Kirjaharrastukseni ohella olen innostunut keräämään vanhoja postikortteja koska olen kiinnostunut historiasta, eletystä elämästä, nostalgiasta. Korttien arvo on toissijainen seikka, enemmän kiinnostaa että kuva on mielenkiintoinen, aikaansa ilmentävä ja omasta mielestäni kaunis. Minulle kiinnostavuutta lisää myöskin se, että kortit ovat kulkeneet.
Ongelmana vain on, kun en ole hirveän hyvin perillä korttien arvosta, että minua on helppo vedettää, ja kun sitten myyn ylimääräisiä kortteja pois nurkista voin pyytää niistä liian vähän tai liikaakin... Jotain käsitystä ja näppituntumaa on sentään kehittynyt, kun olen ostanut kortteja myyntitapahtumista ja asiantunteviltakin myyjiltä.
Merkkien ja leimojen arvosta en ole perillä senkään vertaa kuin korteista.
Kokoelmani parhaimmistosta olen laittanut poimintoja kotisivuilleni, joistain korteista kuvapuolen lisäksi myös kääntöpuoli jossa sitten näkyvät merkit ynnä muut, mutta nämä kortit siis omaa kokoelmaani joka ei (ainakaan tällä hetkellä) ole myynnissä
http://kotisivukone.fi/app/www/kultaomena.kotisivukone.com/92
Postimerkkejä myös on löytynyt esim. kirjojen välistä... niitä en ole viitsinyt myydä enää ennen kuin otan selvää arvosta... kerran myin pussillisen kirjalaatikosta löytyneitä merkkejä, ostaja vaikutti kovinkin asialliselta mutta jälkeenpäin huomasin ettei ollut niin rehellinen miltä näytti... tähänkin sopii Raamatun sananlasku:
"Huonoa huonoa" sanoo ostaja, mutta ostettuaan kehuskelee.
(muistinvarainen lainaus)
Pikkupoikana mokasin, kun sain sukulaisilta postimerkkejä ja joukossa oli 1800-luvulta oleva hääkutsu, jossa isohampainen merkki... Myin kortin muutaman vuoden vanhemmalle merkkeilyä harrastavalle kaverilleni, jotain pari kymppiä sain siitä, siis markka-aikana, mikä oli iso karkkiraha siihen aikaan... Vanhempani kun kuulivat mitä olin tehnyt, laittoivat minut palauttamaan rahan ja hakemaan kortin takaisin, mutta kaveri oli jo leikannut merkin irti kortista, mikä laski arvoa.
Siperia opettaa ja hyvä niin :)
Ongelmana vain on, kun en ole hirveän hyvin perillä korttien arvosta, että minua on helppo vedettää, ja kun sitten myyn ylimääräisiä kortteja pois nurkista voin pyytää niistä liian vähän tai liikaakin... Jotain käsitystä ja näppituntumaa on sentään kehittynyt, kun olen ostanut kortteja myyntitapahtumista ja asiantunteviltakin myyjiltä.
Merkkien ja leimojen arvosta en ole perillä senkään vertaa kuin korteista.
Kokoelmani parhaimmistosta olen laittanut poimintoja kotisivuilleni, joistain korteista kuvapuolen lisäksi myös kääntöpuoli jossa sitten näkyvät merkit ynnä muut, mutta nämä kortit siis omaa kokoelmaani joka ei (ainakaan tällä hetkellä) ole myynnissä
http://kotisivukone.fi/app/www/kultaomena.kotisivukone.com/92
Postimerkkejä myös on löytynyt esim. kirjojen välistä... niitä en ole viitsinyt myydä enää ennen kuin otan selvää arvosta... kerran myin pussillisen kirjalaatikosta löytyneitä merkkejä, ostaja vaikutti kovinkin asialliselta mutta jälkeenpäin huomasin ettei ollut niin rehellinen miltä näytti... tähänkin sopii Raamatun sananlasku:
"Huonoa huonoa" sanoo ostaja, mutta ostettuaan kehuskelee.
(muistinvarainen lainaus)
Pikkupoikana mokasin, kun sain sukulaisilta postimerkkejä ja joukossa oli 1800-luvulta oleva hääkutsu, jossa isohampainen merkki... Myin kortin muutaman vuoden vanhemmalle merkkeilyä harrastavalle kaverilleni, jotain pari kymppiä sain siitä, siis markka-aikana, mikä oli iso karkkiraha siihen aikaan... Vanhempani kun kuulivat mitä olin tehnyt, laittoivat minut palauttamaan rahan ja hakemaan kortin takaisin, mutta kaveri oli jo leikannut merkin irti kortista, mikä laski arvoa.
Siperia opettaa ja hyvä niin :)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.