Ensin haluan sanoa että en arvoste lapsia vaan ystävääni.
Kaikki lapset ovat ihania vaikka omaavatkin eri tempperamentit.
Eli minulla sekä hyvällä ystävälläni on molemmilla 2 tyttö lasta joten olemme paljon tekemisissä ja vietämme useita päiviä yhdessä.
Minulla 5 ja 2 vuotiaat tytöt ja ystävälläni 4 ja 2 vuotiaat.
Lapsemme ovat täysin eri planeetoilta:)
Omani ovat hyyyyvin rauhallisia. Pitävät rauhallisista leikeistä, kirjoista, piirtämisestä, askartelusta jne. Eivät ole kovin liikunnallisia.
Ystäväni lapset taas päinvastaisia. Kokoajan liikkeessä, rajut leikit, tappeluleikkejä, painimista, hyppimistä, juoksemista, riehumista jne. Ihania lapsia ovat ja tulevat useimmiten omieni kanssa ihan ok juttuun.
Usein tulee kuitenkin tilanteita jolloin ystäväni lapset "riehaantuvat", tappelevat usein rajusti keskenään eikä äiti siihen oikeastaan puutu ollenkaan.
Joskus myös he rupeavat tönimään/lyömään omia lapsiani eikä ystäväni silloinkaan komenna lapsiaan ja minun on pakko mennä väliin.
Minusta tälläisessä tilanteessa ystäväni pitäisi komentaa lapsiaan eikä minun?
Jos omani löisi toisia niin puuttuisin kyllä ehdottomasti asiaan ja lapseni saisi kyllä pyytää anteeksi.
Tuntuu jotenkin tyhmältä komentaa toisen lapsia kun äiti itse on vieressä ja näkee tilanteen:(
Mitä mieltä olette?
Usein myös lelut saavat "rajua rakkautta" ja menevät välillä rikki.
Tähänkään äiti ei puutu kun lapset paiskivat lelujamme lattiaan....
Kaikki lapset ovat ihania vaikka omaavatkin eri tempperamentit.
Eli minulla sekä hyvällä ystävälläni on molemmilla 2 tyttö lasta joten olemme paljon tekemisissä ja vietämme useita päiviä yhdessä.
Minulla 5 ja 2 vuotiaat tytöt ja ystävälläni 4 ja 2 vuotiaat.
Lapsemme ovat täysin eri planeetoilta:)
Omani ovat hyyyyvin rauhallisia. Pitävät rauhallisista leikeistä, kirjoista, piirtämisestä, askartelusta jne. Eivät ole kovin liikunnallisia.
Ystäväni lapset taas päinvastaisia. Kokoajan liikkeessä, rajut leikit, tappeluleikkejä, painimista, hyppimistä, juoksemista, riehumista jne. Ihania lapsia ovat ja tulevat useimmiten omieni kanssa ihan ok juttuun.
Usein tulee kuitenkin tilanteita jolloin ystäväni lapset "riehaantuvat", tappelevat usein rajusti keskenään eikä äiti siihen oikeastaan puutu ollenkaan.
Joskus myös he rupeavat tönimään/lyömään omia lapsiani eikä ystäväni silloinkaan komenna lapsiaan ja minun on pakko mennä väliin.
Minusta tälläisessä tilanteessa ystäväni pitäisi komentaa lapsiaan eikä minun?
Jos omani löisi toisia niin puuttuisin kyllä ehdottomasti asiaan ja lapseni saisi kyllä pyytää anteeksi.
Tuntuu jotenkin tyhmältä komentaa toisen lapsia kun äiti itse on vieressä ja näkee tilanteen:(
Mitä mieltä olette?
Usein myös lelut saavat "rajua rakkautta" ja menevät välillä rikki.
Tähänkään äiti ei puutu kun lapset paiskivat lelujamme lattiaan....
Vastaukset 20
Vanhimmat
Äidit ovat aika herkkiä sille että heidän lapsiaan komennetaan.
Itse olen kieltänyt ja neuvonut vieraitakin lapsia, koska minusta se on aikuisen velvollisuus. Olen sanonut että meillä ei saa toimia näin (vaikka kotona saa?) tai johdattanut heidät muuhun leikkiin, ottanut ohjat käsiini rakentavasti, ei haukkuen, joten lapsen äitikin hyväksyy asioihin puuttumiseni.
En komenna tai huuda vieraille lapsille, kun en omillenikaan. En myöskään käskytä anteeksipyyntöön (koska se nöyryyttää lasta!) vaan lopetan riidan selittämällä mikä on väärin ja siirtämällä sitten lasten huomion muuhun. Rikkoutuvat lelut siirrän pois. Pyrin lopetamaan ei-toivotun käytöksen mahdollisimman vähäisellä huomiolla, ja mielestäni se toimii.
