Olen lukenut tästä sairaudesta paljon viime aikoina, kun olen yrittänyt etsiä apua mikä minua vaivaa. Äidilläni on ollut aina kun muistan kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta en ole enne oikein miettinyt mitä se tarkoittaa. Olen lopettanut koulun jo kaksi kertaa, koska sinne meneminen on ollut liian raskasta. Koko viime syksyn olin masentunut ja pysyttelin kotona, en saanut mitään aikaiseksi, sängystä nouseminenkin oli vaikeaa. Välillä taas saatoin valvoa koko yön ja päätin että laitan asiat järjestykseen. Moneen otteeseen esim. Siivosin yön valvoneena koko kämpän, siis ihan kaiken mitä pystyy siivoamaan, lattiasta kattoon. Mutta pian masennus iski taas ja kaikki tuntui olevan huonosti. Poikaystäväni ei ymmärtänyt mikä minulla oli kun saatoin itkeä ja kiljua sen takia kun en pystynyt lähtemään kauppaan. Keväällä en ole ollut oikeastaan kovin masentunut, vaan olen ollut hyvin tekevä ja pirteä. Välillä kuitenkin sisälläni kehittyy ihan hirveä raivo ja kun suutun saatan tehdä ihan mitä tahansa. En pysty välillä hallitsemaan sitä. Hain syksyllä hoitoon poikaystäväni pyynnöstä, mutta parin juttelukerran jälkeen en käynyt enää koska ajattelin että olen ihan kunnossa. Nyt olen viimein alkanut tajuta että joku on pahasti vialla, mutta pelottaa mennä lääkäriin kun haluaisin olla terve. En haluaisi myöntää että joutuisin elämään koko elämän tällaisena. Välillä kaikki on niin hyvin, mutta joskus iskee hirveä raivo tai ahdistus ihan turhasta. Niin hirveää, auttaako lääkkeet tähän ja voinko elää normaalia elämää?
avuton
kfjjfuf:(
3110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kilpirauhasarvosi on kunnossa? Etsi tietoa. Englanniksi löytyy enemmän mutta suomeksikin mielenterveys ja kilpirauhanen haulla.
Jos olet sairastunut kaksisuuntaiseen niin lääkitys on silloin paikallaan. Itselläni lääkitys on ainakin tasapainoittanut elämää huomattavasti mihin olen hyvin tyytyväinen. Stemppiä.
Hei. Mulla on tällä hetkellä aivan sama ongelma. Isälläni ja isäni sisaruksilla on todettu kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Lapsena minun piti seurata isäni masennusta ja maniavaiheita ja sairauden tuomia ongelmia perheessäni. Ja mietin että ikinä en halua samaan tilanteeseen itseäni enkä lapsiani. Itselläni kaksi lasta ja nuorimmaisen (nyt 10kk) jälkeen minulla on ollut synnytyksenjälkeistä masennusta. Ahdistaa kun tiedän että tarvitsen apua ja jos haen apua niin auttaako se vai voiko tilanne tästä vielä pahentua. Pitääkö minun syödä lääkkeitä loppuelämäni? Sitä en haluaisi ja olen yrittänyt keksiä keinoa miten voisin päästä tästä tilanteesta ihan omin ja luonnollisin keinoin. Olen liikkunut, käynyt kuntosalilla ja syönyt terveellisesti. Silti masentunut olo tulee välillä eri vahvuisena takaisin. Ja se on myös iso juttu kun tiedän itse olevani järkevä, tunteva ja kaikinpuolin normaalisti ajatteleva ihminen ja nyt minun pitäisi mennä hakemaan apua terapiasta ja ehkä lääkityksestä. Tietysti se pelottaa kohdata ongelmat ja itse vaan mietin miten voin selättää ne ja elää mahdollisimman onnellista ja tasapainoista elämää. Tavoitteena kuitenkin taudin kanssa eläminen mahdollimman normaalisti.