kesämökki. Google Images antaa jahti sanalle mm. seuraavan:
    http://www.ezadar.hr/repository/image_raw/68350/large/

    Äänestä

  • sdu3 kirjoitti:

    Pikemminkin enemmän kesämökki. Google Images antaa jahti sanalle mm. seuraavan:
    http://www.ezadar.hr/repository/image_raw/68350/large/

    ja jos se kerran on kuuklessa niin sen pitää olla totta! Ihan niinkuin jos se on kerrottu suomi24 -palstalla niin tottahan se on!!

    Äänestä

Moralla on jokainen köysi auennut!

Äänestä

Mikä siinä on, että keskustelu tällä palstalla on usein pikemminkin kinastelua ja eriävän mielipiteen tai nyanssin esittävän henkilön leimaamista idiootiksi? Nähdään oma käsitys/toimintatapa ainoana oikeana, oltiinpa sitten kokeneita merikarhuja tai vasta muutaman vuoden vesillä liikkuneita.

Saako joku mielihyvää, kun uskaltaa loukata anonyymejä kirjoittajia? Oman kokemukseni mukaan seilori ei koskaan ole valmis. Aina kannattaa avoimin mielin kuunnella mitä muilla on sanottavaa. Vielä vuosikymmenten jälkeenkin olen huomannut, että pikkuniksejä voi muilta edelleen oppia. Toki sen verran osaan, että pärjään käytännössä tilanteessa kuin tilanteessa, niissä on niin paljon tullut oltua, mutta ei kukaan ole täydellinen. Joskus joku voi kertoa helpomman tai kätevämmän tavan. Ja se joku oi olla minua paljon kokemattomampikin veneilijä.

Meillä Suomessa on veneily kasvanut niin nopeasti, että se ns. hyvä merimiestapa on jäänyt joiltakin oppimatta. En nyt jaksa ottaa kantaa paalukiinnitykseen tms., vaan vielä tärkeämpään asiaan, itseasiassa kaikkein tärkeimpään. Toisten vesilläliikkujien kunnioittamiseen. Siitä se kaikki lähtee. Ilman toisten kunnioitusta on turha puhua muusta asiaan liittyvästä.

Äänestä
  • No, useimmiten menen perä edellä laituriin. Siis silloinkun se on mahdollista. Käytän pääsääntöisesti läpijuoksevia köysiä, jotta lähtö olisi mahdolisimman helppoa. Tuuli toki painaa kevyehköä 6 tonnin venettäni, mutta onhan tuossa sellainen toista metriä halkaisijaltaan oleva pyörylä, josta veneen kulkusuuntaa voi muuttaa. Jotenkin jäi ymmärtämättä, mikä tässä on ongelma? Jos ensimmäinen köysi lenkillä näyttää olevan hankala muille, niin laitetaan sitten toinen tilalle, kun on saatu paatti parkkiin. Siis ihan sillä tavalla, että toiset pääsee lähtemään kivuttomasti. Olen sellaisen havainnon tehnyt, että jos mulla on toinen köysi piukalla, niin useimmiten naapurilla on samassa tolpassa oleva löysällä. Mistä mahtaa johtua? Sellainen joka on oikeasti satamassa käynyt saattaa ymmärtää vastauksen. Netistä sitä ei välttämättä löydy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

unski. kirjoitti:

Vinkkejä kaipaisin kiinnittymiseen pienellä ja kokemattomalla miehistöllä laituriin jossa perä kiinnitetään paaluihin. Suunnitelma on tietysti heittää lassosilmukka ohimennen tuulen puoleiseen paaluun, mutta jos ei onnistukaan kerralla niin on hankala yrittää uudelleen kun vene on lyhyt ja suippoperäinen (paalu jää kauas sekä pituus että sivusuunnassa)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu