Julkisuus lihottaa

Mietinpä tässä ruokatunnin ratoksi omia talvikiloja kirotessa suomalaisia "julkkiksia", jotka ovat olleet melko sieviä tai komeita ja laihoja julkisuuteen tullessa ja sitten jatkuvien ilmaisten bileiden ansiosta paisuneet muodottomiksi. Mieleen nousee ainakin Kaalinainen Henna, Tuksu, Samuli Edelmann, strippari Kirsikka Geronima, Anni Uusivirta, Susanna Sievinen Ingerttilä, ketä muita?
4172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Steffi Kortsuton

Äänestä

Politiikka se vasta lihottaa! Kahtelkaas niitä muijii, jotka on aitiossa paremmalla palkalla, paisuu paisuu. Rysselissä olevan nuijat paisuvat kans. ILMAISTA RUOKAA ei siis ole vaan kilot kertyy. Kun kaivatte esiin hieman vanhempia kuvia katellassa huomaa eron hyvin. Myös ex. ministerit on yleensä hyvin ravittuja.

Paremmalla LIKSALLA voisi helposti syödä terveellisesti, kun persu tavis syö pakosta roskamoskaa.

Mitä sitten, omapa on asiansa. Anorektinen ihminen on IHANNE ja sillä tehdään isot rahat.

Äänestä

Oon kolmeakymppiä lähentelevä jätkä ja saan kuulla jatkuvasti omasta laihuudesta. Aika v*ttumaista välillä kuunnella. Syön aivan normaalisti ja aika terveellisesti kuitenkin. Oon laiha, mutta naisihanne on teinistä saakka ollu vähän muodokkaampi nainen, Samantha Fox, Anna Nicole, Marilyn ja minun mielestä Tukainenkin oli hyvännäköinen vielä muutama vuosi sitten. Henna ja Geronima Kirsikka on buenoja, ei grammaakaan pois.

Äänestä

Samuli Edelmann lihotti itsensä Häjyt roolia varten ihan varta vasten, mutta ei saanutkaan kiloja karistettua niin vain. Nykyäänhän tuo on ihan normaalipainoinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fatasses kirjoitti:

Mietinpä tässä ruokatunnin ratoksi omia talvikiloja kirotessa suomalaisia "julkkiksia", jotka ovat olleet melko sieviä tai komeita ja laihoja julkisuuteen tullessa ja sitten jatkuvien ilmaisten bileiden ansiosta paisuneet muodottomiksi. Mieleen nousee ainakin Kaalinainen Henna, Tuksu, Samuli Edelmann, strippari Kirsikka Geronima, Anni Uusivirta, Susanna Sievinen Ingerttilä, ketä muita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu