Välitätkö aidosti

Totta tosiaankin välitän aidosti hänestä ja hänen tunteistaan.

Välittämisen aitoutta ei vähennä se, että olen täällä. Joillain tavoin olen välittämistäni osoittanut tuolla oikeassakin elämässä, niissä raameissa, kuin se on mahdollista.

Nyt pistän skitan koteloon ja poistun, ihan liikaa tuli täällä tänään oltua.

Kyllä välitän. Välitän kyllä.

Kliseisesti, jos häntä sattuu, minuakin sattuu. En tieten tahtoen satuttaisi häntä ikinä. Mutten yletä häneen. En pysty häntä satuttamaan.

Enkä tunne hänen sattumuksiaan. En tunne hänen murheitaan.

Ilon puutteessa surukin katoaa.

kaipaukseni on syvää. Se rikkoo yhä sitä syvintä minussa. Sydäntä, joka yhä itsepäisyydellään häntä hyvin itsekkäästi rakastaa.

Jännä kysymys. Elän sellaisten arvojen mukaan joissa parhaani mukaan yritän olla loukkaamatta toista. Ehkä en kuitenkaan juurikaan ota huomioon sitä että mitä toinen tuntee minua kohtaan. Oletusarvoiksi on jämähtänyt välittää/ei välitä. Aika mustavalkoista kun tarkemmin ajattelee. Entä kiinnostus? Rakkaus jopa? Rakkaus minua kohtaan? Kaippa sekin on mahdollista... Sokea olen tällaiselle, pitääpä vähän raottaa luomia :)

Välitän, todellakin. Ja aijon niistä vielä kysyä.

Olen aina välittänyt, joskus jopa enemmän kuin hän itse. Harmillista niin harmillista.Joskus ei vain, ei vain...huumoria peliin. Kahden hullun matka.

Mutta se toinen puoli tietää sen miten on ollut oikeasti.

jos niistä tietäisin.

sellaiset kiinnosta, pelkkää vouhotusta.