No tuo varmasti toimii sinulla mutta ei kaikilla.
Minäkin kyllä olen sitä mieltä, että jos lapsi (yli 2 vuotias) lyö tahallaan toista niin kyllä pitää anteeksi pyytää, jotta ymmärtää tehneensä väärin ja silloin kun tekee väärin toiselle niin pitää pyytää anteeksi.
Ei minusta kyllä ole mitenkään nöyryyttävää että pyydetään anteeksi, ja onhan sekin "nöyryyttävää" sille ketä tönitään/lyödään.
Mielestäni myös lasten täytyy oppia ettei leluja rikota vaan niillä leikitään.
Ja jos kerta pitää välttämättä leluja rikkoa niin rikkokoot sitten omia eikä muiden tavaroita. Ja jos omiakin leluja rikkoo tahallaan niin uusia tuskin tulee tilalle, niin se vaan menee.
Jos tilanne menee levottomaksi niin kannatan myös sitä,että ohjataan lapset johonkin kivaan tekemiseen.
Mutta jos käy niin että toinen lyö toista yhtäkkiä ilman varoituksia niin asia pitää käydä läpi ja kertoa lapselle ettei toista saa satuttaa....
Jos tuollaiseen ei puutu niin eihän lapsi ymmärrä tehneensä mitään väärin?
Puutu vaan ap rohkeasti lyömiseen jos kerran ystäväsi ei välitä.
Onhan se sinun tehtäväsikin puuttua jos lastasi kiusataan.
Mietin aina sitä, kun näen lapsen lyövän, että lyödäänkö häntäkin. Mistä lapsi oppii lyömään? Meidän perheessä väkivaltaa ei käytetä, eikä koskaan ole tarvinnut mennä väliin selvittämään riitoja, kun sisarukset ovat keskenään.
Muiden mukuloita väkivaltaisesta käytöksestä olen tosin joutunut ojentamaan - sanoin.
Tiedän, että tähän vastataan, lapsi oppii luonnostaan lyömään...lapsi oppii kavereilta lyömäään...lapsi on sairas...
Viimeisen syyn hyväksyn syyksi, koska sairaan lapsen kasvatus voi olla vanhemmille liian haasteellinen ja voimavarat vähissä.
voi luoja. Ei se nyt sitä sano, että jos lapsi lyö, että häntä kotona löydään. Siinä tapauksessa aika monessa perheessä pahoinpideltäisiin lapsia...
Oma lapseni on nyt himpunverran alle 2 ja n. viikko sitten alkoi kavereiden tuuppiminen kumoon naurussa suin. Saa olla aika tarkkana tällä hetkellä muksun kanssa ja komentelemassa, kun hiekkalaatikolla yhtäkkiä alkaa tuuppiminen. Moni on sanonut tuon olevan vain "vaihe", joka menee kyllä ohi. Ja joo, ei meidänkään perheessä ole väkivaltaa, mutta siltipä tämäkin ihanuus on keksinyt nyt tuuppimisen ja löymisen...
Sinun alle 2-vuotiaasi on tunnevammainen, mikäli hän naurussa suin tuuppii muita kumoon ja vain katsoo, kun toinen lapsi itkee.
Toru lastasi, hän ymmärtää jo puheen, vaikkei itse puhuisikaan. Yleensä tuuppivilla lapsilla on myös viivastynyt puheenkehitys eli lapsesi voi olla myös sairas (dysfaatikko).
Sinulla on outo käsitys tuon ikäisten ymmärrystasosta.
Empaattinen lapsi alkaa itkemään, kun toinen lapsi itkee. Tunneälyltään viiveellä kehittyvä nauraa ja tyrkkii, koska hän ei pysty vielä eläytymään toisen asemaan.
Tyrkkimisvaihetta ei useimmille lapsille tule lainkaan, koska heidän tunneälynsä on kehittynyt jo ennenkuin he oppivat kävelemään.
Teillä on ehkä suvussa tämä viiveellä kehittyvä tunneäly, joten saatat pitää sitä "normaalina". Kaikkihan on suhteellista. Onhan toki sukuja, joissa esiintyy runsaammin aspergeriä ja autismiakin.
Onko sinulla jotain autisteja ja aspergereja vastaan. Tiedäthän ettei heidän tunteissaan ole oikeasti mitään vikaa, vaikkeivat he ilmaise niitä samoin, kuin ns. nentit. Vai onko sinulla tutkimustietoa asiasta?
Oletko sinä sellainen joka syyllistää vanhempia, jos lapsi on kehittymätön, jollain alueella. Tunnevammaiseksi haukkuminen antaa sinusta tyhmän kuvan.
Ja omat lapseni eivät pure, raavi, lyö, töni ym. muita, mutta se ei estä minua tajuamasta että lapset kehittyvät yksilöllisesti, ja että alle kaksi vuotias on vielä pieni.
Tarkoitan että jos otetaan 20-30 taaperon ryhmä noin 2-vuotiaita, niin joukkoon mahtuu yksi, joka viihdyttää itseään tönimällä muita ja katsomalla ihastuneena nauraen, kun saa toisen itkemään.
Tällä tönivällä lapsella on aika usein vanhemmat, jotka kuvittelevat, että alle 2-vuotias ei ymmärrä puhetta, häntä ei voi/saa kieltää, eikä häntä missään nimessä viedä pois tilanteesta, jossa hän alkaa tönimään muita.
Tässä hahhaaa"! -tapauksessa veisin lapsen pois hiekkalaatikolta ja selittäisin, että muiden töniminen ei vaan käy laatuun. Lapsi todennäköisesti alkaa parkumaan, mutta oppii aikaa myöten, mikä on sallittua, mikäli vanhemmat vain haluaa hänen näitä sosiaalisia taitoja oppivan ennen kouluikää.
Kotoa se lyömisen oppi tulee, usko hyvällä tai kantapäänkautta. been there..
Toiset kasvattavat lapsia komentamalla, huutamalla ja jopa lyömällä. Kun lapsi tottuu tällaiseen, ei häneen enää rauhallisemmat menetelmät tepsikkään. Nämä lapset oppivat hyvin pian myös itse komentelemaan, huutamaan ja lyömään.
Toisissa perheissä riittää kieltäminen ja selittäminen rauhallisesti, ja lapsista myös tulee rauhallisempia.
Lapsi oppii huutamisen ja lyömisen ja muunkin käytöksen ottamalla mallia aikuiselta. Jos yrität lopettaa riidan huutamalla, lapset purkavat pahaa mieltään riitelemällä pian uudestaan. Jos pakotat anteeksipyyntöön vihaisena ja huutaen, lapsi ehkä suostuu siihen, mutta kostaa pakottamisen vähän myöhemmin kiusaamalla kaveria. Aikuisen pitäisi pystyä ohjaamaan lapsia asiallisesti ja rauhallisesti, ja silloin tuskin toisen perheen äitikään siitä loukkaantuu.
Parivuotiaan lyömiset ei ole varsinaisesti lyömistä vaan kokeilua, miten toinen reagoi. Ne voi lopettaa siirtämällä lapset kauemmas toisistaan ja sanomalla selkeästi ei. Otetaan lyömäase pois ja tarjotaan tilalle muuta tekemistä. Siihen ei tarvita komentamista eikä muutenkaan enempää selvittelyä. Isommalle voi selittää, miksi ei saa lyödä. Hyvin pienellä tilanteeseen puuttumisella "lyöminen", töniminen yms jää lyhyeksi kokeiluvaiheeksi, jos lapsi saa lyömättömyyden mallin aikuiselta
Minulle jäi elinikäinen katkeruus siitä että vanhempani pakottivat anteeksipyyntöön tilanteissa joihin en mielestäni ollut syyllinen. Aikuinen ei voi aina tietää mitä on lasten riidan takana, kuka on aloittanut tai vaikkapa salaisesti ärsyttänyt. Olisin sietänyt riidan lopettamisen ja rangaistuksenkin, mutta anteeksipyynnön kautta syyllistäminen ja pakotus inhottavan kaverin nöyristelyyn jätti pitkään kytevän vihan. Siksi en itse halua osoitella syyllisiä tai julistaa tuömiota lasten riitoihin, vaan ainoastaan lopetan riidat menemällä väliin.
Toinen esimerkki kokemastani vääryydestä oli, kun minua oli rangaistu teosta joka ei ollut tahallinen, ja rangaistuksen jälkeen piti vielä halata vanhempia sovinnon merkiksi. Vieläkin näen punaista muistaessani, ja murrosiässä oli aika kostaa...
Älkää aikuiset ruvetko ylituomareiksi lasten riitoihin, sillä koettu vääryys ja epäoikeudenmukaisuus kasvattaa vain vihaa ja katkeruutta
Pikkulapsia yleensä valvotaan ihan vieressä, jolloin ei ole epäselvyyttä syyllisistä... eri asia on esim. koululaisten kertomukset. Jos on itse nähnyt, että janipetteri löi liisaorvokkia naamaan, niin ei siinä jää tulkinnanvaraa. Jos ei 2-4-vuotiasta valvota vieressä niin siinä on todella syytä huoleen.
Jos teidän leluja rikotaan, puutut asiaan. Jos sinun lapsiasi lyödään, puutut asiaan.
Teidän kodissa on teidän säännöt.
Olen sitä mieltä että jokainen vanhempi on vastuussa penikoistaan etenkin silloin kun on paikalla ja näkee omin silmin mitä tapahtuu. Ei se muiden tehtävä ole. Mutta valitettavasti näkee näitä vanhempia joilla on kyllä pallo totaalisen hukassa lapsen/lasten kanssa. En usko että kyse on silloin välinpitämättömyydestä vaan suoranaisesta tyhmyydestä, vanhemmat eivät ymmärrä lapsiaan ja heidän mielenliikkeitään eivätkä tiedä mitä tehdä (etääntyvät huonostikäyttäytyvästä lapsestaan), tai että ovat vain hitaita ja laiskoja reagoimaan ja se jos mikä on ärsyttävää!
Mitä jos puhuisit ystäväsi kanssa asiasta ja sanoisit että vahtisi paremmin lapsiaan jos tästä suuttuu niin se on hänen murheensa. Jos ei tajua niin ehkä on parempi pitää etäisyyttä tällaisesta ystävästä.
Ystäväsi on törkeä. Hän tulee luoksesi lepäämään ja antaa sinulle vastuun lapsistaan. Katkaise välit sillä se pahenee vaan ajan kanssa.
Tuommonen joka antaa kylässä lastensa käyttäytyä mitenkä vaan ei varmasti pääse moneen paikkaan enää toista kertaa niin että ihmeen pitkämielinen olet ollut.
Minkähän takia ystäväsi on lapsia yleensä ottaen edes tehnyt? Hän on välinpitämätön ja lapset hakevat huomioo riehumalla.
Kiva kuulla että jos "lapsi reagoi itkemällä toisen lapsen itkuun niin hän on tunneälyltään hyvin kehittynyt".
Oma 2 vuotiaani nimittäin reagoi heti ja välittömästi itkemällä jos joku toinen lapsi itkee mistä syystä tahansa.
Muut äidit ovat lähinnä ihmetelleet lapseni reagointia ja pitävät sitä "outona" tapana että itkee itse kun kuulee toisen itkevän.
Nyt voin sanoa vain että "lapseni onkin empaattinen eikä omituinen" :).
Ystäväsi on kyllä törkeä kun ei puutu lastensa lyömiseen ja muuhun käytökseen.
Voihan olla että hänellä on poikkeuksellisen vilkkaat lapset ja äiti on vain "luovuttanut" eikä jaksa enää puuttua vaikka nimenomaan tuossa tilanteessa tulisi reagoida.
Myös neuroottiset ja aistiyliherkät lapset reagoivat varhain toisten itkuun.
Hei kaikille!
Ikuisen kysymyksen äärellä ollaan, kun mietitään, milloin voi ja milloin pitää sanoa toisten lapsille asioista.
Olen ihan samaa mieltä muiden kanssa siitä, että teillä teidän säännöt ja ihan rohkeasti mun mielestä voit puuttua toisen lasten käytökseen. Itse ole kavereiden kanssa tottunut siihen, että kaikki aikuiset vahtivat kaikkia lapsia. Hankalaahan se on, jos kaveri ei yhtään kiellä omiaan edes tuuppimasta toisia. Kiperiä keskusteluja voi siis olla edessä, mutta minustakin olisi hienoa, jos pystyisit myös ottamaan asian puheeksi.
Mahtavaa, että tunnistat lasten temperamentti-erot, etkä pidä vilkkaampia lapsia vilkkautensa takia huonompina. Vilkkaat lapset aiheuttavat kyllä vanhemmilleen harmaita hiuksia, mutta ei siinä mikään auta, on jaksettava kieltää, rajoittaa, ja poistaa tilanteesta, jos oma menee tuuppimaan muita. Itse ainakin toivon, että minulle sanottaisiin suoraan, jos olisin niin puusilmä, että tajuaisi omieni käyttäytyvän tekevän tällaista.
Nimimerkin "niin metsä vastaa" kanssa olen kyllä eri mieltä. Lapsilla on myös erilainen temperamentti, ei rauhallisesti kasvatetuista lapsista tule automaattisesti rauhallisia tai päinvastoin.
Sinikka-pappi