abcessus perianalis

multa avattiin viime kesän/syksyn aikana pari kertaa sairaalassa peräaukon viereinen märkäpesäke. ensimmäisen avaamisen jälkeen siis sain kotiin hoito-ohjeet avohaavan suihkuttamisesta ja keittosuolaliuos ja sidokset avohaavaan. haava umpeutuikin jo aika nopeesti, ja ei mennyt pitkäkään aika kun túli uudestaan samaan paikkaan kipeä märkäpesäke ja taas sairaalaan avauttamaan. ja sama kotihoito systeemi. no, parani ja viimeisimmällä kontrollikäynnillä lääkäri totesi sen olevan ok..ja eikun heti tarkistuksen jälkeen taas tuli paise takas. siinä vaiheessa olin kypsä tilanteeseen ja sairaalassa olemiseen jo enkä halunnut enää mennä sairaalaan avauttamaan (sairaalassa piti olla 2 yötä.) oli aika myös kontrolliin mutta jätin menemättä koska en halunnut taas sitä sairaalareissua. paise sitten avautukin itsestään. mutta vähän väliä se on tullut ja avautunut itsestään, siis välissä ollut jonkin verran taukoa mutta monta kertaa on paise tullut aina siihen samaan kohtaan ja sit se on itsestään avautunut muutamassa päivässä. viimeksi toissapäivänä kipeä paise avautui. tulee peräsuolesta, koska paiseessa ollut suolelle haisevaa märkää. (kellertävänruskeeta erittäin kuvottavalle haisevaa eritettä, ja myöskin veristä välillä) myöskin oon kärsinyt välillä peräaukon kutinasta ulostamisen jälkeen,mutta se on mennyt ohi suihkuttamisen jälkeen. aiemmin silloin viimeisimmän avauttamisen yhteydessä pohdttiin paksu/peräsuolen tähystystä,mahd. jos vielä paise tulee.mutta en ole koommin enää ollut yhteydessä sinne sairaalan gastropuolelle ja huomasin olevani allerginen laktoosituotteille, mahdollisesti. esim tavallinen maito saattoi aiheuttaa mahakipua ja ainakin ripulia. siirtyessäni laktoosittomiin tuotteisiin maha on huomattavasti rauhoittunut. ainoastaan välillä saattaa tulla ripuli, kahvinjuonnin jälkeen,tietyistä kahveista ehkä. mutta oon vähentänyt myös kahvinjuonnin. ripulini ei ole koskaan ollut veristä, eikä jatkuvaa, enkä ole kovista mahakivuista kärsinyt joten crohnin tautia ei varmasti mulla voi olla.

mutta nuo paisee välillät vaivaavat.. mistäköhän johtuu.. lekuritkaan ei osanneet sanoa mitään.

jos oon joskus painellut alkavaa paisetta niin sitten märkää tulee peräaukosta. mutta sitten kun paise on tullut isoksi ja kipeäksi niin eihän sitä enää pysty painelee sormella/pumpulilla,kun on kosketusarka. ja kun paise avautuu/puhkeaa niin se märkä tulee sieltä paiseen sisältä ja siitä avohaavasta. tarkennettuna.

onko muita joilla ollut sama riesa? mikä auttaisi?

syön omega3 kalanmaksaöljyä. mutta pitäisikö vielä erikseen syödä b-vitamiinia? auttaisko se?
0190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

gastro_ kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu